tulevaa erotarinaa?

seurusteltu ja asuttu yhdessä jo päälle kaksi vuotta. mies lähtee usein ryyppäämään toiselle paikkakunnalle, vaan jos itse menisin, olisi hän todella mustasukkainen ja vihainen. Taas lähti parin päivän reissulleen kaverilleen, ja meillä oli riita päällä. soittelin hänellle, ei vastannut, laittoi kuitenkin tekstaria. myöhemmin selitti ettei kuullut soittoja? vaikka vastaili heti tekstareihin. epäilyttävää? sitten, kun baarit meni kiinni, vastasi hän ruokapaikassa, tällöin kaveri kimitti takana eli luultavasti pelleili. yritin selittää miehelle että meillä olisi puhuttavaa mutta hän vain nauroi ystävänsä jutulle ja sanoi että soittaa, syö ensin.

olen niin väsynyt tähän. en tiedä enää mitä ajatella hänestä. jos itse tekisin samoin, suuttuisi hän silmittömästi, luultavasti jättäisi kun aattelisi että petän. mutta mitä tämä tarkoittaa, meneekö kaikki muut minun edelleni? mies lähti ryyppäämään riidan ollessa päällä tietäen, että minä olen myös sairas, ja huonossa kunnossa. ei paljoa painanut siis.

vieläkin on tällä reissullaan, mitään yhteyttä ei ole pitänyt eilisen jälkeen. pitäisikö vaan pakata kamat ja häipyä, kun olen aina se jota viimeisena tunnutaan ajattelevan?
5247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Monen eri miehen nussima olet? Tottakai tuollaisesta ajatelee, että petäisi, usean eri miehen nussima ja miehesi tietää sen. Monen nussima olet?

Äänestä

Vitun jätkien nussima lumppu. Ei se ole miehesi vaan pelkästään mies joka panee sua nautaa vuorostaan.

Äänestä

Lähe menee ja tuu mun luo kylään. Ei se miehes susta välitä pätkääkään.
Missäs päis asustelet?

Äänestä

Taitaa olla se kuningas alkoholi, jolla on tässä sormet pelissä aika kovasti. Viina vie monet parisuhteet kumoon. Siinä se vaan määrää kaapinpaikkaa ja nainen jää jalkoihin.
Itselläni on elämänkokemusta jonkin verran ja olen aina valinut huonoja ihmissuhteita.
Tällä hetkellä samassa tilanteessa kanssasi, joskin olen lopettanut perään kyselyt ja voin häipyä mökille tai ystäväni luokse.
Huomenna pistän asiaa eteenpäin (tupa myyntiin), ettei tarvitse enään ihmetellä mitä toinen touhuaa. On ajateltava itseään, ehkä vielä se onni potkisi minuakin... :)

Äänestä

Mitä hemmetin idiootteja täällä taas oikee on??
Jos ei oo mtn asiallista sanottavaa ni joskus vois pitää turpansa kiinni.. iha oikeesti...

Niin
Hankala sanoa noilla tiedoilla, osaako mies ajatella myös muiden kannalta aisoita vai onko vain minäminunminulleminusta- ihminen?
Itse en ehkä jaksaisi vaan pakkaisin kamani ja poistuisin, maailmassa on aina parempaa...
Mitä sinä itse haluat? Onko tuo suhde sinun arvoisesi? Jos pidät epätietoisuudesta ja epävarmuusesta yms niin ehkä... Mieti mitä haluat ja mitä ansaitset. Ps. Jokainen ansaitsee vain parasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttötylleröinen kirjoitti:

seurusteltu ja asuttu yhdessä jo päälle kaksi vuotta. mies lähtee usein ryyppäämään toiselle paikkakunnalle, vaan jos itse menisin, olisi hän todella mustasukkainen ja vihainen. Taas lähti parin päivän reissulleen kaverilleen, ja meillä oli riita päällä. soittelin hänellle, ei vastannut, laittoi kuitenkin tekstaria. myöhemmin selitti ettei kuullut soittoja? vaikka vastaili heti tekstareihin. epäilyttävää? sitten, kun baarit meni kiinni, vastasi hän ruokapaikassa, tällöin kaveri kimitti takana eli luultavasti pelleili. yritin selittää miehelle että meillä olisi puhuttavaa mutta hän vain nauroi ystävänsä jutulle ja sanoi että soittaa, syö ensin.

olen niin väsynyt tähän. en tiedä enää mitä ajatella hänestä. jos itse tekisin samoin, suuttuisi hän silmittömästi, luultavasti jättäisi kun aattelisi että petän. mutta mitä tämä tarkoittaa, meneekö kaikki muut minun edelleni? mies lähti ryyppäämään riidan ollessa päällä tietäen, että minä olen myös sairas, ja huonossa kunnossa. ei paljoa painanut siis.

vieläkin on tällä reissullaan, mitään yhteyttä ei ole pitänyt eilisen jälkeen. pitäisikö vaan pakata kamat ja häipyä, kun olen aina se jota viimeisena tunnutaan ajattelevan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu