Ylen toimittaja Libyassa pääsi etulinjaan seuraamaan taisteluja,kapinalliset
taistelee ja motivoi itseänsä huumeilla,Gaddafi oli siinäkin taas oikeassa.
taistelee ja motivoi itseänsä huumeilla,Gaddafi oli siinäkin taas oikeassa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko se sitten taas itsessään paha asia, se taitaa auttaa joissain tilanteissa. Ainakin historia on pullollaan sieniä syövistä viikingeistä hassista poltteleviin salamurhaajiin.
Teko itsessään ei ole välttämättä se, mkä tilanteessa on pahaa, vaan se kokonaiskuva. Jos se auttaa kapinallisia voittoon, ja he todella aikovat perustaa paremman valtion sen jälkeen, niin haittaako tuo jos muutamat tarvitsevat rohkaisuksi jotain omaa mieltä ja kiihkoa vahvempaa.
Ja tämä oli kysely siis, mietin, että onko siinä mitään mahdollisia suuria haittoja esimerkiksi meille.
Jos ne huume höyryissä menevät tuhoamaan ja raiskaamaan niin se ei välttämättä ole hyvä juttu. Koko tilanne taas itsessään on valitettavaa, että sen on pitänyt mennä noinkin pitkälle, mutta kansansotia on harrastettu joka paikassa, ja euroopasta ne taitaa onneksi olle lopuillaan vapauden myötä. Arabimaat vaan pari sataa vuotta myöhässä. Tai sitten vapaus heillekin lykkääntyy taas lisää, jos he eivät aio äänestää järkevästi itseään ajatellen, kuten iranissa 70 luvulla..