Näin se nyt vaan valitettavasti on. Oma suhteeni vanhempiini ja veljeeni on hyvä, mutta väistämättä on käynyt nyppimään se tosiasia että veljeni perheineen menee aina kaiken edelle. Heillä on pari lasta, jotka työllistää nykyään myös vanhempani niin, että heillä viikottaiset vierailut on suunnannut viimeisen pari vuotta vain veljeni luo. Tuntuu todella pahalta, koska välimatkat ei kuitenkaan ole niin pitkiä, etteivätkö voisi käydä joskus myös meillä vastavierailulla.
Mikä siinä onkin, että ne lapset on niin kivoja tehdä, mutta vielä kivempi antaa toisten hoiviin. Nyt äitini käy hoitamassa lapsia tietenkin veloituksetta aina sen mukaan miten veljellä on töitä tai kälyllä harrastuksia, ja niitä on ollut viime aikoina viikottain.
Äidilläni on itsellään myös harrastuksia, mutta se tuntuu velipojalta aina unohtuvan kun omat tarpeet iskee edelle. Sumeilematonta hyväksikäyttöä. Täytyy vaan toivoa että hoitosuhde toimii myös vastavuoroisesti kun vanhemmat tarvitsee tulevaisuudessa apua vaipanvaihtoon....epäilenpä.
Mikä siinä onkin, että ne lapset on niin kivoja tehdä, mutta vielä kivempi antaa toisten hoiviin. Nyt äitini käy hoitamassa lapsia tietenkin veloituksetta aina sen mukaan miten veljellä on töitä tai kälyllä harrastuksia, ja niitä on ollut viime aikoina viikottain.
Äidilläni on itsellään myös harrastuksia, mutta se tuntuu velipojalta aina unohtuvan kun omat tarpeet iskee edelle. Sumeilematonta hyväksikäyttöä. Täytyy vaan toivoa että hoitosuhde toimii myös vastavuoroisesti kun vanhemmat tarvitsee tulevaisuudessa apua vaipanvaihtoon....epäilenpä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Epäilet todennäköisesti ihan oikein... Monet lapsiperheet tekevät vielä myöhemmin yhden "iltatähden" niin saavat sitten oikein keskittyä siihen mukulaan. Ei siinä vanhempien hoito paljon paina, sun kontollesi se luultavasti jää.
Yritä jaksaa, en oikein usko, että tuota tilannetta voi puhumalla parantaa.
onko tullut mieleen että vanhempasi käyvät veljelläsi juuri ja pelkästään lasten vuoksi? et selvästikkään lapsettomana pysty ymmärtämään kuinka tärkeitä lapsenlapset ovat isovanhemmille, monelle jopa tärkeämpiä kuin omat lapset! sitä on lapsettoman ja lapsenlapsettoman mahdotonta käsittää, mutta näin se vaan on! ja mikä suurempi kunnia äidille olisikaan kun se että oma lapsi turvautuu oman lapsensa kanssa oman äidin apuun!
on aika itsekästä ajatella että nämä lapset ovat varastaneet sinulta äidin ja isän, varmasti muistat omasta lapsuudesta kuinka tärkeitä isovanhemmatkin lapsille ovat? haluaisitko siis pilata tälläisen suhteen vain siksi että sinä saisit omia vanhempiasi itsellesi?
usko pois, eivät ne vanhempasi koe lapsenlapsien hoitoa hyväksikäyttönä vaan päinvastoin, tod.näk. nauttivat heille suodusta kunniasta, jostain mitä sinä et ole heille pystynyt(syystä tai toisesta) tarjoamaan!
"haluaisitko siis pilata tälläisen suhteen vain siksi että sinä saisit omia vanhempiasi itsellesi?"
Kuules nyt! Eihän tuo aloittaja pyri omimaan vanhempiaan itselleen! Hänhän suree sitä, että vanhemmat eivät tunnu enää LAINKAAN välittävän hänestä ja puolisosta.
Ei kai tilanne nyt sentään NIIN mustavalkoinen voi olla, että tuo lapsiperhe tarvitsisi aivan kaiken ajan niin ettei toiselle jää MITÄÄN? Eikö kuitenkin tarkoitus ole, että itse hoidetaan lapset, jotka on hankittu ja käytetään muita hoitajia vain väliaikaisesti.
Minusta osoittaa jonkinlaista rakkaudettomuutta, kun suurin piirtein hylätään toinen lapsi vain siksi, ettei hänellä ole jälkeläisiä, niin kuin tuo nyt vaikuttaa. Vaikka mistäs me lukijat voimme niistä syistä tietää.
Vähän sympatiaa siis lapsellisiltakin lapsettomille, ette te siihen kuole, kokeilkaa vaikka.
Kiitos vaan ylistävästä arviosta, joskin väärästä. Parikymmppisenä en vielä ole lapsia tehnyt, mutta ehkä aika koittaa joskus, mutta mikään pakkorako tämä ei itselleni ole. Ja kiitosta vaan, osaan iloita myös veljeni lapsista, enkä istu siihen jokaisen perheellisen vakiohokemaan katkerasta lapsettomasta. Siis niin huono kuitti....
En vaan itse kehtaisi työllistää omia vanhempiani noin ja toivoisin heidän voivan jakaa aikaansa tulevaisuudessa myös tasapuloisesti kaikkien läheisten kanssa. Toisaalta ymmärrän hyvin, että reppanampaa veljeä on autettava, tämä kun ei oikein handlaa elämäänsä vaikka lapset on siihen pitänyt kuitenkin tehdä.
Ja en siis tarvitse vakuutteluja uhrautumisesta, sen kuulen ihan "mummon" kommenteista.
Tutulta kuulostaa, sillä olen itse hieman vastaavanlaisessa tilanteessa. Tosin erona se, että itse olen sinkku ja sisareni ja hänen miehensä saivat ensimmäisen lapsensa alle vuosi sitten.
Se tässä tilanteessa eniten hämmentää, kun on huomannut, miten nopeasti tilanne ja vanhempien asenne on muuttunut. Ennen heille oli esimerkiksi erittäin tärkeää säännöllinen yhteydenpito (vierailut soittamiset) ja nyt on kuin sillä ei olisi mitään väliä, vaikka minusta ei kuuluisi pitkään aikaan mitään. Ja samoin sitten vanhempani olivat aina hyvin kiinnostuneita kuulumisistani ja muusta sellaisesta ja nyt riittää kun sanon, että kaikki on ok.
Ja nopealla muutoksella viittaan siihen, että kaikki on muuttunut muutaman kuukauden aikana. Nyt jos sisareni soittaa, kun puhun äitini kanssa, niin äitini on oitis lopettamassa puhelua, että pääsee puhumaan siskoni kanssa. (Ellei minulla ole jotain TODELLA tärkeää asiaa.). Kylässä luonani ei käydä juuri ollenkaan, eikä silläkään tunnu olevan väliä, että käynkö vanhempieni luona. (Joskus tietysti äiti kysyy, että milloin tulen käymään, mutta äänensävystä ja muustakin saa sen vaikutelman, että hän kysyy sitä vain tavan vuoksi.
Ehkä olen ollut naiivi ja hölmö, koska en osannut aavistaa tällaista. Toki ymmärsin, että sisareni lapsi tulisi vaikuttamaan vanhempieni ja sisareni väliseen suhteeseen, mutta jotenkin sitä odotti omien väliensä vanhempiinsa pysyvän ennallaan, sillä eihän meidän välillämme ole mitään oikeastaan muuttunut.
Sanoppa joskus suoraan vanhemmillesi että mikä siinä on kun yksi lapsista saa lapsen ja sitten ei muista lapsista välitetä ollenkaan ja siihen perään että on sitten vanhana turha sinua pyytää apuun kun ei muutenkaan óle huomioitu.
Kerran kun nostaa kissan pöydällee niin helpottaa ja seuraavan kerran kunn äitisi meinaa keskeyttä puhelun niin sanot suoraan äidillesi että sinä soitit ensin ja sisko odottaa siihen saakka kun me olemme asiat puhuneet mitä sillä hetkellä on niin se voi äitiäsi ymmärtäämään asioita sinunkin kannalta.
Mitä ihmeellistä siinä nyt on? Kun uusi sukupolvi näkee päivän valon niin luonnollisesti isovanhemmatkin koittavat tehdä kaikkensa näiden taaperoiden eteen. Lapset ovat sitä jatkuvuutta joka vie sukua eteenpäin.
Lapseton jälkikasvu on kuin umpikuja johon ei kannata satsata yhtään enempää kuin on tarvis, etenkin kun lapsettomat aikuiset ihmiset pärjäävät itsenäisesti, ei niiden vaippoja tartte vaihtaa...
Toisaalta aikuisen ihmisen mustasukkaiset kommentit että miksi häneen ei enää kiinnitetä huomiota ovat kyllä varsin lapsellisia.
Kun se pitäisi olla niin että lapsiperheet ovat omin nokkinensa ja lapsettomat ja vanhemmat käyvät bilettämässä että saadaa lapsiperheen vanhemmat kateelliseksi kun eivät pääse kun on sitä jälkikasvua.
Niin se vain on ettei tunteilleen voi mitään. Jos tuntee mustasukkaisuutta sitä tuntee.
Kyllä ne omat lapset edelleen ovat tärkeitä, mutta ymmärrettävää on että lapsenlapset vievät voiton, ne ovat niin valloittavia. Vanhakin nuortuu ja saa elämäniloa niiden seurasta.
Omat vanhempani asuivat toisella paikkakunnalla, eivätkä he kosaan vierailleet luonamme, mutta me kävimme siellä.
Kerroppa äidillesi että hän menee vain silloin hoitamaan niin veljen lapsia kun itsellä ei ole menoa ja ei äitisi voi omia harastuksia jättää väliin sen takia että poikansa lapsenvahtia tarvitsee ja äitisi on pidettävä huoli siitä ettei oma elämä kärsi vaikka välillä lapsenlasta hoitaakin niin helpottaa. Itselläkin yksi lapsi ja kyllä omat vanhemmat sanoivat jos oli omia menoja mutta hoitokertoja oli vain 2-10 vuodessa. Se johtuu siitä että kun lapsi tulee niin ei sitten jaksetakkan olla sen kanssa ja jos ´lapsenvahti tarjolla niin sitä ruvetaan käyttämään hyväksi kun ei mene että lapsen voi otta harrastukseen mukaan.
tuskin tässä puhutaan ihan seniileistä vanhemmista,jotka eivät ole itse kykeneväisiä päättämään menoistaan/tekemisistään, eli eivät varmasti tarvitse ketään neuvomaan kuinka usein lapsenlapsiaan hoitaa ja jättääkö omia menojaan sen takia väliin!
vaikka näitä hoitokeikkoja tapahtuisi 3krt/vko, niin siltikin äidistäsi voisi tuntua se liian vähältä! ja teidän täytyy ymmärtää, ettei tässä ole lapsia laitettu tärkeysjärjestykseen vaan lapsenlapsi, joka aina vie voiton! on aika säälittävää että aikuinen ihminen yrittää kilpailla LAPSEN kanssa ihmisestä, joka itse valitsee ja päättää viettää aikansa tämän lapsen kanssa!
luulisi sinun tätinä kilpailevan äitisi kanssa, kumpi teistä saa viettää enemmän aikaa "uuden" tulokkaan kanssa, siihen ei kuitenkaan voi ketään pakottaa ja juuri tästä sinun kiinnostuksen puutteestasi, on välit koko perheeseen viilentynyt!
lapsenlapset yleensä ovat isovanhemmille paljon tärkeämpiä kuin omat lapset, näin ainakin minun äidilleni ja mieheni äidille!
Alkuperäinen kirjoittaja (siis tuo aloituskirjoitus) kirjoitti seuraavasti:
"Äidilläni on itsellään myös harrastuksia, mutta se tuntuu velipojalta aina unohtuvan kun omat tarpeet iskee edelle."
Mielestäni on hyvä asia, että joku ottaa tämänkin näkökulman esille.
On hienoa että on lapsia ja toimivat suhteet isovanhempiin jolloin tarvittaessa saa apua lastenhoidossa. Mutta on myös (joissakin tapauksissa) varmaankin myös syytä tarkistaa pitääkö isovanhempia itsestäänselvyyksinä ja olisiko joskus huomaavaisuus myös isovanhempien tilannetta ja menoja kohtaan paikallaan.
Annan (tosin äärimmäisen uskoisin) esimerkin joka sattui taannoin .
Emme olleet vuosiin aikuisten sisarusten kanssa välimatkojen vuoksi voineet tavata kasvotusten , vierailla toistemme luona tai vaihtaa kuulumisia viettämällä aikaa yhdessä.
Odotimme kaikki vierailua tottakai .
Sisaruksista hän, jonka luokse matkustimme oli myös tullut pari vuotta sitten isoäidiksi.
No, me kaksi muuta siskoa matkustimme siis hänen luokseen (kyse oli yhdestä päivästä ja yöstä -- aamulla siis oli jatkettava matkaa molempien).
Ehdimme juuri antaa tuliaiset siskolle kun miniä kaarsi autolla pihaan ja heilautti lapsenlapsen tarvikkeineen tupaan.
Oli vapautunut kuntosaliaika yllättäen ja kaveruikin sattui sopivasti olemaan vapaalla -- joten jos sä mummi kattosit, kiitti. Meille tervehdys "ai moi" ja poistuminen tsau. Miniä on menevää sorttia eli tilanne on melkein jokapäiväinen että poju tuodaan melkein päivittäin.
Kun miniä palasi huokasimme että nyt päästään sitten vapaasti jutskailemaan , mutta hän ilmoittikin että voisiko jälkikasvu jäädä yökylään niin "ehtis kerrankin siivota kunnolla".
Sisko ei hennonu kieltää, kiltti kun on.
Myöhemmin sanoi etttei oikein tohdi kun miniä on tempperamenttinen että ei halua suututtaa kun sitten ei näkisi ehkäpä pitkään aikaan lastenlastaan lainkaan.
Aamulla kun teimme lähtöä , miniä tuli hakemaan lapsosen (ihan söpö veijari, ei siinä mitään).
Kiitoksen asemesta tokaisi siskolle mennessään : "onks tää ollu vähissä vaatteissa eilen ulkona kun tuntuu nuhaselta?"
Ja joku mainitsi "hyväksikäytön", no joo tiedän myös miniän joka ostattaa anopillaan upeat merkkivaatteet tenavalleen sanoen pikku-elmeri haluu tään.
Suurin osa lastenlasten vanhemmista kuitenkin ihan jees-porukkaa joista on hauska ja ihana asia että isovanhemmat osallistuu ja on lapsirakkaita.
Huomaavaisuus pelaa siis molemmin päin..
Meilläkin oli lähisuvussa aikoinaan samanalaista parin sisarukseni kohdalla, mutta viisautta oli kyydityttää lapsenlapset omaan kotiinsa ja näin mummola oli aina auki kaikille. En siis ikinä miettinyt saanko tavata vanhempiani tarpeeksi lapsettomana sisaruksena, koska kävin yhtä lailla vanhemmillani/mummolassa kuin kaikki muutkin. Ihan sulassa sovussa olimme ja pääsin helpomallakin, ettei tarvinnut enää erikseen könytä sisaruksilleni heidän lapsiansa katsomaan.
Vanhempani ovat aina pitäneet harrastuksistaan ja omista tekemisistään kiinni, joten he pystyivät myös sanomaan ei jos lastenhoito ei aikatauluun sopinut. Minusta sillä oli sisaruksiani kasvattava vaikutus, koska muutenhan homma olisi levinnyt käsiin niin kuin ap:n perheessä. Sisarukseni ymmärsivät, että vastuu lapsista on viime kädessä vain heillä kuin lusmuilla omien vanhempiensa ja harrastuksiensa välillä.
En tiedä auttaako suora puhe, jos ihminen haluaa tulla hyväksikäytetyksi? Minusta nimittäin on järkyttävää ajatella, että isovanhemmuus olisi jonkun ihmisen ainoa elämäntehtävä, mutta sellaisia oikeasti on ja se kertoo aika lailla ihmisen elämästä noin muutenkin. Liekö viihtyy ikinä omassa seurassaan?
Tuossa edellä joku kirjoitti: ".. on järkyttävää ajatella, että isovanhemmuus olisi jonkun ihmisen ainoa elämäntehtävä, mutta sellaisia oikeasti on ".
On se niin taitava tuo Timi-Kasperi kun se kakkaa jo pottaan!
Niinpä juuri. Kuka kertoisi näille isovanhemmille jotka harrastaa "lapsenlapseni-monologi"-terrorismia.
On ihanaa että se lapsenlapsi on rakas ja söötti ja maailman lahjakkain. On ok näyttää kuvaa ja kertoa että tämmönen hellantelttu se meille poksahti.
Ja JÄTTÄÄ SIIHEN -- eikä jatkaa tuntikausia yksinpuhelua jotenkin täysin ihmeellisesti huomaamatta että keskustelukumppaneilla alkaa olla lasittunut katse -- ei siis edes juolahda mieleen ettei puheenaihe ole toisen mielestä myös maailman valloittavin. Kiitos jos huomioitte !