Olemme kohta seurustelleet vuoden... Ja minä olen puhunut rakkaudesta miehelle ja kertonut, että olen rakastunut. Mies kertoo vain välittävänsä tosi paljon... Kysyn, onko se rakkautta? Mies vastaa.. Noo en tiedä, vaikea sanoa, mitä rakkaus on? Jaaha. Juttelemme uudemman kerran aiheesta ja saan aina tämän saman vastauksen. Ja uudestaan ja uudestaan. Onko tässä oikeasti järkeä, jos mies ei voi myöntää rakastavansa ja rakastaako hän edes?
Mies ei ole kertonut edes vanhemmilleen, että seurustelee kanssani ja hän asui hyvin pitkään kotona vanhempiensa kanssa. Minä muutin melkein 10 vuotta aikaisemmin, kuin hän, vanhempieni luota pois. Mies ei myöskään uskalla puhua mistään yhteisistä suunnitelmista kanssani ja hänen yleisin vastaus aiheeseen liittyviin kysymyksiin on: Nooh, vaikea sanoa.
Pitäisikö tässä olla kärsivällinen, vaikka nämä samat keskustelut on käyty jo vaikka miten monta kertaa, mutta hänen puoleltaan en huomaa mitään muutosta. Onko tämä mies vielä niin kiinni vanhemmissaan, vaikka on jo ihan aikuinen, että ei pysty tekemään itse mitään ratkaisuja ja pelkää aikuistumista?
Mies ei ole kertonut edes vanhemmilleen, että seurustelee kanssani ja hän asui hyvin pitkään kotona vanhempiensa kanssa. Minä muutin melkein 10 vuotta aikaisemmin, kuin hän, vanhempieni luota pois. Mies ei myöskään uskalla puhua mistään yhteisistä suunnitelmista kanssani ja hänen yleisin vastaus aiheeseen liittyviin kysymyksiin on: Nooh, vaikea sanoa.
Pitäisikö tässä olla kärsivällinen, vaikka nämä samat keskustelut on käyty jo vaikka miten monta kertaa, mutta hänen puoleltaan en huomaa mitään muutosta. Onko tämä mies vielä niin kiinni vanhemmissaan, vaikka on jo ihan aikuinen, että ei pysty tekemään itse mitään ratkaisuja ja pelkää aikuistumista?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mammanpoika mikä mammanpoika. Ehkei hän enää henkisesti ole kiinni vanhemmissaan. Hän on kuitenkin niin tottunut siihen, että elämä soljuu omaan tahtiinsa, ilman että hän sen kummemmin pistää tikkua ristiin. Se on sopinut hänelle tähänkin asti, ja tulee sopimaan vastakin.
Koska hän on jo ihan aikuinen ihminen, sinun on turha odottaa, että hän tuosta ryhdistäytyisi.
No, mies ei ole sinuun rakastunut..
Mutta en tiedä, kykeneenkö edes miehet siihen?
Jonkinlaista hullaantumista ehkä kokevat, mutta taitaa rakkaus olla enempi naisten hömppää.
Ja mitä väliä koko asialla?
Loppuu se tunne sinultakin aikanaan ja siirtyy lapsiin..
Tarvit sitä tunnetta vain siihen, että seksi maistuisi miehen kanssa usein.
Miehethän tuntevat himoa ilman rakkauttakin ja paneskelevat kaikkea liikkuvaa.
Yhdessä olo on miehelle sitä, että päättävät naiskennella vain jonkun tietyn kanssa. Naiset tekevät siitäkin draamaan..
Voiskohan se nyt vaan olla niin, että sinä jatkuvien "rakkauskeskustelujesi" kanssa saat toisen ottamaan takapakkia? Eivät kaikki ihmiset ole jatkuvasti rakkauttaan (etenkään sanoin) tunnustamassa. Taidat mennä suhteessa kaasu pohjassa eteenpäin ja toinen sitten yrittää painaa jarrua. Jos nyt vaikka lopettaisit noiden asioiden jankkaamisen joksikin aikaa ja katsoisit, muuttuuko tilanne miehen puolelta rennompaan suuntaan. Itsestäni tuntuisi tosi luonnottomalta vakuutella rakkauttani ihmiselle, joka jankkaamalla jankkaa rakkaudentunnustusten ja tulevaisuuden suunnitelmien perään. Sellainen tuntuu lähinnä henkiseltä kiristykseltä. On ihan eri asia omasta tahdostaan sanoa rakastavansa, kuin joutua ristikuulusteluun asian tiimoilta.
Voihan se tietysti olla niinkin, ettei mies edes tiedä, mitä sinua kohtaan tuntee. Joku väkisin väännetty "Juu, rakastan, rakastan", ei sitä asiaa muuta. Jos vaadit sanallisia rakkaudentunnustuksia, kannattanee hankkia mies, joka sellaisia on tottunut latelemaan. Suomessa noita taitaa kuitenkin olla aika harvassa. Eikä se rakkauskaan niistä sanoista ole kiinni.
Rauhoitu nyt kuitenkin ensin. Anna miehelle tilaa hengittää ja katso, tuleeko hän lähemmäksi sen sijaan, että hän vetäytyy bunkkeriinsa. Ehkäpä sinussa on vähän päällepäsmärin vikaa? Usein paras tapa saada toinen puhumaan on se, että itse on hiljaa. Samojen asioiden jatkuva vääntäminen pistää kyllä ihmisen kuin ihmisen hiljaiseksi. Etenkin, jos "oikeat vastaukset" on jo valmiiksi mietittynä toisen osapuolen toimesta. Sinähän jo tiedät, mitä haluat vastaukseksi, eikö vain? Et siis oikeastaan edes ole kiinnostunut siitä, mitä toinen ajattelee, vaan jatkat samojen asioiden toistamista, kunnes saat ne "oikeat vastaukset" jotka tahdot kuulla? Pysähdypä miettimään, onko tuollainen tosiasiassa mitään keskustelua...
Tuo edellinen vastaus kuulosti ihan poikaystävältäni. Ja olen miettinyt myös asiaa hänen kannaltaa. Minä annoin hänelle aikaa ja olin puhumatta näistä minua vaivaavista asioista ja syy minkä takia kirjoitin edes tänne, on se, että otin pitkästä aikaa asiat puheeksi ja hän ei ollut edes miettinyt näitä asioita.
Ei minulla ole mitään oikeita vastauksia mitä haluan kuulla. Lähinnä minua tässä mietityttää se, että onko tuo ihminen edes minulle sopiva. Minä kunnioitan kyllä hänen mielipiteitään, mutta hän ei halua miettiä edes näitä asioita jotka minua vaivaavat. Ja se on totta (mitä joku aikaisemmin sanoi), että jos hän on tottonut vain menemään rennosti eteenpäin sen kummemmin miettimättä niin ei tästä suhteesta voi tulla silloin edes mitään. Ei tässä vaiheessa parisuhde ole enää kahden 15-vuotiaan leikkiä. Ja jos hän on tottunut siihen, että vanhemmat ovat ne tärkeimmät ja ihanimmat ja tietävimmät niin mitä yksi nainen siihen voi sanoa?
Jos oikeasti rakastaa jotain ihmisistä niin onko se oikeasti paljon pyydetty jos sen sanoo? Ei siinä todellakaan tarvi ulkomaalainen olla! Ja jos ei ole mahdollisuutta edes kovin usein nähdä niin silloin ei ole edes niitä tekoja joiden kautta voisi huomata toisen "rakkauden".
Mielestäni tässä on miehessä vikaa ja minussa vikaa, kun haluan myös kuulla asioita. Tuntuu, että mies ei ota mitään riskiä ja on onnellinen vain, kun saa vanhempiensa kanssa tehdä asioita, vaikka toisin väittää. Olen ihan pihalla koko asiasta.
Siis miten nuo vanhemmat nyt tähän kuvioon noin kovasti liittyvät? Viettääkö mies aikaansa heidän kanssaan ja sinä et hyväksy sitä, vai mitä? Siinä ei mielestäni pitäisi olla mitään sen kummempaa, jos ihminen tulee hyvin toimeen vanhempiensa kanssa ja viettää aikaa heidän kanssaan. Joillakin ne perhesiteet vaan ovat tiiviimmät kuin toisilla.
Onko tässä nyt menossa joku kilpailutilanne sinun ja miehen vanhempien välillä vai mistä on kysymys? Tosi kummalta tuntuu, jos miehen pitää sinulle valehdella, ettei hän tykkää tehdä vanhempiensa kanssa asioita tai jos sinua todellakin se vaivaa, että hän vanhempiensa seurassa viihtyy. Onko se ongelma siinä, että sinua harmittaa, kun hän ei ole kertonut sinusta vanhemmilleen? Eivät ne vanhemmat siihen syypäitä ole. Miehesihän se on jättänyt kertomatta syystä tai toisesta.
No se nyt lienee kuitenkin selvää, ettette toisillenne sovi. Kannattanee laittaa kannat vastakkain.
Kuinka harvoin sitten näette?
Kirjoitit tuolla, ettei ole mahdollisuutta edes kovin usein nähdä?
Ehkä vain kiirehdit asioiden edelle..
Jos ette edes ole jokapäivä yhteyksissä, miten siinä uskaltaa mitään yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia tehdä.
Ehkä mies on vain harkitseva ja sinä enempi "nyt-heti-kaikki"- tyyppiä?
Rakkaus vaatii kärsivällisyyttä, joten lopetappa hoppuilusi.
Voithan sivusilmällä katsella muitakin, jos kerran ette edes yhdessä asu...
Miehet nyt tunnetusti on aika huonoja puhumaan, varsinkaan rakkaudesta.
Taitaa vaan pelätä sitoutumista ja oman vapauden menettämistä kun seurustelee. Taitaa olla myös vähän mammanpoika viel. Toisaalta kun seurustelee niin pitää puhuu toisille ja antaa omaa aikaa. Ei tarvi olla koko jana kun paita ja peppu.
Aina täällläkin siitä neuvotaan, että "olisit ensin opetellut tuntemaan toisen paremmin, ennenkuin yhteen ryntäsit...."
Nyt sitten, kun joku miettii ja katsoo ensin, aletaan syytteleen mammanpojaksi..
Hohhoijaa, voi aikoja, voi tapoja...!
Kaippa tuo tuokin mies sen SITTEN sanoo, kun tuntee rakastavansa.