Ei euroakaan Portugalille!

Katainen ja Kiviniemi vetoavat ns. asiantuntijoiden enemmistöön. Niiden mukaan jos Portugalia ei tueta syöksyy Eurooppa ja Suomikin aivan ennennäkemättömään lamaan. Katsotaampa mitä nämä "asiantuntijoiden" enemmistön entiset ennustukset ovat toteutuneet.

Kolme vuotta sitten olivat sitä mieltä ettei mitään talouskriisiä ole tulossa, turhaa peloittelua. Sitten olivat sitä mieltä että jenkeissä on asuntojen rahoituskriisi, ei vaikuta Eurooppaan tai ainakaan Suomeen yhtään mitenkään. No ei mennyt ihan niin mutta sitten nämä "asiantuntijat" vannoivat ja vakuuttivat että kun kriisi padotaan Kreikkaan niin muut maat eivät ole rahaa ruinaamassa. Irlanti ja nyt Portugali, syksyllä luultavasti Espanja ja/tai Italia.

Nämä asiantuntijat ovat pankkien ekonomisteja ja eläkevakuutusyhtiöiden sijoitusjohtajia, ei mitään puolueettomia tiedemiehiä.

Nyt uurnille äänestämään perussuomalaisia, ei euroakaan etelä-Euroopan huijarimaille. Ne eivät tule maksamaan velkojaan takaisin, suomalaiset takaajat ne joutuvat maksamaan. Näytetään ylimieliselle Kataiselle ja Kiviniemelle!
19151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Olen pikkusen pihalla näistä takuista.
Katainen kiljuu kovalla äänellä, että kaikkien on oltava yksimielisesti takuiden kannalla, muuten menee päin helvettiä, onko näin?
Tämä kohta jossa olen ulkona koskee sitä, että mitkä maat näitä takuita oikein joutuvat antamaan. Onko kaikki EU maat mukana, Bulgaria, Romania, ja mitä näitä perseaukisia oikei onkaan?

Äänestä

höpöhöpö!

Persut haluavat kaataa Suomen todelliseen ongelmaan!
Äläkää nyt vaan ihmeessä niitä äänestäkö!

Sitten meille vasta huonosti käy

Äänestä
  • Jos Suomi ei takaa hulttiomaiden velkoja ajautuu Eurooppa ja siinä samalla Suomi raamatulliset mittasuhteet saavaan talouskatastrofiin? Ketkä asiantuntijat näin sanovat, he jotka ovat olleet viimeiset kolme vuotta joka kerta väärässä vai nämä pankkien ja vakuutusyhtiöiden puolueelliset "asiantuntijat"? Näihinkö sinä luotat?!

    Äänestä

  • Höpöhöpö itsellesi. Pitääkö suomalaisten maksaa Kreikkalaisille vuoristo rosvoille häviämänsä peli rahat ? Ja lisää tulee maksettavia: Irlanti, Portugali, Italia jne. Tällä menolla Suomi on kohta samassa paskakasassa.
    Nyt jos koskaan stoppi eurorosvoille. Katainen ja Kiviniemi, poistukaa näyttämöltä.
    Timo Soini sekä Uusipaavalniemi kehiin ja hätiin vielä kun ehtivät.
    Kepulit ja Sekoomuslaiset ovat pettureita.

    Äänestä

  • Käy äänestämässä!!! kirjoitti:

    Jos Suomi ei takaa hulttiomaiden velkoja ajautuu Eurooppa ja siinä samalla Suomi raamatulliset mittasuhteet saavaan talouskatastrofiin? Ketkä asiantuntijat näin sanovat, he jotka ovat olleet viimeiset kolme vuotta joka kerta väärässä vai nämä pankkien ja vakuutusyhtiöiden puolueelliset "asiantuntijat"? Näihinkö sinä luotat?!

    Kyseessä on yksinkertainen asia jonka ymmärtämiseen ei asiantuntioita tarvita.

    Maailmantalous on suuri verkosto. Suomi elättää itseään suureksi osaksi kaupalla - jos muualla tehdään tappiota niin se tappio heijastuu myös suomalaisiin yrityksiin. Näkyy suoraan jokaisen tilipussissa, joskin vuoden parin viiveellä.

    Mitä paremmin muilla menee, sen paremmin menee myös meillä ja päinvastoin. Toki suurimmat kauppakumppanit vaikuttavat eniten eikä Portugal kuulu niihin.

    Mutta: Portugalin tärkeimmät kauppakumppanit ovat Saksa, Espanja, Ranska ja Iso-Britannia. Suomen tärkeimpiin kauppapumppaneihiin kuuluu mm. Saksa. Sitä kautta kriisi ulottuu myös Suomeen.

    Kannattaisi kerrankin kuunnella Kokoomusta. Toki kokkareilla on aina vain oma hyvinvointi mielessä mutta nämä asiat vaikuttaa jokaisen tuloihin. Puolueesta riippumatta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kerro ketkä ovat ne asiantuntijat jotka tietävät että Eurooppa ja Suomi ajautuu hirmulamaa jos Portugalia ei tueta? Nimiä peliin, turha venkoilla!

    Äänestä

  • PerusSuomaliset rula kirjoitti:

    Höpöhöpö itsellesi. Pitääkö suomalaisten maksaa Kreikkalaisille vuoristo rosvoille häviämänsä peli rahat ? Ja lisää tulee maksettavia: Irlanti, Portugali, Italia jne. Tällä menolla Suomi on kohta samassa paskakasassa.
    Nyt jos koskaan stoppi eurorosvoille. Katainen ja Kiviniemi, poistukaa näyttämöltä.
    Timo Soini sekä Uusipaavalniemi kehiin ja hätiin vielä kun ehtivät.
    Kepulit ja Sekoomuslaiset ovat pettureita.

    Eurooppa ja siinä samalla Suomi ajautuu ennennäkemättömään talouskriisiin mikäli Portugalin lainoja ei taata. Kyse on vain takauksesta, euroakaan ei suomalaisten rahaa anneta!

    Äänestä

  • Myrkky on nieltävä kirjoitti:

    Eurooppa ja siinä samalla Suomi ajautuu ennennäkemättömään talouskriisiin mikäli Portugalin lainoja ei taata. Kyse on vain takauksesta, euroakaan ei suomalaisten rahaa anneta!

    Juu ihan niin kuin Kreikankin kohdalla...arvatkaa kykeneekö Kreikka maksamaan nuo lainat?

    Ja kun...ei ku jos Kreikka ei maksa, niin kuka maksaa? Oisko takaajat?

    Sijoittajilla ei mitään mielenkiintoa löytää ongelmaan ratkaisua, jos lainoille löytyy joku takaaja, joltain on saatavissa nuo rahat.

    Kyllä jokin velkajärjestely olisi toimivampi varmasti kriisin pysäyttävämpi vaihtoehto.

    Äänestä

  • Jos Portugali ei saa takausta, niin tulee Suomeen Tsunami, maanjäristys, heinäsirkat syövät sadon... ja mikä pahinta Portugaliin sijoittaneet eivät riittävää tuottoa rahalleen

    Äänestä

  • Myrkky on nieltävä kirjoitti:

    Eurooppa ja siinä samalla Suomi ajautuu ennennäkemättömään talouskriisiin mikäli Portugalin lainoja ei taata. Kyse on vain takauksesta, euroakaan ei suomalaisten rahaa anneta!

    Hienoa juuri noin... voisitko taata mun 1000000€ lainan, kun ostan uuden huvipurren. Sehän on vain takaus, ei sun tarvitse sitä maksaa

    Äänestä

Viisaita sanoja, ääni meni tänään Halla-Aholle. Soinista tulee seuraava pääministeri!

Äänestä

Antaa syöksyä vaikka minkälaiseen lamaan. Jos koko Euroopan talous on niin kuralla että se siihen kaatuu jos pieni Suomi ei taas ole rahaa jakamssa, niin joutaa kaatua.

Alkaa tässä rauhallisempikin ihminen hermostumaan, kun yhdelle maalle saadaan tukipaketit hoidettua niin heti kohta on seuraava tuettava. Tähän on tultava loppu!

Kävin jo äänestämässä perussuomalaisia!! Lisää ääniä tarvitaan, tehdään kaikkien aikojen äänestysennätys!!!

Äänestä
  • Kataisen ja Kiviniemen öykköröinti loppuu kun perussuomalaiset saavat veret seisauttavan vaalivoiton ja Soinista tulee pääministeri! Kaikki äänestämään persuja, näytetään mitä mieltä Suomen kansa on!

    Äänestä

Jos Portugali ei selviydy nykyisistä lainoistaan niin miten tilannetta parannetaan antamalla lisää lainaa ?

Eikö kohoavien korkojen ole tarkoitus kapitalistisessa yhteiskunnassa hillitä lainanottohaluja ja samalla ohjata terveeseen taloudenpitoon.

Sosialismissa eli Neuvostoliitossa kansan taskulla oltiin jatkuvasti joten onko EU:ssa osasosialismi menossa kun voitot menevät herrojen taskuun mutta tappiot sosialisoidaan ?

PS:12.01.2009 - 08:44 | Veijo Sahiluoma | Uutiset

Finanssikriisin kehittyminen koko maailmaa koskevaksi taantumaksi, joka nyt uhkaa syventyä lamaksi, yllätti monet tahot. Viime heinäkuun lopussa ekonomistien haastattelussa Kauppalehden otsikkona oli "Taantuma kiertää Suomen kaukaa".

Kaadoin silloin Kauppalehteä lukiessani aamuteeni rinnuksilleni. Niin hätkähdyttävänä tätä uutisointia pidin. Myöhemmin kaivoin esiin kirjoittamani vuorineuvos Stig Gustavsonin haastattelun, jossa tämä näki jo kaksi vuotta ja neljä kuukautta sitten hyvin synkkiä pilviä horisontissa (KL 20.9.2006).

"Niin Suomen kuin Saksankin talouskehitys on pitkälle riippuvainen investointitavaroiden viennistä ja nimenomaan niiden viennistä Kiinaan.

Yhdysvaltain talouskehitys on ollut kulutuskysyntävetoinen. Amerikkalaiset kuluttavat velaksi, ja kulutusmahdollisuudet ovat riippuvaisia heidän talojensa arvon kehityksestä. Amerikkalaisten kulutustavaroiden suuri tuottajamaa on Kiina. Tällä tavoin Suomen teknologiateollisuuden kehitys on pitkälti kytketty amerikkalaisten pientalojen arvonnousuun", Gustavson totesi.

Sen perään kirjoitin: "Ennemmin tai myöhemmin arvonkehitys kääntyy laskuun ja ylivelkaiset amerikkalaiset joutuvat leikkaamaan kulutustaan. Tämä heijastuu Kiinaan, jossa tuotannon laajentaminen ja investoinnit vähenevät. Se heijastuu viiveellä myös Suomeen."

Tämä on karmealla tavalla totta nyt.

Ekonomisteilta jäi havaitsematta ennusmerkit 1990-luvun alun laman tulosta. Näyttää siltä, ettei tietoa tästä globaalista taantumastakaan ollut sen paremmin.

Kannattaisi varmasti kaivaa kirjahyllystä vuonna 1976 ilmestynyt Pentti Viidan Ekonomistit eksyksissä -kirja. quote: Veijo Sahiluoma, Kauppalehti

Äänestä

Miksi kreikalle , irlannille ja portugalille ei yksinkertaisesti paineta ekp:ssa lisää rahaa? Painetaan euroja niin paljon että nämä maat ovat velattomia. Ongelma ratkaistu.
Eikä pieni inflaatio ole pahasta euroopan viennille.

Äänestä
  • Tietenki tämän pienen inflaation tuntee parhaiten se vähävarainen ihminen, jonka ostovoima katoaa rahan arvon laskiessa.

    Äänestä

  • mikrogramma kirjoitti:

    Tietenki tämän pienen inflaation tuntee parhaiten se vähävarainen ihminen, jonka ostovoima katoaa rahan arvon laskiessa.

    hyperinflaatio on jo tulossa, turhaa te niitä rahoja minnekään portugaliin annatte, dollari on jo tuomittu kaatumaan koska obama ei tee asialle mitään. usa ei leikkaa olleenkaa ja siinä samassa menee tämä euro.

    Gonzalo Lira on The Financial Sense Newshour
    http://www.youtube.com/watch?v=kFSBHVl5ZH8

    Government Counterfeiting and Economic Terrorism
    http://www.youtube.com/watch?v=RkQ2Tz1hWdw

    Modern America too close to 1933 Germany?
    http://www.youtube.com/watch?v=Q4-mFnnNJNI

    Äänestä

Jos emme takaa Portugalin lainoja kaatuu koko apupaketti ja se aiheuttaa ainakin Euroopan laajuisen paniikin rahamarkkinoilla. Tämä olisi hirvittävä tilanne, nyt tarvitaan vastuullisuutta. Persut tahtovat vetää Suomen syvään lamaan, hävetkää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Käy äänestämässä!!! kirjoitti:

Katainen ja Kiviniemi vetoavat ns. asiantuntijoiden enemmistöön. Niiden mukaan jos Portugalia ei tueta syöksyy Eurooppa ja Suomikin aivan ennennäkemättömään lamaan. Katsotaampa mitä nämä "asiantuntijoiden" enemmistön entiset ennustukset ovat toteutuneet.

Kolme vuotta sitten olivat sitä mieltä ettei mitään talouskriisiä ole tulossa, turhaa peloittelua. Sitten olivat sitä mieltä että jenkeissä on asuntojen rahoituskriisi, ei vaikuta Eurooppaan tai ainakaan Suomeen yhtään mitenkään. No ei mennyt ihan niin mutta sitten nämä "asiantuntijat" vannoivat ja vakuuttivat että kun kriisi padotaan Kreikkaan niin muut maat eivät ole rahaa ruinaamassa. Irlanti ja nyt Portugali, syksyllä luultavasti Espanja ja/tai Italia.

Nämä asiantuntijat ovat pankkien ekonomisteja ja eläkevakuutusyhtiöiden sijoitusjohtajia, ei mitään puolueettomia tiedemiehiä.

Nyt uurnille äänestämään perussuomalaisia, ei euroakaan etelä-Euroopan huijarimaille. Ne eivät tule maksamaan velkojaan takaisin, suomalaiset takaajat ne joutuvat maksamaan. Näytetään ylimieliselle Kataiselle ja Kiviniemelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu