Ulkomaillakin puhutaan meistä !

Pari tuntia lueskeltuani eri maiden uutisia suorastaan järkytyin !

Suomen median uutisoinnit ovat ylittäneet uutiskynnyksen monissa eri maissa.

Monessa maassa on nyt muodostumassa suomesta sellainen kuva, että meistä on tulossa rasistinen yhteiskunta.

Suomen uutisoinnit ovat keskittyneet parjaamaan Timo Soinia ja Perussuomalaisia siinä mittakaavassa, että muualla on alettu pitämään Perussuomalaisten puoluetta ja puolueen johtajaa Timo Soinia kansankiihottajana ja vaarallisena ilmiönä !

Miten tästä hyötyy Suomi-brändi jonka tarkoituksena on viedä Suomen tunnettavuutta ulkomaille ?

Ei hyödy mitenkään, päinvastoin.

Suomalainen (lahjottu) media on tehnyt Suomen kansalle todellisen karhunpalveluksen antamalla toimittajilleen suunnilleen vapaat kädet manipuloida kansaa, antamalla epärehellistä ja harhaanjohtavaa tietoa Perussuomalaisten politiikasta !

Nyt on menty liian pitkälle !
47354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Ministerit ovat hypänneet siellä alvariinsa haukkumaassa Suomea.

Äänestä
  • Ihme hommaa! Millä suomen maineen saa puhdistettua kun sen lokaavat maan omat ministerit??

    Äänestä

  • mitä on suomi-brändi ? jos se on tv:ssä olleiden "viisastenkerhon" tuote,sen
    arvo on nolla.
    oli huvittavin yritys ja selkein osoitus ns. viisaitten olemattomasta aikaansaannoksesta.
    tapaus oli kuin hölmöläiset kartanon perällä vailla mitään hajua tai oikeaa tajua jostain "uudesta" teemasta myydä maatamme tuotteineen.
    ei ole ohjelman jälkeen kuulunut hiiskaustakaan mistään viisaitten brändistä,tajusivat ehkä itsensä todella typeriksi,kun mitään uutta ja erikoista ei syntynytkään.

    siinä suomi vain hävisi entistä enemmän olemattomiin. täysin huuhaata.
    se niistä suomi-brändeistä.

    Äänestä

  • totta on kirjoitti:

    Ihme hommaa! Millä suomen maineen saa puhdistettua kun sen lokaavat maan omat ministerit??

    kuten "Teho-Astrid"....

    Äänestä

  • tuotteet on brändiä kirjoitti:

    mitä on suomi-brändi ? jos se on tv:ssä olleiden "viisastenkerhon" tuote,sen
    arvo on nolla.
    oli huvittavin yritys ja selkein osoitus ns. viisaitten olemattomasta aikaansaannoksesta.
    tapaus oli kuin hölmöläiset kartanon perällä vailla mitään hajua tai oikeaa tajua jostain "uudesta" teemasta myydä maatamme tuotteineen.
    ei ole ohjelman jälkeen kuulunut hiiskaustakaan mistään viisaitten brändistä,tajusivat ehkä itsensä todella typeriksi,kun mitään uutta ja erikoista ei syntynytkään.

    siinä suomi vain hävisi entistä enemmän olemattomiin. täysin huuhaata.
    se niistä suomi-brändeistä.

    suomi "brändi" = suomettuminen.

    brändi kerhossa visioitiin ihania tulevaisuuden kuvia ja väliajalla juotiin kahvia ja syötiin pullaa

    Äänestä

Pistä edes yksi linkki todistukseksi

Äänestä

  • Tässä olisi kirjoitti:

    Hullua kuvitella ja kirjoitella, että suomenruotsalaisia ei arvostettaisi suomessa. He ovat suomalaisia siinä missä me muutkin suomen kansa. Heitä jotka eivät arvosta suomenruotsalaisia on todennäköisemmin muutama äänekäs yksilö ainoastaan jotka puhuvat (kirjoittavat) eri keskustelupalstoilla toistuvasti mollaten suomenruotsalaisia mikä on mielestäni perin tyhmää. Eihän tästä edes ole ollut kyse kun on puhuttu pakkoruotsin lopettamisesta kouluissa. Ja uskon, että jos ruotsin kieli tulee jatkossa olemaan valinnainen aine suomen kouluissa sitä jopa opetellaan innokkaammin kuin nyt kun se koetaan turhaksi ja pakolliseksi. Panostaisin kouluissa tässä kieliasiassa kaikkein eniten englannin kielen opettamista ja ilmaisua.

    Äänestä

  • ee kirjoitti:

    Ruotsinsuomalaiset ovat entisen miehittäjävallan jälkeläisiä, eivät aitoja suomalaisia, eiväthän he kaikki edes ymmärrä suomea ja siksi vaativat kaikenmoisia etuoikeuksia itselleen. Eivät ole vaivautuneet opettelemaan kaunista kieltämme.

    Vain me Volgan mutkasta tulleet olemme aitoja suomalaisia!

    Äänestä

  • vieläkö kyselet linkkejä....

    Äänestä

LINKKEJÄ ESIIN ! vai oletko pöljä?

Äänestä

Koko "Suomi-brändi" kuuluu naurettavuudessaan samaan sarjaan suomalaisen "lumiosaamisen" kanssa. On ihan sama mitä ulkomailla asuva kermaperse tai muuten-vaan-hyysäri ajattelee Suomesta maana. Se ei vaikuta mihinkään.

Äänestä

Oli kai ketjun aloittajan mukaan ulkomaisista uutisista kyse. Vaan kun eil ole linkkiä niin ajatellaan sitten omilla aivoilla aloittajan järjenjuoksusta.

Äänestä

  • ghghgghg kirjoitti:

    tälläistä juttua myös

    http://www.newropeans-magazine.org/content/view/12201/121/lang,english/

    ei suomessa voida elää niin etteikö muualla maailmassa tiedettäisi mistä täällä puhutaan

    vittuako se muille kuuluu mitä täällä tapahtuu?! ei ollut ennen näin paljon somaleita ja ei oltu rasisteja silloin, joten miten sitä voidaan muuttua rasisteiksi jos tilanne vaikka nollattaisiin=ei pelkästään lopetettais maahanmuuttoa, vaan annettais kenkää ylimääräisille! P.S. somaliassahan on jo sota ohi, vai?!?!?!??!????????????

    Äänestä

Niin kauan kriisi jatkuu, kun sijoittajat laitetaan kuriin ja linnaan, niin kuin venäjällä on tehty.

Äänestä

Suomen ja Perussuomalaisten demonisointi on sitten alkanut. Jokainen tietää mitä se merkitsee. Siitähän kaikki legitimointi aloitetaan. Jokainen voi fabuloida tästä eteenpäin, koska todellisuus on aina tarua ihmeellisempää.

Äänestä

Perussuomalaisten nousu kertoo selvää kieltä. Rotuviha ja uusnatsismi nousussa!

Äänestä
  • kyse natseista, ei sinne päinkään. Kyse on islamista ja sen vaaroista, ihmisoikeuksien polkemisesta... sekä kerjäläiskysymys. Ei ole oikein jättää ihmisiä heitteille, mutta ongelmat eivät ratkea sillä, että heille annetaan rahaa, jotta pärjäävät huomiseen. Koulutus, työ ja ehkäisyvälineet on ratkaisu, mutta mielellään heidän omassa maassaan. Ongelma on Romanian päässä.

    Äänestä

  • Nimimerkille Totta On..

    Juuri tuonkaltainen kiihkomielinen kirjoittelu mitä harrastat, nimenomaan saa suomen huonoon valoon, kun itsekin tiedät ettei tuo ole alkuunkaan totta.

    Äänestä

Niin tyypillistä Suomi 24:sta
Keksitään omasta päästä kaikenlaista paskaa joka "oksennetaan" palstalle

Äänestä

"Mitähän ne meistä ajattelee"...

Kamalaa edes ajatella.

"Tykkääköhän ne meistä" ?

"Pitääköhän ne meitä rumina! ?

"Toivottavasti ne ei saa selville että meidän naapuri on lihava".

Äänestä
  • No tässä on kuule pikkasen isommista asioista kyse kuin sun naapuristas

    Äänestä

Juu, paskapoliitikot ovat mustanneet koko suomen maineen, kun eivät pystyneet Soinin rehellistä politiikkaa kumoamaan.

Ovat melko pöljää sakkia. Mitähän hyötyä oli Kataisellekin käydä puolassa asti huutamassa Perus suomalaisille.

Äänestä
  • Eipä ollut mitään hyötyä Kataiselle huutamisesta, eikä varsinkaan Suomen kansalle, josta tosin nykyhallituksen porukka enää mitään välittää.

    Äänestä

mitä Tiitinen ennakoi lausunnollaan ei itsestään selvyys vaalit voittava puolue ei pakosta pääministeriä sieltä, onko Soinin vaalivoitto vai demarien tasapaksuus lausunnon syy.

Äänestä

Itte oon lukenu just päinvastasia juttuja ulkomailta. Eli lähinnä sellasii et "finland kansaa on alkanut ottaa pattiin sen ja sen maksaminen" yms bulsittii.

Äänestä

VAROITUS!

Nämä uutiset ovat muokattu vaan propaganda ja disinformaatio mielipidemuokkauksen merkeissä!

Ellei Suomi haluaa leikkiä muiden maiden sisäpiirin säännöillä niin aloitetaan ankara mielipidemuokkaus johdon toimesta.

Äänestä
  • sivistyssanat hieman hukassa voiko tuon sanoa suomeksi

    Äänestä

Ja kaiken lisäksi Suomi sai rasitteekseen tämän Sofi Oksasen, jolla on niin kauhean rakentavaa asiaa Suomesta.
Hänkin tekee tätä myyräntyötään saadakseen rahaa, niin halpamaista saattaa nykykulttuuri olla.

Äänestä
  • En ole lukenut Oksasen tuotantoa, pitäisi varmaankin lukea se hänen puhdistus niin tietäisi millä tavoin hän on kirjoittanut suomea vähätellen

    Äänestä

Toivottavasti somaloiden mediat kirjoittaa juuri noin.

Äänestä

miten niin lahjottu media? Media on täysin isojen tahojen hallussa oleva taho, jonka tarkoitus on ajaa näiden tahojen etua.

miksi olet vielä niin naaivi että uskot median olevan "vapaa", siksikö kun se itse väittää niin?

eikös monet eri tahot väitä olevansa jotain tai edustavansa jotain mitä todellisuudessa eivät ole, vain johtaakseen harhaan ja saadakseen etuja ja valtaa?

Äänestä
  • Onhan se media lahjottu, jos se ajaa nimenomaan joidenkin määrättyjen (eliitin) tahojen etua. Vai onko jokin muu sana parempi kuvaamaan sitä, ostettu kenties ?

    Äänestä

sinä vasta tollo olet. muutos koskee koko eu:ta, ei vain meitä.
median tulee julkaista totuudet ja valheet, se on niiden tehtävä.
on vain hyvä kaikkien eu-alueella tietää totuus ja todellisuus ilman valheita ja vääriä lupauksia. kansojen tulee tajuta todellisuus ja päättäjien katteettomat lupaukset.

tässä "joitakin eu-etuja"....,joita kuulemma pitäisi vielä jatkossa puolustaa...

-luotu suuria tarpeettomia hyvin kalliita ja tarpeettomia byrokratioita,
-päättäjien ja johtajien valehtelu ja selittely saatu lähelle kymppiä,
-oman edun ensitärkeys saatu yritysten- ja päättäjien johdoilla korkealle tasolle,
-saatu suojatyöpaikoissa korkeapalkkaisten herrojen määrät ylös,
-palkkaerot saatu huimasti ylös ja tasa-arvo maata myöten alas,
-saatu työttömyys eu:ssa kovaan ja lisääntyvään nousuun,
-nälkäpalkka- ja pätkätyöt otettu käyttöön kaikkialla,
-tulevaisuuden ajatus ja suunnittelu em. lopetettu täysin,
-sosiaaliturvan varassa eläminen voimakkasti noussut,
-asunnottomuus saatu aikaan kaikkialla,
-kiertolaisuus ja juurettomuus saatu huimaan kasvuun.
-rotu- ja kansalaisvihat saatu nousuun,
-rajojen avausten vuoksi rikollisuus saatu hyvään nousuun,
-koko eu on velkaantunut korviaan myöten,
-moraali pudonnut tai loppunut lähes kokonaan,
-sairas- ja työkyvyttömyys eläköityminen saatu huippunousuun
-mikään ei ole mennyt luvatusti ja paremmin eu:n myötä, se on totuus.

edellä muutamia pieniä "ilmeisen hyviä" aikaansaannoksia eu:ssa.
kannattaako jatkaa ? vieläkö hinku nousee eu:lle ?

suomalaisia kiitetään vielä kovasti todellisina rohkeina valheidenpaljastajina,
joka on suuri hyve euroopan kansoille.

Äänestä
  • siinä sitä brändiä oli tarpeeksi luetteloituna. saa panna maailman viisasten kerhot pystyyn,mutta tuskin mitään onnellista ja oikeaa saa aikaan. ajat on kovat ja kovenee,siinä brändit leviää ja pehmiää kaikkialla.
    työttömiä eu:ssa "virallisesti" jo 16 miljoonaa ja epävir. n. 25 milj.
    siinä todellista jatkoa brändiin.

    Äänestä

  • tilanne kuumenee kirjoitti:

    siinä sitä brändiä oli tarpeeksi luetteloituna. saa panna maailman viisasten kerhot pystyyn,mutta tuskin mitään onnellista ja oikeaa saa aikaan. ajat on kovat ja kovenee,siinä brändit leviää ja pehmiää kaikkialla.
    työttömiä eu:ssa "virallisesti" jo 16 miljoonaa ja epävir. n. 25 milj.
    siinä todellista jatkoa brändiin.

    Laitanpa tähän vähän muistutukseksi kuka ja ketkä olivatkaan Suomi-brändin takana....eli päiväkerhotoimintaa valtion varoin !

    "Jorma Ollila ryhtyy kehittämään Suomelle brändiä

    16.9.2008 11:47

    Helsingin Sanomat

    Jorma Ollila

    Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ryhtyy vetämään valtuuskuntaa, jonka tehtävänä on kehittää Suomelle maabrändi eli vahva maakuva.

    Brändin ideana on vahvistaa kilpailukykyä ja yritysten toimintaedellytyksiä, hankkia lisää ulkopoliittista vaikutusvaltaa sekä lisätä matkailua ja Suomen kiinnostavuutta investointikohteena.

    Ollilan pestasi brändivaltuuskunnan johtoon ulkoministeri Alexander Stubb (kok). Maakuvan vahvistaminen on yksi Matti Vanhasen (kesk) hallituksen ohjelman tavoitteista.

    Valtuuskuntaan kuuluvat Ollilan lisäksi johtaja Esko Aho, johtaja Paulina Ahokas, toimitusjohtaja Eija Ailasmaa, toimitusjohtaja Jukka Hienonen, johtaja Jan Hultin, toimitusjohtaja Mika Ihamuotila, professori Laura Kolbe, kirjailija, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen, kansleri Ilkka Niiniluoto, johtaja René Nyberg, kirjeenvaihtaja Helena Petäistö, viestintäkonsultti Kirsi Piha, taiteilija Osmo Rauhala, urheilija Aki Riihilahti, toimitusjohtaja Kai Seikku, osastopäällikkö Petri Tuomi-Nikula ja kansliapäällikkö Erkki Virtanen.

    Brändinkehittäjien toimikausi kestää vuoden 2010 loppuun. Koko hankkeesta vastaa ulkoministeriön johtama Finland Promotion Board. Sen puheenjohtajana toimii ulkoministeriön osastopäällikkö Petri Tuomi-Nikula."

    Äänestä

  • tälläistä peliä kirjoitti:

    Tässä poimintoja Hesarin keskustelupalstalta:

    "brändivaltuuskunta?

    Bonarit baikallaan 16.09.2008 12:12

    Paljonkohan on brändivaltuuskunnan budjettiin varattu?"

    "Odotan mielenkiinnolla tuloksia.

    Vapauden ystävä 16.09.2008 12:18

    Miten käynee?

    Maakuvan vahvistaminen ulkopuolisten maiden suhteen on kaunis ajatus.

    Paras viesti, mitä sijoittajille voidaan antaa, on konkurssin välttäminen USA:n romahduksen jälkiselvityksessä. Olisi mukava kuulla, mitä nimitetty joukko aikoo tehdä tässä tositilanteessa.

    Jos Suomipoikien jalat jälleen kerran kastuvat, maakuvassa riittää monelle taiteilijalle veistettävää."

    "Tervetuloa menneeseen maailmaan!

    Jussi Apila 16.09.2008 12:22

    Nimilistan perusteella kyseessä on todella pompöösi ja suorastaan surkuhupaisa yritelmä, josta ei takuuvarmasti ole Suomelle mitään apua. Veronmaksajat maksavat tämän jälkijättöisen pelleilyn, josta ei jää kuin pumaska raportteja ja kokouskahvilaskuja.

    Suomi-kuvaa on ennenkin yritetty kirkastaa MEK:n yms. tahojen toimesta, mutta tutkimuksissa ei ole koskaan havaittu maailmalla edes menneessäkään maailmassa olleen mitään Suomi-kuvaa. Sama kuin kysyisi suomalaiselta, millainen tällä on Uruguay-kuva?"

    "Valtuuskuntia valtuuskuntien perään

    S.Y 16.09.2008 12:47

    Eipä ole oikein vakuuttava nimilista. Lieneekö tästä tulee vain ylihintainen juttu, jonka olisi voinut saada järkevämpäänkin hintaan.

    Miten nämä kaikki henkilöt edes ehtivät perehtyä tähän asiaan varsinaisten toimenkuviensa ohella? Eikö muun muassa Hienosella ole tärkeämpiä asioita pohdittavana Finnairin kohdalla? Entä Ihamuotila, jonka pitäisi olla laatimassa uutta brändiä Marimekolle?

    Keskijohdossa hommia paiskitaan ympäripyöreästi ja lomallakin tehdään työasioita, mutta herra toimitusjohtajilla kyllä liikenee aikaa muuhunkin, vaikka firmojen tulevaisuus vaatii enemmän töitä kuin moneen vuoteen. Mistä heille oikein maksetaan, siitäkö kuinka hyvin osaavat delegoida tehtävänsä muiden huolenaiheeksi?

    Tuntuu tämä tulonsiirto onnistuvan hallitukselta kuin hallitukselta valtuuskuntien muodossa."

    "hohhoijaa

    Arden 16.09.2008 13:02

    Jälleen yksi merkintä lisää Naurettavien Näpertelyjen listaan, joka kaivetaan esiin sitten ennen ensi eduskuntavaaleja. Kaikkeen &%¤kaan sitä veronmaksajien rahoja haaskataan surutta... Mutta suomipoika on tottunut kumartamaan kun rahat viedään lompsasta. Nöyriksi meidät on koulittu, ei voi muuta sanoa."

    Äänestä

  • tälläistä peliä kirjoitti:

    Laitanpa tähän vähän muistutukseksi kuka ja ketkä olivatkaan Suomi-brändin takana....eli päiväkerhotoimintaa valtion varoin !

    "Jorma Ollila ryhtyy kehittämään Suomelle brändiä

    16.9.2008 11:47

    Helsingin Sanomat

    Jorma Ollila

    Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ryhtyy vetämään valtuuskuntaa, jonka tehtävänä on kehittää Suomelle maabrändi eli vahva maakuva.

    Brändin ideana on vahvistaa kilpailukykyä ja yritysten toimintaedellytyksiä, hankkia lisää ulkopoliittista vaikutusvaltaa sekä lisätä matkailua ja Suomen kiinnostavuutta investointikohteena.

    Ollilan pestasi brändivaltuuskunnan johtoon ulkoministeri Alexander Stubb (kok). Maakuvan vahvistaminen on yksi Matti Vanhasen (kesk) hallituksen ohjelman tavoitteista.

    Valtuuskuntaan kuuluvat Ollilan lisäksi johtaja Esko Aho, johtaja Paulina Ahokas, toimitusjohtaja Eija Ailasmaa, toimitusjohtaja Jukka Hienonen, johtaja Jan Hultin, toimitusjohtaja Mika Ihamuotila, professori Laura Kolbe, kirjailija, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen, kansleri Ilkka Niiniluoto, johtaja René Nyberg, kirjeenvaihtaja Helena Petäistö, viestintäkonsultti Kirsi Piha, taiteilija Osmo Rauhala, urheilija Aki Riihilahti, toimitusjohtaja Kai Seikku, osastopäällikkö Petri Tuomi-Nikula ja kansliapäällikkö Erkki Virtanen.

    Brändinkehittäjien toimikausi kestää vuoden 2010 loppuun. Koko hankkeesta vastaa ulkoministeriön johtama Finland Promotion Board. Sen puheenjohtajana toimii ulkoministeriön osastopäällikkö Petri Tuomi-Nikula."

    ei ole näkynyt, ei kuuunut mitään brändiä,ovat varmaan juoneet kaiken moneen kertaan.
    eikä kuulu ainakaan mitään järisyttävän hyvää ja oikeaa. ko. porukka ei vain tajua suuressa viisaudessaan asian sisällön tarkoitusta,siis yksinkertaisuuden suurta juuristoa,he eivät voi tajuta sellaista.
    renkku otettava taviksen suusta kansan parista. siellä osataan aina, ylihuomennakin.
    tulos on ulos jos sellainen joskus jonkin mutkan takaa vastaan tulee.
    kallista lystiä ja tuommonen väkimäärä. huh huh....

    Äänestä

  • ei onnistu noilta kirjoitti:

    Ei taideta koskaan saada tietää minkälainen rahasumma katosi noiden brändiläisten taskuun, sentään melkein kaksi vuotta leikkivät meidän verorahoilla ja lopputulos =0

    Äänestä

ole kyllästymisen osoitusta nykypolitiikkaa kohtaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

.O.S. kirjoitti:

Pari tuntia lueskeltuani eri maiden uutisia suorastaan järkytyin !

Suomen median uutisoinnit ovat ylittäneet uutiskynnyksen monissa eri maissa.

Monessa maassa on nyt muodostumassa suomesta sellainen kuva, että meistä on tulossa rasistinen yhteiskunta.

Suomen uutisoinnit ovat keskittyneet parjaamaan Timo Soinia ja Perussuomalaisia siinä mittakaavassa, että muualla on alettu pitämään Perussuomalaisten puoluetta ja puolueen johtajaa Timo Soinia kansankiihottajana ja vaarallisena ilmiönä !

Miten tästä hyötyy Suomi-brändi jonka tarkoituksena on viedä Suomen tunnettavuutta ulkomaille ?

Ei hyödy mitenkään, päinvastoin.

Suomalainen (lahjottu) media on tehnyt Suomen kansalle todellisen karhunpalveluksen antamalla toimittajilleen suunnilleen vapaat kädet manipuloida kansaa, antamalla epärehellistä ja harhaanjohtavaa tietoa Perussuomalaisten politiikasta !

Nyt on menty liian pitkälle !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu