Kodinkone huoltajan suuri palkka...

Lasihuilu

Jouduimme turvautumaan kodinkonehuoltajan palveluun, kun jääviileä kaappi lakkasi toimimasta.
Tilasimme paikallisen kodinkonehuoltajan korjaamaan vian.
Piirikortti oli mennyt rikki ja uuden tilaamiseen meni muutama päivä.
Korjauksen kalleus kyllä yllätti, kun lasku lopulta tuli postilaatikkoon.
Lasku oli kokonaisuudessaan 140 euroa.
Josta työn osuus oli 55 euroa, matkakustannukset 15 euroa, piirikortti 65 euroa ja laskutuslisä 5 euroa.
Korjaukseen kului aikaa noin 10-15 minuuttia ja tuntihinnaksi laskettuna n.220 euroa korjaustyöstä.
Laskuun sisältyi alv , joita ei ollut laskussa eritelty.
Kodinkonehuoltaja saa vain osan tuosta työn osuudesta, loput menee yritykselle, jonka työntekijänä hultomies on.

Kuitenkin tuo 220 euroa tuntitaksaksi laskettuna on valtan suuri summa.
Olen välillä myynyt pieniä tiffanylasitöitä, joissa on 10-15 värilasin palasta ja yhden tällaisen värilasityön tekemiseen on aikaa mennyt päivän verran.
Työvaiheita on kuitenkin monia:
-Sopivan värisen lasin valiseminen
-Lasinpalojen leikkaamisen kaavojen avulla
-Lasinpalasten hiominen, tarkistaminen kaavan avulla ja sovittelu
-Lasinpalasten folioiminen ja sovittelu mallikaavalle tinausta varten
-Lasityön tinaus etu ja takapuolelta
-Tinatun lasityön peseminen juotosnesteestä.
-Lasitöyn patinointi, peseminen, viimeistelu ja kiilloitus.
Työtä ja aikaa kuluu moninkertaisesti, mutta tavallisen ihmisen eivät ole valmiita maksaan kovin paljon lasityöstä.

Lasitöitä olen tehnyt lähinnä harrastus mielessä ja yhden lasityön hinnaksi olen määritellyt n. 1euro/lasinpala, jolloin hinta on 10-15 euroa.
Se on tosi halpa suhteutettuna työmäärään ja siihen, etten ole veloittanut erikseen materiaaleista.
Värilasin hintaa ei monikaan tiedä, että se on arvokasta.
A4 palanen värilasia maksaa lasin väristä ja laadusta riippuen 6-67 euroa.
Seuraavaksi on suunnitelmissa tehdä tiffany valaisimen, jossa on 591 lasinpalaa opaalilasia.
Aikaa tuollaisen lampun tekemiseen kuluu 1-5 kk, riippuen käytettävissä olevasta ajasta.
Lampun jalka ja muut osatkin maksavat 100-400 euron välillä lasit.
Eipä sitä kannata myydä kenellekään, kun jo 600 euroa olisi sellainen hinta, että suurin osa ihmisistä ei niin paljon haluaisi edes maksaa, vaikka tuo summa kuluu jo lampun materiaaleihin.
Eikä toista samanlaista lamppua jaksa vähään aikaan alkaa uudelleen tekemään.

Eli jos hyväpalkkaista työtä ajattelee, niin sellaisia ovat nämä erilaiset huototyöt, joissa tuntipalkat liikkuvat yli 40 euroa/tunti.

10

3010

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • talous pyörii

      Ei mitään uutta, normaalihinnoittelua. Esimerkiksi autonhuollossa laskutetaan asiakkaalta pikkuhommastakin tunti eli 60 €, vaikka homma hoituu taitavalta asentajalta alle vartissa. Paljonko asentajalle jää tästä palkaksi on toinen asia.

      • kusetusta koko maail

        kuluttajasiamiehen pitäisi puuttua tollasiin laskutuksiin..5min työstä tunti. hitto ihan sama kuin laajakaista hommissa 10 max käytännössä 3....


      • Anonyymi
        kusetusta koko maail kirjoitti:

        kuluttajasiamiehen pitäisi puuttua tollasiin laskutuksiin..5min työstä tunti. hitto ihan sama kuin laajakaista hommissa 10 max käytännössä 3....

        No sitten työtahti hidastuu, seuraavaks menee 2 tuntia tehdä hommat!


    • rx75

      Kodinkonehuoltaja yleensä joutuu maksamaan tiloistaan vuokraa, sähköä jne.

      Vaikka siis kävisi asiakkaan kotona tekemässä töitä, on hänelle yleensä myös tilat.

      Matkakustannus ihan normaalia, siitä otetaan kilsakorvaukset. Laskutuslisä on tyypillistä, kieltämättä vähän arveluttava maksu, sen olisi voinut upottaa työn kustannuksiin. Mutta tähän on menty..

      Töistä yleensä laskutetaan minimiveloitus vaikka työ kestäisi 5min. Minimiveloitus voi olla 30 tai 60min esim.

      Huoltomies maksaa firmansa tuloista veroja, kirjanpidon, mainostamisen jne.

      Ei varmaan jää 40€ tunti käteen, ellei ole todella hyvä tekijä ja hyviä asiakkaita paljon. En usko että perushuoltomiehelle riittää päivän jokaiselle tunnille töitä, jos omaa firmaa ylläpitää. Mutta jos näin on, hyvä niin. Silloin voi laskea tuntiveloitustakin hieman.

      • Lasihuilu

        Varmaan tuo työn osuus on laskettu 30 minuutin mukaan, kun kyseessä oli helppo ja nopea työvaihe.
        Matkakustannuksen ymmärtää, koska tuleehan siinä kustannuksia polttoaineista ja muista auton kulumiseen liittyvistä seikoista.

        Joskus on polttopuita myyty ja kuljetettu ostajalle kotiin.
        Sitä vain ihmettelen, että kun ei ole ammattimainen polttopuun välittäjä, niin polttopuun ostaja ei haluaisi maksaa kuljetuskesta mitään ja polttopuiden hinnastakin pitäisi vielä tinkiä.
        Jos polttopuiden hakuun ja tuontiin kuluu vaikka 120 kilometriä ja peräkärryllä tuo vaikka 3 kuutiota polttopuuta, niin ostajan mielestä 20 euroa on liian kallis hinta, vaikka ei se ole paljon, kun polttopuut tuodaan kotiin.
        Ei se polttopuidenkaan kuljettaminen ole ilmaista.


    • rytkjrkj

      Alkuperäisen kirjoittajan nimimerkki lasihuilu pitäisi ilmeisesti olla lasihullu?
      Kukaan muu ei keksisi valittaa työstä jonka on oikeasti saanut todella halvalla!

      Yleensä korjauksesta veloitetaan joko:

      A - Kiinteä hinta (yleensä 100 euroa)
      B - työ alkavalta tunnilta (a 80 euroa)

      Jos työ on mielestäsi suunnattoman helppoa ja sillä tienaa kuvitelmiesi mukaan lähes miljoonia niin ei sitten muuta kuin yrittämään...

    • näin seo

      Eli asentaja oli käynyt luonasi 2 eri kertaa !!
      Jos mietitään asentajan palkka on 2500€ korkeintaan kuukausi eli vähemmän kuin sairaanhoitajan.. Firma maksaa siintä sivukulut lomat lomarahat.sairaskulut jotka varmasti vähemmän kuin hoitajalla .. koska hoitajien lomat ihan eliittiä sairaslomat.Ihan tämä nyt ns. selvennykseksi kun miettii minne meidän verorahat menee !!
      Itse entisenä yrittäjänä voin kertoa ettei ole bisnes jos ei ole kokoajan juuri kaltaistasi keikkaa.

      Rehellisen yrittäjän kulut ovat tosi kauheat sekä harvoin saa laskuttaa koko päivää .. Itse voisin sanoa et 10h päivästä olin tosi tyytyväinen 5h laskutukseen. Ainaskaan ns. pienemmissä kaupungeissa.

      Jos itseltäni kysytään yrittäjänä 40€/h vai vieraalla 15€/h ei tarvitse miettiä ehdoton on vieras !!
      Toki se vaikuttaa että voisin toimia esim. valtion/kunnan laskutukseen eli kaikki tunnit voisi laskuttaa eikä olisi sitä kauhee riskiä ja kiirettä/hätää yms. jos olet kipeä tai ihan mitä vaan.

      Autoliikkeissä tiedän .. anakin ns. hieman isommissa siellä on korjaamon esimies sihteeri ja päällikkö huoltoneuvoja .. ne eivät saa tekemisistään palkkaa eli ne vain ottavat työt vastaan yms.. ei autot ole mitään helppoja juttuja !!
      Johan ihmisen tehohoito maksaa yli 10000€/vrk !!! Kuka siihen älämöi ???Mistä tämä koostuu ?? Kalliista ja tehottomasta henkilökunnasta !!??

    • n.i.m.i

      Minä maksan aloittajalle tai kenelle tahansa tuon tuntipalkan. Kunhan sitten suostutte siihen, että mitään työsuhde-etuja ei ole, kaikki käyttämänne vessapaperia myöten ostatte itse. Niiltä ajoilta, kun asikkaita ei ole, palkkaa ei sitten tule ollenkaan. Koettakaa daijut tajuta, että niissä palkoissa on mukana muutakin kuin työn osuus, kuten tuossa toiset jo sanovatkin. Kustannuksiin lasketaan mukaan se auto, työkalut.. ei niitä ilmaiseksi saa. Mutta jos tulet oman auton ja omien työkalujen kanssa mulle asentajaksi siis ilman mitään työsuhde-etuja, niin tervetuloa. Tarkoittaa sitä, että kun huusin vedät työpaikalla, sekin maksaa.

      Sitten toinen asia, verovähennys ei tarkoita sitä, että verottaja niitä tavaroita maksaisi, vaan kyllä ne yrittäjä maksaa omista tuotoistaan. Se verovähennys vain pienentää sitä voittoa, mistä lopullinen vero maksetaan, mutta ilmaiseksi sitä tavaraa ei saa! jos verottaja maksaisi yrittäjän tavarat, niin meillähän olisi suomi täynnä yrityksiä. Jostain syystä osa käsittää tämänkin näin.

    • dhrhdr

      Ei niitä vitun töitä varmaan ilmaiseksi tehdä!!

    • vähä-älyinen

      Olisko sen pitäny saatana ilmasta olla? jos ei rahaa löydy niin kannattaa sitten itse korjata eikö vaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3198
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2874
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2665
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2519
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2437
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2314
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2045
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe