Isäni peri vanhan tätinsä 90 v., mikä mahdollistaisi sen, että vanhempani voisivat ostaa Helsingistä kakkosasunnon (kaksio, noin 50-55 m2). He kuitenkin haluaisivat kolmion ja kovaa kyytiä suunnittelevat yhteisostoa veljeni kanssa. Veljelläni 40 v. on yksiö, eikä hänen rahansa ikinä riittäisi enempään Helsingin hinnoissa. Perunkirjoitus on nyt huhtikuussa ja varat olisivat käytössä kesäkuussa. Muut sisareni/ heidän lapsensa eivät ole jyvällä asiasta. Yritin kyllä puhua sisarelleni asiasta, mutta totesin, ettei sairaalle ihmiselle kannata puhua. Ei selvästikään ollut yhtään kartalla...
Olen vastustanut suunnitelmaa, ja yrittänyt puhua vanhemmilleni järkeä. Mielestäni vanhempieni pitäisi pitää varansa erossa veljeni varoista. Tuollaisista yhteisomistussuhteista ei yleensä hyvää seuraa. Jo perinnönjaossa tilanne olisi ongelmallinen. Veljelläni ei riittäisi varoja lunastaa asuntoa perikunnalta siltä osin kuin asunnon arvo ylittäisi hänen perintöosuutensa.
Yksiö ei kelpaa vanhemilleni. Eivät halua kulkea kolmen eri asunnon väliä (minun, veljeni ja omansa). Meillä eivät ole halunneet olla yötä , syynä äitini ja mieheni ajoin vaikeahkot välit (eikä meillä ole kunnollista vierassänkyäkään), käyvät toki muutoin vierailuilla. Eikä äitini jaksa siivota kahta eri asuntoa (käy siivoamassa veljelleni täällä). Kaksio on taas kuulemma liian pieni, koska siinä ei olisi vanhemmilleni "omaa huonetta". Olen yrittänyt sanoa, että kaksio riittää, koska eiväthän he niin montaa viikkoa vuodessa kuitenkaan Helsingissä oleskele. Veljeni voisi asua tuolloin asunnossa, maksaa yhtiövastikkeen ja laittaa vaikka omansa vuoralle, jolloin pääomalle tulisi tuottoa ja voisi maksaa nykyiset velkansa pois. Olisi sekä vanhemmillani/ veljelläni myös psykologinen takaportti tästä järjestelysä. Ja vanhemmat sitten oleskelisivat asunnossa sen, minkä oleskelevat vuodessa.
Vanhempani ovat humanisteja ja idealisteja, eivät bisnesihmisiä. Veljeni käy töissä, mutta kärsii päihde- ja peliriippuvuudesta. Vanhempani ovat halunneet tukea veljeäni, ettei veljeni tuhoudu. Olen kyllä sitä mieltä, jos tuollaiseen kimppaan mennään, että he tekevät siinä nelikymppiselle veljelleni "karhunpalveluksen"´ja kirjoittavat "veljeni ulos elämästä". Sen jälkeenhän ei tarvitsisi käydä töissäkään, kun toimeentulo olisi turvattu. On välillä uhkaillut, että irtisanoutuu töistä (huono työilmapiiri eikä urakehitysmahdollisuuksia). On kuitenkin toistaiseksi jaksanut sinnitellä. En siis vastusta sitä, että veljeäni ns. autetaan, vastustan yhteisomistusjärjestelyä, koska meitä asianosaisia (perikuntaa) on muitakin. Voisivathan vanhempani tehdä, mitä lystäävät, jos olisi kyse ainoasta lapsesta. Kuitenkin tässä on kolme muutakin sukuhaaraa, omani, sisareni sekä edesmenneen sisaruksemme lapset.
Isäni on se, joka asian lopulta ratkaisee. Äitini ajaa tätä "kolmiomallia", jossa olisi yhteisomistus ja paljon tilaa (jota he eivät mielestäni lopulta lyhyehköille vierailuilleen edes tarvitse), vanhempieni omistus 50 %, veljeni 25 % (150.000 €/50.000 €) . Äitini tietysti ajattelee, että voisi tuoda enemmänkin porukkaa/sukulaisia, kun tilaa olisi enemmän. Ei se nyt niinkään käy, jos veljeni olisi myös "omistaja" ottaen huomioon hänen kolmivuorotyönsäkin jne.
Olen vastustanut suunnitelmaa, ja yrittänyt puhua vanhemmilleni järkeä. Mielestäni vanhempieni pitäisi pitää varansa erossa veljeni varoista. Tuollaisista yhteisomistussuhteista ei yleensä hyvää seuraa. Jo perinnönjaossa tilanne olisi ongelmallinen. Veljelläni ei riittäisi varoja lunastaa asuntoa perikunnalta siltä osin kuin asunnon arvo ylittäisi hänen perintöosuutensa.
Yksiö ei kelpaa vanhemilleni. Eivät halua kulkea kolmen eri asunnon väliä (minun, veljeni ja omansa). Meillä eivät ole halunneet olla yötä , syynä äitini ja mieheni ajoin vaikeahkot välit (eikä meillä ole kunnollista vierassänkyäkään), käyvät toki muutoin vierailuilla. Eikä äitini jaksa siivota kahta eri asuntoa (käy siivoamassa veljelleni täällä). Kaksio on taas kuulemma liian pieni, koska siinä ei olisi vanhemmilleni "omaa huonetta". Olen yrittänyt sanoa, että kaksio riittää, koska eiväthän he niin montaa viikkoa vuodessa kuitenkaan Helsingissä oleskele. Veljeni voisi asua tuolloin asunnossa, maksaa yhtiövastikkeen ja laittaa vaikka omansa vuoralle, jolloin pääomalle tulisi tuottoa ja voisi maksaa nykyiset velkansa pois. Olisi sekä vanhemmillani/ veljelläni myös psykologinen takaportti tästä järjestelysä. Ja vanhemmat sitten oleskelisivat asunnossa sen, minkä oleskelevat vuodessa.
Vanhempani ovat humanisteja ja idealisteja, eivät bisnesihmisiä. Veljeni käy töissä, mutta kärsii päihde- ja peliriippuvuudesta. Vanhempani ovat halunneet tukea veljeäni, ettei veljeni tuhoudu. Olen kyllä sitä mieltä, jos tuollaiseen kimppaan mennään, että he tekevät siinä nelikymppiselle veljelleni "karhunpalveluksen"´ja kirjoittavat "veljeni ulos elämästä". Sen jälkeenhän ei tarvitsisi käydä töissäkään, kun toimeentulo olisi turvattu. On välillä uhkaillut, että irtisanoutuu töistä (huono työilmapiiri eikä urakehitysmahdollisuuksia). On kuitenkin toistaiseksi jaksanut sinnitellä. En siis vastusta sitä, että veljeäni ns. autetaan, vastustan yhteisomistusjärjestelyä, koska meitä asianosaisia (perikuntaa) on muitakin. Voisivathan vanhempani tehdä, mitä lystäävät, jos olisi kyse ainoasta lapsesta. Kuitenkin tässä on kolme muutakin sukuhaaraa, omani, sisareni sekä edesmenneen sisaruksemme lapset.
Isäni on se, joka asian lopulta ratkaisee. Äitini ajaa tätä "kolmiomallia", jossa olisi yhteisomistus ja paljon tilaa (jota he eivät mielestäni lopulta lyhyehköille vierailuilleen edes tarvitse), vanhempieni omistus 50 %, veljeni 25 % (150.000 €/50.000 €) . Äitini tietysti ajattelee, että voisi tuoda enemmänkin porukkaa/sukulaisia, kun tilaa olisi enemmän. Ei se nyt niinkään käy, jos veljeni olisi myös "omistaja" ottaen huomioon hänen kolmivuorotyönsäkin jne.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet ottanut melkoisen vastuun asiasta vanhempiesikin puolesta ja ajatuksissasi on toki järkeä, mutta jos isäsi ei asiasta halua erityisesti neuvotella toimien oman päänsä mukaisesti, on sinun kaikki vain hyväksyttävä.
On hankalaa katsoa vierestä, miten vanhempasi eivät ole riittävän aikuisia veljesi suhteen ja koettavat hävittää hänen ongelmansa laatimalla yhä erikoisempia suunnitelmia ikään kuin pelastus häämöttäisi kolmiossa. Äitisi taakka ei tule siitä mihinkään häviämään ja jos olisin sinun sijassasi haastattelisin häntä ihan rauhassa kuinka hän uskoo asioiden muuttuvan? Luottaako äitisi siihen, että veljestäsi olisi vähemmän vaivaa kun joutuu siivoamaan yksiön sijasta kolmion? Uskooko äitisi, että omien vieraiden pyytäminen alkoholistipojan käyttämään asuntoon onnistuisi ilman perussiivousta ja mihin hän kännisen "lapsensa" siksi aikaa siirtää? Onko äitisi varma, ettei veljesi kiinnitä asuntoa pelivelkojensa maksamiseen? Sillä onhan äiti vastuussa siitä, ettet sinä hänen ja isäsi poismenon jälkeen joudu maksumieheksi veljesi puolesta kun asuntoa pakkohuutakaupataan veljesi rahaongelmien vuoksi? (Maalaan piruja seinille, mutta asioita voi puntaroida myös mahdollisten riskienkin varalta)
Omassa elämässäni olen huomannut, että kysyminen on joskus tehokkaampi keino saada toinen ajattelemaan kuin paukuttaa omia mielipiteitään. Jos toinen ei vastaa tai hermostuu siitä, niin se todistaa vain sen ettei ole erityisesti asiaa mielessään edes miettinyt.
Mikä ihmeen kommuunin rakennus...?
Mun mielestä:
Vanhemmat tehkööt omilla rahoillaan mitä tykkäävät, eli saamallaaan perinnöllä.
Jos haluavat veljesi mukaan kimppaan niin se on heidän keskinen asiansa - mitä se sulle kuuluu? Tai sisaruksillesi. Aikuiset ihmiset saavat jakaa oamisuutensa kenen kanssa tykkäävät.
Mitä toi puhe veljen "tuhoutumisesta" on? Miksi aikuinen mies ylipäätään tahtoisi asua vanhempiensa kanssa pienessä kerrostalokämpässä? Jos veljesi on joku vammainen tms. joka tarvitsee tukea niin sittenhän järjestely kuulostaa ihan järkeväältä, jos veljesi siis innostuu asiasta. Jos häntä ei hotsita niin ei kai hänen kannata mukaan lähteä.
Mitä perinnönjakoon tulee (vanhemmiltasi sinulle) niin sehän on ajankohtainen vasta sitten kun aika vanhemmistasi jättää. Hehän voivat sitä ennen vaikka pistää kämpän lihoiksi ja tuhlata rahat ennen kuin kuolevat. Käytännössä kämppä varmaan myytäisiin ja rahat jaettaisiin teille perilisille ja sillä selvä.
Lisäys. Siis jos kämppä olisi vaikka yhteisomistuksessa ja vanhempasi sitten kuolisivat ja veljelläsi ei olisi varaa ostaa sitä 75% kämpästä itelleen, niin kämppä menisi siis myyntiin, veljesi saisi rahoista 25% ja muuttaisi muualle ja loput 75% jaettaisiin kuten perintö jaetaan, eli siitä siivu kullekin teistä sisaruksita, myös veljelle.
Ensiksikin haluan sanoa, että ymmärrän huolesi ja olen puolellasi. Viisaat vanhemmat pyrkivät kohtelemaan kaikkia lapsiaan tasapuolisesti, koska ymmärtävät epätasapuolisen kohtelun aiheuttavan pahaa mieltä perheen sisällä.
Sinun sijassasi minä tuntisin itseni loukatuksi - vanhempasihan (äitisi) ovat ostamassa asuntoa, jota käytännössä katsoen veljesi hallinnoisi, eli kärjistettynä he ovat ostamassa, jos nyt eivät suoraan asuntoa veljellesi, niin ainakin veljesi elintasoa nostaakseen. Itse he kävisivät tuolla asunnolla muutaman viikon vuodessa. Ja äitisi sitten kävisi sitä isompaa asuntoa myös siivoamassa, sen veljesi nykyisen yksiön sijasta. Mitä he ovat teille muille lapsille tasapuolisuuden nimessä antamassa?
Missä muuten vanhempasi ovat nyt yöpyneet Helsingissä vieraillessaan? Tarvitseeko heidän todella ostaa kakkosasuntoa vain sen takia, että vierailevat lastensa luona muutaman kerran vuodessa? Entäs jos he ostaisivat kaksion, jonka vuokraisivat lyhyissä pätkissä esim. hätäavuksi opiskelijoille, kuitenkin niin, että asunto olisi aina heidän käytössään niinä viikkoina, kun he pääkaupunkiin suuntaavat? Silloin tuosta asunnosta olisi myös tuloja.
Onko muuten veljelläsi lapsia? Entä jos hän kuolee ennen vanhempiasi, kuka perii? Löytyykö rintaperillisiä, jotka tulevat vaatimaan lakiosiaan?
Tsemppiä ihan hirveästi! Jos minulla olisi sinulle ratkaisu, kertoisin sen aivan välittömästi.