2300 iltaa ja aamua;

Aikaprofetia 2300 iltaa ja aamua
Monet profeetat saivat suuria totuuksia Jeesuksesta välitettäväksi ihmiskunnalle.
Olemme onnekkaassa asemassa ihmiskunnan historiassa, kun voimme lukea valmista Raamatun kirjakokoelmaa.

Kun profeetta Daniel (600 ekr) sai Jumalan ilmoitusta lopun ajoista hän oli ymmällä ja uupunut. (Dan 8:27) Daniel ei voinut ymmärtää saamaansa ilmoitusta. Siksi enkeli Gabriel ilmestyi hänelle ja opetti Danielia. (9:21-22) 8. Danielin kahdeksannessa luvussa aikaisemmin aikakysymys oli jäänyt selittämättä. (8:13-19)
Daniel 9 luvussa kerrotaan Jerusalemissa olevan maanpäällisen pyhäkön hävittämisestä sekä aikajaksotkin tarkemmin.

Enkeli selitti:
"Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty (alkup. "leikattu jostakin") Sinun kansallesi."
- Tämä kertoo että 70 vuosiviikon aikajakso on osa jotakin pidempää aikajaksoa. (9:24)
Raamatun aikaprofetioissa "yksi päivä" merkitsee yhtä vuotta käytännössä. Tulemme huomaamaan että 70 vuosiviikkoa, joka oli erityisesti juutalaisille kuuluva aika, (7x70=490 vuotta) on osa 2300 vuoden aikajaksoa Raamatun profetiassa.

Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa ja 2300 iltaa ja aamua alkoivat yhtä aikaa.
- "Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan.
- "Niin kauan että 2300 iltaa ja aamua on kulunut, sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan," lupasi enkeli (Dan 8:13- 14)

Seitsemänkymmenen vuoden aikajakso alkoi kun annettiin käsky Jerusalemin jälleenrakentamisesta.
Jos nyt selvitämme milloin käsky annettiin, pääsemme aikalaskelman lähtöajankohtaan;
"Sinun tulee tietää ja ymmärtää; siitä ajasta jolloin se sana lähti liikkeelle; Jerusalemin entiselleen palauttamisesta ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on voidellun hallitsijan tuloon 7 vuosiviikkoa ja 62 vuosiviikkoa rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat." (9:25)

Jerusalem oli raunioiksi hävitetty. Kansa oli joutunut pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan tottelemattomuutensa vuoksi. Persian kuningas Artaxerxses Longimanus antoi tällaisen käskyn syksyllä vuonna 457 ekr.
>>> Tämä määrää siis 2300 vuoden aikaprofetian laskelmien lähtöajankohdan. Aikalaskenta alkaa Artaxerxeksen käskystä rakentaa Jerusalem uudelleen.
(Esra 7:11-26, 4:7-22) Huomaamme miten varma tämä vuosiluku on kun kaikki loksahtaa paikoilleen;

70 vuosiviikkoa (490 v.) koskee Juudan kansaa. (9:24-27)

69 vuosiviikkoa (483 v.) vei Messiaan toiminnan alkuun jolloin Johannes kastoi Jeesuksen.

70 vuosiviikon keskellä (vuonna 31) Jeesus ristiinnaulittiin

70 vuosiviikon päättyessä opetuslapset lähtivät julistamaan evankeliumia pakanoille, kun juutalaiset olivat ensin torjuneet evankeliumin.

Vapahtajan kuoleman jälkeen jäi vielä 3,5 vuotta Israelille annettua armonaikaa. Ristinkuolema tapahtui keväällä 31 jkr, ja tämä 3,5 v. aika ulottuu syksyyn 34 jkr. Evankeliumia julistettiin juutalaisille, mutta kansa ei ottanut sitä vastaan.
He kivitivät Stefanuksen (Apt 6:8-15) ja torjuivat armon sanoman v. 34 jkr. Vainot alkasivat.

Kansalle säädetty aika päättyi. Evankeliumi annettiin pakanoille jotka tekisivät sen hedelmiä. (Matt 21:42-43,
1 Piet 2:9) Merkitsee uuden liiton kansalaisuuden jäsenyyttä kaikille halukkaille samoin ehdoin yksilötasolla.
Apt 10:10-16, oli näky missä Pietarille näytettiin että kaikki olivat tervetulleita Kristuksen luokse.
Näyn selitys>>> Apt 10:28,35. (Kyse näyssä ei ollut ruoasta, vaikka usein niin luullaan)

Loppuaika mitä jää 2300 vuodesta tuo vuoteen 1844.
Tällöin Raamatun mukaan "pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa." (8:14)

Koska maallinen pyhäkkö oli lakannut olemasta temppelin esiripun revettyä kahtia (Matt 27:50-51) Jeesuksen kuollessa ristillä, ja koska maallinen pyhäkkö oli vain vertauskuva taivaallisesta pyhäköstä, on selvää että varsinainen ihmiskunnan pyhäkkö on taivaassa.
>>>> Hebrealaisille luvut 8-10

Jeesuksen kuollessa ristillä avautui suora tie taivaaseen, (Ilm 20:12,15) eikä synnin poistamiseen tarvittu enää monimutkaista uhripalvelusjärjestelmää ja Aaronin jälkeläisiä ylipappeina kerran vuodessa suurena sovituspäivänä.
Jeesus Kristus on oikea Ylipappi johon koko vanhan liiton uripalvelus ja seremonialait viittasivat esikuvana. Esikuvaa oli myös maallinen pyhäkkö joka oli tarkka jäljennös taivaallisesta pyhäköstä.

Kun lopun ajat alkoivat ja Danielille annettu profetia selvisi 1843-44 siirryttiin pyhäkössä pelastushistoriassa uuteen vaiheeseen.
Maan päällisessä pyhäkössä oli esikuvan mukaan myös kaksi osaa. Pyhä ja Kaikkeinpyhin.
Sillä on oltava merkitys myös taivaallisessa pyhäkköpalveluksessa.

Jeesus Kristus meni kaikkein pyhimpään todelliseen pyhäkkötelttaan (Hebr 8:2) oman verensä kautta (9:12) Hän on ylin pappi temppelipalveluksessa kaikkein pyhimmässä.

Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkein pyhimpään rukoustemme välityksellä jokaisella ihmisellä kansallisuuksista riippumatta.
Hebr 10:19

jari

http://jarinhotelli.blogsöpot.com
13.4.2011

42

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässä minun mielipiteeni koskien 2300 iltaa ja aamua elikkä 2300 vuorokautta.
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9798204
      _________________________________

      Danielissa puhutaan illoista ja aamuista nimenomaan siitä syystä, ettei aikoja väännettäisi vuosiksi tai vuosituhansiksi. Ja vuosiviikko on nimensä mukaisesti 7 vuotta. Ajatuksia herättäviä linkkejä Danielin kirjaan, erityisesti
      tuohon 2300 vuorokauteen ... mm. Helinä Jokisen blogi herättää ajatuksia.

      http://kultaomenia.blogspot.com/2010/11/2300-iltaa-ja-aamua-leikattuna.html

      Adventistit ovat täyttäneet kaikki mahdolliset foorumit aiheella 2300 ja tässä
      eräs lähest'ulkoon virallinen:
      http://paavovirtaniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/68860-danielin-kirjan-2300n-vuoden-aikaprofetia-uskonpuhdistajien-nakemyksen-mukaiseti-avattuna

      ISO HALLELUJA-huudahdus minulta, kun sattumoisin äkkäsin tämän linkin,
      joka on kanssani samassa käsityksessä ja samaisesta syystä kuin minä ...

      /7/7 Antiokus Epifanes kuoli jossakin kaupungissa Elymaisin ja Babylonin välillä ( 1. Makk.6:1-6), mutta lopunajan laittomuuden ihmisen loppu tulee sen jälkeen, kun hän on pystyttänyt hovitelttansa "merien välille, pyhäkön ihanalle vuorelle" (11:45), tai: "merien ja pyhän tahdon vuoren välille." = "kai steesei autuu teen skeenen tote ana meson toon thalassoon kai tuu oruus tees theleeseoos hagiuu." /7/7
      http://koti.mbnet.fi/rape1941/pelkd6.htm

      Jottei eksy tulkinnoissaan, on tärkeää havaita, että Danielin kolme viimeistä
      lukua ovat avainasemassa ja sinällään itsenäinen profetia ihan viimeisistä
      ajoista. Linkissä sanotaan se fakta Danielin kirjasta hienosti:

      KIRJAN KOLME VIIMEISTÄ LUKUA

      Kirjan kymmenes luku kertoo enkelin ilmestymisestä Danielille. Enkeli sanoi:"Minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla: sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä" (10:14). Aloittaessaan opetuksensa enkeli siis lähtee liikkeelle Danielin omasta ajasta (11:1), kertoen Persian valtakunnan loppuvaiheet (jakeet 1-2), Aleksanteri Suuren nousun (jae 3), ja hänen valtakuntansa hajoamisen neljään osaan (jae 4). Jakeet 5-20 kertovat Etelän = Egyptin ja Pohjan = Syyrian kuninkaiden keskinäisistä sodista Antiokus Epifanekseen asti.

      Jakeet 21-35 puhuvat Antiokus Epifaneksesta, jonka suorittamat toimet (pyhäkön häpäisy, jokapäiväisen uhrin poistaminen ja hävittävän kauhistuksen asettaminen) on katsottava esikuviksi päivien lopulla toistuvista samanlaisista tapahtumista.

      Jakeisiin 36-45 (vaikkakin ne nimellisesti näyttävät edelleen puhuvan Antiokus Epifaneksesta) onkin jo selvästi punottu profetia lopunajan pedosta / laittomuuden ihmisestä. Tämä kuningas menestyy (jae 36) kanonisoidun Septuagintan mukaan: "heoos an syntelesthee orgee" = "siihen asti kun viha toteutuu / päättyy", mikä aika on selvässä yhteydessä 12:1 mainittuun ahdistuksen aikaan, kuolleitten ylösnousemuksen edellä (12:2), lopun aikana (12:9).

      Antiokus Epifanes kuoli jossakin kaupungissa Elymaisin ja Babylonin välillä ( 1. Makk.6:1-6), mutta lopunajan laittomuuden ihmisen loppu tulee sen jälkeen, kun hän on pystyttänyt hovitelttansa "merien välille, pyhäkön ihanalle vuorelle" (11:45), tai: "merien ja pyhän tahdon vuoren välille." = "kai steesei autuu teen skeenen tote ana meson toon thalassoon kai tuu oruus tees theleeseoos hagiuu."

      Jeesus Kristus surmaa hänet suunsa henkäyksellä (2. Tes.2:8, Jes.11:4,, 27:1). (Jes.11:4:ssä heprean sana "rasha" on yksikössä, samoin Septuagintan "asebees", siis: "jumalattoman".)

      Danielin kirjan yhdennentoista luvun jakeet 36, 45 toteutuvat ja täyttyvät "aikana, kahtena aikana ja puolena aikana", sen jälkeen kun Israelin kansan hajoitus on päättynyt (12:7). Aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa, eli kolme ja puoli vuotta tekevät meidän ajanlaskumme mukaan 1277,5 päivää. Hyvin lähellä tätä lukua ovat 12:11-12 mainitut luvut: Hävityksen kauhistuksen asettamisesta on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää, eli kolme vuotta 195 päivää, mutta mihin? Koska hän on autuas, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää, eli siis edellistä lukua 45 päivää enemmän, siis kolme vuotta 240 päivää, mitä silloin tapahtuu?

      • Anthiokoksella ei ole profeetallista merkitystä aikalaskennoissa.
        Voi olla jotakin vertauskuvaa jumalattomuudessa jossakin tietysti sillä oli sensaatio ottaa mahdollisimman epäopuhdas eläin uhrieläimeksi.
        Aikalaskennalla ei ole tähän herraan merkitystä eikä profetioissa ajassa eteenpäin.

        -------------

        Profeetallinen aikalaskenta "vuosi ja päivä" periaatteella;

        - Raamatun profetioita ei tavallisesti ole ilmoitettu siten, että niitä voitaisin kalenterin mukaan ajassa laskea. Poikkeukset vahvistavat säännön.

        On kuitenkin olemassa hyvin merkittävät poikkeukset tästä säännöstä. Yksi Raamatun profetia jonka pituus 2300 vuotta, on laskettavissa tarkasti. (Kts. opetuskirjeet "Aikaprofetia 2300 iltaa ja aamua" ja "Tutkiva tuomio, taivaallinen oikeudenkäynti") 2300 vuosien aikana on tapahtunut erilaisia profetian täyttymyksiä, joita voidaan historiassa määrittää ja todistaa tarkasti.

        Suurimmat ja tärkeimmät profetiat koskevat Jeesuksen ensimmäistä ja toista tulemusta. Ensimmäistä adventtia voidaan määrittää vuosissa Raamatussa aikalaskelmilla. Ensimmäisestä profetiasta Kristuksesta on kulunut jo noin 6 000 vuotta. (1 Moos 3:15) Tuhansia vuosia vanhoja ovat kaikki ennustukset Hänestä. (Kts. opetuskirje "Profetiat ensimmäisestä adventista" ja "Jeesuksen tulo") Siksi Jumala on ilmoittanut asioita vuosissa, eikä päivissä. Toista adventtia emme voi ajassa tarkasti määrittää. Raamattu ei anna pohjaa aikalaskelmille vuoden 1844 jälkeen. Herran paluun päivän tulon tietää vain Isä yksin. (Matt 24:36)

        Dan 9:25 profetia Jeesuksen ensimmäisestä tulosta antaa lähtökohdan tarkoille aikalaskelmille historiassa Vapahtajasta. Ensin täytyy tietää kuka ja koska lausui sanat Jerusalemin jälleenrakentamisesta? Siitä alkavat laskelmat 2300 vuodeksi eteenpäin lopun aikaan saakka vuoteen 1844. (Dan 8:13-14) Enkeli kertoi Danielille että ennustus vie lopun aikaan. (Dan 8:17, 19, 26) Jos käyttäisimme päiviä laskelmissa, menisi profetialta pohja kokonaan. Päivät on luettava vuosiksi. Vapahtaja tulisi 7 vuosiviikkoa 62 vuosiviikkoa Jerusalemia koskevien sanojen lausumisen jälkeen ! (Kuningas Artarksekses lausui 457 ekr) Yksi vuosiviikko on 7 vuotta. Messiaan tulon ajankohdaksi tulee Jeesuksen kastehetki 27 jkr. (Matt 3:13-14, Luuk 3:1-2, 21-22)

        Päivä ja vuosi periaate, eli yksi profeetallinen päivä tarkoittaa yhtä vuotta, on käytäntö muuallakin Raamatussa. (4 Moos 14:34, Hes 4:6) Samoin voidaan laskea vuosissa keskiajan tapahtumia. Pimeä keskiaika jolloin paavinvalta vainosi Raamatun omistavia ja Jumalalle uskollisia alkoi v. 538 jkr, ja päättyi paavin vangitsemiseen Ranskan vallankumouksessa 1798.

        Keskijan pituus oli 1260 vuotta.

        Ilm 11:2= 42 kuukautta= 1260

        Ilm 11:3= 1260 päivää

        Ilm 12:14: "vuosi, kaksi vuotta, ja puoli vuotta" = 1260

        Dan 7:25= "aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa" =1260

        (2 Tess 2:3-4, Matt 24:15, 21-22)

        Viisaat voivat käyttää ymmärrystään tässä, kehottaa profeetta Daniel 12:10.
        Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu
        Tilaa: Blogitekstit (Atom)

        t. jari

      • tuhat ja yksi

        Olen kanssasi samaa mieltä.
        Dan.8:14. kohdasta se on nimenomaan 3200 päivää, eikä niin kuin Adventimin harhassa väitetään.

        Samoin mm, Dan.11. luvusta jossa kerrotaan Aleksateri suuresta josta llkoi Danielin kirja neljännen pedon aikakausi päättyen kertomuksessa Syyrian kuninkaaseen Antiokhos neljäs Epifaneeseen.
        Mutta Adventistit ovat siinäkin täysin puutteellisen tiedon varassa tehneet oppinsa ja täysin mielikuvituksen tuotetta seon.

        Danielin kirjan sen sanoma on niin selkeää jotta sen oikein ymmärtäminen ei tuota asiaan perehtyneelle kovinkaan suuria vaokeuksia nykyisen tiedon valossa.

    • Anthiokos Ephifanes oli jumalaton kuningas joka keksi ottaa sian uhrieläimeksi.
      Sillä hänestä tuli karismaattinen johtaja aikanaan joka oli aikaa jolloin
      kuningas ei välittänyt jumalasta. Joskus kunininkaat välittivät.
      Israelin historia oli tuota vuorovaihtelua aina vanhan liiton aikana.

      On tosiasia että on joitakin profetioita raamatussa joita voidaan laskea kalenterilla.
      Niitä ei ole monta.

      Raamatullinen aika kirjaimellisissa vuosissa ilmaistiin "päivä" raamatussa.

      He va bara så där.

      jari

      • gerdrud rye

        Onpa helvetin hatara sepustus!
        Jos olisi enkeli sanonut, että maailman loppua ei tule vielä 2011 Auringon kierronkaan jälkeen, niin kukahan olisi viitsinyt vaivautua uskomaan?
        Ei pystyneet ennustajaukot ja- akat näkemään esimerkiksi valtavaa lääketieteen kehitystä, ainakaan raamatusta ei löydy yhtäkään kuvausta aivoleikkauksesta ja vielä niin, että siitä on sairaalle oikeasti apua.
        Onpahan täynnään epäselvää ja vielä epäselvempää jolinaa ja sekopäisiä näkyjä jos jonkin laisista kummituksista.
        Ja tähän hölynpölyyn jotkut uhraavat koko rahansa ja mielenterveytensä!

      • gerdrud rye kirjoitti:

        Povaaminen ja horoskoopit. -onko tulevaisuuteen katsominen sopivaa?

        Meedioiden välityksellä tapahtuva yhteys "henkimaailmaan" on ikivanha tapa. Spiristististen asioiden harrastus on laajaa nykyaikanakin ja lopun aikana tulee tapahtumaan suuria ihmeitä paholaisen toimesta. (Ilm 13:13-15)

        Raamatun kanta spiritismiin on ehdottoman kielteinen. Muinaisessa Israelissa yhteydenpito ns. vainajahenkiin rangaistiin kuolemalla. (5 Moos 18:10-12, 3 Moos 20:27) Raamatun mukaan todellisuudessa vainajahenkiä ei ole olemassa, sillä kuolleet eivät Raamatun mukaan ole tietoisssa tilassa. Sielun kuolemattomuusopit kaikki ovat spiritismin seurausta josta se on periytynyt kirkkoihinkin. (Saarn 9:5-6,10) Nämä "yhteydenpitäjät" ovat demoneita eli langenneita enkeleitä itse paholaisen palveluksessa jotka vainajiksi tekeytyen pettävät ihmisiä saaden ihmisten mielet hallintaansa. Kun mieli on paholaisen hallinnassa ihminen tulee johdetuksi paholaisen tahdon mukaan ja tällä tavoin ennustukset voivat "toteutua." Meediot voivat tosin itse olla ymmärtämättömiä keiden kanssa seurustelevat ja itsekin tietysti petettyjä.

        Moni ihminen alkaa leikkiä uteliaisuudesta pahojen henkien kanssa. Nähdessään voiman osoituksia hän tulee houkutelluksi yhä pidemmälle, kunnes lopulta ihmistä hallitsee tahto joka on ihmisen omaa tahtoa voimakkaampi ja ihminen joutuu käymään todella kovan taistelun päästäkseen irti. Kun ihminen hylkää Jumalan, Henki vetäytyy kokonaan pois ja ihminen voi vajota järkyttävän syvään alennustilaan jossa voi tapahtua mitä tahansa.

        Pettäjinä demonihenget toimivat lausuen kauniita sanoja ja moni ihminen on liikuttunut ajatellessaan että on saanut kuolleelta omaiseltaan viestin. Tulee kuitenkin aina muistaa, että paholaisen perimäinen tarkoitus on aina petos ja ihmisen tuhoaminen. Tämä toteutuu viimeistään kun ihminen on kadotettu. Ennustelu liittyykin Jumalasta luopumiseen. (Jes 2:6) Spiritismin harrastajia kohtaa tuho. (Jes 47:9-15) Jumalan kansa Israel joskus lankesi spiritismin syntiin. (2 Kun 17:16-17, 21:6)

        jari

      • tuhat ja yksi

        >>> Anthiokos Ephifanes oli jumalaton kuningas joka keksi ottaa sian uhrieläimeksi.
        Sillä hänestä tuli karismaattinen johtaja aikanaan joka oli aikaa jolloin
        kuningas ei välittänyt jumalasta. Joskus kunininkaat välittivät.
        Israelin historia oli tuota vuorovaihtelua aina vanhan liiton aikana.>>>

        Aivan sekaisin olet selityksesi kanssa !

        - Zeuksen palvontaa ei muuten Antiokhos neljäs Epifanes keksinyt !
        - Antiokhos Epifanes ei välittänyt juutalaisen iskonnon Jumalasta.

        >>> On tosiasia että on joitakin profetioita raamatussa joita voidaan laskea kalenterilla.
        Niitä ei ole monta.>>>
        - HUOM! kalenterita on monta mutta , raamatussa yhtään profetiaa ei ole laskettavissa tähä'n aikaan eikä tulevaan aikaan.

        >>> Raamatullinen aika kirjaimellisissa vuosissa ilmaistiin "päivä" raamatussa. >>>
        - On harha oppi uskovan aivosoluissa!

      • juri kaurila
        jarlau kirjoitti:

        Povaaminen ja horoskoopit. -onko tulevaisuuteen katsominen sopivaa?

        Meedioiden välityksellä tapahtuva yhteys "henkimaailmaan" on ikivanha tapa. Spiristististen asioiden harrastus on laajaa nykyaikanakin ja lopun aikana tulee tapahtumaan suuria ihmeitä paholaisen toimesta. (Ilm 13:13-15)

        Raamatun kanta spiritismiin on ehdottoman kielteinen. Muinaisessa Israelissa yhteydenpito ns. vainajahenkiin rangaistiin kuolemalla. (5 Moos 18:10-12, 3 Moos 20:27) Raamatun mukaan todellisuudessa vainajahenkiä ei ole olemassa, sillä kuolleet eivät Raamatun mukaan ole tietoisssa tilassa. Sielun kuolemattomuusopit kaikki ovat spiritismin seurausta josta se on periytynyt kirkkoihinkin. (Saarn 9:5-6,10) Nämä "yhteydenpitäjät" ovat demoneita eli langenneita enkeleitä itse paholaisen palveluksessa jotka vainajiksi tekeytyen pettävät ihmisiä saaden ihmisten mielet hallintaansa. Kun mieli on paholaisen hallinnassa ihminen tulee johdetuksi paholaisen tahdon mukaan ja tällä tavoin ennustukset voivat "toteutua." Meediot voivat tosin itse olla ymmärtämättömiä keiden kanssa seurustelevat ja itsekin tietysti petettyjä.

        Moni ihminen alkaa leikkiä uteliaisuudesta pahojen henkien kanssa. Nähdessään voiman osoituksia hän tulee houkutelluksi yhä pidemmälle, kunnes lopulta ihmistä hallitsee tahto joka on ihmisen omaa tahtoa voimakkaampi ja ihminen joutuu käymään todella kovan taistelun päästäkseen irti. Kun ihminen hylkää Jumalan, Henki vetäytyy kokonaan pois ja ihminen voi vajota järkyttävän syvään alennustilaan jossa voi tapahtua mitä tahansa.

        Pettäjinä demonihenget toimivat lausuen kauniita sanoja ja moni ihminen on liikuttunut ajatellessaan että on saanut kuolleelta omaiseltaan viestin. Tulee kuitenkin aina muistaa, että paholaisen perimäinen tarkoitus on aina petos ja ihmisen tuhoaminen. Tämä toteutuu viimeistään kun ihminen on kadotettu. Ennustelu liittyykin Jumalasta luopumiseen. (Jes 2:6) Spiritismin harrastajia kohtaa tuho. (Jes 47:9-15) Jumalan kansa Israel joskus lankesi spiritismin syntiin. (2 Kun 17:16-17, 21:6)

        jari

        Adventismissa sapatin viitekehyksessä on langettu ennustamisen syntiin vrt. heidän profeettansa yli 2100 ennustusta.

        Adventismissa on erikoistuttu Jeesusta koskeviin aikalaskelmiin ja samoin ovat tehneet myös jehovan todistajat.
        "2300 - 1844 - 1914 -144 000 - laskennallisessa hengessä"

        Jehovan todistajat (v. 1914 Jeesusta koskeva aikalaskelma)
        7. päivän adventistit (v. 1844 Jeesusta koskeva aikalaskelma)

    • Raamattu ei ole luonnon- tai lääketieteen oppikirja, eikä sinne ole merkitty kaikkia maailman sanoja.

      Raamattu on oppi ihmisen pelastuksesta, ja teologia eli jumaluusoppia koko pelastushistoriasta.

      Ennustuksia jos on kysymys profetioista, ovat sillon myös kokonaan pelastushistoriaan liittyviä ja tarkoitettu seurakunnan hyväksi ja siellä sitä kautta ihmisen uskovan hyväksi.

      Ennustajia on sitten pahojen henkien kanssakin takkuajia. Pahat henget taas ovat langenneita enkeleitä.
      Yleensä ne väittävät että vainaja puhuu heille ja hänellä on siellä kaikki hyvin ja lupaa maltaita ja kultaista tulevaisuutta ihmiselle. Ottaa pikkusen rahaakin.
      Ennustaja voi vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen toki, mutta takana on aina petos, koska asialla on saatana enkelijoukkoineen. Se on itte piru joka siellä "vainajahenkenä" on.
      Petos on aina ihmisen pelastushistoriaan liittyvä ikuisessa aikamuodossa.
      Ihminen voi itse vaikuttaa päätöksillään pelastushostoriaansa minkänäköistä herraa kumartaa.

      Se ennustuksista.

      yst. jari

    • Ei Raamattua pidä tulkita vaan uskoa sensijaan.
      2300 iltaa ja aamua on 2300 iltaa ja aamua.

      Dan. 8:14
      Ja hän sanoi minulle: "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua;
      sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa".

      Se tekee noin 3½ vuotta, lopunajassa viimeisinä päivinä. Ei ole vielä rakennettu. Jeesus ei todellakaan tarkoittanut jotain pakanallisen Herodeksen suvun rakentamaa temppeliä, jota taisi Jeesus itsekin
      olla rakentamassa isäpuolensa Joosefin apuna urakoiden ja joka sitten
      Jeesuksen ennustuksen mukaisesti - ei häväisty mutta peräti - tuhottiin.

      • Katso esimerkki alla ja tarkista se.

        Kysymyksessä on keskiaika. Se alkoi joskus 300 luvulla ja päättyi Ranskan vallankumoukseen. Paavi vangittiin ja keskiaikainen valta oli ohitse.
        Katso miten se on ilmaistu raamatussa.

        "Aika kaksi aikaa ja puoli aikaa" =Vuosina sitten ilmaistaan kuukausinakin.
        >>>>>> Kun muuttaa nuo päiviksi kaikki kolme esimerkkiä, päästään samaan lukuun !!!

        Titta på densaker.

        Päivä ja vuosi periaate, eli yksi profeetallinen päivä tarkoittaa yhtä vuotta, on käytäntö muuallakin Raamatussa. (4 Moos 14:34, Hes 4:6) Samoin voidaan laskea vuosissa keskiajan tapahtumia. Pimeä keskiaika jolloin paavinvalta vainosi Raamatun omistavia ja Jumalalle uskollisia alkoi v. 538 jkr, ja päättyi paavin vangitsemiseen Ranskan vallankumouksessa 1798.

        Keskijan pituus oli 1260 vuotta.

        Ilm 11:2= 42 kuukautta= 1260

        Ilm 11:3= 1260 päivää

        Ilm 12:14: "vuosi, kaksi vuotta, ja puoli vuotta" = 1260

        Dan 7:25= "aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa" =1260

        (2 Tess 2:3-4, Matt 24:15, 21-22)

        jari

      • tuhat ja yksi

        Nyt hän se alkoi taas heittää !

        >>>Dan. 8:14
        Ja hän sanoi minulle: "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua;
        sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa".

        Se tekee noin 3½ vuotta, lopunajassa viimeisinä päivinä. Ei ole vielä rakennettu. Jeesus ei todellakaan tarkoittanut jotain pakanallisen Herodeksen suvun rakentamaa temppeliä, jota taisi Jeesus itsekin
        olla rakentamassa isäpuolensa Joosefin apuna urakoiden ja joka sitten
        Jeesuksen ennustuksen mukaisesti - ei häväisty mutta peräti - tuhottiin.>>>

        Danielin kirja kertoo tuossa ajasta Antiokhos neljännen Epifaneen hallituskaudesta

        - Kolme ja puolivuotta temppeli on häpäistynä juutalaisesta uskonnosta katsottuna koska heidän Jumalansa uhrimenot ovat lakkautettuna Jerusalemin Serubbabelin temppelissä ja tuona aikana siellä palvotaan ZEUS Jumalaa ja uhrataan sikoja.

        - Kysymys ei ole laisnkaan Danielin kirjassa Herodeksen suvun rakennuttamasta juutalaisten temppelistä.
        -Jeesus oli Essealaisen uskonsuunnan opinsaanut henkilö eikä hän tuntenut juutalaisuuden Makkabialaisaikaan johtanutta historian kehitystä.

        Antti kuules kun nuo aikakäsitteet ovat sekaisin niin silloin uskon valheelle on mahtavat edellytykset sinunkin ajattelussa.

        Huom! Dan.8:14. sanoo ; kun tuo 3.5 vuotta on kulunut niin silloin ZEUS Jumalan palvonta tuossa temppelissä päättyy ja jälleen temppeli asetetaan oikuteensa ja siellä aletaan palvella Juutalaisen uskonnon Jumalaa ja uhrata hänelle niitä Mooseksen lain mukaisia eläinuhreja rituaaleineen.

        Juutalaiset muistelevat vielä tänäkin vuonna Juliaanuksen juhlien aikoina aik Hanukka juhlassaan noita tapahtumia.

      • benedi = siunattu

        Antti! Raamattu sanoo: " Kun Herra puhuu, olkaa te hiljaa!

        2300 päivää eli vuotta:

        " Niinkuin te neljäkymmentä päivää vakoilitte maata,
        niin saatte nyt, päivä vuodeksi luettuna, 40 vuotta kärsiä pahoista teoistanne ja tulla tuntemaan, mitä se on, että minä käännyn teistä pois" 4 Moos. 14: 34

        Jari tulkitsee oikein...Israelin kansalle leikattiin 70 vuosiviikkoa...eli viikossa on 7 vuotta,-eli 490 vuotta,
        israel sai kokea mitä se on kun se käy kapinoimaan Jeesusta vastaan.

        Jerusalemin hävitys oli yksi esimerkki. Kun Stefanus, kivitettiin, juuri tuona päivänä nuo 490 armon vuotta päättyivät,..ja Herra pudisti israelin kansan pölyt käsistään ja jaloistaan!

        Sen jälkeen he olivat oman varjeluksensa varassa

    • Äm sori, Im sorry,olen näin kirjoittanut kuin alla on vuonna 1995.
      En ole tätä kirjoitustani vielä viimesitellyt lopulliseen muotoonsa.

      Profeetallinen aikalaskenta "vuosi ja päivä" periaatteella
      Raamatun profetioita ei tavallisesti ole ilmoitettu siten, että niitä voitaisin kalenterin mukaan ajassa laskea. Poikkeukset vahvistavat säännön.

      On kuitenkin olemassa hyvin merkittävät poikkeukset tästä säännöstä. Yksi Raamatun profetia jonka pituus 2300 vuotta, on laskettavissa tarkasti. (Kts. opetuskirjeet "Aikaprofetia 2300 iltaa ja aamua" ja "Tutkiva tuomio, taivaallinen oikeudenkäynti") 2300 vuosien aikana on tapahtunut erilaisia profetian täyttymyksiä, joita voidaan historiassa määrittää ja todistaa tarkasti.

      Suurimmat ja tärkeimmät profetiat koskevat Jeesuksen ensimmäistä ja toista tulemusta. Ensimmäistä adventtia voidaan määrittää vuosissa Raamatussa aikalaskelmilla. Ensimmäisestä profetiasta Kristuksesta on kulunut jo noin 6 000 vuotta. (1 Moos 3:15) Tuhansia vuosia vanhoja ovat kaikki ennustukset Hänestä. (Kts. opetuskirje "Profetiat ensimmäisestä adventista" ja "Jeesuksen tulo") Siksi Jumala on ilmoittanut asioita vuosissa, eikä päivissä. Toista adventtia emme voi ajassa tarkasti määrittää. Raamattu ei anna pohjaa aikalaskelmille vuoden 1844 jälkeen. Herran paluun päivän tulon tietää vain Isä yksin. (Matt 24:36)

      Dan 9:25 profetia Jeesuksen ensimmäisestä tulosta antaa lähtökohdan tarkoille aikalaskelmille historiassa Vapahtajasta. Ensin täytyy tietää kuka ja koska lausui sanat Jerusalemin jälleenrakentamisesta? Siitä alkavat laskelmat 2300 vuodeksi eteenpäin lopun aikaan saakka vuoteen 1844. (Dan 8:13-14) Enkeli kertoi Danielille että ennustus vie lopun aikaan. (Dan 8:17, 19, 26) Jos käyttäisimme päiviä laskelmissa, menisi profetialta pohja kokonaan. Päivät on luettava vuosiksi. Vapahtaja tulisi 7 vuosiviikkoa 62 vuosiviikkoa Jerusalemia koskevien sanojen lausumisen jälkeen ! (Kuningas Artarksekses lausui 457 ekr) Yksi vuosiviikko on 7 vuotta. Messiaan tulon ajankohdaksi tulee Jeesuksen kastehetki 27 jkr. (Matt 3:13-14, Luuk 3:1-2, 21-22)

      Päivä ja vuosi periaate, eli yksi profeetallinen päivä tarkoittaa yhtä vuotta, on käytäntö muuallakin Raamatussa. (4 Moos 14:34, Hes 4:6) Samoin voidaan laskea vuosissa keskiajan tapahtumia. Pimeä keskiaika jolloin paavinvalta vainosi Raamatun omistavia ja Jumalalle uskollisia alkoi v. 538 jkr, ja päättyi paavin vangitsemiseen Ranskan vallankumouksessa 1798.

      Keskijan pituus oli 1260 vuotta.

      Ilm 11:2= 42 kuukautta= 1260

      Ilm 11:3= 1260 päivää

      Ilm 12:14: "vuosi, kaksi vuotta, ja puoli vuotta" = 1260

      Dan 7:25= "aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa" =1260

      (2 Tess 2:3-4, Matt 24:15, 21-22)

      jari
      http://jarinhotelli.hotblog.com

    • tuhat ja yksi

      Niinpä pitää !

      >>> Dan 9:25 profetia Jeesuksen ensimmäisestä tulosta antaa lähtökohdan tarkoille aikalaskelmille historiassa Vapahtajasta.

      Ensin täytyy tietää kuka ja koska lausui sanat Jerusalemin jälleenrakentamisesta?>>>

      Koska et ymmärrä koko tuota jaetta kerron sen sinulle !
      Kerrin kuitenkin ennen sitä mistä tuo aikamäärite aletaan laskea.

      - Danielin 9:2 viittaa Jeremian kirjaan ja silloin on ymmärrettävä ettei Dan.9. luvun kirjoittajalle Jeremiankirja ollut tuntematon joten siihen viitataan myöhemmissäkin jakeissa.

      Dan.9:25. "Sinun tulee tietää ja ymmärtää: Siitä ajasta jolloin sana lähti liikkeelle , Jerusalemin entiselleen palauttamisesta ja rakentamista koskevan sananlausumisesta, on ,,,"

      Elikkä tuo ajankohta on tiedettävä ja sinä et sitä tiedä koska olet Adventismin harhaopin pauloissa ja samoin et ymmärrä koko jaettakaan koska Advendismin harha on sen sinulle kertinut toisella tavalla !

      Joten tuo n sanalausuminen löytyy Jermian kirjasta !
      Koska se sana lähti silloin liikkeelle ja sen lausuminen tapahtui ennen sitä mitä Adventismin harhatulkinta osoittaa.

      Jer.25:1-" Kuningas Jojakimin, Josian pojan,neljäntenä hallitusvuotena, joka oli samalla babylonian kuninkaan Nebukadneessarin ensimmäinen hallitusvuosi ,tuli profeetta Jeremiaalle Juudaa koskeva sana."

      Ja aika on n, 605 eaa. ja Adventismin aikamääritteet ovat laskutarkoituksiin soviteltuja muita virheellisesti märiteltyjä lukuja jotka William Miller on tuonut julkisuuteen .

      Jer.25:2. " Tämän sanan puhui hän koko Juudan kansalle ja Jerusalemin asukkaille."

      Ja jos et lukemaasi siitä eteenpäin ymmärrä itse se johtuu tuon Advendismin harhaopin suuresta vaikutuksesta lukemasi ymmärtämisessä.

      • benedi

        Kuulehan nyt " tuhat ja yksi"

        Lopeta selittäminen. lue Dan 8: 16

        " Ja minä kuulin ihmisen äänen Uulain keskeltä,
        ja se huusi ja sanoi: " Gabriel, selitä tälle se näky"

        Selitykset ovat Herran, sillä ihmisen ääni on Herran ääni,
        Gabrielille.
        Sinulle " tuhat ja yksi" ei ole mitään tällaista kehoitusta annettu.

      • tuhat ja yksi
        benedi kirjoitti:

        On annettu kehoitus ola valehtelematta ihmisille !

        >>> Selitykset ovat Herran, sillä ihmisen ääni on Herran ääni,
        Gabrielille.
        Sinulle " tuhat ja yksi" ei ole mitään tällaista kehoitusta annettu. >>>

        Ja jos kerron vastoin totuutta Danielin unet tulkinnassani niin silloin voi oikaista sanomani.

        "Ihminen sinun täytyy ymmärtää että näky koskee kaukaista aikaa."
        Danielinelinaika oli n. 620 eaa- 520 eaa.
        Mutta Danielin kirjan neljännen pedon aika alkoi vasta n, 330 eaa.

        Siitähän tuo Dan. 8: 19. "Katso minä teen sinulle tiettäväksi mitä on tapahtuva vaihanajan lopussa, sillä näky koskee lopun aikaa."
        Dan. 8:20. "Kaksisarvinen pässi tarkoittaa Meedian ja Persian kuninkaita."
        ( katso historiasta ,- Älä usko Adventismin harhaan.)

        Dan.8.21. "Vuohipukki on Kreikan valtakunta ja senotsassa oleva sarvi on sen ensimmäinen kuningas." ( Katso Aleksanteri suuri historian tiedoista . Älä usko uskonharhoihin.)

        Dan. 8:22. "Sarven murtuminen ja tilalle nousseet neljä sarvea tarkoittavat , että siitä kansasta nousee neljä kuningaskuntaa.
        ( Tutki historiasta mitkä nuo kuningaskunnat olivat Aleksanteri suuren jälkeen.)

