Syy olla aviossa

Toisinaan oikein havahdun miettimään, miksi oikeastaan pysyn aviossa. Arkielämä on aika tylsää. Tylsin osa sitä on mieheni. Suhde on hiipunut rutiinien ketjuksi, jossa yksikään lenki ei sytytä.

Kyllä syynä yhdessäpysymiseen on elämän helppous. Kotini on ihana ja juuri sellainen, jonka halusin. Lapset pitävät isästään, joka isänä ei paha olekaan. Elintasonikin romahtaisi erossa. Olen saanut paljon niistä asioista, joita aina halusin.

Ehkäpä nyt on vain aikaa kohti uusia unelmia.
9294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Paranna suhdettanne. Keksi teille kivaa tekemistä. Ilahduta miestäsi ja lapsiasi. Ei se vaihtamalla parane, itse se pitää saada asioihin muutos, ei se taivaalta tipahda.

Äänestä

Eikös tuossa ole vastaus "Kyllä syynä yhdessäpysymiseen on elämän helppous. Kotini on ihana ja juuri sellainen, jonka halusin. Lapset pitävät isästään, joka isänä ei paha olekaan. Elintasonikin romahtaisi erossa. Olen saanut paljon niistä asioista, joita aina halusin."

Eikun odottelemaan jos joku joskus saisi sinut tyytyväiseksi....kunhan ikäännyt niin huomaat sinä olet vastuussa itse onnestasi; ei sinun tylsä miehesi. Taidat olla kuitenkin pikku prinsessa, joka odottaa ritaria....pelaa nyt sitä kotileikkiä, kun vielä voit.

Äänestä

itsehän kerrot jo monta syytä yhdessäoloonne, mutta vinkkinä parantakaa suhdettanne, menkää vaikka avioliittoleirille.
Kun on lapsia urautuu helposti, mutta teidän pitää saada aikaa toisillenne kahdestaa, menkää kylpylälomalle, järjestäkää kahdenkeskistä tekemistä, elokuvia, treffejä yms.

Siis panostakaa parisuhteeseenne, kuulostaa siltä, että homma on ok, mutta kipinä puuttuu.

Ja muista ei vaihtamalla parane, uuteenkin suhteeseen hiippii harmaa arki.

Äänestä

Vastaavan vaiheen elin silloin kun lapset olivat lähteneet ja mieheni oli viikot matkatöissä.
Ukko tuli kotiin perjantai iltaisin ja aloitti kupin kallistelun.
Ei toki häiriöksi asti!

Lauantaisin suoritimme yhteiselämään kuuluvat makuuhuonetoiminnot rutiinin omaisesti.
Sunnuntait olivat toistensa kaltaisia.

Sisältöä sain ainoastaan osa-aikaisesta yleisöpalvelutyöstäni.

Tuossa vaiheessa ajattelin joskus sinun laillasi.
Tosin en vakavissani mutta sen verran että säikähdin.
Elämäni puitteet olivat niin hyvässä mallissa kuin vain voin kuvitella.

Olimme kaikki lomamme matkoilla ja se täytyy sanoa ettei mieheni kanssa aika käynyt pitkäksi, myönteisessä mielessä.
Vaihtelua, yllätyksiä, vauhtia.

Tuo oli kuitenkin vain muutaman vuoden mittainen elämän vaihe.

Lopetimme aikaisemman suunnitelman mukaisesti töissä käymisen runsas 10 vuotta etuajassa.
Sen jälkeiset vuodet, 14kpl, ovat runsain mitoin korvanneet nuo muutamat, tylsät vuodet.

Mieheni on oma-aloitteisesti pitänyt itsensä täysin raittiina kotona ollessamme.
Koskaan ei kylläkään minulla ollut tarvetta huomauttaa päihtymisestä mutta kyllähän se kuitenkin seurusteluun vaikutti.

Kahden ihmisen talouden töistä minä teen ainoastaan vaatteiden huoltoon liittyvät sekä panostan tiskikoneen.
Ajokortistani luovuin samaan aikaan kuin työssä käymisestäkin.
Sanalla sanoen, olen nauttinut näistä vuosista ja aktiivisen mieheni seurasta.

Yllä yritin perustella miksi minun kannatti kestää ne muutamat vuodet.
Avioero ei olisi vaikuttanut elintasooni millään tavoin joten se ei ollut syynä pysymiseen.
Minulla on täysi vapaus omiin harrastuksiin ja matkoihin. Mieheni kannustaa vilpittömästi niihin.

Yhdessä oloa ei kuitenkaan korvaisi mikään.
Yhdessä asiassa olen hieman joustanut.
Mieheni lähestyy seitsemää kymmentä ja molempia osapuolia tyydyttävä intiimi kanssakäyminen vaatii minulta aikaisempaa enemmän aktiivisuutta ja hieman mielikuvitustakin.
Mutta kannattaa.

Jospa tylsyytesi on väliaikaista?
Olosuhteet ja tilanteet muuttuvat.
Et maininnut miehesi työn luonnetta. Meillä se oli pahin haitta mutta ohimenevä.
Oletko miettinyt miten voit itse vaikuttaa miehesi käytökseen?

Katso asiaa hieman pitemmällä, muutaman tai useamman vuoden tähtäyksellä!
Nyt tekemäsi uudet ratkaisut ovat enemmän tai vähemmän lopullisia.

Äänestä

Hei NoraStina, Mikäli sinun haave ja unelma on tavata valkealla ratsulla vastaantuleva pelastava prinssi joka täyttää kaikki unelmiesi fantasiat, romuuttaa huolellisesti ja ajatuksella kokoonpanemasi perhe...on aika poksauttaa se saippuakupla ja havahtua todellisuuteen!

Sinä voit rikastuttaa omaa elämääsi mielin määrin. Ilman (roskaelokuvien)haaveprinssiä:

- Ala oppimaan uutta.

-Raahaa perheesi lentokoneeseen tutustumaan uusiin kohteisiin ( huom ei rannalla makaamista). Kehitä itseäsi sisältäpäin! Tulet tutustumaan aivan erisortin ihmisiin joilla on kauneutta ja innokkuutta sisällään jakaakseen muille.

-Tee vapaaehtoistyotä muutama tunti kuukaudessa (tuo porukka yleensä on siitä fiksummasta päästä)

-Miehesi on aivan VARMASTI kiinnostunut jostain aiheesta. Opi siitä ja vie häntä harrastuksessaan eteenpäin. Tukekaa toinen toisianne uusien oppimienne asioden puitteissa.

Saadessanne aivokapasiteettiin uutta aiheistoa, tulet yllättymään kuinka positiivisesti se vaikutta koko yhteiseen elämäänne, sinun omaasi ennenkaikkea.

Tietysti on niin paljon helpomaa seurata halpojen naistenlehtien ja roskaelokuvien ohjeita: tuhota perhe, alkaa juosta tyhjän holynpolyn perään (ja useimmiten kun ei, polttaa siipensä) ja surra kaikkea menetettyä jonka loppujen lopuksi olisi niiiiiiiiin helposti voinut itse parantaa.

Äänestä

Kumma, että niitä unelmia ei voi elää ilman "tylsää" miestä..!
Yksin sinulla ei olisi välttämättä miestä ollenkaan. Unelmissa vain..
Etkö ole mitään oppinut katsellessasi muiden elämää..
ITSE sitä pitää suhteen vakiinnuttua alkaa sitä elämäänsä täyttää muillakin asioilla, esim.harrastuksilla ja omilla ystävillä.
MIes on mukava olla olemassa, mutta mies ei ole sinun elämäsi, sinulla on omasi, miehellä omansa.
Aloita vaikka liikunnalla, saat tuuletusta pöhöttyneille ajatuksillesi!

Äänestä

Tuolla kuvailemallasi tilalla on nimikin, se on arkielämää.
Sitä tasaisen harmaata jollotusta mitä suurin osa viettää hautaan saakka.

Äänestä

Vaihtelevia syitä 41:n vuoden aikana.

Alkuaan avioiduin osittain laiskuudesta.
Olin viettänyt värikästä poikamieselämää muutaman vuoden ja alotettuani vakiintumiseni opiskelun muodossa tapasin nykyisen vaimoni.

