Olemme seurustelleet miehen kanssa vasta noin 8 kuukautta. Sunnuntaina (2 päivää sitten) kuitenkin eräs miehen sanominen pahoitti mieleni, jolloin lähdin vihaisena muualle, ja kun palasin, mies oli poissa. Emme asu yhdessä, vaan olimme minun luona. Hän oli ottanut mukanaan olevat tavaransa ja lähtenyt. Ei vastannut puhelimeen eikä viesteihin. Huolestuin hänestä, sillä hänellä ei ollut autoa ja hän kuitenkin asuu n. 15 km päässä minun kodistani, joten päätin soittaa hänen äidilleen kysyäkseni onko hän tullut kotiin. No, ei ollut, mutta äitinsä sai yhteyden poikaan, joka oli mennyt ystävälleen ja sanoi menevänsä kotiinsa (asuu vanhempiensa kanssa) yöksi. Sinne se kai oli mennyt, mutta nyt ei juuri suostu puhumaan asiasta.
En ole nähnyt häntä sen jälkeen kun hän lähti enkä ole enää uskaltanut soittaa tai lähettää viestejä, enää eilen, kun ei sitä vastausta kuitenkaan tule. Sunnuntaina lähdön jälkeen soitin varmaan noin 1000 kertaa ja lähetin muutamia viestejä epätoivoissani. Facebookissa yritin keskustella, mutta hän vaikutti vihaiselta siitäkin, että sotkin hänen vanhempansa tähän, enkä sielläkään saanut juurikaan viestejä. Kun mököttämistä oli takana yli vuorokausi ja kysyin, josko nähtäisiin, vastaus oli, että hän haluaa olla yksin.
Suuttuessaan ja loukkaantuessaan hän on yleensä aina vetäytyvä, mutta olen saanut hänet puhumaan, sillä hän ei ole ennen häipynyt paikalta. Äitinsä sanoi, että on suuttuessaan sellainen, että miettii yksin asioita ja sitten jossain vaiheessa leppyy ja alkaa puhumaan. Olen kuitenkin ajatellut, että en mä jaksa siltä joka päivä kysellä että josko nyt jo tavattaisiin ja juteltaisiin, vaan antaisin nyt murjottaa rauhassa, kun ei niihin mun facebook -viesteihinkään mitään vastausta juuri tule.
Tämä mykkäkoulu vaan tekee mut hulluksi, kun en haluaisi erota hänestä. Tämä on henkistä väkivaltaa. En ole syönyt tänä aikana ja öisin heräilen jatkuvasti ja sydän hakkaa stressistä. Pelottaa, että suhteemme kaatuu tähän, alkuperäisen riidan aihe oli kuitenkin niin mitätön kun voi vaan olla. Ja ennen tätä riitaa kaikki oli hyvin. Mies oli kertonut rakastavansa minua, välittävänsä musta jne ja rakkautemme on (oli?!) molemminpuolista ja suhteessamme oli ihanaa. Mies pääsi armeijasta viime torstaina ja hetikö sen piti kaatua kun arki astui kuvioihin? Ollaan parikymppisiä nuoria aikuisia.
Onko muilla kokemuksia pitkävihaisistä mykkäkoulun pitäjistä? Tää on kidutusta, sillä itselläni on riitatilanteissa ja ongelmatilanteissa välttämätöntä saada puhua, mutta koska meillä ei ole yhteistä kotia ja tämä mies ei vastaa yhteydenottoihin, on puhuminen mahdotonta.
Ja vielä tähän loppuun: MIEHEN KÄYTÖS ON MIELESTÄNI ERITTÄIN ALA-ARVOISTA, JÄRKYTTÄVÄÄ, YLIAMPUVAA, TÖRKEÄÄ JA KAIKKEA KAMALAA MITÄ MIELEEN TULEE. Silti hänen kanssaan on sovussa niin ihanaa, että eroaminen hajottaisi mut täysin.
En ole nähnyt häntä sen jälkeen kun hän lähti enkä ole enää uskaltanut soittaa tai lähettää viestejä, enää eilen, kun ei sitä vastausta kuitenkaan tule. Sunnuntaina lähdön jälkeen soitin varmaan noin 1000 kertaa ja lähetin muutamia viestejä epätoivoissani. Facebookissa yritin keskustella, mutta hän vaikutti vihaiselta siitäkin, että sotkin hänen vanhempansa tähän, enkä sielläkään saanut juurikaan viestejä. Kun mököttämistä oli takana yli vuorokausi ja kysyin, josko nähtäisiin, vastaus oli, että hän haluaa olla yksin.
Suuttuessaan ja loukkaantuessaan hän on yleensä aina vetäytyvä, mutta olen saanut hänet puhumaan, sillä hän ei ole ennen häipynyt paikalta. Äitinsä sanoi, että on suuttuessaan sellainen, että miettii yksin asioita ja sitten jossain vaiheessa leppyy ja alkaa puhumaan. Olen kuitenkin ajatellut, että en mä jaksa siltä joka päivä kysellä että josko nyt jo tavattaisiin ja juteltaisiin, vaan antaisin nyt murjottaa rauhassa, kun ei niihin mun facebook -viesteihinkään mitään vastausta juuri tule.
Tämä mykkäkoulu vaan tekee mut hulluksi, kun en haluaisi erota hänestä. Tämä on henkistä väkivaltaa. En ole syönyt tänä aikana ja öisin heräilen jatkuvasti ja sydän hakkaa stressistä. Pelottaa, että suhteemme kaatuu tähän, alkuperäisen riidan aihe oli kuitenkin niin mitätön kun voi vaan olla. Ja ennen tätä riitaa kaikki oli hyvin. Mies oli kertonut rakastavansa minua, välittävänsä musta jne ja rakkautemme on (oli?!) molemminpuolista ja suhteessamme oli ihanaa. Mies pääsi armeijasta viime torstaina ja hetikö sen piti kaatua kun arki astui kuvioihin? Ollaan parikymppisiä nuoria aikuisia.
Onko muilla kokemuksia pitkävihaisistä mykkäkoulun pitäjistä? Tää on kidutusta, sillä itselläni on riitatilanteissa ja ongelmatilanteissa välttämätöntä saada puhua, mutta koska meillä ei ole yhteistä kotia ja tämä mies ei vastaa yhteydenottoihin, on puhuminen mahdotonta.
Ja vielä tähän loppuun: MIEHEN KÄYTÖS ON MIELESTÄNI ERITTÄIN ALA-ARVOISTA, JÄRKYTTÄVÄÄ, YLIAMPUVAA, TÖRKEÄÄ JA KAIKKEA KAMALAA MITÄ MIELEEN TULEE. Silti hänen kanssaan on sovussa niin ihanaa, että eroaminen hajottaisi mut täysin.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Eikös mies ole tyypillinen jurnuttava mies. Jos tämä on hänen normi käytöstään, sinulla ei tule olemaan helppoa.
Hyvin paljon mahdollista. Mutta kuten mainitsin, aikaisemmat riidat on saatu sovittua niin, että hän ei ole lähtenyt paikalta heti kun olen selkääni kääntänyt, vaan kun olen huomannut hänen suutahtaneen, olen keskustellut ja halaillut, niin on siitä sitten leppynyt.
Nyt kun hän lähti, en pääse tekemään näitä sovintoon mahdollisesti johtavia asioita. Kuinka lapsellista jahkata asiaa monta päivää, kun helpommallakin pääsis? Poikaystäväni toiminta on erittäin itsekästä, mutta kuten jo mainitsinkin, hän on maailman huomaavaisin ja kiltein mies muuten. En voi ymmärtää, kuinka hän yhtäkkiä pienen riidan jälkee tuntuu TÄYSIN tunteettomalta! Tämä on aivan epätodellista. Normaalisti hän on kertonut useastikin päivässä rakastavansa minusta, olen kuulemma tärkein ihminen hänen elämässään ja tärkein ketä hänellä on koskaan ollut, hän tukee minua kaikessa ja lohduttaa jos on suru. Kerran aikaisemmin hän on suuttunut niin, että oli vielä seuraavana päivänä vähän vittuuntunut, mutta suostui kuitenkin tulla luokseni tapaamaan minua, jonka jälkeen yksi halaus poisti koko riidan. Ja hän muuten aivan varmasti tietää minun kärsivän tästä, eikä siltikään loppua näy.
Mietin myös, että entä jos miehen ylpeys ei anna periksi tulla mulle juttelemaan? Kun mun oma mielenterveys ei enää kestä sitä, että jos yritän hälle jotakin sanoa, niin en saa vastausta. Sen kun huomaa olevan merkki jatkuvasta mykkäkoulusta.
HUOH, miehet..Ei voi muuta kyllä sanoa...
"c'est la vie" olikin kerennyt jo vastaamaan sillä aikaa, kun mietin mitä sanoa.
Mutta samoilla linjoilla hänkin. ;)
Miehelläs on masennusta tai muunlaisia vakavia mielenterveys.ongelmia. Ota aihe mahdollisimman pian puheeks. Itellä kokemusta omasta perhepiiristä just samanlaisesta käytöksestä ja kyseinen henkilö teki lopulta käytöksellään toisten elämästä täyttä helvettiä.
Niin. Kun MINÄ lähden ovet paukkuen, se ei tarkoita mitään, mutta kun MIES lähtee, käytös onkin ala-arvoista, törkeää jne. Kannattaa varmaan lähestyä asiaa siltä kannalta, että miltähän miehestä tuntui se, kun itse lähdit vihapäissäsi pois kotoa. Joku voi kokea senkin hylkäämisenä.
Toi miehesi mykkäkoulu ja mökötyshän on on "normaalia" NAISTEN käytöstä, jota miehet joutuu sietämään ihan koko ajan.
Meissä miehissä se ei yleensä kyllä saa aikaan tommosta panikoimista mitä sulla. :) Johtunee varmaan siitä, että ollaan jo niin totuttu noihin naisten oikkuihin...
Eihän se mukavaa ole kenestäkään. Voisivat kyllä naiset mennä itseensä, ja miettiä miltä teistä tuntuisi, jos miehet tekisivät saman.
Ja tämä oli tarkoitettu yleisesti kaikille, ei aloittajalle.
Hyvä aaa...
Ei pidä mennä merta edemmäksi kalaan. Ota puheeksi se alkuperäinen (=ensimmäinen) ristiriitakohta (=se jossa sinä koit tulevasi loukatuksi) ja pyri selvittämään aktiivisesti ensin se. Sen jälkeen miettikää yhdessä mitä siitä seurasi ja miksi kumpikin käyttäydyitte, kuten käyttäydyitte. Nyt ei kannata tässä vaiheessa enää lisätä "vettä myllyyn", vaan purkaa tilannetta step by step.
Kaikkea hyvää teile! :)
Onhan myös niin, että ihmisen todellinen luonne tulee esiin vasta ajan kanssa. Suhteen alussa esiin tuodaan omat ihanat ja hyvät puolet. Sitten ristiriitatilanteiden ja kriisien myötä tulee esiin se, kuinka ihminen riitelee, kuinka kestää hylkäämisiä, jne. Ihminen kun ei ole vain hyvä, vaan on myös se synkempi puoli, jota kumppanina voi toisinaan olla vaikea sietää. Miehesi on tuollainen. Mielestäni on tärkeää sinun tiedostaa, että hän on kokonaisuus, jolla on oikeus omiin eri puoliinsa. Aivan kuten sinullakin. On toisaalta hyvä, että voit nähdä millainen hän myös saattaa olla. Hyväksytkö miehesi sellaisena kuin hän on, vai toivotko hänen olevan aina hyväntuulinen, empaattinen, kiltti. Siinä iso kysymys sinulle. Miehesi varmaan omalla tahollaan miettii myös, voiko hyväksyä sinut kumppanikseen. Upea kasvun paikka, mikäli tuosta pääsette yli.
Naiset älkää ripustautuko niin tiukkaan, semmoinen ahdistaa. Mies tarvitsee liikkumatilaa, ei tarvitse luvanhaltijaa. Ihan vaan tämmöinen käytännön neuvo.
No jätä se mies nyt kuitenki kun vielä voit. Ero tulee tolla tahdilla taatusti. Ei voi kestää tollasta käytöstä!!!!!
Miehille tiedoksi että miten ylipäätään perheen perustaminen on edes teoriassa tyydyttävällä tasolla mahdollista jos mies on tälläinen? Naisistako pelkkiä yksinhuoltajaäitejä tai ikisinkkuja, kun miehen "täytyy mennä"?
MiIlaisen isän te Miehet haluaisitte? Millainen isä teillä on ollut? Isä joka lähtee ovesta eikä palaa?
MInne on perhe ytimenä yhteiskunnassa mennyt, kun ei enää olla parisuhteessakaan kuin pinnallisia kavereita ja niin kauan kun huvittaa (lempi) ja sen heikomman lenkin pillin ynnä mielijohteiden mukaan? Kummaksi on ihmissuhteet murentuneet kun hyvinvointi on astunut kuvioihin.
Ja aloittajalle. Älä kiusaa itseäsi kipeäksi sen miehen kanssa. Tiedän mitä voimakkaat tunteet toista kohtaan on etenkin iässäsi, mutta painava neuvoni silti, sinun itsesi takia.
Jaaha. Taas näitä. Äijässä taas vika. Kumpiko siitä tilanteesta lähti ensin?
Elämässä kaikki sanottu ja kuultu ei ole aina kivaa. Jos sitä ei kestä kuunnella ja pitää karkuun lähteä niin se on sitten niin. Äijäsi teki ihan oikean ratkaisun. Parempi kerta rytina kuin ainainen narina.
Äläkä ole huolissasi. Kyllä sinäkin varmaan löydät vielä miehen jolla ei koskaan ole sinulle mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Ja jos odottavan aika käy pitkäksi niin ainahan voi seurata vaikkapa maalin kuivumista tai ruohon kasvamista.
Ei voi kuin ihmetellä. Vasta kaheksan kuukautta yhdessäoloa, ja tuommoiset tavat molemmilla. Ota nyt järki käteen ja ajattele. Onko viisasta roikkua tuollaisessa jurriskossa, voi hyvänen aika! Pilalle passattu kakara. Pitää sinua kakkos-äiskänä jolle voi vihoitella, ja sinä vingut yötä päivää vielä perään. Aikuistu! Ihan sama mitä liirumeita se sulle latelee. Katso TEKOJA! On sulla hirviä hinku saada tuommonen kivireki raahattavaksi loppuiäksesi. Hoh, hoijaa...Ei todellakaan voi sanoa rakkaudeksi...
Sinulle "Takaviistoon vasemm"
Nyt vähän malttia. Aloittaja saattaa olla hyvinkin nuori. Ei ehkä kannata syyllistää liikaa.
Aloittajalle edelleen tsemppiä. Puhukaa toisillenne. Ja muistakaa: ongelmaton elämä alkaa vasta haudassa. ;)
Sinun ei todellakaan kannata soittaa kaverille. Olet jo ihan selvästi viestinyt, että haluat jutella. Hänen mielestään sinun suuttumisesi on saattanut olla se viimeinen pisara ja hän on tehnyt päätöksensä jo silloin. Teillä on vaan erilaiset tavat käsitellä asioita, eikä parikymppisellä kaverilla ole motiivia käytöstapojen vatvomiseen. Ehkä hän haluaakin olla välillä vapaa.
Itse aloitit, mitä oikein vingut? Saat vaan maistaa omaa lääkettäsi. Onko mukavaa?
Miehet ovat luonnoltaan liikkuvia otuksia. Perhearvot ovat yksi totuus, ei koko totuus.
Sinähän se olit joka lähti ensin, katso peiliin ja usko että vika ei ole ukossa!
Mykkäkoulu on rakkautta jatkuva pulina on vihaa.
Kaikille nyt tiedoksi, että minä en sen pidemmäs kuitenkaan lähtenyt, kun suihkuun. Eli en pois talosta ja suihkun jälkeen olin valmis keskustelemaan, mutta en voinut, koska hän olikin poissa.
En ole nyt pariin päivään yrittänytkään ottaa häneen yhteyttä. Ei hänkään minuun.
Ymmärrän, että toisenlaisella omalla käyttäytymiselläni olisin estänyt tämän tilanteen. Ajassa kun ei voi mennä taakse päin, vaikka kuinka tahtoisin. Luonteeltani kun olen mm. äkkipikainen ja herkkä. Ymmärrän asiat usein väärin ja se johtaa tämänkaltaisiin tilanteisiin.
Poikaystäväni ei suutu usein. Tämä on ensimmäinen kerta kun poistuu paikalta. Ja joskus aiemmin, kun on ollut riitaa, niin hän on itsekin sanonut, että on tottunut vetäytymään yksin niissä tilanteissa.
Vaan millonhan hän mahtaa ottaa yhteyttä? Kun olen miettinyt sitäkin, että jos hän luulee, etten halua hänen ottavan yhteyttä kun en itse laita mitään viestiä tai mitään. Minulla on ikävä sitä hellää ja ihanaa ihmistä, joka hän on normaalisti.
Joka tapauksessa, kävi miten kävi, onhan tästä asiasta joskus puhuttava! Epätietoisuudessa on kamalaa elää, mutta minä olen valmis keskustelemaan asiasta. Olen valmis muuttamaan omia tapojani riitatilanteissa ja toivon myös poikaystäväni pystyvän jonkinlaiseen kompromissiin. Yleensä suhteessamme on pelkästään ihanaa, joten jos se tähän riitaan kaatuisin niin HUHHUH. Jos tavaksi tulee pojalle minua tällä tavalla kiduttaa, niin se on sitten asia erikseen.
Olen kuitenkin sunnuntai-maanantai -päivinä tehnyt hänelle hyvin selväksi haluavani jutella ja tavata.
Ja - t -, kiitos neuvostasi, on varmasti hyvin järkevää aloittaa siitä asian ratkominen, mutta tosiaan, se on hiukan vaikeaa jos olen ainoa osapuoli, joka suostuu keskustelemaan.
Kuinka kauan rauhoittuminen voi viedä??????????
Älä pommita viesteill, äläkä painosta, anna olla rauhassa. Älä soita sen vanhemmille, on ala-arvoista.
Vuorokausi on lyhyt aika, voit odottaa viikonkin.
Jos poistuit asunnosta ja mies oli luonasi kylässä, on normaalia, että vieraatkin häipyvät, olit törkeä itse.
Älä ole hysteerinen ja syytä miestä syömättömyydestäsi ym. hän ei ole niistä vastuussa, eikä voi sinun omille valinnoillesi mitään.
Älä juoua netissä kaikkia yksityisasioitasi, miehesi pahoittaa mielensä siitä.
Anna hänelle omaa rauhaa jos sitä kaipaa jos haluat pelastaa liittonne.
En poistunut asunnosta! Poistuin huoneesta, menin suihkuun!
Enkä voi sille mitään, että tilanne masentaa sen verran, ettei ruoka maistu.
Meillä ei ole mitään liittoa. Hän on poikaystäväni. Tuskin lueskelee suoli24 palstoja ja kuinka minä "juoruan yksityisasioistamme."
Tarkoituksenani oli kuitenkin saada neuvoja tilanteessa toimimiseen. Ja haluaisin, että kaikki, jotka neuvojaan tulee jakelemaan, asennoituisi niin, että suhteemme ei ole ohi enkä minä sitä aio tämän vastoinkäymisen takia ainakaan päättää. Toivottavasti ei poikaystäväkään.
Älä nyt vielä sitä köyttä rasvaa, avausviestistä pikasella kelaamisella ehkä molemmilla on peiliin katsomisen paikka, ehkä avaajalla vähä pitempi tuijotus
Olet idiootti älä seurustele kenenkään kanssa!
Olet valinnut idiootin kumppaniksesi, älä ole ihmistenkanssa ennen kun hankit tarvittavaa henkistä kapasiteettia!
Olin itse jokin aika sitten vastaavassa tilanteessa. Mies piti viikon mykkäkoulua, ennen kuin sai edes sanottua että jokin on pielessä. Tein kaksi aloitetta sovintoon ja pahoittelin käytöstäni (ei, tässäkään ei ollut kyseessä iso asia). Vastaukseksi sain lisää hiljaisuutta. Tässä kohden allekirjoittaneen temperamentti vei voiton, ja kerroin mitä mieltä olin herran käytöksestä ja toivotin hyvää loppuelämää.
Vieläkin on ikävä, ja mieli tekee ottaa yhteyttä melkein joka päivä. Mutta pitkällä aikavälillä en näe onnistumisen mahdollisuutta suhteessa, jossa temperamentit eroavat noin paljon. Suutun ja lepyn nopeasti, ja usein unohdan kiukkuni ennen kuin toinen siitä tietääkään. Eli en pysty vastaamaan mykkäkouluun. Liioin en jaksa alkaa anella sovintoa joka kerta kun toinen keksii suutahtaa jostain olemattomasta, eikä suostu edes keskustelemaan asiasta. Ja kai se jotain miehenkin tunteiden voimakkuudesta kertoo, kun yhteydenottoa ei ole sieltäkään suunnasta kuulunut. Rakastamiensa ihmisten puolesta pitäisi pystyä tinkimään vähän ylpeydestäänkin...
Vaikka miehesi antaisikin anteeksi "valtavan virheesi", kestäisikö sinun mielenterveytesi, jos tuosta käyttäytymismallista tulisi jatkuva kaava? Nyt tuo kuulostaa enemmän henkiseltä väkivallalta kuin parisuhteelta.
No, sitäpä olen itsekin miettinyt. Mutta haluan antaa mahdollisuuden. Jos asioista puhutaan, niin ehkä tulevissa ristiriitatilanteissa vältyttäisi näin suurelta draamalta. Ei hän olisi poistunut, jos ei olisi saanut siihen tilaisuutta. Eli jos itse en olisi kääntänyt selkääni, hän olisi jäänyt. Omaa tyhmyyttäni, mutta kuten sanoin, olen äkkipikainen ihminen ja suutuspäissään kai kuka tahansa tekee asioita sen enempää niitä harkitsematta.
Suhteemme on nuori. Me olemme nuoria. Minusta se ei voi kaatua YHTEEN tällaiseen tilanteeseen, varsinkaan kun ottaa huomioon hyvät hetkemme, joita on paljon enemmän, kuin huonoja.
Olen valmis muuttamaan omia tapojani ja käytöstäni, jos poikaystävänikin suostuu kompromisseihin omiensa kanssa.
Minä olen jo aikuinen nainen ja olen ollut naimisissa tuollaisen kanssa. Tuo on tosi kauheaa henkistä väkivaltaa, kuten sanoit. Älä sitoudu enempää tai menee oma mielenterveys. Meillä mökötystä kesti usein viikkotolkulla ja kun vielä saman katon alla asuttiin, niin se oli yhtä helvettiä välillä. Hänkin, silloin jo lähes 40 vee mies, pakeni aina äidin ja sisarusten luo, kun tuli riitaa. Ja mökötys alkoi välillä vaikkei ollut riitaakaan.
Olimme yhdessä toistakymmentä vuotta, mutta mikään ei muuttunut. Sitten minä lopulta lähdin.
Mökötyksen aikana hän ei syönyt minun tekemää ruokaakaan, vaan osti omat ruoat tai kävi äitinsä luona syömässä.
Olin tulla hulluksi niinä viikkoina, kun hän oli puhumaton. Hiljaisuus oli äärettömän painostavaa ja raskasta.
Antaisin saman neuvon. Itselläni myös takana pitkä parisuhde ja kokemusta siitä, miten toista voi yrittää hallita hiljaisuudella. Sitä kesti miltei kaksikymmentä vuotta. Viikonkin kestävä ahdistava hiljaisuus, joka saattoi alkaa mitättömästä asiasta. Jatkuvasti yritin selittää itselleni, että miehellä on varmaan vaikeuksia itsensä kanssa, joten pitää vain ymmärtää. Yritin mitätöidä omaa ahdistustani mutta sitten eräänä päivänä noin 10 vuotta sitten tajusin, miten väärin olin käyttäytynyt itseäni kohtaan. Parisuhde ei voi olla terapiasuhde. Tämän oivaltaminen vapautti asiasta. Liittomme on jatkunut, mutta minkäänlaiset mykkäkoulut eivät enää minuun tehoa. Annan ihmisen olla ja elän omaa elämääni. Tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa ole hyvä ratkaisu. Siksi suosittelen, että et jatkaisi tällaista suhdetta. Se syö sinun voimavarojasi ja estää nauttimasta elämästäsi, mihin sinulla on oikeus. Parisuhteen pitäisi olla kumppanuussuhde, jossa molemmat haluavat antaa voimaa ja iloa toisilleen! :)
Hiljaisuus on vallankäyttöä pahimmillaan. Joskus itsekin kun olen alkanut mököttää, sen pitkittyessä "valta" vain vahvistuu, ja siitä jotenkin nauttii, että toinen yrittää saada ratkaisua aikaan, turhaan. Tätä on tapahtunut harvoin, koska olen sulanut sitten aika pian koska myötätunto on astunut kuvaan.
jäikö kansakoulu kesken,vai kiertokoulu kun aloitti mykkä koulun,oletko varma jos tullut mykkä,
Osa ihmisistä kaipaa suhteeseensa myös tilaa. Ei sitä, että ollaan 24/7 ratkomassa ongelmia ja painostamassa. Varsinkin jos se totetutetaan hyökkäävyydellä ja syyllistyksellä.
Minusta tuo perään jatkuva viestittely on merkki riippuvuudesta ja jos miettiessäsi tulkitset että näin voi olla, voisit yrittää olla enemmän itsenäinen.
On vaan normaalia, ettei ihan heti viestitellä. Itse ainakin haluan pitää useamman päivänkin välillä rauhoittumisaikaa. Toki epäkypsää on myös se, ettei siitä voi sanoa.
Maanantaina kun kysyin, saisinko tulla käymään, hän sanoi, että haluaa olla yksin. Ainakaan ei suuttuessaan sanoillaan loukkaa minua, mutta tämä epätietoisuudessa pitäminen on kyllä ehkä jopa ahdistavampaa!
Myönnän olevani riippuvainen. Olen valmis antamaan hänelle tilaa, jos se pelastaa suhteemme. Mutta haluan, että jos emme toisiamme tapaa moneen päivään, on ne monet päivät sellaisia, että ollaan silti sovussa, eikä pidetä tällaista vihaa yllä.
Tosiaan, vaikea itse ymmärtää, kuinka joku haluaa pitkittää tällaista tilannetta, kun on itse tottunut, että asiat puhutaan selviksi ja niin niistä pääsee yli.
KUULE! Anna sen nuoren miehen murjottaa,
pidä yhteyttä ystäviisi
älä jää vain yhden ihmisen varaan.
HYVÄÄ KEVÄÄN JATKOA! http://gloubiweb.free.fr/clipartsA2/a254.gif
Joo no mulla on oma mies just niin jurnukka tapaus että kun hän suuttuu jostain voin olla täysin varma että me ei sitten puhuta viikkoon!!! Tai minä puhun , mutta hän ei kiinnitä huomiota tai lähtee kävelemään. Potee itse mielessään asioita ja kertoo ystävilleen niistä! Joka on todella RAIVOSTUTTAVAA! Koska mitä hyötyä siitä on että hän purkaa oloaan johonkin muuhun ja voi jopa olla että hänellä on täysin väärä kuvakin asiasta? KUn ei olla päästy puhumaan siitä!!!
Olemme seurustelleet 1.5 vuotta ja näitä tapauksia on ollut pari. Ei sen enempää onneksi. Ja AINA se olen minä joka joutuu lopulta polvistumaan ja anelemaan anteeksi. Vaikka asiaan ei olisi tarvinnut mitään syyllistä hakea eikä mitään viikon mykkäkoulua! VAAN yhen illan juttelu ja puhuminen asiasta olisi selvittänyt sen riidan samantien.
En ikinä ole pitänyt siitä että mennään nukkumaan vihoissa tai riidassa. Olen sitä mieltä että miksi näin pitää tehdä? Miks pitää riidellä tyhmistä asioista? Mitä järkeä? Miksei vaan voida puhua, puhua, puhua asia kuntoon ja se on sit siinä ja kummallaki on parempi mieli...
Sanon vaan että jos haluat elää ja olla hänen kanssaan niin sun pitää vaan yrittää hyväksyä sen käytös aina kun alkaa mököttää jos joku on vinossa. Kuhan et missään nimessä itse alennu mökötykseen koska sillon se menee pahemmaks. On hyvä että edes jompikumpi on se fiksumpi osapuoli ja yritää selvittää asian puhumalla.
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa ja alistamista. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä moista käytöstä puolisoltaan. On aivan turhaa arvuutella mitä itse on tehnyt tai sanonut väärin ja yrittää nöyristellä mykkäilijää. Pois siitä tilanteesta ja suhteesta, älkää suostuko uhriksi. Useimmiten taitavat uhreina kärvistellä naiset. Miehekäs mies ei käyttäydy noin naista kohtaan.
Mykkäkoulu on miesten vastine naisten pihtaamiselle.
Luuserille ei kannata antaa.
Voin itse kertoa mököttäjänä että syy siihen on osin se että jotkut meistä vaan vaativat sen ajan käydä asia läpi mielessään. Niin paljon kuin haluaisikin asian muuttaa niin se ei kerta kaikkiaan onnistu noin vain.
Voin kertoa senkin että siinä prosessissa käydään läpi kaikkia vaihtoehtoja jotka voi olla todella synkkiäkin ja joista peruuttaminen on sitten vielä vaikeampaa ja josta kärsii moni muukin. Parisuhteen lopettaminen jonkun pienen riidan takia lopettaa kyllä mököttämisen mutta sitten yhteenpalaaminen onkin hankalampaa sen jälkeen.
Sen vuoksi liika päälle käyminen ja asiasta puskeminen tai sopimaan pakottaminen saattaa vaan pahentaa tilannetta. Kannattaisi miettiä ja sitten kun taas keskusteluyhteys palautuu niin keskustella siitä onko parisuhteessa muitakin ongelmia kuin se yksittäinen asia ja joista ei esimerkiksi uuden riidan pelossa haluta keskustella.
Jos asia vielä halutaan karrikoida niin on se niinkin päin että jos toinen mököttää niin sellaisen henkilön pakottaminen toiseen tilaan on myös henkistä pahoinpitelyä eli ei se ole niin yksiviivaista.
Ja totta on kenenkään ei tarvitse sietää mitään keneltäkään eli jos tuntuu siltä että jos puoliso kohtelee väärin niin siitähän pääsee eroon.
Miten menee niissä suhteissa joissa molemmat osapuolet ovat kovia mököttäjiä? Ainakin ymmärtävät toistensa puhumattomuutta ja osaavat antaa tilaa. Vai käykö niin etteivät asiat ratkea ikinä mitenkään?
tilanne yleensä laukeaa ajan kanssa kun kumpikin on asiaa märehtinyt tarpeeksi. Sen jälkeen asia on joko sovittu, siitä pystytään keskustelemaan asiallisesti tai uusi riita ja uusi putki.
Voi olla että jotkut asiat eivät ratkea ikinä mitenkään ja se ei riipu riitelemistavasta.
Mitä minun ei-mököttäjänä kannattaisi siis tehdä? Ihan oikeasti antaa vaan olla ja odottaa, että tulee puhumaan? Vaiko lähettää esim. 1 viesti vielä, missä kerron ikävöiväni ja toivotan hänet tervetulleeksi takaisin heti kun on valmis?
Onneksi tämänkaltaisia riitoja ei tule usein. Mikäli se minusta on kiinni, ei enää koskaan. Haluaisin niin kovasti vaan päästä miehelle selittämään oman kimpaantumiseni syyt, kertomaan olevani valmis muuttumaan jne.
Mutta tosiaan pelkään, että jos sen yhden viestin lähetän, niin entä jos vaan pidennän murjotusaikaa?
Minä polvistelin ja anelin anteeksi tapahtumapäivänä ja sitä seuraavana. Ei ollut vaikutusta miehen käytökseen, joten otin sitten sen tavan, että annan olla rauhassa.
Ja Minävain, sama mulla, että en todellakaan halua mennä edes nukkumaan, jos on joki riita selvittämättä! Mutta olenko nyt alentunut itse mökötykseen, kun en ole kahteen-kolmeen päivään ottanut mitään yhteyttä? KUITENKIN silloin kun yritin selvittää asiaa, ei hän ollut yhteistyökykyinen.
Ihan vaan tiedoksi, että mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa, eikä sellaiseen kannata alistua.
Jos toinen kieltäytyy keskustelemasta, asia kannattaa jättää siihen ja lopettaa tuollainen suhde.. Toivottavasti mies/poika aikuistuu joskus...
tuo asia kuulostaa aika pitkälti siltä että sinussa tulee aina olemaan hänen silmissään vikaa ja sinä teet kaiken aina väärin. mietippä asiaa siltä kantilta että tämä tällainen mylläkouluilu selkeästi häiritsee sinua, haluatko jatkaa samalla linjalla, oletko valmis antamaan periksi perusluonteenpiirteestäsi ja toisen ei tarvitse muuttaa toimintamallia, että sinun tulee ainoastaan sopeutua, ei hänen
? itse näen asian niin ettette ole sopivia toisillenne jos perus kommunikointi menee henkisen väkivallan puolelle. hanki itsellesi mies joka osaa puhua, ei tuollaista tarvitse hyväksyä. anella ei tarvitse eikä kannata, oletko ennemmin huonossa suhteessa kuin yksin, mikä tärkeämpää: itsensä säilyttäminen vai menettäminen?
ehkä teidän on parempi olla erillään.
Kuka käski ruveta tappelemaan pikkuasioista, tehdä joutavasta pikkuasiasta draamaa.
Sitä saa mitä tilaa ... poikaystävä maksaa samalla mitalla takaisin.
Sinun käytös oli ala-arvoista, järkyttävää, yliampuvaa, törkeää ja kaikkea kamalaa ... nyt maksat hintaa käytöksestäsi.
Toivottavasti opit jotain tuostakin, draama-kuningattaria ei kukaan kaipaa taakakseen. Hoidetaan ristiriidat asialliseen tapaan, järkevästi, ei vetämällä hc-draamaa pikkuasioista.
Televisio tarjoaa näköjään noille nuorille tytöille draaman kaavan, pitää sitten omassa elämässä apinoida suoraan samalla kaavalla ... ihan pikku vinkki tytölle, jätä ne draamat sinne televisioon.
Joo. Tämän minä olen jo tiedostanut, kiitos vaan. Olen sanonut ties kuinka monta kertaa, että jos mennyttä voisi muuttaa, olisin sen jo tehnyt. Tiedostan myös sen täysin, että ilman typerää käytöstäni tässä ei oltaisi! Tiedostan olevani dramaqueen. Tiedostan, että tapojeni on muututtava. Tiedostan kaikki nuo asiat mitä viestissäsi sanoit. Niitä ei minulle tarvitse enää kertaakaan sanoa. Kaduttaa jo tarpeeksi muutenkin.
Haluan nyt keskittyä saamaan hänet takaisin luokseni. Saamaan asiat taas kuntoon. Millään muulla ei ole juuri nyt merkitystä. PISTE.
Miten niin dramaqueen? Höpö höpö, sinun kotimököttäjäsi olisi joka tapauksessa aloittanut mykkäkoulun, sinun tekemisilläsi ei ole hänen tympeään käytökseensä kovinkaan suurta merkitystä. Kun maailma murjoo niin hän kohtelee sinua huonosti. Jos on tyytymätön johonkin pikkuasioihin käytöksessäsi hän voisi huomattaa asiasta eikä alkaa dramakingiksi. Otapa tyttö järki käteen ja usko että meressä uiskentelee paljon lupsakkaampia kaloja. Älä kadu yhtään mitään äläkä keskity saamaan asioita kuntoon. Ne eivät tule koskaan olemaan sellaisen miehen kanssa kunnossa.
Itseasiassa riita alkoi alunperin siitä, kun hän huomautti asiasta, johon ei ole tyytyväinen. Ja minä suutuin. Olisin voinut jäädä keskustelemaan asiasta sen sijaan, että olisin lähtenyt ovet paukkuen paikalta. Olen oikeasti luonteeltani todella äkkipikainen ja suutun helposti. Moni ei minua kestäisi varmaankaan, tuskin itsekään itseäni kestäisin. Poikaystäväni on kuitenkin sanonut pitävänsä minusta juuri sellaisena, kuin olen. Vaikka olenkin välillä hiukan kärkäs. Kiitos kannustuksesta kuitenkin, mutta minä haluan oman rakkaani nyt vaan takaisin!:)
anna olla ja odota. Olet kantasi tehnyt selväksi poikaystävällesi ja oikeasti mitä muuta voit tehdä? Saatat jatkuvalla pommittamisellasi vain pitkittää tilannetta sillä jokainen viesti tai yhteydenotto vain ärsyttää jos hän on sopivassa mielentilassa.
Sinun kannattaa oikeasti miettiä sitä pystytkö hillitsemään kiukunpuuskiasi jos niillä on tuo seuraus kumppaniisi. Tällä en tarkoita sitä että kumppanisi olisi oikeassa mutta on hyvä myös miettiä sitä voiko omaa käytöstään muuttaa sen sijaan että vaadit kumppanisi muuttumaan. Ota huomioon että pahimmoillaan kumppanisi rupeaa pelkäämään sitä että sanoo sinulel jotain jos taipumuksenasi on räjähtää helposti.
Ota tämä myös ennakkotapauksena sillä se saattaa olla tapa millä riitelette jatkossakin ja mieti voitko ja haluatko sitä sietää.
Kyllä routa porsaa kotiin ajaa ja jos ei aja etsi uusi porsas.
Minä pystyn kyllä hillitsemään kiukkuani, jos tämä on siitä seuraus. Minä olen täysin valmis muuttumaan. Voi kun poikaystävänikin sen tietäisi.
Tietäisi edes päivän, millon hän aikoo taas puhua. Tämä odotus ja täysi epätietoisuus on jotain maailman ahdistavinta. Meillä ei tosiaan ole ollut ennen näin pitkää mykkäkoulua, joten on todella paha sanoa, kuinka kauan hän piileskelee omissa oloissaan.
Poikaystäväni on muutenkin ehkä vähän tavallista herkempi mies. Hän on useat kerrat itkenyt, jos olen loukannut häntä jotenkin. Joten kun lähdin ovet paukkuen paikalta, saattoihan se olla kova kolaus hänen herkälle mielelleen. Mutta hän on kyllä muuten niin fiksu ja rakastava poika, että vaikea kuvitella hänen tekevän näin. Eihän todelliset tunteet voi noin vaan kadota, vaikka siltä se tällä hetkellä tuntuukin? :(
Kuulostipa kauhella tuo "jos olen loukannut häntä jotenkin". En todellakaan halua häntä ikinä tahallani loukata. Mutta jos äkkipikainen luonteeni on antanut aihetta loukkaantumiselle, on poikaystäväni monesti itkenyt siitä. Tilanteet yleensä johtavat siihen, että kohta minäkin itken. Sitten itketään yhdessä ja kohta nauretaankin jo yhdessä, millaisia itkupillejä ollaan. :D
Aloittaja vaikuttaakin paljon fiksummalta likalta, mitä aloitusviestistä käy ilmi.
Toivottavasti kaikki kääntyy parhainpäin, ja saatte asiat sovittua.
Olet pyytänyt anteeksi joten mitä muuta voit tehdä kuin odottaa että hän antaa anteeksi tai ilmoittaa että ei voi antaa anteeksi?
Odota jonkin aikaa ja sitten "vahingossa" törmäät häneen jossain. Sitten tiedät.
Muista se että sinä et ole tehnyt mitään väärin; mokasit, pyysit anteeksi ja loppu ei ole sinusta kiinni. Muistutan edelleen että joillekin meistä asian prosessointi saattaa kestää ja niin inhottavalle kuin se tuntuukin sille ei voi mitään.
Häneen on totta puhuen hyvin vaikea törmätä "vahingossa" jossakin! Hän käy niin harvoin missään ja asuu toisella paikkakunnalla kun minä. Siis ihan tuossa kyljessä kuitenkin, mutta se n. 15 km on siinä välillä, ehkä vähän vähemmän. Hänen paikkakunnallaan minulle ei ole mitään oikeastaan, miksi siellä asioisin. Ja tuntuu, että hänelle taas ei omallani ole juuri mitään.
Oletko sinä mököttäjä nro2 itse joskus suuttunut ja poistunut paikalta pitkäksikin aikaa ottamatta mitään yhteyttä? Ja otitko sitten kuitenkin itse sen yhteyden, kun sen aika oli? Vai mitenkä ne tilanteet on sun kohdalla ratkenneet.
Häiritsee, kun viimeinen asia, jonka hänelle sanoin, oli kysymys siitä, onko hän jättämässä minut. Siihen ei siis tullut vastausta kuten ei oikeastaan muihinkaan viesteihin mitä olen laittanut. FB:ssä hän on sanonut ainoastaan "täh", "aha", "haluun olla yksin" plus ilmaissut, että oliko pakko sotkea hänen vanhempansa tähän ja sen kuinka häntä ärsytti vanhempien käytös tilanteen jälkeen.
Tuntuu, että pahin virhe oli soittaa hänen äidilleen. Kun äitinsä oli soittanut hänelle, niin sain poikaystävältä viestin, jossa hän sarkastiseen sävyyn kiitti huolenpidostani. Nämä ovat siis ainoat asiat, joita hän on minulle sanonut koko shown jälkeen. Ehkä se pahin virhe oli kuitenkin oma käytökseni kuullessani poikaystävältä jotakin, mistä en pitänyt. Tilanne kyllä opettaa ja kasvattaa minua ihmisenä, siitä voi olla varma!
Parikymppinen ei ole mikään mies vaan POIKA.
Annanpa nyt tälläisen aikuisen naisen vinkin. Anna sen äijän mököttää. Ja voin taata ettei vielä vuorokauden tai kahden vuorokauden kestävä mykkäkoulu ole pitkä aika. Itse olen katsellut yli viikonkin kestävää mököttämistä ja mykkäkoulua ja silti suhteemme ei ole loppunut siihen. Jos teidän suhde kaatuu tuollaiseen mitättömään riitaan niin sitä ei alkujaankaan ollut tehty kestämään. On aivan turhaa parkua miehen perään, joka ei ole tarpeeksi aikuinen sanoakseen suoraan missä mättää ja miten asiat korjataan. Olen huomannut että miehiä vaivaa tuo "akkojen" mullotus paljon useammin kuin naisia, että ketkähän niitä aikuisia oikein ovat?!?
No, onhan se hyvä, ettei het lepy, menis hukkaan hyvä murjotus ja uskottavuus koko spektaakkelista.
Se että voi törmätä vahingossa on järjestely kysymys ja riippuu ihan itsestänne kuinka sen voi järjestää ja kuinka paljon sitä haluaa. Se että on toisella paikkakunnalla ei ole mikään tekosyy.
Voi olla että kun on mökötyskausi päällä niin se että toinen yrittää ottaa yhteyttä ärsyttää ihan yhtä paljon kuin se että ei ota yhteyttä tai ei ole huomaavinaan.
Ja kyllä, on erittäin paha virhe soittaa hänen äidilleen, kakskymppinen saattaa olla juuri pääsemässä mamman helmoista pois ja kokee kaiken sieltä tulevan holhoamisen olevan loukkaus itseään kohtaan. Ylipäätään kyllä ihmissuhde asiat pitäisi aikuisten osata hoitaa keskenään.
Niin, aivan. Mutta kuten olen sanonut, en todellakaan soittanut äidille valittaakseni, mitä poikansa on tehnyt. Soitin saadakseni yhteyden poikaystävään ja samalla kysyin, tuliko hän kotiin.
Ja mitä sitten? vaikka kuinka vakuutat täällä niin ei se sitä poista että se voi olla poikaystäväsi mielestä väärin. Normaalia lienee että kysytään henkilöltä itseltään pääsikö perille ja jos soitat muille niin hälytyskellothan siitä soi.
Nyt kun muutenkin mietin tuota vahingossa törmäämistä, niin miten sen voi oikeasti järjestää? Enhän minä tiedä hänen menemisistään yhtään mitään!
Tilanne on hirveä ja tuntuu loputtomalta:(
Oikeasti, jos et pysty keksimään tai miettimään miten voit häneen törmätä niin tuntuu että onko sulla ongelmaankaan. Jos et muuta keksi niin mene suoraan ovelle.
Minä kyllä nyt ymmärrän, että äidille soittaminen oli väärin. Kyllähän kysyin, että minne hän meni, mutta edelleenkin: ei hän vastannut mihinkään! Mutta en nyt jaksa sen enempää puolustellakaan itseäni tässä. Olen idiootti, tiedän. Mutta en saa sitä tekemättömäksi vaikka kuinka haluaisin. Ei kai siitäkään voi ikuisesti vihoja pitää?
Hmm. Mököttäjä nro2, minä harkitsin tämän shown alussa ovelle menemistä. Silloin kun kysyin häneltä, voisinko tulla käymään, hän kuitenkin ilmoitti haluavansa olla yksin. Silti ajattelin, että jos ei pariin päivään mitään tapahdu, niin menen ovelle. Nyt vaan tuntuu, että ovelle tunkeutuminen olisi hirveä rikos, jos hänelle puhuminenkin on! Siellä sitten varmaan minulle ilmotettaisiin kylmästi, että häivy, kun hänen vanhempansa ja veljensä seuraisivat vierestä. Haluaisin mielummin selvittää asian ilman enempää draamaa. Eikös ennen sitä ovelle menoa olisi kuitenkin järkevämpi yrittää ottaa muulla tavalla yhteyttä?
Sen takia ehdotin "vahingossa" törmäämistä silloin ei tarvitse pelätä kasvojen menettämistä mutta jos et muutakaan keksi mene ovelle.Mitä sinulla on menetettävänä? EIkö ole itsestään selvä että kasvokkain dumppaaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin puhelimen kautta? MItä siitä vaikka vanhempansa ja muut ovat vieressä? Hehän voivat olla puolellasi eivätkä sinua vastaan, varmaan kaikki ulkopuoliset ovat sitä mieltä että ennemmin tai myöhemmin teidän on puhuttava välinne selväksi. Voi hyvinkin olla että kaveri ei halua kanssasi jutella mutta oletpahan yrittänyt ja jos onnistu niin sitten elämässä eteenpäin.
Mökötys-tyyli voi loppuakkin joskus. Kuten miehelläni. En nyt muista miksi ja miten, mutta ei ole mököttänyt vuosiin. Alkuaikoina teki sitä todella paljon ja se TODELLA TUNTUU HENKISELTÄ VÄKIVALLALTA oli se sitä kirjojen mukaan tai ei. Se on VALLANKÄYTTÖÄ. Ei hän varmaan pahalla sitä tehnyt mutta kidutti mua kuitenkin.
Riidathan usein tulevat "pienistä" asioista. Ei niitä pysty välttämään. Tärkeintä olisikin oppia niitä sopimaan. Kun pääset taas miehesi kanssa puheyhteyteen niin puhukaa reilusti asiat halki. Hänellä on omat "ongelmansa" eikä ne välttämättä johdu sinusta, mutta se teidän välikohtaus vain laukaisi tilanteen. (=hän rakastaa sinua yhä)
Hän asuu vanhempiensa luona. Ehkä käyttäydyit liian hallitsevasti ja hänestä tuntui, ettei hän tarvitse enää toista äitiä..??? Tälläinen tuli mieleeni. Hän ehkä etsii asemaansa nyt intin jälkeen.
Kiitos kaikille kannustaneille edelleen! Nyt tilanne on kuitenkin päättynyt onnellisesti. Poikaystäväni tuli eilen pyytämään anteeksi ja myönsi toimineensa tyhmästi. Asia on juteltu ja kaikki on taas kunnossa, HUH! 5 päiväähän sitä sitten kestikin.
Hän kertoi nimenomaan olleensa vihainen ja toimineensa siksi niin. Ja sanoi taas, että hän on aina toiminut näin vihaisena. Ei kuulemma tykkää huutamisesta jne. Tietää olleensa idiootti ja tietää minun olevan pahoillani myös käytöksestäni.
Ja sama meininki jatkuu kohta uudestaan.
Sinä kestät sen taas.
Minulle ei muuten onnistuisi toista kertaa.....
Sitä me emme voi kukaan tietää, tekeekö hän saman uudestaan. Lupasi kyllä kovasti yrittäää itseään hillitä vihapäissään, mutta sitten suuttumuksen hetkellä se ymmärrettävästi on vaikeaa, eikä sitä luultavasti tule edes ajateltua. Aidosti hän katuu tekoaan kyllä, varsinkin kun tajusi, miten se minua on satuttanut. Jos nyt niin käy, että sama toistuu, niin olen ainakin viisaampi ensi kerralla. Ensimmäinen kerta oli täysi shokki. Ehkä seuraavalla kerralla asutaan jo saman katon alla, mistä mies ei pakene? Näin asia saataisiin kuntoon huomattavasti nopeammin. Huomautan kuitenkin edelleen, vaikka sillä ei sinänsä mitään väliä teille muille olekaan, että poikaystäväni suuttuu hyyyyyyyyvin harvoin.
Mies joka käyttäytyy tökerösti ja suuttuu siitä että hänelle on suututtu, on luonnehäiriöinen. lopuksi tilanne etenee niin että sinä pyydät häneltä anteeksi ;) Huomaat pian seurustelevasi hirviön kanssa.
Moikka moi!!!!Luin tätä siun jutun ja ihan kun tää tulisi mun päästäni,Kohtaloksi voinko nyt sanoa:Mun mieheni on samalainen ei puhu oikein mitiä hän seuraa vaan lätkää ja telkkua,sitten kerran kysyin häneltä koska ois aika meille en jaksais aina olla hellan välissä ja kysyä onx siulla nälkää?Tosi hänellä ei oo äitiä se kuoli kun tää oli pieni poikainen,,,Emme edes harrastunu sängyssä mitään yli puoli toista vuotta...Mun ystäväni sanonu mulle monia kertoja se haluaa et kotona sillä ois nii sanottu(äiti) ei nii sanottu tyttöystävä.Olin nii ihmeissä onko asiaa nii,,,Olenko hänelle vaan äiti kotona,itsellääni on lapsi.Lapseni käy täällä silloin tällöin meillä,,Sitten huomaan monta kertaa et hän on mustis mun lapselleni,kun hän kutsuu mua äidiksi muruksi jne.....Sanoin kerran miehelleni hei en jaksaa enää olla haluaa kahdessa roolissa haluais olla olla tyttöystävä ei äiti.Sitten hän aina juu mie tajua sua.Mutta silti ei tajua.Meillä on tätä joo yli kaksi vuotta kun olemme yhdessä,,,En haluis erota tästä.Mieheni on pettyny mua pari kertoja ja silti annan anteeksi,,,,
"Tämä mykkäkoulu vaan tekee mut hulluksi, kun en haluaisi erota hänestä. Tämä on henkistä väkivaltaa. En ole syönyt tänä aikana ja öisin heräilen jatkuvasti ja sydän hakkaa stressistä. Pelottaa, että suhteemme kaatuu tähän, alkuperäisen riidan aihe oli kuitenkin niin mitätön kun voi vaan olla. Ja ennen tätä riitaa kaikki oli hyvin. Mies oli kertonut rakastavansa minua, välittävänsä musta jne ja rakkautemme on (oli?!) molemminpuolista ja suhteessamme oli ihanaa. "
- selvät ahdistuksen oireet. sekä psyykkiset että mentaaliset
"Maanantaina kun kysyin, saisinko tulla käymään, hän sanoi, että haluaa olla yksin. "
- sinulla on siis halua sopia riidat, mutta hänellä ei, vaikka tietää kuinka kärsit asiasta. Tämä ei ole normaalia parisuhdekäyttäytymistä, tämä on valtapeliä, jossa toista alistetaan omaan tahtoonsa.
"Minä polvistelin ja anelin anteeksi tapahtumapäivänä ja sitä seuraavana. Ei ollut vaikutusta miehen käytökseen, joten otin sitten sen tavan, että annan olla rauhassa."
Kuule, ei toista rakastava ja arvostava ihminen laita/anna toisen mennä noin pitkälle alistumisessa, vielä vähemmän torjuu törkeästi toisen anteeksipyynnöt. Hän pelaa valtapeliä, jonka kohde olet sinä. Nappula, jota voi pompotella miten haluaa.
Sanot "MIEHEN KÄYTÖS ON MIELESTÄNI ERITTÄIN ALA-ARVOISTA, JÄRKYTTÄVÄÄ, YLIAMPUVAA, TÖRKEÄÄ JA KAIKKEA KAMALAA MITÄ MIELEEN TULEE. Silti hänen kanssaan on sovussa niin ihanaa, että eroaminen hajottaisi mut täysin"
- narsistinen vallankäyttö perustuu juuri tuohoh. Sillä hän saa kohteestaan vallankäytöllä narsistista tyydytystä ja kohde on pidettävä lähellä ja saavutettava luottamus uudelleen, että "rökitys" voisi taas alkaa. Ei siinä montaa kierrosta tarvita kun vastapuoli on koukussa näihin tunteitten vuoristoratoihin ja vaikka nyrkki soisi, niin kohta on vähän aikaa ihanaa ja taas kohta sama tarina.
"En ole nähnyt häntä sen jälkeen kun hän lähti enkä ole enää uskaltanut soittaa tai lähettää viestejä, enää eilen, kun ei sitä vastausta kuitenkaan tule. Sunnuntaina lähdön jälkeen soitin varmaan noin 1000 kertaa ja lähetin muutamia viestejä epätoivoissani. Facebookissa yritin keskustella, mutta hän vaikutti vihaiselta siitäkin, että sotkin hänen vanhempansa tähän, "
Oket jo hänen vallassaan kun et uskalla ottaa yhteyttä siinä pelossa, että hän suuttusi siitä. Yrität saasa häneen kontaktia ja torjuu yrittämisesi järjestelmällisesti. Syyllistäminen ja suuttuminen siitä, että olet ottanut yhteyttä häneen äitiinsä (ei mitään syytä mikset voisi kun ole hätääntynyt) ja siitä suuttuminen eivät kyllä hyvää lupaa nekään. Vaikuttaa pikkupohjalta kun asiat eivät mene häne halunsa mukaan, nin hän purkaa itsekkään turhautumisensa toisiin. Siis sinuun.
"Äitinsä sanoi, että on suuttuessaan sellainen, että miettii yksin asioita ja sitten jossain vaiheessa leppyy ja alkaa puhumaan. Olen kuitenkin ajatellut, että en mä jaksa siltä joka päivä kysellä että josko nyt jo tavattaisiin ja juteltaisiin, vaan antaisin nyt murjottaa rauhassa, kun ei niihin mun facebook -viesteihinkään mitään vastausta juuri tule."
Äiti on kertonut sinulle sen tärkeimmän totuuden tässä. Hän on aina ollut sellainen ja tuskin tulee muuttumaan. Etkä sinäkään häntä voi muuttaa, ellet sitten koko ajan halua olla kohtuuttomasti pyytämässä anteeksi ja ottamassa syytä kaikesta niskoille. Hän ei tule muuttumaan, erityisti ainakaan siinä tilanteessa jos hän ei itse paheksu käytöstään ja ole oma-aloitteisesti valmis tekemään paljon töitä tuon luonnehäiriön vuoksi. Tie on pitkä ja kivinen ja takeita onnistumisesta ei ole. Oletko valmis siihen? Sinun riskisi ovat oman arvontunnon menettäminen, usko itseesi, alistuminen, pettymyys ja jopa looulta katkeruus ja kostonhimo.
Sinun on elettävä oma tarinasi, toivon sinulle voimia ja selvänäköisyyttä eroittaa oikea ja väärä ja taistelutahtoa pitääksesi omastasi kiinni, ettet hävittäisi itseäsi kokonaan
Hei aloittaja, jokainen meistä tekee virheitä elämässään. Suosittelen että jos miehesi alkaa mykkäkoulun, niin odotat sen aikaa kunnes hän ottaa sinuun yhteyttä. Jos et jaksa odottaa ja se käy mielenterveyden päälle, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota. Mutta jos jaksat odottaa ja mies ottaa yhteyttä, voitte keskustella sitten asiasta. Voit halata miestäsi ja kysyä että oletko pahoittanut mielesi jonkun sanomani asian takia tai olenko muuten loukannut sinua. Jne, miten milloinkin ja minkä asian takia. Puhukaa. Järkeilkää. Parisuhteissa ON ja tulee AINA OLEMAAN riitoja - erimielisyyksiä, joita joutuu purkamaan. Ei ole sellaista suhdetta olemassakaan jossa ei tulisi tälläisiä vastaan. Jokainen reagoi suuttuessaan eri tavalla, toinen mököttää hiljaa toinen huutaa tai tekee jotain muuta. Minusta mykkäkoulu ei ole pahimmasta päästä jos alkaa vertailemaan esimerkiksi raivohullua naistenhakkaajaa. Voit kertoa miehellesi kuinka tärkeä hän on sinulle ja vietä enemmän aikaa muiden ihmisten kanssa ettet tukehduta miestäsi. Jos ei suhde toimi, se ei toimi. Ei tämä niin rakettitiedettä ole, etteikö sitä maalaisjärjellä pysty selvittämään.