Vaikeaa on.

Oo ja koo, en olisi koskaan uskonut kirjoittavani tälle palstalle ja etenkään tämän asian takia. Nyt on vaan pakko saada kuulla vähän miesten mielipiteitä, sekun ei itsellä oikein luonnistu...

Elikäs, kuinka moni mies on valmis kehumaan naista kauniiksi kuitenkaan sitä tarkoittamatta ja piirittämään häntä tuntikausia, ainoastaan päästäkseeen sitten jatkoille? Etenkin sellaisessa tilanteessa, jossa myös helpommallakin vaivalla olisi jonkun toisen naisen mukaansa saanut?

Nimittäin. Olin tässä taannoin tyttöporukassa viihtellä. Itse en pidä itseäni mitenkään erityisen viehättävänä (no okei, minua on sanottu kauniiksi, enkä itsekään itseäni rumana pidä, mutta olen myös ylipainoinen (ja niille ketkä napisee, olen laihiksella ja kiloja on jo ihan kivasti karissut, silti vielä kuitenkin matkaa ihannepainoon...)), mutta kuitenkin sitten onnistuin, jollakin tapaa, saamaan parinkin miehen huomion.

Ei tässä mitään, ihan kivalta tuntui, mutta nyt jälkikäteen iski morkkis ja kauhea alemmuudentunne siitä, että en minä niistä miehistä edes oikeasti kaunis ollut, kunhan kehuivat päästäkseen saatille. Olen kuitenkin yrittänyt kuunnella järjen ääntä, joka sanoo, että baarissa oli muitakin naisia (hoikempia kuin minä, kerta se nyt tällä kertaa tuntuu minulle ongelma olevan... xD), joihin nämä miehet olisivat voineet silmänsä iskeä, ja jotka olisivat varmasti heidän mukaansa lähteneet, etenkin kun minä sitten en kuitenkaan lähtenyt.

Olen omasta mielestäni aina omannut ihan suhteellisen hyvän itsetunnon, joten nyt vähän itseäkin ihmetyttää, mistä tämä sai kaikki alkunsa...

Eli jos sitä vaikka järkeviä mielipiteitä saisi...
12145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eli olet läski jolla on huono itsetunto muttei kuitenkaan ole..?
Täh? Joko on tai ei!
Miksi mietit asiaa miehen kannalta, saithan itsekin munaa?oliko hän huono?

Äänestä

On todella paljon miehiä, jotka eivät tykkää hoikista naisista. On myös miehiä, joiden mielestä nainen on sitä kauniimpi, mitä lihavampi. On miehiä, joiden mielestä sinä olet kaunis juuri sen kokoisena kuin olet.

Katso nyt esim. vaikka Lolan kuvia, hän on paljon kauniimpi hieman pyöreänä, kuin langanlaihana. Pyöreys on naisellisuutta, muodot houkuttavat koskettamaan ja tarttumaan kiinni.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2011040713508099_vi.shtml

Äänestä

Niin, eli toisin sanoen olit näiden miesten(monikko viittaa siihen, että annoit tuplan) kanssa ja koitat nyt todistella itsellesi, ettet ollut vaan se tyhmin akka porukassa, vaan oikeasti haluttavin.

Et ollut ehkä tyhmin, etkä haluttavin, vaan olit vain sillä hetkellä helpoin.

Äänestä
  • Luinkin väärin... siis kyselet, miksi miehet olivat baarissa sinusta kiinnostuneita... Jaa a, miksi naiset ovat baarissa minusta kiinnostuneita... Oma häpeensä, jos ovat.

    Äänestä

  • old_profile_51557 kirjoitti:

    Luinkin väärin... siis kyselet, miksi miehet olivat baarissa sinusta kiinnostuneita... Jaa a, miksi naiset ovat baarissa minusta kiinnostuneita... Oma häpeensä, jos ovat.

    Komeet miinukset tullu näihin viesteihin, selkeesti provosoineet laajalti.

    Äänestä

Ethän lähtenyt niiden matkaan niin mistä se morkkis?

Äänestä

" Olin tässä taannoin tyttöporukassa viihtellä. Itse en pidä itseäni mitenkään erityisen viehättävänä "

tässä taannoin = epämääräistä
tyttöporukassa = lutkalaumassa
Viihteellä= Roskaväen ilmaisu Kapakalle

Älykkyys on osa ihmisen viehättävyyttä, et olekaan viehättävä.

Kuulut siihen osaan suomalaislutkanaisia, jotkja sanovat että menevät tapaamaan kapakkaan pelkästään kavereita. Todelliset vaikuttimet näkyvät kirjoituksessasi, miehiä naiset kapakkaan menevät katsomaan ja sitten jakamaan tussuaan. Eivät kaltaisesi lutkat kapakkaan menisi jos siellä ei olisi miehiä.

Äänestä

Ai tämä olikin huomionkerjäysviesti jonka tarkoitus oli herättää hämminkiä. Yksinäisen ihmisen tapa saada edes jotain säpinää elämäänsä, siltä vaikuttaa.
Ihan sivusta vaan huomasin kun oli aloittaja niin kovin riidanhaluinen kaikkien kanssa.
Toivottavasti päiväsi sujuu hiukka mukavammissa merkeissä.

Äänestä

Älä välitä noista vittumaisista vastauksista. Tämä palsta on pullollaan katkeria miehiä, jotka eivät saa naista ja siksi he lutkittelevat jokaista naista, jonka tietävät harrastaneen seksiä jonkun muun kanssa.

Sulla on nyt vähän kriisi menossa, kun olet laihiksella. Mietit ehkä, että johtuuko huomio hoikistumisestasi vai valehtelevatko miehet. Veikkaan, että sulla on parempi itseluottamus nyt kun olet hoikistunut ja hyvä itseluottamus näkyy. Sillä on enemmän väliä, kuin kiloilla. Mut jälkeenpäin mietit syitä huomiolle.

Hoikkuus on harvalle tärkein kriteeri ja ne miehet, joille on tärkein, ne kannattaa kiertää kaukaa. Kertoohan se synkkää kieltä miehen arvoista, jos niin ajattelee. Ehkä sä olit viihteellä hyväntuulinen, varman ja helposti lähestyttävän oloinen. Helpolla tarkoitan ystävällisyyttä ja iloisuutta, sellaista on helpompi lähestyä, kuin hapannaamaa.

Pääsääntöisesti kun baarissa isketään naisia, miehet valitsevat sellaisen naisen, joka kiinnostaa ja joka tuntuu itselleen sopivalta ja arvioivat mahdollisuutensa olevan edes kohtuulliset. Usein miehet arvioivat itsensä erittäin yläkanttiin :) Muista se, että samantyyppiset vetävät toisiaan puoleensa, eli pinnalliset paskiaiset hakeutuvat pinnallisten pissaliisojen seuraan, mukavat etsivät mukavaa seuraa jne.

Äänestä

Mies sanoo naista kauniiksi, koska

a) haluaa mielistellä naista saadakseen hänet lähempään kanssakäymiseen (voi olla todenperäistä tai silkkaa valhetta ja yleisimmin tuota jälkimmäistä)

b) pitää naista kauniina ja toteaa sen samaan tapaan kuin ihaillessaan jonkun autoa.

c) näkee naisen kauniina, koska rakastaa tätä. Tällöin mies oikeasti tarkoittaa sanomistaan, vaikka saattaa olla, että useimmat muut eivät naisen kauneutta näe.

MUTTA on aivan yhdentekevää, mitä muut sinusta ajattelevat ja kyllä, sinulla on aivan selvästi aikamoisia alemmuuskomplekseja. Ei ole mitään järkeä verrata itseäsi muihin, et pääse sitä tietä yhtään minnekään. Toivon, että löydät itsesi ja ennen kaikkea hyväksyt itsesi, sillä se oikeasti kaunistaa jokaista.

Äänestä
  • Tässä varmaan kärjistettynä niitä syitä kehua ulkonäköä. Toki oikeasti miehet voivat kehua myös ihan vain tarkoittaen sitä ja koska ovat kiinnostuneita.

    Mä sanoisin, että ap.lla ei ole mitään huolta oman ulkonäkönsä suhteen, koska keskimäärin miehet pitävät keskimittaisesta tai lyhyemmästä ja vähän pyöreästä naisesta. Varmaan se on yleisin naistyyppi, johon ihastutaan. Missit on niitä, joita naiset enemmän ihastelee, jos ihastelee. Mutta itsetunnon parantamisen kanssa voisit vielä kamppailla. Koska laitat liikaa painoa sille, että itsetuntotasi pönkitetään, sellaiset miehet/pojat jotka niin tekevät, herättävät mielenkiintosi. Sillä tavoin saatat olla myös aika vietävissä ja helppo. Kannattaa ajatella, että olen nätti ja sillä selvä, ja keskittyä kuuntelemaan niiltä miehiltä vähän muitakin juttuja.

    Äänestä

"Oo ja koo, en olisi koskaan uskonut kirjoittavani tälle palstalle ja etenkään tämän asian takia."

edustat tyypillisintä kana-aivoa, mitä täällä löytyy pilvin pimein joten anna mennä vaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jeesN. kirjoitti:

Oo ja koo, en olisi koskaan uskonut kirjoittavani tälle palstalle ja etenkään tämän asian takia. Nyt on vaan pakko saada kuulla vähän miesten mielipiteitä, sekun ei itsellä oikein luonnistu...

Elikäs, kuinka moni mies on valmis kehumaan naista kauniiksi kuitenkaan sitä tarkoittamatta ja piirittämään häntä tuntikausia, ainoastaan päästäkseeen sitten jatkoille? Etenkin sellaisessa tilanteessa, jossa myös helpommallakin vaivalla olisi jonkun toisen naisen mukaansa saanut?

Nimittäin. Olin tässä taannoin tyttöporukassa viihtellä. Itse en pidä itseäni mitenkään erityisen viehättävänä (no okei, minua on sanottu kauniiksi, enkä itsekään itseäni rumana pidä, mutta olen myös ylipainoinen (ja niille ketkä napisee, olen laihiksella ja kiloja on jo ihan kivasti karissut, silti vielä kuitenkin matkaa ihannepainoon...)), mutta kuitenkin sitten onnistuin, jollakin tapaa, saamaan parinkin miehen huomion.

Ei tässä mitään, ihan kivalta tuntui, mutta nyt jälkikäteen iski morkkis ja kauhea alemmuudentunne siitä, että en minä niistä miehistä edes oikeasti kaunis ollut, kunhan kehuivat päästäkseen saatille. Olen kuitenkin yrittänyt kuunnella järjen ääntä, joka sanoo, että baarissa oli muitakin naisia (hoikempia kuin minä, kerta se nyt tällä kertaa tuntuu minulle ongelma olevan... xD), joihin nämä miehet olisivat voineet silmänsä iskeä, ja jotka olisivat varmasti heidän mukaansa lähteneet, etenkin kun minä sitten en kuitenkaan lähtenyt.

Olen omasta mielestäni aina omannut ihan suhteellisen hyvän itsetunnon, joten nyt vähän itseäkin ihmetyttää, mistä tämä sai kaikki alkunsa...

Eli jos sitä vaikka järkeviä mielipiteitä saisi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu