Minulla on monipuolinen työ- ja koulutushistoria. Olen lama-ajan lapsia, ja siihen aikaan, kun työuraa aloittelin 1990-luvun lopulla, piti tehdä kovasti töitä ja vaihtaa tarvittaessa työpaikkaa, jotta sai olla edes jossakin töissä.
Muutenkin olen ollut aika kärkäs vaihtamaan työmaata etsiessäni sitä oikeaa työtä, josta saa muutakin kuin tilipussin käteen - siis henkistäkin tyydytystä.
Ymmärrän tietenkin, että tällaisesta työpaikkojen kovasta vaihtamisesta tulee cv:tä lukiessa sellainen kuva, että tuo tyyppi ei jaksa missään työpaikassa. Mutta kun taas katsoo työhistotiaa, eli olen aina ollut töissä tai koulutuksessa, niin ei voi ainakaan laiskana ja utrautuvana pitää.
Kumpi siis parempi: Saman sorvin ääressä 15 vuotta hampaat irvessä, vai itsensä kehittäminen ja haastavan työn sinnikäs etsiminen?
- Ainakin koulutuspaikkoja hakiessa työkokemus per työpaikka lasketaan 2 tai 3 työvuoteen saakka, mutta yli menevältä osalta ei lasketa työkokemusta tai lisäpisteitä.
- Tästä päätellen siis monipuolinen työhistoria on arvostettua.
Monipuolinen työkokemus etu vai haitta?
4
1966
Vastaukset
- Sosiaali
Ehdotomasti etu ainakin sosialialalla. Laaja-alainen näkemys on hyvästä.
On työnantajan syy,jos ihmiset eivät viihdy heillä, vaan vaihtavat paikkaa. - okkei
Sorvin ääreen haitta, mutta ihmissuhdetyöhön etu, koska kertoo kyvystä käyttää omia aivojaan.
- Sorvista sorviin
Itselläni on ainakin todella värikäs työhistoria ja ei sitä ole kyllä vielä tähän päivään mennessä katsottu haitaksikaan. Jos itse hakisin ihmisiä töihin, niin kyllä tuollainen laaja työkokemus kertoo minusta enemmän siitä, ettei ole ainakaan jäänyt kotiin makaamaan.
- Anonyymi
Etu. Pitäisi arvostaa enemmän kuin turhia opiskeltuja titteleitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837121Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176205Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405118Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193485Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400