Olen siis 40v eronnut lapseton mies. Minulla taitaa olla sosiaalinen vamma joka on se, että kerään elokuva ja musiikki figuureita. Kasaan mielelläni vaikka tekniikka legoja, en tosin ns. leiki niillä. En seuraa urheilua, en ymmärrä urheilu fanatismia enkä MM lätkän aiheuttamaa kiimaa ihmisissä. En voi sietää iskelmämusiikkia, levyjä omistan toista tuhatta ja iskelmää niistä ei löydy.
Olen toki seurustellut, mutta yleensä naiset ovat olleet liian aikuisia mieleltään.
En haluaisi, enkä kyllä saisikaan mitään parikymppistä naista.
Mutta missä on ne lapsenmielen säilyttäneet aikuiset naiset, joiden kanssa voisi kuunnella muutakin musiikkia kuin yölintua tai Anne Mattilaa ja
Käydä klubikeikoilla kuuntelemassa mielenkiintoisia bändejä.
En oikein haluaisi keskiluokkaistua ja hankkia omakotitaloa, farmariautoa, kahta lasta, ja koiraa vain siksi että muillakin on.
Olenko yksin tämän ongelman kanssa?
Olen toki seurustellut, mutta yleensä naiset ovat olleet liian aikuisia mieleltään.
En haluaisi, enkä kyllä saisikaan mitään parikymppistä naista.
Mutta missä on ne lapsenmielen säilyttäneet aikuiset naiset, joiden kanssa voisi kuunnella muutakin musiikkia kuin yölintua tai Anne Mattilaa ja
Käydä klubikeikoilla kuuntelemassa mielenkiintoisia bändejä.
En oikein haluaisi keskiluokkaistua ja hankkia omakotitaloa, farmariautoa, kahta lasta, ja koiraa vain siksi että muillakin on.
Olenko yksin tämän ongelman kanssa?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Et ollenkaan. Itselläni on ihan sama ongelma. Kiinnostuksen kohteet ovat liian nuorekkaista: rockmusiikki, sarjakuvat, leffat,scifi noin yleensä ottaen.
Samanlaisista asioista kiinnostuneet urbaanit on naiset ovat ihan liian nuoria mulle (reilusti alle kolmikymppisiä). Oman ikäiset naiset tuntuvat pääasiassa olevan humppaa kuuntelevia jumppaavia hoitsuja, jotka eivät ole kiinnostunut "utoopisista" asioista - ovat ihmisiä, jotka kopioivat elämänsä naistenlehdistä.
Ongelma on myös että pidän kaupunkilaisesta elämäntavasta. En todellakaan haluaisi muuttaa minnekään omakotilähiöön hevonkuusen.
Olen onneksi kiinnostunut myös korkeakulttuurista (kuvataide, kirjallisuus) ,mutta moni kulttuurinainen on kuitenkin sen verran elitisti, että torjuu muut harrastukseni infantiileina.
niitä nuoria naisia? Nuoremman naisen paneminen on kuitenkin parempaa.
Ensinnäkin elämä on muutakin kuin pelkkää panemista.
Toiseksi, suurin osa nuorista naisista haluaa jossain vaiheessa lapsia. Itse en halua lapsia vaan olen viehättynyt lapsettoman kaupunkielämään.
aikuiseksi kasvamista?
Niin, aikuisuushan tarkoittaa nimenomaan harrastuksistaan luopumista, persoonallisuutensa kuristamista yhteen muottiin ja naisilla tanttamaista ja mielellään hieman ylipainoista olemusta, jos sitä ei kestä, niin voi olla miesten mielistelijä bimbo, kunhan on sitä oman ikäisilleen 2 vuotta. Totta! Olen huomannut, että Anne Mattilaa kuunteleva yleisö on ihan älyllisesti ja kehityksellisesti ylivoimaista, etenkin naiset joilla on nuttura tai polkkatukka ja ylipainoa 10-20 kg ja miehet, joilla on kehittynyt keskivartalo (minim. 15kg), huonosti istuvat farkut, ehkä pientä turvotustakin naamassa, tai ainakin jokunen hammas puuttuu... Miten humpalla voikin olla sellainen vaikutus, itse pidin sitä aikaisemmin vain musiikkina, mistä jotkut tykkää ja toiset ei!
Tietysti ainoa oikea vaihtoehto tuulipuvulle on suorat housut ja jakkupuku, paksukantaiset älykkölasit tasapitkiksi leikatuille suorille hiuksille, jotka akateemisesti koulutetulla saattavat olla villisti jopa olkapäille. Silloin voi olla jopa hoikka, jos tähtää maratonille ja pyöräilee: kyllä pyöräilyshortsit sopii miehellekin!
Kiinnostusta saa olla politiikkaan kaikilla, mutta aikuisilla ei mihinkään muuhun, ehkä lasten kasvatuksen nykytrendeihin. Vauva plus, perhe, kaksi plus, kakka plus ja muu perhekeskeinen info on aina pop. Se kertoo nimenomaan aikuisuudesta, sillä lapseton ihminen ei ole koskaan aikuinen.
Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu keskiluokkainen suorittaminen, jotkut pystyvät ylittämäänkin sen ja silloin on tosi aikuinen koska on tosi paljon rahaa, mutta keskiluokkakin riittää terveeseen kehitykseen. Vaatteet eivät saa erottua, ja hiukset voi värjätä huomaamattomalla pohjoismaisille hiuksille tarkoitetulla värillä, vaikka tasaisesti hiekan harmaiksi. Kouluttautuminen, alan vaihto, harrastukset, haasteet, ja sen semmoinen on 20-vuotiaan elämää. Kannattaa hyväksyä suosiolla, että elämä on päättynyt 25-vuotiaana. Sen jälkeen ei ole kun tie hedelmättömyyteen, keski-ikäisyyteen, harmauteen, läskeihin, kaljan juomiseen ja saunan jälkeen naintiin, jos puoliso sattuu olemaan. Omakotitalo on suurin saavutus elämässä ja lapsia on hankittava vaikka väkisin, sillä elämällähän on heille jotain annettavaa.
Jos haluaa olla oikein villi, voi käydä eri jumpassa kun viime viikolla, mutta esim. seniorikilpaurheilijat ovat lähinnä säälittäviä, koska luulevat että sen ikäisenäkin saa kilpailla: kilpailu pörssin ulkopuolella esim. huvikseen on lapsellista!
Niinpä, mikähän siinä on, ettei jotkut vaan tajua koskaan kasvaa aikuisiksi, vaikka kaikki muut tekee niin.
Muu, muu, ammmm-muuuuuuuu!
No mutta. Harmaa tukkahan on aika omintakeinen valinta, koska lähes kaikki keski-ikäiset naiset värjäävät tukkansa "pirteän punaiseksi".
Mutta nuo painojutut pitävät kyllä täysin paikkansa ja sen vuoksi koen melkeinpä mahdottomaksi löytää ikäluokastani mieluista kumppania... Perusarvona tässä maassa on että naisen pitää pitää itseään muutaman vuoden vanhemmasta miehestä ja tämä mies saa olla "nallekarhu"...
Hyi helvetti.
selviäisikö tuollainen mies ns, miesten töistä?
Selviää varmaan,kun selviää sellainen nainenkin. Mikähän saa ihmiset kuvittelemaan että jotenkin keskiarvonormeista "selviävät" ihmiset selviäisivät elämässään yhtään mistään?
Kyllä mä olen ihan aikuisten töitä tehnyt jo 20 vuotta ja meinaan tehdä jatkossakin. Ja pysyy se vasara ja rullamitta minunkin kädessä. Että eihän ne toisiaan poissulkevia asioita ole.
Diddo. Olen 42-vuotias nainen ja kaikenlaista pientä minäkin olen keräillyt, elokuvia, tietokirjoja... Musiikkia en ehkä niinkään ja enimmäkseen nautiskelen hiljaisuudesta, mutta mitään iskelmiä, suomipoppia tai muuta junttikamaa en harrasta. Voi olla että kumminkin valtavirtamusiikkia, mutta en pysy siinä mukana että mikäköhän se viimeisin hitti kulloinkin on. Kaikenlainen laji menee paitsi nuo edellämainitut ja joujou-musiikki, sielukkaasti hoilottavien rytmiryhmässä tanssievien akkojen "musiikki" sekä ooppera.
Urheilua en seuraa enkä siedä, toki liikun itse ja tämän vuoksi en ole lihava - sitä en mielelläni katsele miehessäkään. Vaikuttaisi siltä että nämä aikuisenmieliset naiset ovat juuri niitä jotka tykkäävät nallekarhuista eli että miehellä pitää olla runkoa ja mittaa - minä en pidä isokokoisista miehistä ja sen takia kai onkin aika vaisut markkinat ulottuvillani.
ja ikäinen väliinputoaja nainen taidan olla minäkin.. Tosin en keräile mitään. Humppa on sietämätöntä, olen kohtuullisen älykäs sekä jonkinverran taiteellinen.
Ulkonäköni herättää huomiota, positiivista, mutta jostain syystä tuntuu, että ihmiset ikäänkuin hämmentyvät, kun eivät voikaan sijoittaa minua samaan lokeroon kuin suurinta osaa ihmisistä.
Olen kaikin tavoin terve ja kunnollinen ihminen, pääsääntöisesti pidän ihmisistä, ja tulen kanssaan toimeen, en vaadi tai odota heiltä mahdottomia.. mutta jokin minussa ei ilmeisesti täsmää?
En ole huomannut, että eksoottisemmat harrastukset millään tavalla häiritsisivät parinmuodostusta. Niitä on ollut ja mennyt ja näin varmaan tulee olemaan jatkossakin. Eivät ne kuitenkaan minua persoonana määrittele. Oleellisempaa pikemminkin on, että löytyy myös yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
Olen mies 36v ja jo vuodesta 1980 olen harrastanut mm. tietokone- ja konsolipelejä sekä aloin keräämään pienoismalliautoja 29 vuotiaana.
Nythän 40v lähestyy uhkaavasti, täytyykö minun luopua kokoelmastani ja harrastuksistani ollakseni "aikuinen"? Ei helvetti, eihän mulla olisi mitään elämänsisältöä sitten!
ja perheen, kannattaa tuollaiset jutut hylätä. Naiset eivät kestä miehiä, jotka vain istuvat koneella pelaamassa. Kannattaa alkaa käydä salilla. Siellä voi sitten myöhemmin käydä naisen kanssa ja kroppakin pysyy sellaisena, että naista kiinnostaa seksi kanssasi.
työni on fyysistä joten pysyn kunnossa, olen aina ollut hoikkavartaloinen joten siitä ei pitäisi ainakaan olla ongelmaa.
En halua naisen takia hylätä harrastuksiani enkä minä istu pelaamassa edes joka päivä vaan viime aikoina pelaaminen on jäänyt viikonloppuihin. Valokuvaustakin olen harrastellut, pääasiassa niitä pienoismalleja olen kuvaillut.
Vaikuttaa siltä että elämä kävisi kovin tylsäksi jos pitäisi elää naisen kanssa, ei saisi olla mitään omia harrastuksia ja aina pitäisi vaan olla palvomassa naista, ei kiinnosta.
et ole yksinn tänmännonglemannkanssa
et ole ksin
http://www.youtube.com/watch?v=t_FpYsO1K6M
No onhan meitä surkimuksia muitakin :) No ei kun tulta päin, ehkäpä se oikea lapsenmielinen nainen tulee vastaan, tai jos tulee, niin toivottavasti sen myös huomaan.
Itse olen 34-vuotias kristitty uskova mies. Koen myös olevani hyvin "lapsi" sisäisesti. Yksi syy varmaan siihen on elämänkokemuksen puute. Olen seurustellut elämässäni vain yhden kerran ja seksiä harrastanut tämän yhden naisen kanssa vain joku 3 kertaa. Siis koko elämässäni. Muutoin olen elänyt yksin. En enää taida olla edes kykenevä parisuhteeseen, kun uskonvakaumuksen ja heikon itsetunnon vuoksi en päässyt aikanaan näille ns. parisuhdemarkkinoille. Toivo toki elää, koska haluaisin joskus vaimon. Siis tämä kaikkihan vaikuttaa siihen, ettei ihminen pääse "kypsymään" henkisesti "normaalille" ikäänsä vastaavalle tasolle. Näin olen ajatellut.
Siispä se mitä teen vapaa-aikanani on: pelaan paljon konsolipelejä, luen pääosin Star Wars- sekä muita scifikirjoja, toki tietokirjallisuutta välillä ja hengellistä kirjallisuutta, kuuntelen pääosin raskaampaa heviä (gospelia ja sekulaaria), soittelen sähkökitaraa ja teen omia instrumentaalihevibiisejä, katselen pääosin scifi tv-sarjoja ja scifi-elokuvia: esim Stargate Atlantis, Star Trek, Stargate Universe jne.
Viimeaikoina olen alkanut panostamaan kuntooni, kun huomasin että vähän alkoi vyötärölle kerääntymään kiloja. Nyt kävelen/juoksen joka toinen päivä sellaisen 3 km:n lenkin (matka tulee kasvamaan kunhan kunto kasvaa) niin että hiki valuu. Koitan myös jumpata kämpillä lihaskuntoa kohentaen.
Olen korkeastikoulutettu (FM, kemisti) mutta omalla alalla ei ole ollut töitä tarjolla aktiivisesta työnhausta huolimatta. Olenkin valmistumiseni jälkeen 2002, ollut kunnon palkkatöissä ehkä sellainen 3-4 vuotta yhteensä. Loppuajan olen ollut erilaisilla työvoimapoliittisilla kursseilla ja niiden puitteissa työharjoitteluissa eri yrityksissä. Viimeisin oli palkkatukityö yhdessä labrassa..tästä sain sentään jonkinmoista palkkaa. Mutta sekin loppuu juuri ja paluu kortistoon olisi edessä.
Mutta siis jos palataan vielä tuohon henkiseen kypsymättömyyteen, niin muita syitä siihen voisi olla: ettei ole nähnyt maailmaa, koska ei ole ollut varaa matkustella ja toisaalta lievä lentopelko; en ole voinut ajaa ajokorttia koska ei ole ollut varaa, ei ole voinut harrastaa mitään mielenkiintoista koska ei ole ollut varaa.
Huomaan että vakityöpaikka mahdollistaisi aivan toisenlaisen elämän. Veljeni esimerkiksi on minua 5 vuotta nuorempi ja hän on ollut jo 7 vuotta vakityössä. Hänellä on asunto, pelit ja vehkeet kämpillä, bändi, hän on saavuttanut elämässään monia "huippuja" (musta vyö eräässä kamppailulajissa, soittotutkinnon instrumenttinsa soittamisessa, demo CD:n ja EP:n bändinsä kanssa..). Hänellä on myös valtava sosiaalinen verkosto ihmisiä ympärillään. Kokemusta naisistakin hänellä on paljon. Välillä käy kateeksi, mutta toki olen iloinen hänen puolestaan.
Mutta kaikki nämä hänen kokemuksensa tekevät hänestä kypsemmän ja mahdollisesti fiksumman ihmisen kuin minä koskaan tulen olemaan.
Vakityöpaikkaa siis odotellessa.
Tällainen kommentti ja ehkä asiaankuulumaton valitusviesti tämä oli.
Olen 40 v. nainen ja en ihan aina toimi kuten ikäiseni varmasti pitäisi. Esim. tällä viikolla innostuin eräästä festarista (joka järjestetään kaupungissa josta "vietiin" pois parina edellisenä kesänä ollut iso festari).
Onneks mulla on kyllä samanikäisiä ystäviä, jotka luultavasti lähtevät kanssani sinne. Ystäväpariskunnan mies varmasti ainakin tulee vielä vuosia käymään raskaanpaan musiikkiin suuntautuneissa tapahtumissa ja vaimonsa varmasti siinä ohessa. Välillä kyllä tulee olo, että mitäs me tädit ja sedät tehdään nuorison seassa. Tosin riippuu kyllä esiintyjistäkin, että mikä on yleisön ikäjakauma. Ja kai mä nyt voin mennä sellasen bändin keikalle, mitä olen itekin teinistä asti kuunnellut. Havaitsin tässä taannoin, että mulla on ollut jo nuorena aika hyvä musiikkimaku..ainakin omasta mielestäni :P.
Oman lapsen tietysti voisi ottaa "alibiksi" mukaan jos lapsi olisi. Tuskinpa hän "vanhan" äitinsä kanssa tosin minnekään lähtisi.
täällä toinen samanlainen.
Luulen, ettei kyse ole ainoastaan aikuistumisesta. Minullakin elämänkokemusta kyllä vaikka muille jakaa.
Kyse varmaankin siitä, että olemme tavallaan ensimmäinen sukupolvi, joka itse vapaammin valitsee, kuinka elää.
"Kyse varmaankin siitä, että olemme tavallaan ensimmäinen sukupolvi, joka itse vapaammin valitsee, kuinka elää. "
Juuri näin. Vanhempiemme piti vielä asettua muottiin vaikka kuinka pahalta olisi tuntunut. Meidän ei tarvitse, Me voimme elää niin kuin haluamme ja tehdä juuri niitä asioita, joista pidämme. Myöskään huonoissa parisuhteissa meidän ei ole pakko pysyä, koska sosiaalinen pakko ei enää pakota meitä avioitumaan/pariutumaan. Olemme mieluummin yksin kuin kumppanin kanssa, jonka seura ei ole henkisessä mielessä tyydyttävää.
Suurin osa ihmisistä (myös sinkuista) on valtavirtaa. Mitä enemmän poikkeat normaalista, sitä vaikeampaa on myös parisuhteen löytäminen.
Minusta näissä monissa mielipiteissä kuultaa läpi se, että juuri MINUN harrastus on tärkeää ja MINUN elämäntapani on ainoa oikea.Parisuhde on aina kompromisseja. Jos joku väittää, että hän ei ole tehnyt kompromisseja parisuhteessaan, niin ehkä hän on löytänyt tahdottoman puolison, joka on sopeutunut vahvemman puolisonsa elämään.
Minua ei haittaa, jos mies keräilee postimerkkejä, istuu pilkkimässä talviviikonloppuisin tms, jos vaan mieheltä riittää aikaa yhteisiin asioihin. En minäkään oleta, että mies ihastelee minun tekemiä ompelu- tai askartelutöitä, mutta minusta parisuhteen perustamiseen ei riitä pelkästään yhteinen seksi ja yhteisasumisesta aiheutuva rahansäästö.
AP:n ja hänen kaltaisten kirjoitus vaikuttaa siltä, että jaksatteko innostua mistään muista asioista elämässä? Jaksatteko harrastaa naisen kanssa vaikkapa käymällä kävelyllä, leffassa ja ravintolassa syömässä?
"AP:n ja hänen kaltaisten kirjoitus vaikuttaa siltä, että jaksatteko innostua mistään muista asioista elämässä? Jaksatteko harrastaa naisen kanssa vaikkapa käymällä kävelyllä, leffassa ja ravintolassa syömässä?"
Johan nyt toki. Kävelylenkit kyllä kelpaisivat, tai juoksulenkki ja sen jälkeinen yhteinen peseytyminen ja hieronta 8)
Itse asiassa tuli aloitettua juoksuharrastus kun rakastuin urheilijatyttöön ja haaveilin yhteisistä juoksulenkeistä. Sain tietää että nainen oli jo varattu, mutta sainpas sentään juoksuharrastuksen itselleni.
Elokuvat katselen mieluummin kyllä kotonani missä saa katsoa ne ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä, ja on paremmin herkkuja tarjolla katselemisen ajaksi. Mutta kyllä joskus harvoin tulee elokuvissakin käytyä.
Ja toki ravintolassakin voisi joskus käydä. Minulla on kyllä ollut huono onni harvojen ravintolareissujeni kanssa, makuelämyksinä ne ovat jääneet yleensä heikoiksi. Perinteinen nakit ja muusi voittaa hienot ravintola-annokset mennen tullen.
"Suurin osa ihmisistä (myös sinkuista) on valtavirtaa. Mitä enemmän poikkeat normaalista, sitä vaikeampaa on myös parisuhteen löytäminen. "
Itse ainakin halveksin yli kaiken ihmistä, joka yrittää tulla mahdollisimman paljon muiden kaltaiseksi saadakseen naista/miestä. Inhoisin itseäni jos olisin sellainen. Jos en omana itsenäni kenelekään kelpaa, niin en sitten kelpaa. En aio teeskennellä olevani jotain muuta vain hyväksynnän takia. En etsi täsmälleen itseni kaltaista ihmistä, vaan sellaista joka voisi pitää minusta itsenäni eikä vasta sitten kun olen mukautunut "yleisiin odotuksiin" ja voisin periaatteessa olla kuka tahansa.
et ollenkaaan
A Man Boy!
Sanoisinpa, että nuorekkuus ja lapsenmielisyys ovat hyviä asioita tiettyyn rajaan asti, mutta sitten kun mennään niiden rajojen yli, alkaa ongelmat. Olen itse huomannut, että aika usein tällaisessa suhteessa vaikuttaa olevan niin, että mies elää ikuista "lapsuutta" ja/tai nuoruutta videopelien ja muiden sellaisten maailmassa, jossa ei aikuiselämää ja vastuullisuutta tunneta, ja nainen joutuu olemaan se parisuhteen "tylsä aikuinen" joka huolehtii arjen velvollisuuksista ja miehestä ja mahdollisista lapsista.
Itse olen hoitanut aina talouden ja ns. juoksevat asiat, silloinkin kun olin naimisissa. Lapsia ei ole, niin niistä eui tarvitse kenenkään huolehtia :)
Eikä minua haittaa puolison harrastukset, mukavahan se on jos toinen on jostain innostunut. Olen työssäni vielä suhteellisen vastuullisessa asemassa, ja joudun neuvotella asioista ja siinä ei auta aku ankan vuosikerran tuntemus tai videopeli harrastukset. Mutta pärjään minä yksinkin, eipä tarvii laittaa mitään ikäviä maljakkoja tai posliinieläimiä kirjahyllyyn esille ;)