Yli 80-ämmä äitini jauhaa

Onpas kaunista kielenkäyttöä;((((

Niin on, kun en jaksa enää.
Pitäiskö minun sanoa että ihana äiti.

Kiitos tuestasi.

Koska äitisi ei ole kyennyt, eikä ehkä ehkä osannutkaan päästä kuolleen isäsi uskottomuudesta yli, niin on tietysti hirveän ikävää, miten sinusta on kehkeytynyt äitisi oksennussanko koko elämäsi ajan.

Et kuitenkaan voi muuttaa äitiäsi ja on hänen oma asiansa pilata oma elämänsä märehtimällä asiaa, jolle ei voi enää mitään etenkään kun isäsi ei haudasta tule nousemaan ja asiaa anteeksi pyytämään.

Luurin lyöminen äitisi korvaan on terve reaktio siihen,jos haluat kasvaa irti äitisi vaikutuksesta ja saada hajurakoa hänen pahaan oloonsa. Mutta jos lyöt luuria korvaan kymmeniä vuosia, niin sekään ei sinua auta ennen kuin käyt itse itsessäsi läpi, miten voit äitiisi hyväksyvämmin suhtautua. Viha yleensä auttaa ottamaan irti, mutta älä kuitenkaan opettele äitisi mallia ja käytä aikaasi vihan ruokkimiseen. Sinulla on täysi mahdollisuus elää elämääsi mukavammin.

Ehdotan, että kirjoita kirje äidillesi. Kirjoita siihen kaikki vihan tunteesi ja ajatuksesi ja sen jälkeen revi/polta se. Kirjoita uusi kirje, kunnes alat pääsemään kiinni omaan turhautumiseesi ja näet kirjoituksesi ne heikot kohdat, jotka saavat sinut hermostumaan äitiisi. Ja ehkä joku päivä saatat osata puhua äidillesi kuin aikuinen aikuisellesi, miltä sinusta on tuntunut lapsena joutua äitisi katkeruuden likasangoksi. Äitisi ikä ei estä sinua puhumasta asioista, vaikka hänen ikäisiään mielellään jo vanhuuden levossa pidettäisiinkin.

Selvitin itse omat välini iäkkään äitini kanssa ja meille jäi hänen loppuvuosikseen aikaa rakastaa toisiamme enemmän kuin nahistella vanhoista jutuista. Suosittelen!

No haloo nyt ihmiset. Jos kirjoittajan isä on kuollut yli 50 vuotta sitten, kuinka vanha tämä luurin korvaan lyöjä on? Aivan, vanhenemassa oleva ihminen, joka edelleen jaksaa olla vihainen äidilleen.

Jos kahdeksankymppinen äiti rupeaa tavallista enemmän jauhamaan vanhoista vuosikymmeniä sitten sattuneista asioista, hän on
- vanha, ehkä dementoitunut tai dementoitumassa oleva
- masentunut - kuten useat vanhukset

Enemmän ihmettelen APn käytöstä. Olet sitten päättänyt vanhuutesi kynnyksellä katkeruudella täyttää OMAN vanhuutesi. Tee NYT jotain elämällesi. Mikä SINUN elämäsi sisältö on? Olet kai työelämässä? Ehkä sinullakin on lapsia, kenties jo lapsenlapsiakin?
Mistä elämäsi asiasta SINÄ saisit sisältöä ja iloa elämääsi.
Nythän kuljet äitisi tietä ... Suku on kohtalomme.

Kiitos ex-suivaantunut!

Yritän konstiasi.
Kirjoitin kyllä jo viime keväänä sillä tuloksella, että hän pisti "maan sekaisin", soitti kaikille sukulaisille, "sai vaikka miten monta sydänkohtausta", sen jälkeen rauhoittui vähän. Oli muutama kuukausi rauhallista ja sitten taas alkoi.

("tulemme sukuumme" ei tiedä asioista mitään)

Sitä niinkuin tyttärenä yrittää parhaansa nieleskellä, on ihan selvää, että äiti ei elä enää kauan ja ei halua huonoa omaa tuntoa, kun äiti on sitten kuollut.

Kuitenkin tämä äiti loukkaa vieläkin (on kaikki vuodet loukannut) ja ei enää jaksa (on tullut allergiseksi kaikelle haukkumiselle).

Tiedän, että reaktoni on terve. Hyvä kuulla, sitä niinkuin on oppinut ottamaan kaiken syyllisyyden päälleen ja on aina huono omatunto kaikesta ja se on heijastunut elämääni.

Itselläni on hyvin lämpimät suhteet omiin lapsiini, olen tosiaan ottanut oppia että en jatka äitini mallia.

Moikka, mulla on ihan samanlainen äiti, jauhaa kuin vanha gramamri aina vaan niitä samoja juttujaan ja aina on vikaa muissa ei koskaan hänessä. Kukaan sinne ei tahdo mennä kuuntelemaan tämän marttyyriäitin tarinoita ja kaikki ihmettelee sitä kun lapset ja lapsenlapset eivät käy. No ei se mikään ihme ole ettei käy, tämä äiti kun ei koskaan käynyt silloin näiden luona kun lapset oli pieniä vaikka oli auto ja muut vehkeet, rahaakin oli käyttää ja on vieläkin vaan ei sillä taksikortilla pääse kuin 300 metrin päähän kauppaan. Pelaamaan rahapelejä. Muualle ei jaksa mutta jaksaa marista kaikille kun lapset ei käy. Ja jos sinne menee niin sekin on huono asia, siinä saa kuulla kunniansa sekä kävijä itse että koko suku. Kuolemaa on tehnyt jo 50vuotta joka päivä ja aiaiaiai kun kolottaa joka paikkaa kokoajan.... Ei sellasta vaan voi kukaan vaatia jaksamaan kun omassakin elämässä ei tahdo millään jaksaa enää. Ikä se minullakin painaa ja sairaudet mutta en aio niitä valittaa, enkä vieraita kaipaakaan tässä tilassa säälimään.
Yksinolosta nautin oikeasti, sitä ihmettelen kun äitini ei sitä taitoa osaa .

Kunnalta ei huoli apua kun se maksaa, pelaamiseen menee 1000 kuussa mielummin ja kiukuttelee sitten jollei voita mitään.

Alzheimerin taudin ioireisiin kuuluu myös erilaiset harhat, samojen asioiden jankkaaminen ja ilkeä käytös. Oma ihana mummoni muuttui taudin alkuvaiheessa ihan eri ihmiseksi, ilkeäksi ja keksi kaikkia ihme juttuja. Kun saatiin lääkitys niin muuttui parempaan suuntaan.

Altsi on paha sairaus, mutta ei se kuule kuulu tähän juttuun lainkaan.
Olen pahoilani aloittajan puolesta, luonnevikaisia äitejä on paljon. Hänellekkin on tapahtunut tiesmitä. Eikä syy hänen käytökseensä ole ehkä miehensä uskottomuus.
Kaikke on.
Hajurakoa olisi pitänyt ottaa jo aiemmin, vaikka mitä sitä nyt tässä enää sanoo.
Minullakin on samantyyppinen äiti, enkä ole pitänyt häneen enää yhteyttä 4 vuoteen, hän 70v.
Piti nyrkkeilysäkkinään.
Ne luonnevikaiset äidit on sairaudessaan niin pirun ovelia ettei sitä tietämätön uskoisikaan.

mun isoäitini oli katkera miehelleen, katkeruuden aiheita oli kyllä muitakin, ja ne hallitsivat mieltä ja elämää. ne tekivät hänestä epäluuloisen. hän dementoitui ennen kuolemaansa - sillon ei puhuttu alzhaimerista

mun äiti sai usein kuulla vanhoista asioista, häntä loukkas oman isän haukkuminen, mut hän ei katkeroitunut, mutta dementiaa hänellekin ehti tulla,
lapset saimme kuulla toisuvasti samoja asioita väsymiseen asti vuosia.

mä olen kehittänyt tekniikan - toisesta korvasta sisään toisesta ulos- nyt nautin alzhairmria sairastavan 93 vuotiaan tätini seurasta, vien kukkia, ulkoilutan, nautin ja iloitsen hyvistä hetkistä. älä sinäkään provosoidu!

Persoonallisuushäiriö on myös sairaus. Myös narsismi.

Minun äitini oli jo 30 vuotiaana varsinainen katkerakimppu. Silloin katkeruutta aiheutti, isäni, hänen äitinsä, jne.....

Hän on nyt eläkkeellä, ja on varsinainen ilopilleri ulospäin.
Auttaa aina kaikkia jne.

Auta armias muuten.
Valitusta, kaunaa, ilkeyttä....vertailee itseään englannin kuningattareen jolla on paljon omaisuutta ja ne muut kuninkaalliset vaan odottaa kuningattaren kuolemaa.
Olen kirjallisesti ilmoittanut että luovun omasta perintöosastani.
Helpottaa kummasti, oma terveys, mielenterveys on kultaakin kalliimpi.

vai niin

ai on kohtalotovereita tossakin asiassa. eiks oo kauheeta tommonen käytös ? miten ihminen ajattelee ? mun kaverin ex jauhaa samaa lapsilleen asioista mitä tapahtui melkein kolkytvuotta sitten.
pahinta on että lapset uskoo näihin juttuihin vaikka ovat aikuisia. eikö he tajua että liitossa on aina kaksi ja kun suhde hajoo mitä vain voi tapahtua. harvoin vain se toinen on täysin syytön.
uskotko äitisi puheet ? olet kuitenkin havainnut hänen vikansa ja sehän on hyvä ! itse kysyisin mikä se semmonen äiti on joka noin tekee ? voiko joku paremmin noista tiedoista ? ja eikö tommonen käytös jo todista ettei hänkään ole mikään helppo ihminen ?
voi jos mun kaverini lapset oisivat yhtä järkeviä kuin sinä. he eivät muista lapsuudesta mitään paitsi kaiken huonon isästä mistähän lie johtuu ? ja kuka on ollut muistuttamassa ? tuomitsivat isänsä ja välit on huonot.

http://www.youtube.com/watch?v=cqBxQj7f6JE

Löysin Valituista Paloista artikkelin "anna anteeksi" ja lähetin sen äitilleni ja kirjoitin että vaihtaisi jo levyä ja että minä en ole syypää mihinkään ja että ei tartte kostaa mulle mitään. Jne. kehoitin muistamaan "Tyyneys-rukousta", minkä itse oli lähettänyt (uskovainen kun on) ja lisäksi muutaman muun ohjeen, että jo siinä iässä pitäisi osata käyttäytyä. Muistutin myös että itse on saanut sitä sorttia tarpeeksi, kun meni uusiin naimisiin.

Pääsiäiskortti mukaan.

Katsotaan nyt miten reagoi.

Aion itse kasvaa koko asian yli.
Helpotti kun sain kirjoitettua.

Odotin liikaa.

Näin siinä kävi.
Ei kuulunut mitään. Soitin tänään ja toivotin hyvää vappua, kyselin vointia jne.

Aloitti taas saman levyn ja haukkui minut ja isän.
Sanoin, että ei tässä näköjään päästä pitemmälle, totesin että on kaunis päivä ja toivottelin hyvää kevättä ja suljin puhelimen.

Täysin toivoton tapaus.

Itselläni on kuitenkin huojentunut olo, yritin vielä kerran ja jos vaikka kuoleekin nyt, niin tiedän että minä tein parhaani.

Mistä tämmöisiä itserakkaita narsisteja riittää?
Eikö jo 80-vuoden iässä pitäisi olla "sydämen sivistystä"??

Onkohan äitisi jämähtänyt elämässään täysin paikoilleen, isäsi kuoleman jälkeen? Ikävienkin elämässä tapahtuvien asioiden jälkeen pitäisi jossain vaiheessa alkaa vain jatkaan elämässä eteenpäin, ja antaa uusien tuulien puhaltaa, eikä jäädä sureen mennyttä. Äitisikin olisi pitänyt etsiä uusi mies, ja jatkaa elämää, ja unohtaa kaikki kuolleen ex-miehensä uskottomuudet. Jos äitisi siis on isäsi kuoleman jälkeen vain jämähtänyt paikoilleen ja jäänyt suremaan isäsi uskottomuutta ja kuolemaa, eikä ole siitä päässyt vieläkään yli, niin en ihmettele syvää katkeroitumista ja äärinegatiivisuutta.
Äitisi käytös viittaa myös ihan vaan vanhuuden oireisiin, koska hän voi olla masentunut, ja jos hän vain entistä enemmän jauhaa samaa asiaa, niin äidilläsi voi olla myös alkava dementia. Dementiaa sairastaville vanhuksille on tyypillistä samojen asioiden kertaaminen, ja usein erittäin vanhojenkin asioiden.

Äitini on 85 vee. Olen 59 vee. Koko elämäni äitini on ollut hankala ja valittanut kaikesta. Me 5 lasta ollaan syyllisiä kun hän on joutunut meitä hoitamaan. Katkeraa vuodatusta,kun joku sai perintöä enemmän. Isäni oli täysin hulttio,ainakin hänen mielestään. Lapset ei osaa mitään,huonot aviomiehet ja miniä. Mikään lahja ei sopiva. Kävin vuoden auttamassa häntä lähes päivittäin. Haukkumiset jälkeenpäin. Hommasin kotipalvelua ja kotihoidontukea. Antoi lopputilin kotipalvelulle,mutta Kelasta nosti kylmästi kotihoidontukea. Kun sitä perittiin takaisin,käski mun Se maksaa. Ahne,säälimätön,häikäilemätön,kiero,valehtelija,mustamaalaaja.. Tätä kaikkea on oma äitini. Luovutin. Menin terapiaan. Mulle sanoi psykiatri,että en ole velvollinen hoitamaan äitiäni. Se helpotti. Äitini suostui jossain vaiheessa ottamaan sairaanhoitajan käymään,joka laittaa lääkkeet,kolmen viikon välein,dosettiin. Pärjää aika hyvin,kun lääkitys on kunnossa. Narsisti pärjää hyvin näköjään ilman apuakin. Autan niitä jotka oikeasti apua tarvitsevat

Yli kahdeksankymppisen tuollaiset tarinat voi jättää omaan arvoonsa tai viedä heidät lääkärille ja kertoa, että tätä jauhaa kaiken aikaa, sillä löytyy varmasti lääkkeitä joll nuo asiat saadaan unohtamaan. Joten otapa mummo mukaan ja mene sinne lääkärin luokse, masentunut mummo on.

Minulle ei oma äiti jauhanut tuota, vaikka aihetta olisi ollutkin. Isä oli ilkeä äidille, katkera omasta nuoruudestaan, sotaa syytti, että ei saanut muka parempaa eukkoa.
No lähes kartanon poika joutui olemaan sodassa 5 vuotta, katkeroitui, nuoruus meni siellä ja haavottuikin .

Mutta naapurin torpan akka, kyllä kävi kertomassa pitkin kylää isäni ja hänen heinälatohommistaan, että olen vihannut tuota ämmää. Lapset olisi jättänyt kuulematta noita juttuja ja nauttinut omassa hiljaisessa olossaan nautinnoistaan, sillä ukkoja hänellä oli ja osasi rahastaakin.

Kun oma terveys jo vaarassa, pitää ottaa etäisyyttä äitiin joka käyttäytyy noin, itse olen huomannut saman, mikään ei riitä ja pitää piikanaan, pitäs maksaa kun käy kaikesta, eikä sais syödä edes omia eväitä?

Oliskohan narsistinen persoonallisuus tällä ämmä-äidillä? Kovin on tutun kuuloista.