Miten unohtaa...?

Tyypillinen pettäjän reaktio, syyllistää sut. Et kai usko tuollaisia selityksiä.
Ja jos suhde ollut pitempi, niin sitä suuremmalla syyllä kannattas miettiä kaks kertaa, enkä kyllä jaksa uskoa mihinkään terapiaan.

Jos pystyt antamaan vilpittömästi anteeksi, mutta voitko koskaan olla varma miehesi aivoituksista...haluatko ikuisen epäilyn vai oman elämän???

Tuossa ylempänä avasin uuden keskustelun ja koitan auttaa samalla suakin... tiedän tunteen vaikka mun tapauksessa kyse on "pelkästään" nettijutuista. No mutta pettäminen on pettämistä.
Silloin meidän eka eron aikana ihan sama kuvio- hän rakastaa VAIN mua- ja se toinen oli "sivuheila". Ihan fiksu nainen, me puhuttiin asia sitten selviks naisten kesken puhelimessa, hän pyyteli jopa käymään.
Kumpikaan meistä ei tiennyt toistemme olemassaolosta.

Mutta niin en tiedä-- se luottamus mikä saatiin jollain viisiin takaisin
on kyllä kuollut ja kuopattu, ainakin nyt tuntuu siltä. Tää tapaus on siis ihan tuore, uusi käry kävi eilen.
Ajatukset ei ole vielä täysin selkeät vielä, varsinkin kun ei ole saanut nukuttua.

No sitä edellistä tapausta puitiin kyllä urakalla , minä varsinkin oon hyvä nostamaan kissoja pöydille enkä jää hymistelemään nurkkiin.

Tuo oli sama kuvio : luulin että sulla on toinen mies (no ei ollut), eli mies katsoi hyökkäyksen olevan paras puolustus.

Liekkö terapiasta apua ? Tiedätkö semmoisen vanhan sanonnan
kuka kerran keksitään sitä aina epäillään.
Tiedän että sulla on varmaan tunteita miestäsi kohtaan ja niin on mullakin,(siis omaani, ei sun... ) ne kun ei deleteä painamalla häviä.

Mutta mietis, seksin harrastaminen on jo aika kova juttu, varsinkin
kun se tuossa jotensakkin ohitetaan olankohautuksella ja kliseellä.

Onko se mies sen arvoinen että kannattaa vielä yrittää jatkaa ?
Mietitään yhdessä ja kiitos kun sain keskustella :o)

Voi hyvin !

Mikset voi antaa sille miehelles kunnolla. Ota aamuseisokissa suihin ja anna hierontaa illalla. Nosta hameenhelmaa aina kun on mahdollista, käytä mielikuvitusta. Tyhjää sen pussit joka/ aamu/ päivä/ ilta. Jos ei ole panoksia ei voi käydä naapurissa.

Ei pitkässä suhteessa elämä ole joka päivä ainaista pussien tyhjennystä vaikka sitä välillä voi ollakin. Voitko oikeasti kuvitella että pariskunta joka on ollut yhdessä vaikka 10 tyhjentelee vaan pusseja kaiket päivät ja että vaimon tehtävä on huolehtia joka ikinen päivä pussien tyhjentämisen elämänsä loppuun asti?

Pettämiseen taipuvainen luonne kyllä pettää jos on pettääkseen, ihan turha siitä on petettyä syyllistää. Jos lähtee suhteeseen järkevä ihminen tajuaa että pitkässä suhteessa tulee varmasti arki, mutta ei sen tarvitse olla huono asia.

Elämyshakuiset ihmiset vaan hakee elämyksiä itselleen, ei ne näe asiaa molempien kannalta vaan itsensä kannata.

Toivottavasti sinä pussien tyhjentäjä et vaan tule isäksi pusseja tyhjennellessäsi sillä tuolla asenteella ei kyllä hoideta pitkiä parisuhteita.

Ekaksi, aikaa on kulunut tosi vähän siihen nähden, mitä pettämisestä selviämiseen menee. Puolisen vuotta menee lähes pelkästään asian jatkuvalla vatvomisella. Luottamus palautuu tajuttoman hitaasti, nyt kulunut aika ei riitä siihen.

Pettäminen on usein sellainen paukku, että siitä kunnolla ylipääseminen vaatii ammattiapua. Ainakin meillä, vaikka pidän itseäni melko kyvykkäänä kohtaamaan ongelmat ja etsimään niihin ratkaisuja. pettämisessä mennään sellaiselle tasolle, jossa loukatuksi joutuu niin moni asia, ei pelkästään se luottamus, vaan oma naiseus, riittävyys, kelvollisuus, ylpeys jne. Ylipääsemiseksi ne tuntee on uskallettava ja osattava kohdata. Muuten asiasta menee "vaan yli" jollain tavalla. Aika ei paranna mitään, se vain kulkee, joten siihen ajatukseen ei kannata jäädä kiinni.

Se, että kannattaako pettäjän kanssa jäädä yhteen ja rakentaa uutta suhdetta selkiytyy vasta sen jälkeen kun oma pää alkaa olla jollain tavalla hallinnassa. Alkuvaiheessa on ihan hyvä olla siinä välitilassa, jossa ei vain yksinkertaisesti tiedä mitä tahtoo. Joskus elämässä se on tärkeää, jotta voi aidosti päättää. Olla hetki paikoillaan kaikki ovet auki, ja tehdä sitten oma päätös ja VALINTA ilman paniikkia ja ilman yksinjäämisen pelkoa.

Itse valitsin jäämisen ja parisuhteen rakentamisen uudelta pohjalta. Siihen vaikutti rakkaus jota tunsin puolisoani kohtaan vielä kaiken jälkeen. Mutta ilman sitä tapaa, jolla puolisoni kantoi vastuunsa ja osallistui uuden suhteen luomiseen, ei se rakkauskaan olisi yksinään riittänyt.

Luottamus syntyi ja rakentui uudelleen vähitellen sitä kautta, kun näin mieheni epätoivon, halun ja tahdon tehdä miedän suhteesta jotain uutta ja parempaa. Se suhde jossa minua oli petetty, ei siis voinut jatkua. En halunnut jatkaa elämää sellaisessa suhteessa, jossa minä olin petetty ja uhri ja puolisoni ikuisesti pettäjä ja syyllinen. Vanhan korjaaminen ei siis tullut kyseeseen. Ja sen oivaltamiseksi ja rakentamiseksi me tarvitsimme sitä terapeuttia, joka ilmoitti ensimmäisellä tapaamiskerralla, että meidän suhde on kuollut. Mitä me haluamme? Lopettaa sen siististi ja lähteä eri teille, vai alkaa tehdä työtä uuden puolesta? Kysymykseen ei minulla tietenkään ollut siinä vaiheessa vastausta, eikä tarvinnutkaan, mutta ajatus tuli heti tajuntaan. vanhaan ei ole paluuta.

Ja et voi koskaan ikinä unohtaa pettämistä. Niin se menee. Mutta sen kanssa oppii ensin elämään, sitten se haalistuu ja lopulta elämässä tulee niin paljon kaikkea muuta tärkeämpää jonka alle se alkaa painua. Mutta et koskaan unohda, vaikka kipu lakkaakin. Jos olet joskus menettänyt jonkun läheisen, tiedät, että suru laantuu ajan kanssa, mutta itse ihmistä ei koskaan unohda. Sama pettämisessä, sen muistaa aina, mutta sen miettiminen tai muistaminen ei tee kipeää.

Lue esim Väestöliiton sivulta uskottomuudesta. Siellä on (oli ainakin) ihan hyvä ja ytimekäs artikkeli sekä petetylle että pettäjälle.