Selvät säännöt.

No onneksi miehen kannalta loppu on kuitenkin aina onnellinen.

Ei ole onnellinen enää sen jälkeen kun mua menee loukkaamaan kunnolla :)

Lähde vain, mutta lyödä et saa. Vaikka kuinka kokisit itsesi loukatuksi, lyömällä olosi ei parane. Väkivalta kun ei ole sallittua, olit sitten mies tai nainen.

Ok, muut mä ymmärrän, vaikka lyömistä en, mutta siis eikös se raskaaksi tuleminen ole vähän sunkin vastuulla? Mun mielestä jos pari ei ehdottomasti halua lapsia, niin käytetään sekä e-pillereitä että kondomia: tällöin varmuus on 100% ja molemmat tietää, että ainakaan heidän takiaan lasta ei synny. Raskaus on totta vakava asia, mutta en ymmärrä, miksi lähdet siitä.

No enivei, siis suhteessa, missä pippeli menee pimppiin on molemmat yhtä vastuussa raskaudesta ja kondomi on ainoa mikä turvaa miehen osuuden, joten se on ehdoton, ja e-pillerit varmistaa, mutta kukaan nainen ei koskaan muista ottaa niitä ehdottoman huolellisesti ja ajallaan, joten siksi molemmat.

Muuten ymmärrän ihan täysin.

E-pillerit on käytössä ja toisinaan myös kondomi.
Ehkäisy on hoitanut hyvin hommansa tähän mennessä.
Tarkoitinkin siis, että ehkäisyn pettäessä lähden ilman selityksiä.
Pitäisikö sitten jäädä katsomaan toisen tuskailuja ja pelätä että ehkä hän nyt hylkää minut, vaikka aborttiin päätyisinkin? NOT. Mieluummin lähden itse ja päätän omasta elämästäni.

Ihan peruskamaa, kukapa tuollaista toimintaa jaksaisi katsella?
Mutta se, että olisit lyömässä tai uhoat, että ei ole onnellista loppua jos sinua loukkaa on aika pelleilyä. Mitäs meinaat tehdä?
Ja se, että et edes keskustele kumppanisi kanssa asiasta jos niin pääsee käymään että kaikkien ehkäisyjenkin vuoksi satut joutumaan raskaaksi. Miehenä sanoisin päin naamaa lutkaksi ja käskisin itse painumaan helvettiin, enkä varmana maksaisi hevon vittuakaan mitään rahoja.

Seksi on molempien asia, ja sen seuraukset kannetaan yhdessä. Todella itsekäs ajattelutapa, että et anna miehelle edes mahdollisuutta tukea. Jos päädyt pitämään lapsen, eikö olisi parempi tehdä se miehen kanssa joka välittää teistä molemmista? Jos päädyt aborttiin, eikö olisi helpompaa tehdä se miehen kanssa joka ei arvostelisi sinua päätöksesi takia ja jonka kanssa voisit jatkaa suhdetta normaalisti? Kun noin tarkasti ehkäisyä käytetään, ei mieskään varmasti lasta halua.

Olen keskustellut miehen kanssa ja hän on siis sanonut, ettei haluaisi minun häipyvän jos esimerkiksi tulisin raskaaksi.

Enkä todellakaan halua hevon vittuakaan mitään rahoja, jos lapsen pitäisin.
Enkä tukea - siis henkistä. Sen jälkeen en tarvitsisi mieheltä yhtään mitään.

Jaa-a, sanoisit päin naamaa lutkaksi ja käskisit painua helvettiin.. No minäpä sanon, että ei liikuta. Olen pidemmälti yli 20-vuotias ja minulla on vain yksi seksikumppani, siis tämä nykyinen avomieheni. Jos lutkaksi haluat sanoa, siinäpä sanot. Ei paljon minulle merkkaa mitään.

Tunteeton sosiopaatti olet, hoitoon tuollaiset kaappipsykopaatit pitäisi laittaa. Mies ei halua, että lähdet, mutta silti olet lähtemässä sanomatta mitään? Ihan vaan vittumaisuuttani laittasin kyl oikeusteitse jutun kiertään jos joku ämmä tollai tekee. Luulet itsestäsi aivan liikoja ja ajattelet, että maailma pyörii ympärilläsi. Teet just niinku haluat, ja muilla ei ole yhtään mitään väliä. Kuiva harakka.

Sairasta, itse jos olisin mies ja tietäisin tällaisesta niin lentäisit ovesta ulos tavarat perässä.

Aijaa, aika paljon ihmisiä lähtee suhteesta sanomatta mitään mutta jostain syystä eivät oikeudessa istu siitä vastaamassa?

Minä ajattelen asian niin, että jos vahinkoraskaus tapahtuu ennen kuin kummatkaan tahtoo lapsia niin asia vaikuttaa parisuhteeseen todella paljon, olipa ratkaisu siihen mikä tahansa. Jos tekisin abortin, masentuisin ja minusta ei luultavasti enää olisi parisuhteeseen miehen kanssa kun asia pyörii mielessä. Jos ei-toivotun raskauden jälkeen taas pitäisin lapsen, olisin kuitenkin tavallaan yksinhuoltaja vaikka olisin kuinka naimisissa tai avoliitossa, koska toinen ei tuolloin haluaisi tehdä mitään lapsen eteen. Siis tottakai mies vastuunsa kantaisi, mutta loppujen lopuksi sitten olisi kuitenkin lapsen kanssa yksin, koska mies näkisi sen vain vahinkona.

Entäs sitten jos saisimme toisen lapsen silloin kun molemmat sitä haluaa?
Miten se vaikuttaa lapseen, jos mies kohtelee toista eri tavalla kuin toista vain siksi että toinen tuli maailmaan liian aikaisin?

Onpa sinulla negatiivinen ajatusmaailma siitä että mitä tapahtuisi jos tulisi vahinkolapsi. Ei aina vahinkolapsesta välttämättä seuraa mitään huonoa. Minäkin olen vahinkolapsi ja minulla on pikkusisaruksia.

Väkisin tulee mieleen että ap:lle on tapahtunut elämän aikana pahoja asioita kun näkee asiat noin negatiivisesti. Ihminenhän toimii niin että jos elämässä tapahtuu hyviä asioita niin sitä elämääkin katsoo myönteisemmin ja jos tapahtuu pahoja asioita niin sitä koko ajan on varuillaan ja pelkää pahinta. Vähän niinkuin katselisi maailmaa lasien läpi, joko kaikki näyttää uhkaavalta ja vaaroja täynnä olevalta tai sitten myönteiseltä.

Tunnistan tekstissäsi paljon sitä mitä minäkin olen joskus ajatellut miehistä ja siitä että jos joskus näin tapahtuu minä lähden. Ehkä iän myötä on tullut tietynlaista joustoa asioihin. Olen sitä mieltä että jos mies on sellainen joka ei opi asioita ja välinpitäätön eikä halua oppia ja asenne on huono niin en viitsi edes alkaa opettamaan. Mutta kyllä mä oon sitä mieltä että jos molemmat haluaa suhteessa olla niin asia kuin asia voidaan selvittää keskustelemalla ja yhteisin pelisäännöin. Minä voisin antaa anteeksi vaikka pidempiaikainen kotitöiden tekemättömyys mikäli asiaan kuitenkin tulisi muutos ja miehen asenne ei peruslaatuisesti olisi huono.

Lyöminen ja pettäminen on ihan selviä asioita, minäkin lähden jos niin tapahtuu.

Mutta sitten taas tuo että mikäli mies on useamman kuukauden etäinen..... jos on parisuhteessa yli kymmenen vuotta väkisinkin tulee aikoja jolloin ei olla kuin paita ja peppu. Minä olen ihan varautunut siihen. En ole vielä naimisissa mutta sitten kun menen naimisiin minulle on selvää että olen valmis kestämään MYÖTÄ JA VASTOINKÄYMISISSÄ, se ei tarkoita sitä että mies tekee asoita aina minun pillini mukaan ja miten minusta tuntuu hyvältä vaan pitkään suhteseen väkisinkin mahtuu monenlaista ja olen ihan varautunut siihen. Olennaisinta on rakkaus ja HALU olla toisen kanssa ja sitouminen suhteeseen.

Ehkä se tosiaan on niin että vähän päälle parikymppisenä sitä vaan ei vielä ole valmis ihan oikeaan pitkään parisuhteeseen, minäkään en ollut sen ikäisenä ja ajattelin juuri niinkuin sinä nyt. Se nyt vaan on tosiasia että aina vaan ei asiat mene oman kaavan mukaan ja jos on ensimmäisen pienen vastoinkäymisen jälkeen valmis pakkaamaan kamansa niin ei sitä ole edes hirveän sitoutunut suhteeseen.

Alkuaika on aina ihanaa ja sitä kestää muutama ensimmäinen vuosi. Mikäli parilla on halua ja ymmärrystä tuon kauneuden saa kestämään pidempään kun muistaa tiettyjä perusasioita mitä suhteeseen kuuluu, kuten aito rakkaus, eli IHAN OIKEASTI haluaa ensisijaisesti toiselle hyvää eikä aina ensimmäisenä itselleen hyvää ja että osaa kunnioittaa toista ja monta muuta asiaa. Ehkä ne asiat tulee todella kun ikää tulee ja kypsyy.

Mä uskon että sitten kun ihan oikeasti rakastuu ja rakastaa sitä on valmis rakentamaan ja panostamaan suhteeseen eikä heti nosta kytkintä kun joku juttu ei mene ihan niinkuin itse haluaa. Hyvässä parisuhteeessa on se juju että molemmat on rakastuneita, molemmat rakastaa ja molemmat tekevät töitä suhteen eteen. Useinhan on tilanteita että molemmat eivät yritä.

Mulla on käynyt niin hyvä tuuri että löysin miehen joka oikeasti on hyväsydäminen ja ajattelee asioita usein automaattisesti toisen kannalta. Ennenkuin tapasin miestäni olin varautunut siihen että suhteessa joutuu joustamaan ja aina se ei ole ruusuillla tanssimista. Kaikki aiemmat tapaukset ovat olleet jotenkin huomattavasti itsekkäämpiä tapauksia joten ennen tätä en edes tiennyt millaista on olla suhteessa jossa toinen oikeasti ottaa minut huomioon. Kaippa sitä suhteen odotuksiin vaikuttaa myös se mitä on kokenut parisuhteissa. Voipi olla että vielä ennen tätä nykyistäkin suhdetta ajattelin joissain asioissa niinkuin ap. Mutta olen vaan huomannut että positiiviset kokemukset lisäävät uskoa tulevaisuuteen ja siihen että kaikki voikin mennä ihan hyvin. Sillojn kun on vaan taustalla hunoja kokemuksia miehistä voi ajatella että kaikki kuitenkin tulee menemään päin persettä.

Jokatapauksessa ainakin tuo raskaus asia on sellainen että ethän sä voi etukäteen tietää millainen se tilanne tulisi olemaan. Ei oel järkeä alunperin ajatella että kaikki menisi huonosti, voi ne asiat mennä ihan hyvinkin. Mä ainakin tiedän tapauksia joissa vahinkolapsesta on tullut onnellinen perhe.

Kasvappa vaikka ensin aikuiseksi ja mieti periaatteet uusiksi sen jälkeen.