Heti alusta alkaen viihdyimme toistemme seurassa.
Vaimostani en tiedä mutta hillittömin kiihkoni oli haalennut aikaisempien vuosien sekoiluun.
Oli siis muutakin yhteistä kuin fyysinen veto!

Siis ensimmäinen syy: Laiskuus ja mukavuuden rakkaus.

Muukin keskinäinen kiintymys voimistui ja kun sitten hankimme yhteistä omaisuutta ja kaksi tenavaa niin olihan siinä konservatiiviset elämän puitteet kasassa. Kaiken lisäksi tunsin jonkinlaista pesänrakentajan ja elämän jatkuvuuden turvaajan tyydytystä.
Koskaan meillä ei ollut riitaa raha-asioista ( niukkuudenkaan aikana ), lasten kasvatusperiaatteista eikä yhteiskunnallisten asioiden periaatteista.

Toinen syy: Konservatismi.

Heti alkuunsa totesimme yhteisiä mielenkiinnon kohteita sekä molempia kiinnostavia harrastuksia.
Aktiiviliikunta ja penkkiurheilu, yhdistystoiminta ja matkustelu.

Kolmas syy: Yhteen hitsaantuminen ja siitä nauttiminen.

Työelämässä ollessa olin paljon pois kotoa.
Joutovuosinamme, omien matkojen lisäksi vaimo tekee tyttöjen matkoja jolloin minä kotimiehenä totean toisen, tuplatäkkiä nykivän tuhisijan läsnäolon miellyttävyyden.
Fyysistä vetoa ja kaveruutta.

Neljäs syy: Urautuminen.

Pitkästyttävää vaihetta emme ole kumpikaan kokeneet. Uskallan sanoa sen myös vaimoni puolesta.

Kaikkinensa, haluamme molemmat että kaverin elämä olisi mukavaa ja tyydyttävää.
Puheiden asemesta osoitamme sen vaistomaisesti, suunnittelematta, käytännön toimilla.

Kaikki elämän osa-alueet toimivat normaalisti. Kierrokset tietysti hiljalleen hiipuvat mutta eivät ole himmentyneet.

Yhteenvetona minun täytyy sanoa etten lapsuuteni kodista lähtiessäni olisi voinut kuvitella miten hyväksi elämäni tulisi muotoutumaan.
Mutta huomautuksena sanon ettei se ole tasapaksua ollut!

Äänestä

Onko keskiluokkainen perhe-elämä välttämättä jännittävää? Kummallista, että ihminen valitsee tuikitavallisen ja perusturvallisen elämäntyylin ja valittaa sitten, että sellaista se on.

Meillä ei ole lapsia ja muutimme ulkomaille töihin. Arkielämästä tulee hetkittäin erittäin haastavaa, esimerkiksi juuri nyt, kun täytyy täyttää saksankielinen veroilmoitus pitkän kaavan mukaan... Yhteinen vihollinen yhdistää ja nyt se on tuo pelottava monisivuinen Einkommensteuerklärung.

Yrittäjäveljeni taas sanoi, että jos haluatte jännitystä tylsään elämään, niin ryhtykää suosista yrittäjäksi. Se on helppo konsti nostattaa adrenaliinia pintaan ja varmistaa että jokainen päivä on yllätyksiä täynnä.

Konstit on monet ja ne on itsestä kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NoraStina kirjoitti:

Toisinaan oikein havahdun miettimään, miksi oikeastaan pysyn aviossa. Arkielämä on aika tylsää. Tylsin osa sitä on mieheni. Suhde on hiipunut rutiinien ketjuksi, jossa yksikään lenki ei sytytä.

Kyllä syynä yhdessäpysymiseen on elämän helppous. Kotini on ihana ja juuri sellainen, jonka halusin. Lapset pitävät isästään, joka isänä ei paha olekaan. Elintasonikin romahtaisi erossa. Olen saanut paljon niistä asioista, joita aina halusin.

Ehkäpä nyt on vain aikaa kohti uusia unelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu