Muutama vuosi sitten kun ostin uudet kengät oli kokoni 43-44 riippuen valmistajasta nykyään 45-46 eli joko jalkani on muutamassa vuodessa kasvanut jopa kolme kokoa tai sit kenkien valmistajat ovat muuttaneet kokotaulukkoaan. Olen 29 vuotias joten tuskin jalkani on kasvanut! Mitä viddua, niin ja sit paidat ja housut!! Olen viimeiset 10 vuotta painanut noin 110kg ollut 182cm pitkä mutta jostain kumman syystä paitakoko on muuttunut L:sta XXL:llään ja alas XL:llään housut ovat muuttuneet vielä enemmän vaikkei ruuminrakenne oli juuri muuttunut, ennen tais olla L32/W34 sopivat, nykyään L32/W38, saman kokoinen vyötärö edelleen mutta vaatevalmistaja on muuttanut taulukkoa!! MIKSI???
Kengänkoko. WTF??
kokoajanhermolla
180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ulkomaalaisten apinoidenko mukaan ihmisten pukineiden koko nyt menee ?