Kertokaa eron läpi käyneet, miten olette erosta selviytyneet?
miten jaksaa eteenpäin?
Oma ero näyttää vahvasti olevan edessä. Olemme olleet kohta 10 vuotta naimisissa. olen alle 30-kymppinen (siis menin todellakin naimisiin 20-vuotiaana, mikä on nykyään harvinaista). En olisi tahtonut eroa, mutta se lienee väistämätön. Mieheni on lähtenyt töihin ulkomaille eikä halua asua enää Suomessa. Minä taas en halua muuttaa Suomesta pois. En edes tiedä mitä tekisin toisessa maassa. Tutkintoni on kelvollinen vain Suomessa. Lisäksi täällä on koko elämäni, työt, kaverit, harrastukset. Tämä on kotimaani. Mieheni ei ymmärrä miksi haluan täällä asua. Ulkomailla ei ole mitään, työskentelymahdollisuudet omassa pitämässäni ammatissa mahdottomat. Lisäksi siellä pitäisi luoda kokonaan uusi kaveripiiri ja muu sosiaalinen verkosto.
On meillä eroon muitakin syitä kuin tämä, mutta tämä yksi merkittävä mikä meitä todella merkittävästi erottaa. Tuntuu typerältä että suhde päättyy johonkin tällaiseen.
juuri nyt ero näyttää olevan se mikä minua odottaa. Enkä minä todellakaan tiedä miten sitä elämää tästä aletaan sitten rakentaa. Mistä sitä lähdetään liikkeelle? Kauan päällä on tämä hirvittävä ahdistus, minkä ero tuo mukanaan? Ja se karmea epäonnistumisen tunne..
miten jaksaa eteenpäin?
Oma ero näyttää vahvasti olevan edessä. Olemme olleet kohta 10 vuotta naimisissa. olen alle 30-kymppinen (siis menin todellakin naimisiin 20-vuotiaana, mikä on nykyään harvinaista). En olisi tahtonut eroa, mutta se lienee väistämätön. Mieheni on lähtenyt töihin ulkomaille eikä halua asua enää Suomessa. Minä taas en halua muuttaa Suomesta pois. En edes tiedä mitä tekisin toisessa maassa. Tutkintoni on kelvollinen vain Suomessa. Lisäksi täällä on koko elämäni, työt, kaverit, harrastukset. Tämä on kotimaani. Mieheni ei ymmärrä miksi haluan täällä asua. Ulkomailla ei ole mitään, työskentelymahdollisuudet omassa pitämässäni ammatissa mahdottomat. Lisäksi siellä pitäisi luoda kokonaan uusi kaveripiiri ja muu sosiaalinen verkosto.
On meillä eroon muitakin syitä kuin tämä, mutta tämä yksi merkittävä mikä meitä todella merkittävästi erottaa. Tuntuu typerältä että suhde päättyy johonkin tällaiseen.
juuri nyt ero näyttää olevan se mikä minua odottaa. Enkä minä todellakaan tiedä miten sitä elämää tästä aletaan sitten rakentaa. Mistä sitä lähdetään liikkeelle? Kauan päällä on tämä hirvittävä ahdistus, minkä ero tuo mukanaan? Ja se karmea epäonnistumisen tunne..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Etkö uskalla lähteä nuorena mailmaa katsomaan ja jutustasi olet aika juntti kun et voi pois suomesta ja niin edelleen. Ei muuta kun matkalaukkua oakkaamaan ja mailmalle ja sieltä voi aina takaisin muttaa jos haluaa.
mielstäni se mikä eniten voisi parantaa tilannettasi on hervottoman hyvä nainti!
Siis sinulle Suomessa asuminen on tärkeämpää kuin liitto miehesi kanssa? Ja nyt murehdit, miten kestät eron ja rakennat elämän uudestaan, yksin?
En ihan ymmärrä, miksi et voi, nuori kun tosiaankin olet, kokeilla elämää Suomen rajojen ulkopuolella. Maailma on muuttunut, tyttö hyvä. Kaikki ei tapahdu täällä vaan suuri osa myös siellä. Ettekö voi tehdä kompromissia, niitähän liitoissa tehdään. Muutatta tietyksi ajaksi ja palaatte sitten taas, toiveittesi mukaisesti, Suomeen.
