Tuossa keväällä kirjoittelin tänne testaavani vielä turkkilasen poikaystäväni uskollisuutta. Tuttuni lomaili Turkissa pari viikkoa ennen minua ja kävi pariin otteeseen ravintolassa, jossa poikaystäväni työskentelee. Ensimmäisellä kerralla hän vain katseli pitkään ja hymyili, hipaisi kättä ehkä hieman liian pitkään yms. Ei tehonnut! Seuraavalla kerralla hän kysyi, voisiko poikaystäväni esitellä hänelle kaupungin yöelämää, ei voinut, ja näytti sormustaan kertoen olevansa varattu! Kun kuuli kaverini olevan suomalainen, näytti jopa kuvaani! Testitulos tyydyttää 100%:sti!!
Se ei kuitenkaan saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että meidän pitäisi mennä naimisiin, ei vaikka ollaankin oltu yhdessä jo lähes 6 vuotta.
Olin juuri Turkissa poikaystäväni luona kaksi viikkoa ja ei päivääkään mennyt, etteikö asiasta olisi puhuttu. Minun kantani oli ja on edelleen, ettei naimisiin ole mikään pakko mennä. Jotenkin siitä vuosia jatkuneesta vänkäämisestä jäi sellainen mielikuva, että hän haki jotakin hyötyä itselleen siitä naimisiin menosta. Ei vain missään vaiheessa kertonut mitään pätevää syytä, ei muuta kuin että turkkilaisilla sellainen on tapana.
Lopulta sanoin suoraan, että minä en mene naimisiin ennenkuin olen tuntenut tulevan mieheni ainakin 15 vuotta. Siihen olisi sopivat 9 vuotta vielä aikaa ja siinä ajassa lupaus olisi voinut menettää merkityksensä tai unohtua.
Hän taas ei voi ajatellakaan tulevaisuutta kanssani ilman avioliittoa. Hah! Kyllä voi, mutta jotakin kieroa oman edun tavoittelua siinä on takana, vaikka mulla ei asunnon lisäksi mitään ihmeellistä omaisuutta olekaan.
Hänen minulle antamansa harkinta-aika meni siis umpeen ja kun en edellenkään avioliittoon ollut suostuvainen, viilenivät välimme selvästi. Viimeiset päivät olivat melko vaisuja, eikä minulle paljon suru tullut puseroon, kun oli aika lähteä takaisin Suomeen.
Soittoja on tullut melkoisen tiheään, mutta enpä ole paljon viitsinyt vastailla. Sormuksenkin otin pois sormestani.
Nyt on pää ihan tyhjä ja jotenkin haikea olo, mutta parempi varmaan näin!
Se ei kuitenkaan saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että meidän pitäisi mennä naimisiin, ei vaikka ollaankin oltu yhdessä jo lähes 6 vuotta.
Olin juuri Turkissa poikaystäväni luona kaksi viikkoa ja ei päivääkään mennyt, etteikö asiasta olisi puhuttu. Minun kantani oli ja on edelleen, ettei naimisiin ole mikään pakko mennä. Jotenkin siitä vuosia jatkuneesta vänkäämisestä jäi sellainen mielikuva, että hän haki jotakin hyötyä itselleen siitä naimisiin menosta. Ei vain missään vaiheessa kertonut mitään pätevää syytä, ei muuta kuin että turkkilaisilla sellainen on tapana.
Lopulta sanoin suoraan, että minä en mene naimisiin ennenkuin olen tuntenut tulevan mieheni ainakin 15 vuotta. Siihen olisi sopivat 9 vuotta vielä aikaa ja siinä ajassa lupaus olisi voinut menettää merkityksensä tai unohtua.
Hän taas ei voi ajatellakaan tulevaisuutta kanssani ilman avioliittoa. Hah! Kyllä voi, mutta jotakin kieroa oman edun tavoittelua siinä on takana, vaikka mulla ei asunnon lisäksi mitään ihmeellistä omaisuutta olekaan.
Hänen minulle antamansa harkinta-aika meni siis umpeen ja kun en edellenkään avioliittoon ollut suostuvainen, viilenivät välimme selvästi. Viimeiset päivät olivat melko vaisuja, eikä minulle paljon suru tullut puseroon, kun oli aika lähteä takaisin Suomeen.
Soittoja on tullut melkoisen tiheään, mutta enpä ole paljon viitsinyt vastailla. Sormuksenkin otin pois sormestani.
Nyt on pää ihan tyhjä ja jotenkin haikea olo, mutta parempi varmaan näin!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siis anteeksi..Olette seurusteleet kuusi vuotta?ja naimisiin et halua? Ok..selvä olikin parempi että lopetit jutun. Asia on niin ettet sinä rakastanut miestäsi oikeasti kun ajattelet että kuuden vuoden jälkeenkin hänellä on jotain kieroa mielessä.
Miehelle onnea kun susta pääsi ja löytää naisen joka OIKEESTI rakastaa.
Jos mies on muslimi,niin sehän on päivän selvää, että jos aiotte yhdessä elää niin naimisiin on mentävä.
Taitaakin olla parempi, että hankit suomalaisen miehen joka voi tahtosi mukaan olla menemättä naimisiin kanssasi, mutta kuitenkin elää yhdessä.
Oletpahan pompotellut tuota Turkkilaista miestä aika lailla ja on aivan selvää ettet edes rakasta häntä, varsinkin kun olet noin epäileväinen hänen suhteensa.
Käy ihan sinua sääliksi "leikkisi" suhteen..todella säälittävää.
Jos miehesi olisi halunnut sinusta hyötyä, olisi hän sen varmaan tehnyt jo paljon aiemmin. Mietitkö sitä että hän todella rakastaa sinua ja haluaa tämän takia mennä kanssasi naimisiin?! Ihan niinkuin meillä täällä koto suomessa on tapana tehdä.. Olit siis 6 vuotta yhdessä ihmisen kanssa, jota et ilmeisesti tuntenut.
Mielestäni ajatusmaailmasi on kovin "rasistinen" Suomessa kun tuntuu niin valitettavan moni ajattelevan että eteenkin turkkilaiset haluavat äkkiä naimisiin, että pääsisivät pois omasta "kauheasta" maastaan tänne meidän hyvinvointi yhteiskunnasta nauttimaan. Paskanmarjat sanon minä!
Tunnen monia ulkomaalaisia mm. turkkilaisia, ja he eivät edes halua lähteä maastaan, saatika hyötyä naisesta. Kyllä se on heille ylpeyden asia tulla toimeen omillaan, ja mielellään pitää huolta myös perheestaan, ja vaimostaan.
Vielä haluasin huomauttaa sellaisesta mitä olit kirjoittanut.. Kerroit että välinne viilenivät huomattavasti kun et suostunut edelleenkään avioliittoon. Tuliko mieleesi ollenkaan, että ehkäpä sinä loukkasit miehesi tunteita, tai sait hänet ajattelemaan/epäilemään sitä oletko sinä tunteissasi aito.
En siis yhtään ihmettele, että pääsi on tyhjä ja olosi haikea. Todennäköisesti vain pahempaa seuraa.. What goes around, comes around..
Itsehän sinä sen parhaiten tiedät mitä mies aikoi. Tänne kommentoivat kauhistelevat kirjoitustasi, mutta minua kiinnostaa lähinnä tuo, että sinulle jäi kuva hänestä oman edun tavoittelijana. Ei tuollainen kuva voi syntyä sattumalta ja jos todella tällaisen kuvan miehestä sait niin oikean ratkaisun teit.
On tietysti aivan totta, että kaikissa meissä on monenlaisia ihmisiä ja naimisiinkin yleensä mennään jossain vaiheessa. Muille kommentoijille voin sanoa, ettei tuo 6 vuotta ole mikään absoluuttinen mittari. Itse seurustelin turkkilaisen miehen kanssa 2 vuota ja sinä aikana olimme yhdessä vain 10 viikkoa. Tämäkin mies ehti jo pyytää vaimoksi ja suuttui kun totesin, ettei kymmenen viikon yhdessä asuminen riitä ja haluaisin vielä kokeilla tiiviimpää yhdessäoloa ennen avioliittoa. Oli kuulemma mahdoton ajatus, että muuttaisin puoleksi vuodeksi Turkkiin ellen samalla tulisi hänen vaimokseen. No, sanomattakin selvää että tuli hieman omituinen fiilis ja myöhemmin selvisi, että ukko seurusteli Turkissa muiden naisten kanssa aika tiiviisti. Ei siis halunnut minua häiritsemään...
Kuten sanottu niin itse tiedät parhaiten ja jos sinusta on tuntunut oudolta niin todennäköisesti siihen on ollut joku syykin. Tsemppiä sinulle =).
Taisin huomata katkeruuden äänestäni? Teidän suhteita ei voi edes verrata toisiinsa. Sinä olit nähnyt miestäsi vain 10vkoa ja on selvä ettei sen perusteella mennä naimisiin mutta tämä alkuperäisellä oli kenties vähn enenmmän kontakteja mieheensä.
Se on aivan fakta että kyllä sitä aika nopeesti huomaa mikä mies on miehiään ei siihen 6 vuotta tarvita.Joten alkuperäinen nainen ei alun alkaenkaan ollut tosi mielellä liikkeellä.
Ja sinä Minnie, elämä on joskus kovaa mutta jos yksi on paska se ei tarkoita että kaikki muutkin ovat.
No jos 6 vuoden aikana vierailee toisen luona vaikka 2 kk vuodesta on se siltikin vain yhden vuoden verran "todellista" seurustelua. Kyllähän tekstiviesteillä, puhelimella ja sähköpostilla on helppo pitää nainen lämpimänä, mutta kyllä se totuus kannattaa muistaa, vuosi on vuosi vain jos se on oikeasti vuosi. Eihän me tiedetä vaikka alkuperäinen kirjoittaja olisi asunut Turkissa 5 vuotta, annoinpahan vaan toisen vaihtoehdon perustuen omaan kokemukseeni tällaisesta lomailusuhteesta.
Olet oikeassa juu, vaikka yksi olisikin paska ei se tarkoita että muut olisivat. Sama pätee toisinpäin, jos yhteen voi luottaa ei se tarkoita, että kaikkiin voi. Sinun ja kaikkien muidenkin pitäisi muistaa elämän realiteetteja. Jos alkuperäiselle kirjoittajalle on jäänyt fiilis hyväksikäytöstä niin varmaan se johonkin pohjaa. Vai oletko sinä ollut kärpäsenä katossa että voit kertoa "totuuden" siitä miten toinen ei olekaan ollut tosissaan?
Ukko oli mikä oli, ei sitä parane miettiä. Jos kerran päätöksen olet tehnyt niin pidä siitä kiinni äläkä helly vaikka miten soittelisi. Eiköhän kuusi vuotta ollut tarpeeksi totuuden selville saamiseksi!
Viimeksi soitellessaan poikaystäväni oli kovin surullisen oloinen ja aneli mua kuitenkin tulemaan luokseen vielä heinäkuussa viikoksi tai kahdeksi. Lupasi olla puhumatta naimisiin menemisestä mitään.
Hän kertoi jutelleensa alkuviikosta jonkun suomalaisen naisen kanssa naimisissa olevan turkkilaismiehen kanssa, joka oli vähän valaissut sitä, millainen maine turkkilaisilla täällä on. Hän sanoi ymmärtävänsä hyvin, miksi mä haluan jatkaa "koeaikaa" vielä täälläkin. Mies kertoi poikaystävälleni olleensa valmis pakkaamaan tavaransa ja palaamaan Turkkiin jo parin viikon Suomessa oleskelun jälkeen.
Kyllähän mullakin on sitä pirunmoinen ikävä joka päivä, kyllä mä sen myönnän.
Se hyväksikäyttö vaan sapettaa, kun olen tottunut elämään nuukasti. Ei tunnu oikein mukavalta se, että poikaystävän kotiin pitäisi vähän väliä olla lähettämässä rahaa, kun hänen äitinsä sitä vaatii. Poikaystäväni ja hänen isäpuolensa ovat ainoina perheestä työssä. Äiti, veli ja sisko ovat kotona. Äidin kotonaolon mä kyllä ymmärrän, mutta miksi ihmeessä mun poikaystävän pitää elättää myös parikymmiset sisaruksensa? Ja mistähän sitä rahaa sitten lähetettäisiin, kun poikansa olisi täällä turistina? Mun palkastani tietysti!
Mitään varmaa mä en luvannut sinne lähdöstä, mutta kyllä se osaa mut ympäri puhua! Sormuksen mä kuitenkin pistin taas sormeeni.
Laskeskelin tuossa kuinka monta kuukautta näistä vuosista ollaan tosissaan oltu yhdessä, niin eipä tuosta järin pitkää jaksoa tullut! 33 viikkoa vaan!! Muu aika ollaan pidetty yhteyttä puhelimitse ja e-mailina.
En lähde sua neuvomaan, mutta oma mielipiteeni on tämä. Itse olen suomalainen nainen ja elän suomalaisten arvojen mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että en ala kenenkään kotiorjaksi enkä itse kyllä elättäisi miehen perhettä (eikös se sitä paitsi ole Turkissakin miehen velvollisuus elättää perheensä, sinut mukaan lukien eikä toisinpäin?). Seurustelin itse ulkomaalaisen kanssa ja tein hänelle selväksi, että maassa maan tavalla. Mies tajusi sen ja hyväksyi esimerkiksi sen kun sanoin, etten halua hänen vanhempiaan asumaan meille. Tietysti olivat tervetulleita Suomeen ja vaikka naapuriin, mutta halusin pitää oman kotini meidän kahden välisenä paikkana niin kuin Suomessa on tapana. Mieheni tyytyi tähän täysin ja ymmärsi asian. Vastaavasti sanoin, että jos joskus asuttaisiin Iranissa niin kulkisin tietysti huntu päässä koska se on siellä tapana jne. Toisia kulttuureja pitää arvostaa, mutta monikulttuurisessa suhteessakin arvostuksen on oltava molemminpuolista.
No tämä on tietysti oma mielipiteeni ja kaikki ollaan erilaisia, myös miehet. Onnea sinulle ja toivottavasti teet oikean ratkaisun.
suklaasilmä sut kötistää, panee paksuksi ja homma ratkeaa kuin itsestään. Tee palvelus ja jää Turkkiin perheinesi.
On realistista tunnistaa riskit. Minulla oli ulkomaalainen miesystävä, joka kertoi minulle kotimaastaan ja sukulaisten köyhyydestä, lasten ja aikuisten sairastamisesta. Totesin, että apua siellä tarvitaan, mutta minä en ole se, joka ryhtyy heitä auttamaan. Rahantarve on kuin pohjaton kaivo. Jos kerran autat, saat auttaa aina. En epäile etteikö kaverisi rakasta sinua. He sanovat rakastavansa aina hyviä ihmisiä. Varsinkin jos olet auttanut taloudellisesti. Meillä taas suomessa on vanha perinne, että mies on perheen pää ja mies elättää perheen taloudellisesti. Se olisi hyvä asia selittää kaverillesi. Nykyaikana on naisenkin osallistuttava perheen talouden ylläpitämiseen ja se tehdään yhdessä. Mikä mullistus nyt on menossa kun sekin asia alkaa kaatua ahkerien naisten harteille. Monissa maissa mies rakentaa talon, hankkii kalusteet ja osoittaa pystyvänsä elättämään perheen ja sitten hän menee kosimaan tyttöä. Siitä perinteestä olisi meidänkin pidettävä kiinni ainakin niin pitkälle, että mies osoittaa naiselle tulevansa toimeen omillaan.
No kyllä on perseestä kirjoittajan ajatusmaailma. Kyse nyt on kuitenkin elämästä, ja varsinkin jos itsekin 6 vuotta hommaan uhrasit. Jos jotain omaisuuskieroilua epäilet, niin tee avioehto.