Olen niin kovasti rakastunut mieheeni, että haluaisin perustaa perheen hänen kanssaan. Yhdessä on tullut oltua viitisen vuotta. Ei olla kihloissakaan vielä. Eilen hän sanoi, että rakastaa minua enemmän kuin mitään ja tokaisin, että mennään kihloihin. Hän sanoi, että mennään. En viitsinyt enempää asiasta mainita, mutta kun tulee rahaa, kaipa niitä sormuksia pitää lähteä katselemaan. Puhuimme lapsista yksi päivä, ja mieheni sanoi, ettei häntä haittaisi, vaikka tulisikin.
Nyt pitäisi katsoa yhteistä asuntoa, vaikka kyllä nytkin yhdessä asutaan, mutta miehen vanhempien kotona. Ollaan parikymppisiä. Kuinka saisin hienovaraisesti vihjaistua miehelleni vauvoista ;) ? En haluaisi säikäyttää miestä vaatimalla vauvaa. Hmm. Ehkä joku vauvakuva tietokoneen taustakuvana tai...
Nyt pitäisi katsoa yhteistä asuntoa, vaikka kyllä nytkin yhdessä asutaan, mutta miehen vanhempien kotona. Ollaan parikymppisiä. Kuinka saisin hienovaraisesti vihjaistua miehelleni vauvoista ;) ? En haluaisi säikäyttää miestä vaatimalla vauvaa. Hmm. Ehkä joku vauvakuva tietokoneen taustakuvana tai...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä kiiruhda turhaan, ei se arki lapsen kanssa ole helppoa. Matkustelkaa, nauttikaa toisistanne, tehkää kaikkea kivaa yhdessä... Lapsen jälkeen ei ole enää siihen mahdollisuutta kaksistaan, vaan kaikki muuttuu.
Ja mikä tärkeintä, asukaa ensin OIKEASTI yhdessä.
Se on ihan eri asia asua täysin kahdestaan kuin vanhempien helmoissa. Siinä vaiheessa ne kaikki toisen hyvät niin kuin huonotkin puolet tulee esiin.
Eikä toista saa painostaa tekemään vauvaa tai muutakaan johon toinen ei ole valmis.
Kyllä mekin vauvoista ollaan puhuttu, mutta sovittu on myös se, ettei semmosia hankita ennen kuin opinnot on suoritettu ja tulevaisuus turvattu koko mahdolliselle perheelle.
Kyllä haaveilla saa, mutta järki mukana kaikessa.
Ollaan asuttu vuosi yhdessä omassa asunnossa ihan OIKEASTI ja se oli paras vuosi tähän asti. Kyllä uskon, että tunnetaan toisemme ihan hyvin kun monta vuotta jo seurusteltu. Tosiaan, ollaan koko ajan yhdessä. Ihan samanlaista se elämä on omassa asunnossa kuin vanhempien helmoissa. Yhteisessä kodissa asuessa vaan töitä oli vähemmän ja enemmän yhteistä aikaa. Kyllä minä tämän ihmisen tunnen kuin omat taskuni.
Enkä ole ketään painostamassa vauvan tekemiseen, miehen idea se alunperin oli. Kuinkas kauan sinä olet seurustellut kun olet noin tietäväinen? Meillä on opinnotkin suoritettu jos en pääse kouluun. Ymmärtäisin jos paasaisit siksi, jos ollaan teini-iässä ja seurusteltu pari kk. Mutta ihan aikuisia ollaan ja 5 vuotta oltu yhdessä. Kyllä kuules siinä ajassa oppii tuntemaan toisen.
Ei koskaan voi tuntea toista täysin. Aina löytyy, jotain uutta.
Itse olen seurustellut mieheni kanssa 3,5v. Kuukausi sitten muutettiin saman katon alle ja paremmin ei asiat voisi olla. Kihloihin ei ole mitään kiirettä. Toista voi rakastaa ilman sormustakin. Ja lasten aika on sitten, kun on molemmilla vakituinen työpaikka ja oma asunto. Jos nyt saisimme lapsen, luultavasti parisuhteemme kaatuisi siihen. Itsekin olen parikymppinen.
Mutta mikäs minä olen sanomaan, mikä on oikea aika tehdä lapsia =) Se vaan vaatii 100% sitoutumista. Mutta onnea teille! =)
Kyllä viiden vuoden aikana on ehtinyt toisen oppia niin hyvin tuntemaan, ettei mitään hirvittävää pitäisi tulla esiin. Viisi vuotta ollaan toisiamme rakastettukin ilman sormuksia ja pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että haluaisi viedä tätä suhdetta pidemmälle. Niin, miehellä on nyt vakituinen työpaikka ja ei ole mitään takuita, että minä saisin ikinä vakituista työpaikkaa, joten sitä emme ainakaan jää odottelemaan. Uskonpa, että se aika on pian käsillä, että meille tulee perheenlisäystä. Tuntuu, että olisimme valmiita siihen.
Kiitos kaikille neuvoista. Eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Sori vaan, ei ollut tarkoitus paasata.
Mutta, itsehän tuossa ekassa viestissäsi sanoit, että asutte poikaystäväsi vanhempien kotona. Kyllä siitä tosiaan sen kuvan sai että, ette asu vain kahdestaan. Olen pahoillani jos asia ei näin ole.
Sanoit myös, että poikaystävälläsi ei olisi mitään sitä vastaan vaikka lapsia tulisi, mutta ristiriitaisen asiasta tekee se, että mietit uskallatko vihjaista, että haluaisit kovasti vauvaa. Joten mitä tuo nyt tarkalleen ottaen tarkoittaa?
Itse olen vasta 21 vuotias, mutta olen tuntenut mieheni jo yli 5 vuotta joista neljä ollaan seurusteltu ja kaksi asuttu yhdessä. Ja henk.koht kyllä minun mielestäni on täysin erilaista asua VAIN kahdestaan. Vanhempien läsnäolo rajoittaa tavattomasti tekemisiä ja olemista.
Ja vielä näinkin "monen" vuoden jälkeen toisinaan löydän aivan uusia piirteitä puoliskostani. Vaikka hänet hyvin tunnenkinn.
Tottakai jokainen saa lapsensa silloin tehdä kun huvittaa, en sitä kielläkkään, mutta viestisi oli niin kovin ristiriitinen, ettei siitä oikein kunnolla ymmärtänyt miten nuo kaikki asiat oikeesti ovat.
Jos vaikka selkeämpää tyyliä yrittäisit tai voihan olla, että itse olen niin kamalan typerä etten selvää suomea ymmärrä.
*Huokaus*......
Juu, nyt asumme vanhempien luona. Vuosi sitten muutimme takaisin vanhempien luokse omasta asunnosta, jossa kerkesimme asumaan vuoden verran. Muutimme takaisin vanhempien helmoihin siksi, kun mies meni armeijaan ja minusta oli mukavampaa olla se aika kotona kuin yksin. Mies kuitenkin tuli vain pari kertaa kuukaudessa lomille. Siksi tämä ratkaisu. Oma asunto on nyt taas hakuisessa.
Ainakin helpompi ja mukavampi meille oli asua kahdestaan, suuressa perheessä kun asuimme niin kotitöitä oli PALJON ja kaikenmoista hälinää kokoajan. Eli olemme siis kokeneet jo tämän yhdessä asumisen. Olihan se erilaista kuin kotona, mutta kuitenkaan mikään asia ei sinä aikana muuttunut. Sovimme mainiosti yhteen.
Vielä siitä vihjaamisesta. Mies joskus käsittää minun suoraan sanomisen painostamiseksi. Ja sitä en missään nimessä halua. Hmm...tätä on ehkä kovin vaikea kysyä muilta.
Ilmaisin itseni aika epäselvästi. Kiireessä kun tuon kirjoitin. Mutta kiitos vastauksesta! Eiköhän me tästä taas. Kun saadaan oma asunto niin alkaa palaset loksahdella paikoilleen.
:)
Siis jos rakasta toista hyvin paljon, miksi siis on vaikea puhua hänen kanssaan vauvoista?
Minä ja kultani puhutaan vauvoista kun tulee aihetta :) Esmes. jos on käynyt vauva-perheisen luona kylässä, voi automatkalla kysyä mitä hän tuumasi ja näin..
Puhumalla,maanittelemalla,kiusoittelemalla, kertomalla "miltä susta tuntuisi jos susta tulisi isä ja musta äiti?"..." tulisikohan meistä hyvät vanhemmat?"..
Kyllä se siitä...
Ettekös te ole jo yksi päivä aloittanut keskustelut lapsista. Ja äkkisistään taidatte olla asiasta samaa mieltä, niin eikö olisi paras "nostaa kissa pöydälle" ja jutella aiheesta ihan vakavasti: aletaanko "tositoimiin" vauvan saamiseksi. Hyvä pohjahan teillä tuntuu olevan perheen perustamiselle.
Mekin asuimme vanhempieni luona ensimmäisen raskauteni puoliväliin asti ja muutimme sitten omaan asuntoon suunnilleen saman ikäisenä kuin tekin. Me halusimme alun alkaen suuren perheen ja toivoimme, että lapset olisi tehty alle kolmekymppisenä. No, nuorimmainen syntyi muutamaa kuukautta ennen kuin tuo tavoiteaika umpeutui, mutta mieheni ennätti kolmeykköseksi.
Sitten kun vauva on tulossa saatte ilman muuta vuokra-asunnon kunnalta, myös muita asumisvaihtoehtoja kannattaa harkita (onhan lainojen korot niin alhaiset, että vuokran suuruudella maksaa jo omiakin seiniä pankille). Joten toistaiseksi asuminen vanhempienne luona, ei minun mielestäni ole mikään syy lykätä vauvan tekoa, jos se tuntuu oikealta ratkaisulta.
Minusta on surullista, että niin monet lykkäävät lastenhankinnan sinne jonnekin, kun on koulut käyty, oma talo, hieno auto jne. Totuushan on, että oikeasti fysiologian kannalta nainen tai siis nuori tyttö olisi parhaassa lastentekoiässä siinä 15-18 vuotiaana, mutta tokihan asia hoituu vielä pitkään tuon "optimiajan" jälkeenkin useimmiten vielä ihan ongelmitta. Ihmisen fysiologinen kehitys ei siis ole pystynyt vastaamaan yhteiskunnalliseen elämään liittyvään kehitykseen.
Itse siis olin myös keskimääräistä nuorempi äiti ja minusta sekä nuoristamme on hienoa, että heillä on nuori/nuorekas äiti, jonka on helpompi samaistua nuorten elämään. Myös pienenten lasten kanssa ehkä nuori äiti jaksaa useimmiten paremmin kuin kypsemmässä iässä oleva. On myös hyvä muistaa, että lapsia ei niin vaan tehdä kun haluaa. Voi hyvinkin olla, että ei vaan onnistu ja mitä nuorempana mahdolliset ongelmat ilmenee, niin sen suurempi mahdollisuus on onnistua hoitojen avustuksellakin.
Ja eihän koskaan voi sanoa, että elämme elämämme loppuun asti yhdessä, sitä ei tiedä kukaan, kuinka kauan parisuhde kestää. Ihminen muuttuu aina elämän mukana. Lapset on parasta yrittää tehdä silloin kuin se tuntuu omassa parisuhteessa parhaalta. Ja sen parhaan ajan määrittäminen selviää vain kahdenkeskisillä keskusteluilla ja siitä tunteesta, miltä elämä omassa parisuhteessa tuntuu.
Onnea perheenperustamiseen ja toivottavasti saatte niin monta lasta, kuin haaveilette!
Kiitos rohkaisusta. Molemmat ollaan sitä mieltä että nuorina halutaan lapset maailmaan pukata. Jos sitä parasta ajankohtaa jää odottelemaan, taitaa mennä vain koko elämä odotellessa. Mukava kuulla, että edes joku kannustaa! Kiitos kovasti ja kaikkea hyvää teille :)
Nanna vois nyt kasvaa vielä yhden kymmenen vuotta ennenku laittaa vauvakuvan tietsikan taustakuvaksi...voi pyhä ***** !!!