Kirkkomme OLI kriisissä mutta nyt kuivilla

pelastettujen joukko

Selviämmekö kriisistä vai eikö kriisiä ole ollenkaan ja iloitsemme sapattina että kaikki on hyvin?

Kirkon kriisi

"""Suomen Adventtikirkko on kriisissä. Se johtuu siitä, että kirkkomme tärkein laitos - Toivonlinnan yhteiskoulu - on kriisissä. Tämä ilmenee kirkkomme hallituksen puheenjohtajan Atte Helmisen laajasta ja avomielisestä haastattelusta, joka julkaistiin Nykyajan viikkonumerossa 23.2.2006. "Jos taloudellinen tilanne jatkuu nykyisellään, koulu joudutaan lakkauttamaan lähivuosina", Helminen ennustaa. Tässä on kysymys rahasta. Koulun taloudellinen tilanne on suoraan verrannollinen oppilasmäärään, jonka tulisi nousta vähintään 200 oppilaaseen, eli 50 oppilaalla.
"Koululla on myös sisäisen uudistamisen tarve. Vallankäyttörakennelmiin on puututtava, jotta toimintatapoihin saadaan muutosta." - - "Adventtikirkon hallitus päätti, että kehittämisprojekti käynnistetään välittömästi." - - "Mikäli projektin aikana koulun oppilasmäärä ei kasva, on koulun lakkauttamista harkittava vakavasti." Koulun lakkauttamisesta ei siis ole tehty päätöstä, vaikka sellaisen käsityksen voi saada Nykyajan 9.3.2006 ilmestyneestä numerosta, jossa kerrotaan Suomen Adventtikirkon hallituksen päätöksistä. Niille, jotka ovat huolissaan adventistisen identiteetin säilymisestä, Atte Helminen vakuuttaa: "Tavoitteemme ei ole tehdä koulusta yhteiskristillistä eikä erkaannuttaa koulua adventtikirkon lähetystehtävästä." - - "Toivonlinna perustettiin aikoinaan lähetyskouluksi, emmekä halua luopua tuosta näystä. Toivomme, että koulusta tulee vieläkin enemmän kristillinen koulu, joka näkyy ja tunnetaan kristillisenä kouluna sekä koulun sisällä että ympäristössä."
Sanaa 'kriisi' käytettiin haastattelussa useita kertoja. Sana on peräisin kreikan sanasta krisis, joka tarkoittaa ratkaisua, tuomiota. Uudessa testamentissa sanaa käytetään mm. Ilmestyskirjan 14. luvussa puhuttaessa tuomion ajasta. Yleisessä kielenkäytössä kriisi merkitsee käännettä, vaarallista, vaikeaa tai sekavaa tilannetta."""

17

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyh!

      Ootko sää juuttunu menneisyyteen? Nyt on 2011.

      • Anonyymi

        Ootko sää juuttunu menneisyyteen? Nyt on 2024.

    • menneisyyden vangit

      Oletko juuttunut menneisyyteen v. 1844 ja 321 jKr?

    • Maailmalla on enemmän kirkon ulkoisia palveluita kuin suomessa.
      Minä olen aina ajatellut että ne ovat humanitaarisista syistä, ja niissä on oma ohjelmansa, ei niissä voida olla jatkuvasti uskon asioissa. Koulussa viedään läpi opetushallituksen laatimaa ohjelmaa. On varmaan tiukka ja muuhun aikaa juuri jää.

      Olen kerran elämässäni käynyt Toivonlinnassa, vein sinne yhden pianon kun asuin seudulla ja olin työn perässä siellä.
      Vuoden pesti. Kotisivuillani on valokuva tästä duunipaikasta. Oli 1980 luvun alkupuolisko.
      http://jarinhotelli.blogspot.com

      Betel kirkossa oli yksi varastohuone vuokralla. En tiennyt Adventtikirkosta mitään silloin, ihmettelimme mikä ihme huuhaajengi tietysti.

      Kirkon jäsenmäärä on muutamassaa vuodessako tippunut 1500 henkilöllä.
      Ikärakanne oli vanhemman puoleista.

      Hengellisten markkinoiden kilpailu on aika tiukka, ja neulansilmästä kapeasta portista menijöitä vähän.

      1970 luvulla oli joitakin saarnamiehiä joiden tilaisuuksissa Henki johti kääntymykseen.
      Monet ovat 1970 luvulla käääntyneet ovat tyytyneet opettamaan sitten vuosikymmenet muita 1970 luvulla kääntyneitä, on tietysti ollut monilla työ ja perhe, eli voimia ja aikaakin rajoitetusti.
      Todellisia pyhittyneitä on ja ollut joukossa.

      Niitä joilla on joku kääntymyksiä avustava toiminta ollut ja niitä joiden mieltä ei ole liikuttanut seuraako hänen työtään kukaan, ja auttaako ketään tuntemaan totuutta.

      Jostakin syystä jehovantodistajat samoissa olosuhteissa ovat saaneet seurakuntansa komeiksi ja isoiksi.
      Kotikaupungissani jossa on 59 000 asukasta, on 3-4 seurakuntaa heikäläisillä. Ahkera työ on tuottanut tulosta, vaikkakin heillä asia on hiukan pakko tai ainakain tuntuu siltä asia jokaiselle jos aikoo olla jehovantodistaja.

      jehovantodistajat ovat olleet aivan yhtä- ja enemmänkin halveksittuja yms asenteet kuin adventtilaisetkin.

      En minäkään jehovantodistajien teologioihin yhdy, mutta heissä on omantuntonsa ja tietonsa mukaan pyhittyneitä joille en ole tuomarina kuin muillekaan, tunnnenhan myös heidän kaikki oppinsa, olen jo lapsuudestani ollut heikälästen mukana kesäpaikkani yhteydessä ja tutkinut kaikki oppinsa. 1970 luvulla muistan ison konventin helsingistä stadionilta ja monet muutkin konvemtit istuttu. Olen aina ihaillut sitä tehikkuutta millä he tekevä tisot tilaisuudet mutta niihin on tietysti rutiini koska ovat jatkuvia. Seurakuntiin kiinteistöihin ja remontteihin löytyy raha ja talkooväki, ja yhtä tehokkkaasti homma tapahtuu. Kymmenyksiä eivät maksa kymmenyksinä. Pastorien palkat menevät hupenevalle väelle saarnaamiseen ja toimituksiin, yms.

      Aivan yhtä hyvin kuin olen elämässäni tutkinut Adventtikirkon ja jehovantodistajien opin, olen tutkinut myös mormonikirkon opin.
      Kirjoilla olen ollut luterilaisuudessa ja Adventtikirkossa. herätysliikkeen mukana olin myös, mutta en siellä kirjoilla.

      Minulla ei ole Adventtikirkon teologioista mitään mussuttamista suhteessa Raamatun sanaan. Olen uupumuksen seurauksina ja inhimillisistä syistä syrjässä etten ole ollut aktiivisessa srk elämässä.

      Mormonilähetyssaarnaajia amerikkailia rakastin joskus, meillä oli hauskaa yhdessä. Toivon että tulevat vielä, mutta ovat kai kustannussyistä vähentäneet käytäntöä lähetysjaksoissa ulkomailla hiukan samaan tapaan nuorilla miehillä kuin meillä armeija.
      Olivat ihme kavereita. 3 kk tehokurssilla oppivat Suomen kielen ja kun täällä olivat 1,5 vuotta puhuivat hyvän suomenkielen.

      Lohtuna Suomen hengellisille markkinoille on tieto että muualla maailmassa kirkko kasvaa miljoonalla vuodessa.

      Ei suomessa tilanne ole sen häävimpi millään seurakunnalla jos menee sisään katsomaan, ja laatu ei määrä on se tärkeä asia kuitenkin. Aktiivisuus ja vakaumus. Seurakunnat vaan eivät kasva jos ei auta ihmisiä asiassa.
      Hengelliset markkinat ovat kireät.

      On vain kourallinen pyhiä kun Jeesus saapuu, ja ihmiskunnastakin vain saman verran jäljellä kuin mitä jää oliiveja puuhun sadonkorjaajan jäljiltä.

      Kirkkoja voidaan pistää laput luukulle ja vuokrata tiloja jos käy ylivoimaiseksi, ja isot kirkot on jo nyt konserttisaleina.

      Vaihtoehtoisesti pitää käännyttää jehovantodistajat, heh, heillä olisi kaikki ulkoisesti parhaimassa kunnossa Suomessa tänään.
      Tiedän kuitenkin ettei jehovantodistajan päätä käännä pirukaan, aivan tiurhaa yrittää siitä mitä järjestö sanoo. Järjestön sana on laki josta ei tingitä.
      Aivan turhaa luulla ja yrittää muuta.

      Jumalan siunausta
      jari

    • eräsoppilasvuosim.76

      Toivonlinnan Yhteiskristillinen koulu,...jota Atte Helmisen 2006:puheen mukaan ei pitänyt tulla,...on edelleen 4 vuoden jälkeen kriisissä, MUTTA mtään ei ole tehty.
      Toivonlinnan koululla on vain yksi toimintalupa ja sen siivellä toimii 4-5 koulua mm. Tampereella, Jyväskylässä, Siikasalmella ja Nummelassa.

      Toivonlinnan Yhteiskoulun luvilla siis kaatuu useampi koulu samalla kertaa, jos siihen päädytän. Siksi siitä ollaan valmiita maksamaan suuria summia ja tunnesyistä pitämään kynsin hampain kiiinni "Suomen Adventikirkon sielusta eli Tovonlinnasta".

      Aikanaan 1930-luvulla olikin sensaatiomaista, että koulu perustettiin ja taitavia ovat oleet ne lopparit, jotka saivat koululle erityisluva toimia mm. opettaa omaa uskontoa ja jopa alkuperäisten sääntöjen mukaan tuleekin näin tehdä.

      Jos nyt Ellen g Whitesta ja koko 27-28 pykälän opettamisesta on luovuttu; koulu ei enään toimi sen saaduilla ehdoilla. Kysymys on otettava vakavasti, koska lupaa ei ole annettu liberaaliin uskonnon opettamiseen tai siihen, että se vain toimii normaalina yleiskristillisenä kouluna muiden suomalaisten koulujen tapaan?!

      Mitä me siis päätämme, olemmeko luopuneet omasta uskostamme ja lähetysnäystämme?

      Minun aikanani koulussa opetettiin mm. Ellen G Whiten olevan profeettamme ja Miikaelin olevan Jeesus eikä esim. uskottu kolminaisuusoppiin sellaisenaan...opetettiin myös, että katolinen kirkko on peto....että Sapatti on ainoa oikea lepopäivä ja ..että EU:ta ei koskaan tule liittovaltiona...eli EUROOPPA EI YHDISTY....jne.

      Onko pastorit luopuneet uskostaan ja vieneet laumansakin väärälle polulle; tielle joka ei ole alkupeärisen uskon mukainen eikä sillä näin ole ollut alun siunausta?! Kaikki ne murheet, jotka ovat tulleet koulun ja kirkon historiassa eivät olekaan paholaisen tuomaa villitystä, vaan oman syntisen luontomme aiheuttamaa tomintaa, joka on ristiriidassa oppime ja Raamatun kanssa.

      Toki voi sielunvihollinen voinut pukeutua Unionin ja Piirikunnan esimieheksi ja pastoriksi aika ajoin päätöksistä lipsuttaessa...niinhän Raamatussakin sanotaan...

      Miten on, onko sanoissani yhtään järkeä.....?!

      Mietimmekö ja rukoilemmeko Herramme edessä ja tehkäämme parannusta!?

      • ex-oppilas 79

        Vakavasti otettava mielipide todella näin Unionin vaalien alla....kiitos sinulle.
        Olen jo pitkään useamman vuosikymmenen kymmenysten maksajana miettinyt, että miksi koulumme ja kirkkomme ei menesty?

        Tässäkö on suurin syy; emme ole ole olleet uskollisia näyllemme emmekä Profeettamme julistkselle ja siksi olemme luopuneet...luopioita kaikki?!

        Seuraavalla Unionin johtajalla on siis merkitystä. Unionin pj. tulee sitoutua oppiimme ja tunnustaa tosiasiat, joihin olemme ajautuneet.
        Jos Piirikuntamalli ja Unionimalli jää, siihen pyrkii kaksi ryvettynyttä ex-jotajaa Atte Helminen ja kalervo Aromäki.

        Siksi oma suositukseni onkin kaikille jäsnille ja ehdokasvaliokunann ehdottamille edustajille, että paastotkaa ja rukoilkaa ennen kuin menette äänestämään uudesta mallista ja johtajasta.

        Huonoja ovat ollet sinen pyrkijät...kuten edellämainitut ovat... sensijaan voidaan kutsua uusia ja vanhojakin johtajia, jotka eivät pyri vaan pyydetään ja kenties Jumalan armosta tulevat valituiksi.

        Näitä nimiä voisi olla jo eläköitymässä olevat, mutta viisaat Herran miehet kuten... Tri Kai Arasola,( Tri Aimo Helminen) , pastori Erkki Haapasalo, tai Triksi tuleva Timo Flink......?!

        On siis hienoa, että valinnanvaraa kyllä on...kenen mies kukin on, onko joku Herran voitelema...?!

      • Jaan Huss
        ex-oppilas 79 kirjoitti:

        Suoraa puhetta, mutta niin sen tulee ollakin ennen vaaleja avointa ja reilua miettimistä...

        Tämä on vain uutta Adventtikirkon piirissä ja vieläkin "tuomittavaa" joidenkin vanhojen jäsenten mielestä...

        Nuoret jäsenemme, vetoan teihin...uudistakaa kirkkoamme palauttamalla se alkujuurilleen! Eikö ollutkin hasssusti sanottu...saattaa vanha polvikin sen mukana nuortua...?!

        Siunausta ja Jumalan ( Jehovan) johdatusta vaalihin ja olkoon Kristus Ylipappimme ja Kuninkaamme Jumalan oikealla puolella todistamassa oman uskomme perustasta....

      • PYH!

        sää oot myöhäss, sill Timo Flink on jo Tri. Ekkö lukenu Nykyajasta puolitoista vuotta sitten???

      • Anonyymi

        "Toivonlinnan Yhteiskoulun luvilla siis kaatuu useampi koulu samalla kertaa, jos siihen päädytän. Siksi siitä ollaan valmiita maksamaan suuria summia ja tunnesyistä pitämään kynsin hampain kiiinni "Suomen Adventikirkon sielusta eli Tovonlinnasta"."

        Onko todella näin, että kirkolla olisi vain yksi lupa ja kaikki muut koulut olisivat siinä siivellä mukana? Ei tunnu kovin uskottavalta?

      • Anonyymi
        Jaan Huss kirjoitti:

        Suoraa puhetta, mutta niin sen tulee ollakin ennen vaaleja avointa ja reilua miettimistä...

        Tämä on vain uutta Adventtikirkon piirissä ja vieläkin "tuomittavaa" joidenkin vanhojen jäsenten mielestä...

        Nuoret jäsenemme, vetoan teihin...uudistakaa kirkkoamme palauttamalla se alkujuurilleen! Eikö ollutkin hasssusti sanottu...saattaa vanha polvikin sen mukana nuortua...?!

        Siunausta ja Jumalan ( Jehovan) johdatusta vaalihin ja olkoon Kristus Ylipappimme ja Kuninkaamme Jumalan oikealla puolella todistamassa oman uskomme perustasta....

        "Nuoret jäsenemme, vetoan teihin...uudistakaa kirkkoamme palauttamalla se alkujuurilleen!"

        Onko sillä nyt vähemmän katolisuudesta perittyjä ominaisuuksia kuin aikaisemmin?

        Sehän näyttää palanneen juurilleen kuolleiden kivien äitikirkkonsa helmaan.
        https://www.ts.fi/kulttuuri/95196

    • humpuukkia humpuukki

      On hyvä, että tuollainen vääryyden pesä meneekin kongurssiin, jättää palkat maksamatta työmiehille, sillä olen itse yksi niistä, jolle tehtiin siten, että jäin palkkani saamatta kahden viikon ajalta, ja lisäksi ylityötunnit päälle. Tuo aika oli vielä markan aikaa. Täysin humpuukki lahko.

      • eremiitti

        Nyt eremith on vaihtanut nimimerkkinsä humpuukiksi ja hyvin paljonpuhuva ja hänelle sopiva nimimerkki se onkin.

      • pöh!

        markan ajast on jo kauan... mitä noi sun väittees nykyhetkeen mitenkään liittyy... ei mitenkään.

      • eremiitti
        pöh! kirjoitti:

        markan ajast on jo kauan... mitä noi sun väittees nykyhetkeen mitenkään liittyy... ei mitenkään.

        Noin 60 v vanha juttu mikä häntä vielä kaivelee. Lukisi Vuorisaarnasta vähän elämänoppia.

      • eremith32
        eremiitti kirjoitti:

        Nyt eremith on vaihtanut nimimerkkinsä humpuukiksi ja hyvin paljonpuhuva ja hänelle sopiva nimimerkki se onkin.

        Anteeksi vaan, mutta minulla eremiitillä32 ei ole mitään tekemistä tuon humpuukki humpuukki nimimerkin kanssa tekemistä! Että älä leimaa minua siihen.

      • Anonyymi
        eremiitti kirjoitti:

        Noin 60 v vanha juttu mikä häntä vielä kaivelee. Lukisi Vuorisaarnasta vähän elämänoppia.

        Juu, mitä noita vanhoja juttuja kaivelemaan...

        Kirkot eivät toimi koskaan väärin ja jos toimisivatkin, niin sapatti peittää kyllä syntienkin paljouden...varsinkin jos on kyse "kaikille käskyille uskollisesta" lopunajan jäännöskirkosta.

        Huomaa, että katumus, anteeksipyyntö, syntien tunnustaminen, parannuksenteko ja mitä näitä nyt onkaan koskevat vain lain rikkojia...ei siis niitä, jotka pitävät kaikki käskyt.

    • prof.

      Toivonlinnan koulu tullaan lopettamaan aivan varmasti.
      Ei 2000 jäsenisen yhteisön ole kannattavaa ylläpitää koulua, joka ei poikkea juuri nimeksikään muista oppilaitoksistamme Suomessa.

      Jumala ei koskaan siunaa sellaista yhteisöä, jota adventtikirkko edustaa nykypäivänä, eikä tule koskaan siunaamaankaan.

      Turhaa on siis teidän työnne ja ponnistelunne.
      Hukkaan heitettyä aikaa, josta siitäkin joudutte vastuuseen.

    • .........

      Jos Jumala ei Toivonlinnaa siunaisi ei Topila olisi enää pystyssä! Ylistys Jumalalle siitä!! :)

    • Adventtipesäke
    • USKOSSA VAELLETAAN KRIISISTÄ KRIISIIN

      Uskovien tehtävä, myös adventistien, on muuttaa kriisit Jumalalle kunniaksi ja kirkkaudeksi. Meille on luonnollista elää kriisistä kriisiin ja Herra on mukana.

      2. Kor. 4:8
      Me olemme kaikin tavoin ahdingossa,
      mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat,

      Ei olla toivottomia, sillä Toivonlinna on selvinnyt kriisistä erinäisin toimenpitein. Viiem vuosina kaikki hengelliset yhteisöt ovat kokeneet talouskriisiä enemmän kuin muut maassamme.

      Esimerkkinä voisin mainita yhteisön, jossa itse toimin muun muassa. Vaikka talo on varsin painavasta syystä, ainutlaatuisuus ym. syistä selvästi suojelukohde, sen kunnossapitoon ei anneta tarvittavissa määrin rahaa, koska on virastoille annettu ohjeistus, että uskonnolliset yhteisöt jätetään ulkopuolelle. Jos jokin muu taho omistaisi talon, suojelukohteelisuus olisi ilmeisen täydellistä.
      (Maakunta sentään arvostaa kiinteistöä ja sitä kautta Herra on antanut apua)

      Toivonlinna on mitä sopivimmass käytössä, kun kouluttaa maamme toivoa, uutta sukupolvea ja palvelee alkoholittomana keskuksena. Meidän tulee hartaasti rukoilla Herraa, että Toivonlinnan talous helpottuisi.

    • Anonyymi

      Johtuiko Toivonlinnan matala oppilasmäärä kouluun yhdistyistä suurta julkisuutta saaneista pedofiliakohuista?

      • Anonyymi

        Käsitykseni mukaan Toivonlinnan oppilaista suurin osa on vielä alaikäisiä Suomen lain mukaan ja kyllä sellainen, joka heitä käyttää seksuaalisesti hyväkseen on pedofiili, olkoon kyseessä sitten vaikka koulukaveri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kaksi alaikäistä harrastaa seksiä, niin eihän se ole pedofiilitoimintaa, eihän?
        Vai onko?
        Me Toivonlinnassa pidämme sitä aivan luonnollisena, että kaksi alaikäistä harrastaa seksiä.
        Me elämme täällä sisäoppilaitoksessa suljetussa tilassa ja täällä eivät päde ulkopuolisten säännöt.
        Ei täällä montaa täysi-ikäistä oppilasta edes ole. Ja vaikka täysi-ikäisiä jo muutamia onkin, niin kyllä minä annan alaikäsisenä ihan suosiolla täysi-ikäisellekin, enkä siitä kerro kenelekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsitykseni mukaan Toivonlinnan oppilaista suurin osa on vielä alaikäisiä Suomen lain mukaan ja kyllä sellainen, joka heitä käyttää seksuaalisesti hyväkseen on pedofiili, olkoon kyseessä sitten vaikka koulukaveri.

        Kun kaksi alaikäistä harrastaa seksiä, niin eihän se ole pedofiilitoimintaa, eihän?
        Vai onko?
        Me Toivonlinnassa pidämme sitä aivan luonnollisena, että kaksi alaikäistä harrastaa seksiä.
        Me elämme täällä sisäoppilaitoksessa suljetussa tilassa ja täällä eivät päde ulkopuolisten säännöt.
        Ei täällä montaa täysi-ikäistä oppilasta edes ole. Ja vaikka täysi-ikäisiä jo muutamia onkin, niin kyllä minä annan alaikäisenä ihan suosiolla täysi-ikäisellekin, enkä siitä kerro kenellekään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe