Kaipaan suunnattomasti miestä (aviossa tahollaan ,kuten minäkin).
Vuosien saatossa meillä ollut tapaamisia ja yhteydenpitoa muutoinkin puhelimitse ja sähköpostitse.Joitakin välivuosiakin ollut reilun 20 vuoden ajanjaksossa.
Omat kriisimme liitoissamme kummallakin viime aikoina.
Vuoden alussa katkaisin välit kokonaan tuohon mieheen.
En voi pitää mitään yhteyttä häneen ,koska rakastan häntä (sen hänelle tunnustinkin).... Ajatus hänestä päivittäin, kaikki yhteydenpito lisäsi vain tuskaa ja tietoisuutta siitä, että meistä ei edelleenkään voi tulla mitään. Kaikki se mitä hän sanoi/teki antoi kuitenkin aina pienen toivonkipinän minulle...ja sitten taas totesin, ettei vieläkään meistä voi tulla mitään :(
Itse olisin ollut valmis rikkomaan avioliittoni hänen vuokseen pariinkin otteeseen tämän suhteemme aikana.
Yritän sinnikkäästi päästä tunteistani, muistoistani, kokemuksistani hänen kanssaan...se on todella vaikeaa toisinaan. Minut valtaa mieletön ikävä, mutta on vain pakko elää sen tunteen kanssa tällätavalla.
Joskus toivon törmääväni häneen jossakin ja taas toisaalta toivon, etten koskaan enää tapaisi missään...Tekee kipeää katsoa häntä silmiin.
En vain koskaan tullut tietämään mitä tein väärin tässä matkan varrella?
Kuitenkin sanoi miettineensä jossain elämänsä vaiheessa meitä yhdessä ja aivan virallisestikin.
Koskaan en siitä vinkkiä sen suuntaiseen saanut kuitenkaan.
Vai oliko sitten ajatusta ollutkaan??
Toisaalta...miksi miettiä enää??
Mutta ikävä ei kai katoa koskaan kuitenkaan kokonaan......mielestäni meillä oli paljon....enemmänkin olisi voinut olla jos hän olisi sitä halunnut... aina ei vaan mene niinkuin haaveilee ja toivoo :(
Vuosien saatossa meillä ollut tapaamisia ja yhteydenpitoa muutoinkin puhelimitse ja sähköpostitse.Joitakin välivuosiakin ollut reilun 20 vuoden ajanjaksossa.
Omat kriisimme liitoissamme kummallakin viime aikoina.
Vuoden alussa katkaisin välit kokonaan tuohon mieheen.
En voi pitää mitään yhteyttä häneen ,koska rakastan häntä (sen hänelle tunnustinkin).... Ajatus hänestä päivittäin, kaikki yhteydenpito lisäsi vain tuskaa ja tietoisuutta siitä, että meistä ei edelleenkään voi tulla mitään. Kaikki se mitä hän sanoi/teki antoi kuitenkin aina pienen toivonkipinän minulle...ja sitten taas totesin, ettei vieläkään meistä voi tulla mitään :(
Itse olisin ollut valmis rikkomaan avioliittoni hänen vuokseen pariinkin otteeseen tämän suhteemme aikana.
Yritän sinnikkäästi päästä tunteistani, muistoistani, kokemuksistani hänen kanssaan...se on todella vaikeaa toisinaan. Minut valtaa mieletön ikävä, mutta on vain pakko elää sen tunteen kanssa tällätavalla.
Joskus toivon törmääväni häneen jossakin ja taas toisaalta toivon, etten koskaan enää tapaisi missään...Tekee kipeää katsoa häntä silmiin.
En vain koskaan tullut tietämään mitä tein väärin tässä matkan varrella?
Kuitenkin sanoi miettineensä jossain elämänsä vaiheessa meitä yhdessä ja aivan virallisestikin.
Koskaan en siitä vinkkiä sen suuntaiseen saanut kuitenkaan.
Vai oliko sitten ajatusta ollutkaan??
Toisaalta...miksi miettiä enää??
Mutta ikävä ei kai katoa koskaan kuitenkaan kokonaan......mielestäni meillä oli paljon....enemmänkin olisi voinut olla jos hän olisi sitä halunnut... aina ei vaan mene niinkuin haaveilee ja toivoo :(
Vastaukset 17
Vanhimmat
Lumppu mikä lumppu.
milläs nimityksellä tuota miespuolista pettäjää sitten nimitellään...huoripukki vai?? meille naisille kun löytyy noita nimityksiä kyllä!!
Ja miksi sanotaan sinun aviomiestäsi? Aisankannattajaksi, eikö hävetä?
Sellainen ajatus tuli, että miksi ihmeessä jatkat nykyistä liittoasi..? Olet rakastunut toiseen, olet ollut jo pitkään... Eikö nykyinen kumppanisi olisi ansainnut parempaa kuin pelkän vaimon "kuoren" rinnalleen?
Sanot, että olisit ollut valmis rikkomaan nykyisen liittosi tuon toisen miehen vuoksi - hyvänen aika: niinhän juuri sinä olet tehnyt kaiken aikaa! Haikailet toisen perään - miltä itsestäsi tuntuisi, jos saisit tietää, että olet ollut hänelle vain se toiseksi paras vaikka miten kauan?!
Pelkäät ilmeisesti yksinoloa..? Et uskalla erota nykyisestä miehestäsi, vaikket häntä rakastakaan hänen ansaitsemallaan tavalla... Olet yksi niitä itsekkäitä, joiden mielestä on ok sälyttää vastuu omasta onnellisuudestaan jonkun toisen hartioille... Soudat ja huopaat, kun et uskalla ottaa vastuuta omasta itsestäsi ja omista tunteistasi. Toivot sisimmässäsi, että salarakkaasi tulee valkoisella ratsulla ja sitten ratsastatte yhdessä kohti auringonlaskua... Että hän tulee ja ratkaisee kaikki ongelmasi - mutta sellaista elämä vain ei ole, vaan kunkin on kannettava vastuu omista tekemisistään. Sen sijaan, että pyörit oman napasi ympärillä, ajattelepa vaihteeksi sitä ihmistä, jonka PITÄISI olla sinulle tärkeä - eli puolisoasi ja hänen tunteitaan!
valitettavasti vain on niin, etten voi ajatella ketään muuta rinnalleni kun tuon varatun miehen...vaikkakin olen avioliitossa edelleen tahollani...olkoonkin niin, että pelkään yksinäisyyttä...
olenko silloinkaan onnellinen?? en ole !!
myönnän on väärin olla näinkin, mutten osaa muutakaan!
Tajuatko, että viet omalta aviomieheltäsi mahdollisuuden saada sellainen vaimo ja täydellinen suhde mitä hän elämltään haluaisi? Sinä, vk, oksetat minua.
Minun miehelläni kun ei ole ollut kaikista yrityksistä huolimatta aikeita tehdä minusta/meistä onnellista...siinäpä se vitsi piileekin. Oikeasti uskot tai et mutta vuosien saatossa olen minäkin yrittänyt ja sitten luovuttanut.
Eikä kuitenkaan halua minua poiskaan antaa, vaikka olen aikonut ottaa eron.
On rukoillut minun jäävän ...asiat ei ole aivan niin mustavalkoisia kuitenkaan. Kyllä minulla on ollut syyni tuohon toimintaani aiemmin. Tosin en voi itseäni puolustaa sillä...tiedän, että väärin se on menetellä tuolla tavoin.
Ja totuuden tietämällä varmasti asiat olisikin toisin...kenties??
mutta miksi kertoa, kun kaikki on ohi tuon salarakkaan kanssa??
Voimia sinulle. Samantapainen 10 vuoden kokemus minullakin. Vaikeaa on.
voi olla,että tuon edellisen kirjoituksen perusteella ajattelen itsekkäästikin.Ja omaan napaan tuijottaen.
Jos olisinkin ottanut vastuun omasta elämästä ja kertonut puolisolleni ja seurauksena siitä kenties avioero.
Sitten muutto yksin jonnekin. Sekö muka helpottaisi?
Kyllä siitä huolimatta olen ajatellut asioiden ollessa näin..tuon salarakkaani suhteen.
Voinko muuta tehdä??!!
Jos tuo prinssi uljas olisikin antanut jotakin merkkiä siitä, että jotain enemmän olisi voinut olla meillä.
Asiat saattaisi olla toisinkin...kenties??!!
Sitä merkkiä saat odotella ikuisuuden.Ei se äijä halua sulta muuta kuin seksiä.
Olet onneton.Ei kukaan toinen ihminen ole vastuussa onnellisuudestasi.Ehkä sinun kannattaisi olla jonkin aikaa yksin.Onnellisuus lähtee itsestäsi.Oletko kuullut,kun jotkut sanovat esim.Olen onnellinen perheestäni.Mistä sinä olet onnellinen.Oikeasti?Ei kannata kurkotella tähtiä taivaalta,onni löytyy pienistä arkisista asioista.Hyvästa ruoasta,ystävistä ja elämästä.Tee siitä sellainen kun sen haluat olevan.Olet itse vastuusta omasta elämastäsi ylä- ja alamäkineen.Ei miehesi eikä salarakkaasi.Kysy heiltä ovatko he onnellisia.Ajattele asiaa heidänkin puoleltaan.Elämä ei pyöri oman navan ympärilla.Olet vain niin jumissa tuossa tilanteessa.Haluaisit jonkin ratkaisun,mutta sinä itse sen vain voit tehdä.
Aivan varmasti saankin odotella sitä merkkiä.....siihen on ollut mahdollisuus kyllä, jos oikein asiaa ajattelee siis jo useamman vuoden ajan...tämä kaikki välillmme perustui ystävyyteen ei pelkkään seksiin...puhuimme paljon asioita ja kaikesta yleimaailmallisestakin..hän oli hyvä ystäväni, mutta ei voi olla sitä enää, koska meillä on mielestäni enemmänkin kuin pelkkä ystävyyssuhde.
Eihän sitä tiedä...oliko meistä tullut onnellisia häänen kanssaan, kuka sitä voi etukäteen tietääkään...suhteen aloitus on aina hyppy tuntemattomaan..ei sille anneta takuita.
Olen onnellinen tässäkin tilanteessa todella monista asioista elämässäni..juuri niistä arkisistakin.
En vaan saa tuota miestä mielestäni ja ikävä on todella kalvavaa toisinaan...toivon TODELLAKIN, että se joskus helpottaisi!!!
Oletko miettinyt, listannut, mikä ystäväsi vaimossa verrattuna sinuun, on se , miksi mies ei ole 20 vuoden ystävyyden jälkeenkään ole ollut valmis " virallistaman" seurustelua. Ette ole nuoria enää, jos suhteen kestoon on uskominen. Kirjoituksesi perusteella sinä olisit ollut valmis. Tuossa ajassa jo siirrytään rakastamisen asteelle, jos on niikseen. Oletko onneton uhrannut oman parisuhteesi tämän rakkauden alttarille. Ja ollut miehelle hyvä ystävä, mutta sivujuoni oikeassa elämässä. Todella surullista.
Teillä on ollut vain niitä parempia hetkiä, kun ei ole tarvinnut arkea elää.
Mitä sinä tekisit tuollaisella pettäjällä ja valehtelijalla? Et kai kuvittele olleesi ainoa, jonka kanssa mies on vaimoaan pettänyt? Kerran pettää, pettää toistekin... Kun raja on kerran ylitetty, se on helpompi ylittää vastakin, ja aina vain helpompaa.
Mietihän asiaa tuolta kannalta. Kyllä se ikävä ohi menee. Et rakasta sitä miestä, vaan kuvitelmaasi hänestä. Ei se muutu uskolliseksi eikä rehelliseksi.
Haloo, oletko koskaan miettiny miten helvetin väärin olet toiminut aviomiehesi selkäsi takana vuosia. Tuohon pystyy vain ihminen täysin vailla omaa tuntoa. Eikö hänellä olisi ollut oikeus tietää. Ja usko pois jos päätyisit tämän salarakkaasi kanssa yhteen virallisesti, niin hyvin pian sinun kaltaisen ajatusmaailman omaavalle ihmiselle, se viehätys tuohon mieheen ja varustuksiin loppuisi hyvin nopeasti. Ei aikaakaan kun olisit jo häntäkin pettämässä. Näin vahvasti uskon ja monelle käynyt sama kuvio. Ja me haukutaan sitten se mies , kun hän ensin menettää kaiken kontrollinsa ja alkaa kirjoitella tänne sivuistoille itkivirsiä elämänsä mahdottomuudesta. Taitanee olla aika sitoutunut avioliittoonsa. Pitäisi välin elämässä ajatella järjelläkin eikä pelkästään alapäällä!!
Ja pitäskö sua nyt sitten sääliä ja ymmärtää tässä asiassa?
Meinaan vaan että sää vedätät nykyistä miestäs, joka vois saada omaan elämäänsä ehkä rehellisen ja pyytettömän elämänsä rakkauden, kun sinusta ei sitä ole antamaan, ja joku toinen voi sen tehdä ja antaa, mutta tietämättään hän on ihmisen kanssa joka ei pysty, eikä kykene olemaan rehellinen ja uskollinen. Ettäpä kuka tuhlaa ja kenen aikaa????
Ainakaan minä en haluaisi koskaan olla ihmisen kanssa, joka haikailee muualle. tai toisinpäin... En koskaan haluaisi tuhlata omaa SAATI sitten toisen aikaa siihen että mielessä olis joku muu, niin vähän en tule koskaan omaa kumppaniani kunnioittamaan!!!!!!!!!
Ihan aikuisten oikeasti, herää unestas, tai ala sitten toimimaan. Mutta lakkaa tuo oman kumppanisi kusettaminen. SÄÄLITTÄVÄÄ. Ja vielä enemmän oksettaa tuo sinun itkuvirtesi! Tee jotain ja lakkaa ruikuttamasta!
Kyllä on nainen. Varmaan tehnyt lapsia suhteen aikana ja sivusuhde mies pitänyt huorana. Luulen tietäväni tämän tapauksen.
Ihmisen ihaninta aikaa on, kun on pysyvä parisuhde ja sitten kiihkeä rakastaja/rakastajatar. Ei missään tapauksessa kannata erota ykkösestä. Ykkönen tuo elämään turvaa ja hyvät kulissit ja sitten voi käydä rakastajan luona aina tuulettumassa ja nauttimassa ihanasta erotiikasta. Tyhmintä olisi erota puolisosta, koska esim. ap:n tapauksessa rakastajakaan ei eroa omastaan. Kakkosesta ei tietenkään voi luopua missään tapauksessa, sillä silloin ykkönen napsauttaisi häkin oven lukkoon, ja siellä olisit tyrmässä sitten. Nauti upeasta tilanteestasi! Kaksi miestä!