Mies iski minut joskus viime kesänä ja ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti pidetty siitä asti yhteyttä. Tyyppi ei missään vaiheessa halunnut seurustella, mikä sopi itsellenikin silloin hyvin. Hän Ei halunnut seksiä kun joskus muutaman kuukauden päästä ensitapaamisesta (eikä olisi onnistunutkaan, joskus tuli erittäin nopeasti pelkästä hyväilystä).
Ihastuin mieheen vuodenvaihteen aikoihin ja kerroin sen hänelle -> suhteemme katkesi muutamaksi kuukaudeksi. Nyt olemme kokeneet erinäisiä pieniä sattumia tässä keväällä, jotka ovat lähentäneet suhdettamme. Mies kuitenkin rakastui hiljattain toiseen naiseen, joka on teoriassa varattu mutta käytännössä vapaa, ja naisella on 1v. lapsi. Mies on tilittänyt minulle tilannettaan ja olen lohduttanut ym. mutta huomaan välittäväni hänestä aivan älyttömän paljon (=liikaa.) Harrastamme silloin tällöin upeaa seksiä. Ex-poikaystäväni uhkailee ja vainoaa minua (on myös väkivaltainen), ei siis ole päässyt yli 1,5v sitten tapahtuneesta erostamme. Tämä mies on sanonut että voin milloin vaan ottaa yhteyttä häneen jos pelkään exääni, niin hän tulee laittamaan tyypin aisoihin ja on muuutenkin välillä "suojeleva" minua kohtaan. Luonnollista naisesta huolehtimista vai mitä ihmettä?
Kysymys kuuluu: Haluaako tämä mies minusta oikeasti ystävän, vaiko vain varman panon (kun tilanteet ovat vähän huonot rakkaussuhteeseen tämän toisen naisen kanssa)?? En yleensä koskaan kieltäydy seksistä hänen kanssaan, koska mies on taitava ja seksi hänen kanssaan on erittäin antoisaa. Mitä mieltä olette? Välittääkö hän minusta eikä värkeistäni?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tapasin netin välityksellä sinkku(?)miehen, jonka kanssa on nyt mennyt pari vuotta näin että tavataan silloin tällöin ja seksin merkeissä melkein aina. Hänen kotia en ole koskaan nähnyt, minun kotiin aina tulee kuitenkin. Puhuu kaikenlaista blaablaa:ta tyyliin "edetään hitaasti ja ei painosteta, jooko", mutta itseasiassa en tunne ensimmäistäkään hänen kaveriaan jne. Muistan miten kerran kerroin hänelle välittäväni hänestä tosi paljon. Taisi sanat mennä hukkaan ja piiiiiiiitkä paussi seurasi.
Pitkä puhe - paska puhe, eli sanon että vakipanoa sellaiset hakevat. Jos haluat oikeata suhdetta, jätä hänet. Mulla otti turhan kauan tajuta, että ei tällaisesta tule mitään. Ei mitään.
oliv varattu ja piti sinua varalla:) sanoitko edes hänelle suorat sanat..
anteeksi että sanon mutta sinä olet tyhmä..
kaksi vuotta harrastanu seksiä(odotit enemmän)
eikä mies ole näyttänyt edes kaveritaan ta kotiaan saatika perhettään.Tosin se olisi ollut
kovin riskiä jo näyttää kavereille, joku olisi varmasti sanonut samantien että hän onkin jo varattu/kihloissa/naimisissa.Hän ei sitten ottanut mitään riskiä menettääkkseen tyttöystävänsä ja sinua hän talutti vuosia panassa...
saman kaavan mukaan kun mullakin (katsoppa aiempi Kaveruus?? Sekstailu??) =)