Tyrmistynyt

En tiedä onko tämä nyt oikea palsta mutta riitaanhan tämä homma päättyi, joten kirjoitetaan tänne.

Olen tapaillut erästä naista yli kaksi kuukautta. Meillä on mennyt tosi hyvin, teemme paljon asioita yhdessä, nautimme toistemme seurasta, seksi on loistavaa, kaikki menee hyvin mutta...

Naisessani on sellainen piirre, että haluaa kukkia viikoittain. Kaupassa käydessämme pysähtyy kukkien kohdalle ja pyytää, että ostaisin hänelle niitä.

Ruoka asioissa olen ehdottanut, että hommaan ruuat ja viinit kun olemme luonani ja ehdottanut, että hän toimisi samoin ollessamme hänen luonaan. Tämä ei oikein luonnistu vaan minä jään usein maksumieheksi.

Eilen sitten tuli sitten sellainen tilanne, että olin hakemassa häntä töistä niin kuin normaalisti. Hän laittoi tavaransa autooni ja sanoi tulevansa fillarilla kotiinsa. Minua hän pyysi kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita ja kukkia. Ruuat ostin mutta kukkia en, koska ostan kukkia silloin kun haluan enkä silloin kun joku niitä itselleen pyytää.

No kotiin tullessani kyseltiin kukkia ja siitähän se riemu sitten vasta alkoi, kun en kukkia tuonut. Selitin asian, että miltä minusta tuntuu olla hyväksikäytetty ja ostan kukkia lahjaksi en pyynnöstä.

Kumppanini ei pystynyt asiasta keskustelemaan vaan oli loukkaantunut. Itselleni tuli tarve pyytää anteeksi ja pyysinkin mutta mielestäni homma meni väärin.

Lähdin siitä sitten omaan kotiin ja mietin kuvioita koko yön...

Mitenköhän tässä pitäisi edetä? Tuntuu, että ensimmäisen riidan tultaessa toinen ei näe mitään muuta kuin itsensä ja keskustelutaidot ovat olemattomat tai asiasta ei haluta keskustella.
5278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuulostaa siltä et sun pitäis elättää koko akka. Eihän semmonen peli vetele.
Sanot sille et parisuhteessa jaetaan asioita, kuten ruokalasku.
Jos muija tykkää kukkasista niin saa luvan ostella niitä itse. Tulee aika kalliiksi ostaa kukkia joka päivä! Nostat vaan kissan pöydälle tässä asiassa ja sanot mistä susta tuntuu..

Äänestä

Olit fiksu, kun kerroit oman mielipiteesi kukkien ostosta. Hyvä.
Nähtävästi kumppanisi onnistui syyllistämään sinut (täysin aiheetta!), sentakia koit olevasi pakotettu pyytämään anteeksi. Siihen sinun ei olisi tarvinnut alistua.

Naisesi taitaa nauttia toisen hallitsemisesta. Kurja tilanne, joka ei tule muuttumaan ainakaan paremmaksi, ellei naisesi tajua ihan oikeasti muuttaa käytöstään.

Harkitse vakavasti suhteen tulevaisuutta. Jaksatko henkilön kanssa, joka tykkää komennella ja hallita sinua?
Älä jatka suhdetta, jos hiukankin hälytyskellot kilkattavat.

Äänestä

En ikinä kehtaisi pyytää tai vaatia mitään. Olisin miehelle tosi kiitollinen, jos hän joskus ruuat ostaisi. Tuo tyttö on tottunut saamaan ja ottamaan. Ei miehen tarvitse ostaa kukkia joka viikko. Hän ostaa silloin, kun haluaa.

Vaikuttaa vähän siltä, että nainen ei ole tosissaan rakastunut sinuun. Jos hän olisi, ei uskaltaisi olla noin vaativainen. Tai sitten hän ei osaa itse rakastaa eli antaa.

Tsemppiä. Kannaltaa viheltää heti peli poikki, kun alkaa tällaista ilmenemään. Ei ne asiat kuitenkaan muutu.

Äänestä

Kyllä minunkin mielestä suhteen alussa molemmat osapuolet haluavat antaa toiselle ja miellyttää toista sen sijaan että toinen lyö vaatimukset tiskiin heti jo suhteen alettua. Ehkä naisella on vanhanaikainen käsitys siitä millainen miehen pitää olla, siis että avaa oven naiselle, tuo kukkia ja palvoo ja kaikki jotka eivät sovi hänen ennalta asettamaan muottiin ovat jotenkin "vääränlaisia". Oikea parisuhde kuitenkin perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja haluun olla toiselle hyvä.

Ehkä naiselle tulee iän myötä kypsyyttä parisuhteeseen.

Äänestä

Teit ihan oikein. Näytit ettet ole mikään kukkaispoika vaan mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jiaiaiaia kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt oikea palsta mutta riitaanhan tämä homma päättyi, joten kirjoitetaan tänne.

Olen tapaillut erästä naista yli kaksi kuukautta. Meillä on mennyt tosi hyvin, teemme paljon asioita yhdessä, nautimme toistemme seurasta, seksi on loistavaa, kaikki menee hyvin mutta...

Naisessani on sellainen piirre, että haluaa kukkia viikoittain. Kaupassa käydessämme pysähtyy kukkien kohdalle ja pyytää, että ostaisin hänelle niitä.

Ruoka asioissa olen ehdottanut, että hommaan ruuat ja viinit kun olemme luonani ja ehdottanut, että hän toimisi samoin ollessamme hänen luonaan. Tämä ei oikein luonnistu vaan minä jään usein maksumieheksi.

Eilen sitten tuli sitten sellainen tilanne, että olin hakemassa häntä töistä niin kuin normaalisti. Hän laittoi tavaransa autooni ja sanoi tulevansa fillarilla kotiinsa. Minua hän pyysi kauppaan ostamaan ruokatarvikkeita ja kukkia. Ruuat ostin mutta kukkia en, koska ostan kukkia silloin kun haluan enkä silloin kun joku niitä itselleen pyytää.

No kotiin tullessani kyseltiin kukkia ja siitähän se riemu sitten vasta alkoi, kun en kukkia tuonut. Selitin asian, että miltä minusta tuntuu olla hyväksikäytetty ja ostan kukkia lahjaksi en pyynnöstä.

Kumppanini ei pystynyt asiasta keskustelemaan vaan oli loukkaantunut. Itselleni tuli tarve pyytää anteeksi ja pyysinkin mutta mielestäni homma meni väärin.

Lähdin siitä sitten omaan kotiin ja mietin kuvioita koko yön...

Mitenköhän tässä pitäisi edetä? Tuntuu, että ensimmäisen riidan tultaessa toinen ei näe mitään muuta kuin itsensä ja keskustelutaidot ovat olemattomat tai asiasta ei haluta keskustella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu