Olen yhä jollain tapaa traumatisoitunut näistä asioista, vaikka lähentelen 40-vuotta. Kaikki on nyt hyvin, ihana mies, ihana lapsi, olen hyvässä työssä jne.
Äitini kuoli muutama vuosi sitten, isä elää, vanha mies jo.
Lapsuuteni ja nuoruuteni oli kammottavaa. Äiti ja isä tappelivat raivoisasti taukomatta. Isä myös löi äitiä. Äiti ei lyönyt mutta koko ajan kiljui kirosanoja ja halventavia juttuja isälle ja provosoi "lyö jo, lyö jo".
Isällä oli mielestäni myös insesti taipumuksia. Ei hän koskaan ihan varsinaisesti siinä mielessä käynyt kimppuun mutta monia sellaisia muka huomaamattomia asioita, jotka minä kyllä jo lapsena tajusin.
En ollut köyhästä, vaan aika varakkaasta perheestä, jossa isä tienasi ja äiti kotona. Tätä helvettiä kotona, josta en puhunut kellekään ennenkuin aikuisena, kesti siitä kun synnyin niin lähes siihen kun lähdin 18v kotoa.
Tosin sain omaa tahtoa teini-iän myötä ja se jonkin verran auttoi. Isä ei sättinyt minua hirveästi mutta äiti sätti, sain jatkuvasti kuulla olevani lähinnä nolla ja hän purki kaiken raivonsa minuun. Mitään fyysistä kuritusta en silti saanut eli minua ei ole lyöty, ei edes tukistettu tms, ihme kyllä. Sanallista sain kyllä, sitäkin enemmän. Nyrkki heilui isällä vain äidin suuntaan ja äiti taas ei hakannut vaan käytti törkeää kieltä. En osaa sääliä äitiä sillä hänkin oli älyttömän törkeä, siis sanoissaan. Isä myös petti äitiä lukemattomien naisten kanssa. Etenkin sen jälkeen kun äitini kuoli, olen ollut katkera. Olen miettinyt, miten kukaan voi olla niin kammottava äiti mitä hän oli. VAIKKA meidän välimme kyllä korjaantuivat jonkin verran kun muutin kotoa. Äitin ja isänkin ongelmat jotenkin vähenivät pikkuhiljaa ja äiti alkoi olla hyvin erilainen, jopa mukava, eikä enää sättinyt koskaan vaan lähinnä kehui. Koskaan ei silti mitään anteeksi pyytänyt eikä halunnut puhua näistä asioista enempää... Onko muilla samanlaisia kokemuksia? On varmasti typerää olla katkera näistä enää, äiti on jo kuollut, isä on nyt ns harmiton vanhus jne...
Äitini kuoli muutama vuosi sitten, isä elää, vanha mies jo.
Lapsuuteni ja nuoruuteni oli kammottavaa. Äiti ja isä tappelivat raivoisasti taukomatta. Isä myös löi äitiä. Äiti ei lyönyt mutta koko ajan kiljui kirosanoja ja halventavia juttuja isälle ja provosoi "lyö jo, lyö jo".
Isällä oli mielestäni myös insesti taipumuksia. Ei hän koskaan ihan varsinaisesti siinä mielessä käynyt kimppuun mutta monia sellaisia muka huomaamattomia asioita, jotka minä kyllä jo lapsena tajusin.
En ollut köyhästä, vaan aika varakkaasta perheestä, jossa isä tienasi ja äiti kotona. Tätä helvettiä kotona, josta en puhunut kellekään ennenkuin aikuisena, kesti siitä kun synnyin niin lähes siihen kun lähdin 18v kotoa.
Tosin sain omaa tahtoa teini-iän myötä ja se jonkin verran auttoi. Isä ei sättinyt minua hirveästi mutta äiti sätti, sain jatkuvasti kuulla olevani lähinnä nolla ja hän purki kaiken raivonsa minuun. Mitään fyysistä kuritusta en silti saanut eli minua ei ole lyöty, ei edes tukistettu tms, ihme kyllä. Sanallista sain kyllä, sitäkin enemmän. Nyrkki heilui isällä vain äidin suuntaan ja äiti taas ei hakannut vaan käytti törkeää kieltä. En osaa sääliä äitiä sillä hänkin oli älyttömän törkeä, siis sanoissaan. Isä myös petti äitiä lukemattomien naisten kanssa. Etenkin sen jälkeen kun äitini kuoli, olen ollut katkera. Olen miettinyt, miten kukaan voi olla niin kammottava äiti mitä hän oli. VAIKKA meidän välimme kyllä korjaantuivat jonkin verran kun muutin kotoa. Äitin ja isänkin ongelmat jotenkin vähenivät pikkuhiljaa ja äiti alkoi olla hyvin erilainen, jopa mukava, eikä enää sättinyt koskaan vaan lähinnä kehui. Koskaan ei silti mitään anteeksi pyytänyt eikä halunnut puhua näistä asioista enempää... Onko muilla samanlaisia kokemuksia? On varmasti typerää olla katkera näistä enää, äiti on jo kuollut, isä on nyt ns harmiton vanhus jne...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.