tsilleen

mun sisarukset syyllistää minua, kun en ole perheeni kanssa tekemissä. Olen seksuaalivähemmistöön kuuluva ja äitini ja osa sisarukseni eivät hyväksyneet elämänmuutostani. Tässä on nyt mennyt muutama vuosi ja asiat ei ole muuttuneet miksikään ja ei varmaan tule muuttumaankaan. Joskun soittelen ja kyselen kuulumisia, mutta ei kertaakaan kysytä mitä minulle kuuluu ja ei niitä kiinnosta mun elämä niin miksi kävisin , kun ovat ilkeitä ja kohtelevat huonosti..Nyt kun vihdoin hyväksyin sen tosiasian, että asiat ei tästä muutu niin minulla on paljon helpompaa, kun ei tarvitse käyttää enää energiaa tämän asian puimiseen. Minulla on asiat hyvin ja mukava kumppani. Kesänlapsi
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen seksuaali enemmistöön kuuluva, enkä missään tekemisissä vanhempieni kanssa. Että ihan normaalia toi tuollanen. He elävät omillaan ja omissa oloissaan, omilla arvoillaan. Itse erosin kirkosta, ja ajattelen omilla aivoilla. Tietysti yritettiin kuroa välillämme olevaa kuilua umpeen, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Riitaa riidan perään. Nyt ei olla missään väleissä. Yksinkertaisesti emme ymmärrä toisiamme. Vanhempani on liian vanhoollisia ja emme voi välttyä arvoristiriidoilta. Sekä siltä ikävältä depressiosävytteiseltä nälvimiseltä. Kun elän omaa elämää, en tarvitse pelkistävää ja kaiken musertavaa kritiikkiä sellaisilta ihmisiltä joille ne eivät kuulu. Itsenäistyminen on välillä tällästä. Pitää pitää puolensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


15~11 kirjoitti:

mun sisarukset syyllistää minua, kun en ole perheeni kanssa tekemissä. Olen seksuaalivähemmistöön kuuluva ja äitini ja osa sisarukseni eivät hyväksyneet elämänmuutostani. Tässä on nyt mennyt muutama vuosi ja asiat ei ole muuttuneet miksikään ja ei varmaan tule muuttumaankaan. Joskun soittelen ja kyselen kuulumisia, mutta ei kertaakaan kysytä mitä minulle kuuluu ja ei niitä kiinnosta mun elämä niin miksi kävisin , kun ovat ilkeitä ja kohtelevat huonosti..Nyt kun vihdoin hyväksyin sen tosiasian, että asiat ei tästä muutu niin minulla on paljon helpompaa, kun ei tarvitse käyttää enää energiaa tämän asian puimiseen. Minulla on asiat hyvin ja mukava kumppani. Kesänlapsi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu