Miksi en löydä ketään??

Karoliina88

Miksi pääsen aina treffeille asti, mutta juttu ei koskaan jatku kahta kuukautta pidempään? Onko kyse luonteestani? Ovatko vähän päälle parikymppiset miehet sitoutuvaisia?

Olen 23-vuotias valmistumassa oleva sairaanhoitaja. Kasvoiltani olen meikattuna tavallista kauniimpi, ilman meikkiä ok. Pukeudun tyttömäisesti ja minulla on hienoja vaatteita. Olen 163cm ja 54kg. En käy ulkona kuin muutaman kerran vuodessa, mutta poltan silloin tällöin tupakkaa. Olen sosiaalinen, kuten alalla tarvitsee olla, kiltti, eläinrakas ja minulla on omiakin mielipiteitä. Haluan että mies on mies ja minä olen nainen. Arvostan miehen mielipiteitä ja haluaisin, että mies olisi parisuhteessa se johtaja. Haluaisin muutaman, neljän, vuoden päästä lapsia ja löytää nyt sen Oikean. En ole ns. helppo tapaus.Miksi en löydä ketään?????

26

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Virgo 69

      Ongelma on siinä, että "sitä oikeaa" ei todennäköisesti ole olemassakaan.

      On vain melkein oikeita.

      Miehenä sanoisin, että ei kannata etsiä liian kauan sitä täydellistä. Sanot, että et ole helppo, mutta kuitenkin saatat samaan aikaan kuulostaa hieman epätoivoiselta.

      Harva mies kiinnostuu sellaisesta yhdistelmästä.

      Tosin sinun ei kuitenkaan kannata olla tai esittää muuta kuin omaa itseäsi. Muu olisi varma tie avioeroon, kun totuus paljastuu.

      Uskoisin, että löydät varmasti itsellesi kivan kaverin. Eikä se meikki todellakaan ole tärkeintä. =)

      Hyvää Kevättä sinulle,

    • 46u4wut

      Ahdistaa jos nainen sanoo haluavansa neljän vuoden päästä lapsia.

      • xxx-xxx

        Miksi?


      • 623423346q43
        xxx-xxx kirjoitti:

        Miksi?

        No mitäs luulet? Kello tikittää. Ei oo paineita. Varsinkin jos on vasta tutustumassa toiseen niin heti lyödään joku deadline pöytään. No thanks. Lapsia pitää tehdä sitten kun MOLEMMISTA tuntuu hyvältä niiden hankkiminen eikä sen takia että nainen on jo pikkutyttönä merkannut kalenteriin että 27-vuotiaana pitää tehdän ensimmäinen lapsi. Kuulostaa muutenkin siltä että mies hankitaan vain siittämistarkoitukseen ja isäksi (eli mm. taloudelliseksi turvaksi naiselle ja lapselle). TASA-ARVOA NAISET, myös miehille. Suhde on kahden kauppa eikä mikään naisen vauvantekoprojekti. Kiitos.


    • jjikhhgtg

      Ainakin tuosta kirjoituksestasi saa sellaisen vaikutelman, että ulkoiset tekijät ovat sinulle tärkeitä, koska kuvailet paljon ulkonäköäsi. Esimerkiksi se seikka, että nostat esille sen, että "sinulla on hienoja vaatteita" on parisuhteen kannalta täysin yhdentekevä asia. Ihmisen ulkonäkö alkaa joka tapauksessa ajan myötä rapistua, jolloin parisuhteessa tärkeämmäksi muodostuu ihan muut jutut kuin ulkonäkö tai se, miten muodikkaasti on pukeutunut.

      Vaikuttaa siltä, että tiedät hyvin tarkkaan, millainen elämän pitäisi olla. Onkohan niin, että olet kova määräilijä ja haluat, että asiat tehdään niin kuin sinä haluat?

      Moni alle 25-vuotias mies ei halua sitoutua vakavasti eikä ainakaan niin, että aletaan tehdä lapsia ja mennä naimisiin. Itse asiassa esikoislapsensa nainen saa nykyään keskimäärin n. 30 vuotiaana, joten sinulla ei pitäisi olla mitään kiirettä rynnätä vakavaan parisuhteeseen.

      Ilmeisesti olet sen verran kaunis, että löydät miehiä nopeasti. Kannattaa tietysti miettiä, että mistä niitä miehiä etsit. Jos etsit niitä baarista, niin siellä saattaa olla miehiä, jotka haluavat viettää baarielämää ja sellaiselle kaunis tyttöystävä on vain näyttelyesine. Ehkä esim. kuntosalilta voisi löytyä sellainen mies, joka olisi enemmän sinun elämäntapasi mukainen. On myös mahdollista, että sinun kannattaisi etsiä esim. n. 5v vanhempia miehiä kuin sinä itse. Sen ikäinen saattaisi jo halutakin sitä perheen perustamista.

      Kerroit, että haluat, että sinä saat olla nainen ja sinulle on tärkeää, että mies on mies. Mutta mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa? Haluatko esim. monta lasta niin, että miehen pitää elättää sinut esim. 10 vuoden ajan, kun haluat olla kotiäitinä? Aika harvalla nuorella miehellä on sellaisia tuloja, joilla elättää naista vuosikaudet. Muistathan, että miehen tehtävänä ei ole tehdä sinua onnelliseksi eikä hänen tehtävänä ole viihdyttää sinua, joten älä laske liikaa sen varaan, että mies on ns. perheen pää. Nainen joutuu nykyisin ottamaan vastuuta parisuhteesta ja tulevasta perheestä ihan yhtä paljon kuin mieskin.

    • jaa mun kohdalla taas nainen lopetti suhteen kesken vaikka minä yritin kaikki temput jotka tiesin veinkahville ja leffaakin piti mennä mutta pisti homman poikki just ennen leffaan menoa

    • Rantero

      Vaikea sanoa mistä johtuu.Oletko itse ollut tosissaan kiinnostunut niistä miehistä joita olet tapaillut? Luonteesihan vaikuttaa mukavalta.Itse en ollut vielä parikymppisenä kovin sitoutuva.Olin kyllä tosissani parisuhteessani ja suurella sydämmellä mukana mutta yhteistä tulevaisuutta en osannut vielä silloin ajatella.Vasta nyt reilu kolmekymppisenä alkaa perhekuviot kiinnostamaan.Kaikkihan on ihmisestä kiinni.Jotkut nuorempana,toiset taas vanhempana..
      Ainoa pieni miinus mun mielestä sussa on kun poltat,vaikkakin vain silloin tällöin.Se tuskin haittaa niitä miehiä jotka myöskin polttavat.
      Olet kuitenkin paremmassa jamassa kuin minä.Mulle jo treffeille päätyminen on työn takana :)
      Tsemppiä.

    • diskopallo

      Moikka! Olen suunnilleen samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä, paitsi että en ole kiinnostunut hankkimaan lapsia. Omalla kohdallani suurin syy sille, miksei mikään suhde ole kestänyt kovin kauaa on se, että olen epävarma itsestäni. Alkuun saatan vaikuttaa hyvinkin määrätietoiselta ja itsenäiseltä, mutta kun seurustelu alkaa muuttua vakavammaksi ja siihen tulee enemmän mukaan läheisyyttä, muutun etäiseksi. Lisäksi keskityn liikaa itseeni ja pohdin ulkonäköäni. Ainakin nämä siis tuntuvat lopettavan miesten mielenkiinnon.

      Neuvoni: en tiedä, oletko epävarma, mutta keskity enemmän toiseen äläkä pohdi liikaa tulevaisuutta ja lasten tekoa. Minua ainakin ahdistaisi, jos toinen kertoisi heti, milloin ja kuinka paljon lapsia tulisi tehdä. Ja ole myös itsenäinen äläkä oleta, että mies johtaa kaikessa.

      Näin sanoisin myös itselleni.

    • no haluatko kokeilla mun kaa minä en pakene vaikka sanoisit että heti pitää tehä lapsia ota yhteyttä jos kiinnostaa :D

    • jukka80

      moi,täälä 30v mies,olisin kiinnostunut tutustumaan sinuun tositarkoituksella,tuntuu minusta kans ettei minuun haluu kukaan tutustuu,ota yhteyttä niin tutustutaan oikeesti,terv jukka:)

    • aloittaja88

      En usko, että olen liian määräilevä. En tykkää missään tilanteissa olla johtaja.. Enkä usko että miehet ahdistuvat lapsihaaveistani, koska sanon ne heti ja he yleensä ovat vain innoissaan asiasta. Kerron aika nopeasti, että elämäntehtäväni on tulla äidiksi (en siis tietenkään näillä sanoilla enkä vain pamauta sitä kesken keskustelua, mutta kun tulee puheeksi).

      Hyvä juttu on se, että minusta kiinnostuvat kunnolliset ja mukavat miehet.. homman nimi onkin sinä että kiinnostus aina lässähtää jossain vaiheessa. Annanko heille kuvan jostain romanttisesta perheidyllistä jonka lässäytän itse jossain vaiheessa???? Ja kyllä, joku sanoi epävarmuudesta jotain, en tiedosta olevani epävarma..

    • thetrampah

      Olet sen verran nuori etten sinuna vielä stressaisi. Monella sun ikäisellä on vielä menovaihe päällä, se että edes mainitset näistä tulevaisuuden suunnitelmista kuten esim. lapset tai häät ymv. säikäyttää aika monet ikäisesi kollit, eritoten kun kerroit että juttusi eivät ole jatkuneet paria kuukautta pitempään. Tulevaisuuden suunnitelmista kerkeää puhua myöhemminkin. Jos ottaa liian aikaisin esille, saatat luoda itsestäsi kuvan "ripustautujana". Näin ainakin olisi mun kohdalla vaikka olekin muutaman vuoden vanhempi.

      "En käy ulkona kuin muutaman kerran vuodessa,"

      Pakko vielä kommentoida tätä, siis missä sä tapaat näitä miehiä josset edes käy ulkona kuin kerran vuodessa?? o.O

      • ............

        Niin just. Pitääkö sitä äitiyttä ja häitä ja perheitä ja muita alkaa heti laukomaan pöytään. Eikö ihmiset voi ensin tutustua. Ap kuulostaa epätoivoiselta. Miehet juoksee karkuun jotain häähullua lapsikuumeista naista.


    • aloittaja88

      No minun täytyy, koska se on minulle niin tärkeä asia. Ja uskon että on miehiä joille (lapset) on myös. En sitä paitsi ole puhunut häistä, olen vain tuonut esille että haluan lapsia pari vuotta valmistumiseni jälkeen eli esim. neljän vuoden kuluessa. Ja minulla on kyllä sillain varaa sanoa niin, epäilen, koska monet miehet ovat todella kiinnostuneita minusta olleet senkin jälkeen ja sanoneet että minusta tulee hyvä äiti ja he haluavat itsekin lapsia.
      Itse asiassa olen aiemmin saanut sellaisia neuvoja, että jos tämä asia on minulle niin tärkeä, niin se kannattaa tuoda nopeasti esille. Miksi jallittaisin jonkun haluan ehkä lapsia- miehen parisuhteeseen ja sitten alkaisin vaatimaan niitä.. Ehkä kuitenkin kerron avoimesti.
      Toinen juttu on se, että olen tapaillut paljon esim. virolaisia miehiä ja he ovat olleet todella kiinnostuneita lapsista, ihan eri meiningillä.
      Sanoisin vielä, että en usko että lapset ovat se syy miksi minut on aina jätetty. Ihmettelen asiaa suuresti kyllä.. Noh, tapaan heitä: pari olen tavannut töissä keikkaillessa ja he pyysi ulos, pari tuttua pyysi kaverin kautta ulos, sitten olen melkein aina ollessani baarissa tavannut jonkun, yhden liikennevaloissa, sitten olen käyttänyt deittipalveluakin.. Siitä olen kyllä iloinen, että minut sentään viedään kunnolla ulos eikä mitään seksitreffejä yritetä. Kuitenkin kaikki kestää vain pari kk AINA.
      Monissa kulttuureissa on ihan ok että tiedetään että hankitaan yhdessä lapsia. On ihan suomalaisten omaa selitystä leimata epätoivoiseksi nainen joka vain kertoo että haluaa äidiksi. Haluan minä parisuhteen ja miehenkin. On varmaan sekava viesti, olen väsynyt.

      • crazy chick

        Puhut ristiriitaisia kun aloitat ketjun missä valitat ettet saa ketään ja nyt sanotkin että sulla on varaa esittää kaikenlaisia vaatimuksia kun miehet on susta kiinnostuneita. Mutta oikeassa olet varmaan siinä että kannattaa lyödä tuo lapsijuttu heti pöytään niin fiksut miehet tajuaa siinä vaiheessa juosta karkuun kun huomaavat että miehet on sulle vain siittäjiä ja parisuhde pelkästään pakollinen välivaihe lasten tekoa varten.


      • m30.

        Toisin kuin muut kirjoittavat, itse en juoksisi karkuun jos nainen sanoisi, että haluaa perheen.

        Epäilen, että homma kiikastaa jostain muusta kuin siitä, että haluat sitoutua ja haluat lapsia.

        Yksi mahdollinen selitys on se, että valitset liian tasokkaita miehiä. Valitsetko todella suosittuja miehiä? Jos valitset ns. omaa tasoasi korkeammalta, niin et ole siinä asemassa että voisit asettaa tapailemillesi miehille ehtoja. Siten, jos tällaisia miehiä alkaa ahdistaa, kun esität vaateita siitä missä tahdissa tulee olla omakotitalo ja vauva hankittuna, niin heillä ei ole mitään paineita yrittää kanssasi enempää. He vaihtavat seuraavaan, koska tietävät saavansa sinua vastaavan naisen tuosta noin vaan uudestaankin.

        Toinen mahdollinen selitys on tuo "haluan että mies on johtaja". Jos olet hirveän vahvatahtoinen (lue: nalkuttaja) itse, niin aika harva mies haluaa alkaa "johtajaksesi". Tuo yhtälöhän nimittäin tarkoittaa sitä, että kanssasi pitäisi riidellä joka asiasta, jotta tuntisit itsesi "johdetuksi". Ei kiitos.


      • y54h4wseyw
        m30. kirjoitti:

        Toisin kuin muut kirjoittavat, itse en juoksisi karkuun jos nainen sanoisi, että haluaa perheen.

        Epäilen, että homma kiikastaa jostain muusta kuin siitä, että haluat sitoutua ja haluat lapsia.

        Yksi mahdollinen selitys on se, että valitset liian tasokkaita miehiä. Valitsetko todella suosittuja miehiä? Jos valitset ns. omaa tasoasi korkeammalta, niin et ole siinä asemassa että voisit asettaa tapailemillesi miehille ehtoja. Siten, jos tällaisia miehiä alkaa ahdistaa, kun esität vaateita siitä missä tahdissa tulee olla omakotitalo ja vauva hankittuna, niin heillä ei ole mitään paineita yrittää kanssasi enempää. He vaihtavat seuraavaan, koska tietävät saavansa sinua vastaavan naisen tuosta noin vaan uudestaankin.

        Toinen mahdollinen selitys on tuo "haluan että mies on johtaja". Jos olet hirveän vahvatahtoinen (lue: nalkuttaja) itse, niin aika harva mies haluaa alkaa "johtajaksesi". Tuo yhtälöhän nimittäin tarkoittaa sitä, että kanssasi pitäisi riidellä joka asiasta, jotta tuntisit itsesi "johdetuksi". Ei kiitos.

        Kyllä minäkin haluan perheen ja lapsia, mutta en halua naista joka sanoo ekoilla treffeillä että neljän vuoden päästä pitää olla lapsia.


    • aloittaja88

      Olette kauhean vihamielisiä. En ole edelleenkään nalkuttaja enkä halua miestä vain siittäjäksi. Haluan elää hautaan saakka mieheni kanssa, mutta lapsia on saatava. Minua ei ole koskaan kuvailtu vahvatahtoiseksi ja psykologisissa kokeissa joista pääsin sisään sairaanhoitajakouluun, olin keskiverto suomalaista alistuvampi, tasoa 2 kun normi on 5. Lähinnä halusin että kertoisitte omia kokemuksianne miksi jättäisitte naisen esim. kahden kk jälkeen, voiko tylsyys olla syy? Toinen asia, kannattaisiko keskittyä paljon vanhempiin miehiin?`En ole sanonut etten löytäisi miehiä, sanoin että ihmettelen miksi minut aina jätetään. Ehkä syy on, etten ole tapaillut (vielä) koskaan itseäni yli 3v. vanhempia miehiä.

      • m30.

        Kannattaa keskittyä yli 25v miehiin, ehkä jopa pelkästään kolmekymppisiin. Enkä sano sitä pelkästään siksi, että olen kolmekymppinen itse. Vaan siksi, että alle kaksvitoset miehet eivät varmaan osaa ajatella tuota perheenperustamisjuttua siinä mielessä kuin sinä ajattelet sitä. Alle kaksvitosille miehille se on jotain sellaista "sitten joskus" tyylistä juttua.


      • 5e76ije

        Tässä on jo monta kertaa sulle sanottu että jos 2kk tutustumisen aikana jo asettelet aikatauluja lasten hankinnalle niin se on monelle miehelle iso turn off, vaikka ne miehet (kuten esim. minä) haluaisi myös lapsia. Siinä tulee vain sellainen tunne että sä olet epätoivoinen, haluat mieheltä vain siemenet talteen, tai et ylipäätään ymmärrä että parisuhde on vuorovaikutusta jossa molempien halut pitää huomioida (esim. haluatko edes tietää koska mies haluaa lapsia, vai sinäkö ne ehdot sanelet?)


      • 64w2q3a6w2t3
        5e76ije kirjoitti:

        Tässä on jo monta kertaa sulle sanottu että jos 2kk tutustumisen aikana jo asettelet aikatauluja lasten hankinnalle niin se on monelle miehelle iso turn off, vaikka ne miehet (kuten esim. minä) haluaisi myös lapsia. Siinä tulee vain sellainen tunne että sä olet epätoivoinen, haluat mieheltä vain siemenet talteen, tai et ylipäätään ymmärrä että parisuhde on vuorovaikutusta jossa molempien halut pitää huomioida (esim. haluatko edes tietää koska mies haluaa lapsia, vai sinäkö ne ehdot sanelet?)

        Niin ja tietysti sekin seikka on että miten kukaan voi kahden kuukauden tuttavuuden perusteella tietää että haluaa perustaa perheen juuri tuon henkilön kanssa. Paitsi jos on epätoivoinen tyyppi joka ottaa ensimmäisen joka on tarpeeksi hullu lähtemään mukaan.


    • aloittaja88

      Okei, otsikkoni voi olla harhaanjohtava mutta tarkoitin miksi suhteeni ei kestä. Toinen asia mikä on erikoista huomata on se, että valitetaan kun naiset miehistyvät ja naiset ovat niin vaativia ja luulevat itsestään liikoja jne. mutta kun vilpittömästi haluaa vaan perustaa perheen ja löytää kumppanin, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut, mutta se ei onnistu ja kysyy siihen neuvoa; niin on siittäjää haluava nalkuttaja. Teidän omat stereotypiat vaikuttaa, jos tapaisitte minut, sanoisitte minua tod.näk. hyvin mukavaksi ihmiseksi. Olen oikeudentajuinen, reilu ja todella naisellinen ja mukava, tietenkin tämä oma subjektiivinen käsitykseni. On tämäkin että kirjoittelen tähän aikaan jotain monologia tänne. Hyvää yötä. Pelkään että minussa on joku perustavaa laatua oleva vika jota en itse tiedosta.

    • aloittaja88

      En minä mitään sanele.:) Asenteeni on vain se että en aloita edes mitään juttua jos minulle sanotaan ettei haluta lapsia. Nämä miehet kestä puhun ovat itse myös halunneet lapsia, minua on vime vuonna jopa kosittu kahdesti (!) ja tänä vuonna kerran. Valitettavasti nämä tapaukset halusivat myös kaikkea sellaista mitä itse en ja suhde oli tuhoontuomittu. Tämän viimeisen kanssa ihmettelen edelleen miksi haluaa heti naimisiin. Perjantaina olen menossa yhdille treffeille ja mies alkoi jo puhumaan lapsista ennen kuin olemme tavanneet. Katsotaan katsotaan.. En ole siis heidän kenenkään kanssa harrastanut seksiä joten juttu ei ole edes kovin vakavaa. Vaikka siis olisi vakavaa jos suostuisin kosintaan. Ihan sekopäistä.

      • 735we7y3ew53ey

        Jaaha. Vaikeaa sanoa kun ei ole sua tavannut. Ehkä sun luonteessa on sitten jotain sellaista. Näistä kirjoituksista saa kyllä sellaisen vaikutelman että sulla on joku hirveä paniikki saada äkkiä mies että voit tehdä lapsia ja perustaa perheen.

        Niin kuin laulussa lauletaan: "Don't move too fast, if you want your love to last. Take it easy baby, take it as it comes" jne.

        http://www.youtube.com/watch?v=AJDolFFndjc

        Siinä sulle mietittävää.


    • aloittaja88
    • 23-65

      Kuten veitikkasilmäinen kirjoittaja jo tietääkin, hän ei - noilla eväillä ja kriteereillä -pysty välttämään menestymistä miesmarkkinoilla. Valmistuttuaan hän löytää varmasti liiaksikin mieslääkäreitä, joka käskyttävät ja valittavat. Kaupan päälle tulee kyllä myös naispuolisia pomottajia. Kannattaa visusti varoa niitä omia mielipiteitä. Silleen voi juttu kestää pari vuotta pitempään. Ja sen vielä sanon, että vuorotyö ja lastenhankinta eivät ole hyväki ihmiselle, parisuhteista puhumattakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos voisit kääntää kelloa taaksepäin

      Mihin hetkeen palaisit?
      Ikävä
      172
      2053
    2. Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sinusta?

      Oletko ollut hänen mielestään reilu, rehellinen ja ymmärtäväinen? Vai oletko hänen mielestään se, joka ei ollut reilu ei
      Ikävä
      18
      1906
    3. Mikä oli se suurin syy, ettet kertonut tunteistasi?

      Olisitko voinut tai halunnut?
      Ikävä
      72
      1153
    4. Pertikki out

      Lopeta nyt Pertikki tuo poliitiikan jauhaminen täällä. Mene jonnekin poliitiikan erikoissivuille ja jankkaa tuota muuall
      70 plus
      224
      1029
    5. Kuinka moni on oikeasti valmistautunut ydinsotaan henkisesti?

      Ihmisten pitäisi tässä vaiheessa ymmärtää ja olla henkisesti jo varautunut ydinsotaan eikä naiivina kuvitella, ettei sit
      Maailman menoa
      267
      967
    6. Lauantai aaumua

      Silmät aukesivat todellisuuteen. Hyvää huomenta. ☕🍁😊❤️
      Ikävä
      148
      963
    7. Näkisimmekö jossain?

      Katson kasvojasi, kuinka silittäisin poskeasi ja kuiskaisin miten paljon sinusta välitän. Kuuntelen ääntäsi ja vitsailua
      Ikävä
      62
      890
    8. Miksi rakastuit

      Juuri häneen???
      Ikävä
      43
      865
    9. Sofialle maistui sunnuntaina usempikin lasillinen valkoviiniä, mutta mies vaikutti olevan kuivin sui

      Kämpissä on kiva kitata viiniä, tulevalle sulholle taas ei maistunut, ehkä tulossa järkiinsä ja lähtemässä lipettiin....
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      859
    10. Kenraali on syytön

      Vaasan hovioikeus kumosi kenraalin perättömät raiskaussyytteet. Kenraalin elämä vedettiin silti viemäristä alas. Kenraa
      Lappajärvi
      55
      837
    Aihe