Ulkomailla on työskentelymahdollisuuksia, vaikka ei juuri omassa ammatissasi olisikaan. Valitettavasti nekin ajat ovat ohi, jolloin tehdään yhtä ja samaa työtä samalla työpaikalla läpi elämän. Kokemukset ovat arvokkaita.
Mutta jos tosiaankin valitset eron ulkomaan reissua mieluummin, sitten ei auta muu kuin sen läpikäyminen. Sekin on yhdenlainen matka, voin juuri eronneena sanoa. Mutta ei välttämättä ollenkaan niin miellyttävä.
?? Onhan ap:n miehellekin ulkomailla asuminen tärkeämpää kuin liitto ap:n kanssa.
Olen sitä mieltä, että jos päättää yksipuolisesti lähteä ulkomaille asustamaan, niin siinä on aina takana ajatus erosta. Ap:n ei missään tapauksessa pidä muuttaa miehen mukaan vastoin tahtoaan ja toiveitaan.
mielestäni se mikä eniten voisi parantaa tilannettasi on hervottoman hyvä nainti!
Nooo, kattele nyt kaikessa rauhassa..
Paljon asuu pariskuntia erillään toisistaan ja silti ovat yhdessä.
Tosilla on ulkomaan komennukset ihan arkipäivää ja jos kerran lapsetkin tottuvat yleensä siihen, miten et muka sinäkin?
Jos ikävä yltyy mahottomaksi, lennät vain koneella lomillasi siellä käymään.
Ja jos ei ikävä ole mahdoton ja tunnet, että olet tottunut jo yksin elelemään, sitten otat eron..
Eihän sillä erolla nyt mitään kiirettä ole ja hyvä on miettiä liiton hyviä ja huonoja puolia kunnolla.
Älä lähde ulkomaille asumaan, jos et kerran halua..
Luulenkin, että olet vähän ripustautunut mieheesi ja pelkäät vain sen takia, miten pärjäät?
Eiköhän sinulla ole jo muutenkin sen itsenäistymisen paikka?
Ensinnäkin nyt jäitä hattuun!
Itse olen asunut ulkomailla kolme vuotta miehen työn perässä kolmen pienen lapsen kanssa. Eipä se aina herkkua ollut, mutta pääsääntöisesti antoisaa ja upeaa aikaa. Pienten lasten kanssa ei töissä käynti olisi ollut mahdollistakaan, mutta toisaalta alkuun onkin helpompaa kun toinen on kotona ja järjestelee asioita kuten lasten koulut ym.
Sosiaalinen verkostokin tulee pikku hiljaa jos vaan itse on aktiivinen ja haluaa sopeutua. Lapset sopeutuivat ja tänä päivänä isommilla on kielitaitoa ja sosiaalisia taitoja ja ennenkaikkea katsanto, että elämää on rajojen ulkopuolellakin ja muuallakin voi elää. Se kun on tätä päivää.
Kokemus oli loistava ja jos et edes yritä niin kadut sitä todenäköisesti joskus. Aina sieltä takaisin pääsee.
Olen sitten kokenut näiden komennus vuosien jälkeen avioeronkin ja sitä en todellakaan suosittele vaihtoehtona. Oman elämän uudelleen kokoaminen eron jälkeen tietty riippuu olosuhteistakin miten eroon päädyttiin, mutta on aina vaikeaa.
Oma maailmani romahti totally miehen vuosia kestäneeseen petokseen ja uuden elämän rakentaminen oli aloitettava kivijalasta, mutta kolmessa vuodessa sekin on tehty ja elämä hyvää tällä hetkellä eli kyllä elämää on eron jälkeenkin.
Vaatii varmasti paljon enemmän rohkeutta, voimaa ja kaikkea mahdollista aloittaa elämä yksin kuin uskaltaminen kokeilla elämää ulkomailla.
Tsemppiä ja toivottavasti nuorena kuitenkin uskallat yrittää!!
Jaa-a. Minulle oman elämän kokoaminen oli eron jälkeen todella helppoa, koska eläminen liitossa oli pirun vaikeaa.