        Dan.8:23." - Ja kun noiden valta oli lopuillaan,kun jumalattomuuden määrä oli täysi",,
        Niin kuka oli tuo häikäilemätön kuningas, ( Kats, Makkabialaiskirjoista.)

    • benedi

      En kiistä etteikö tulkintasi olisi oikein,mutta tällä tulkinnalla on joku tehtävä, eihän noita ole pelkästään arvausleikiksi annetti.

      Siksi Dan 8: 17 " Tarkkaa ihmislapsi, sillä näky tarkoittaa
      lopun aikaa"

      Eli meidän aikaamme.

      Jae 26, kertoo " Että näky illoista ja aamuista, josta oli puhe on tosi, mutta sinä LUKITSE näky, sillä se tarkoittaa kaukaista aikaa"

      Antti siis puhuu omiaan , jos laskee 2300 iltaa ja aamua suoraan vuosiksi! Eli n 7 vuotta...

      Ja koska se tarkoittaa kaukaista aikaa, eli lopun aikaa, tuo koko 2300 vrk, niin muuta mahdollisuutta ei ole kuin laskea
      se vuosiksi. = 2300 vuotta.

      " Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jäälleen oikeuteensa." jae 14

      Tuo aikalaskelma kantaa aikaan , jolloin maanpäällinen
      pyhäkkö toiminta ei ole enää käytössä. joten
      " Pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa"

      tarkoittaa ehdottomasti Taivaan Pyhäkköpalvelusta!!

      Daniel oli hämmästyksissään näyn tähden, eikä
      sitä ymmärtänyt. jae 27

      Ja kun Daniel ei tuota näkyä käsittänyt, tuli enkeli
      Gabriel luku 9: 22, neuvomaan Danielia ymmärrykseen.

      Danielin 9 luku keroo Messiaasta, sillä Hän on se voideltu
      koska kun Jeesus nousi kasteesta, Pyhä Henki voiteli hänet.
      jae 26

      Kuten Jari opetti, Israelin kansa sai armon aikaa tehdä parannuksen " 70 vuosiviikkoa" = 490 vuotta....ja siitä alkoi pakanain aikakausi.

      490 vuotta tuli täyteen Stefanuksen surmaamispäivänä.,
      ja siksi Jeesus nousi taivaassa seisomaan.Apost 7: 55

      "Se tarkoittaa: " Älkää istuko siellä kussa pilkkaajat istuvat"

      jae 53 kertoo " Menkää pois minun edestäni , te laittomuuden tekijät"

      Todiste: " Ja kun Stefanuksen, sinun todistajasi veri v uodatettiin, olin minäkin läsnä
      , hyväksyin sen ja vartioin hänen surmaajiensa vaatteia" Apost 22: 20

      " Ja hän sanoi minulle: " Mene, sillä minä lähetän sinut kauas pakanain tykö" 21

      Tästä saat todisteen, että israelille tarkoitettu armonaika päättyi , ..tuo 70 vuosiviikkoa, joka oli leikattu israelin hyväksi 2300 illasta ja aamusta eli vuodesta.

      Ja ellet usko, niin näet jakeessa 22, ..kuinka israelin kansa oli täynnä murhanhimoa,..saatana oli nyt jo heidän kuningaansa.
      "Pois maan päältä tuommoinen! Sillä ei hän saa elää" jae 22

      Jumalan kansa, oli ottanut oikeuden omaan käsiinsä, ja he
      päättivät kuka saa elää ja kenenkä tulee kuolla.

      " Saatana on valehtelija ja murhaaja"

      Ja lisätodistuksena siitä että israelin armonaika oli loppunut, Stefanuksen surmaamiseen, ja 70 vuosiviikkoa, joka oli leikattu tuosta 2300 sta vuodesta oli päättynyt:

      " Kun olin palannut Jerusalemiin, tpahtui minun rukoillessani
      pyhäkössä, että minä jouduin hurmoksiin" Apost 22: 17

      Hurmoksissa oleminen tarkoittaa ettei Paavali hallinut itseään,vaan Pyhä Henki.
      joka sanoi: " Riennä, ja lähde PIAN pois Jerusalemista, sillä he eivät ota vastaan sinun todistustasi minusta ( Jeesuksesta) jae 18

      Jerusalemia kutsutaan Jumalan kaupungiksi
      ks. Jes 21: 1

      Miksi Jerusalem ei enää Stefanuksen surmaamisen jälkeen enää ollut Jumalan vaimo, tai hänen omaisuuskansansa?

      Siksi, koska armon aika oli päättynyt, ja Pyhä Henki kertoi hurmostilassa olleelle Paavalille, että Hän ei enää
      vedä heitä pelastukseen,..joten apostolin saarna oli turha!

      Jatkan myöhemmin...

      • Anonyymi

        "Tuo aikalaskelma kantaa aikaan , jolloin maanpäällinen
        pyhäkkö toiminta ei ole enää käytössä. joten
        " Pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa"

        tarkoittaa ehdottomasti Taivaan Pyhäkköpalvelusta!!"

        Kun luetaan Uutta Testamenttia, niin siellä puhutaan paljon pyhäköstä - varsin monessa eri kohdassa Johanneksen evankeliumi, Paavalin kirjeet, Pietarin kirjeet.

        Niistä käy selvästi ilmi, että
        pyhäkkö tarkoittaa ensisijaisesti:
        1. Jeesusta Joh2:21, Joh1:14
        2. Jeesukseen uskovia Joh14, Ef
        3. Jeesukseen uskovien yhteisöä eli seurakuntaa.

        Pyhäkön ensisijainen tarkoitus on se, että Jla tulee asumaan ihmisten keskelle.

        Dan ennustuksessa tapahtuu siis Jeesus-pyhäkön turmeleminen ja pyhäkköpalveluksen turmeleminen Jeesus-pyhäkössä ja kaikissa paikoissa, joissa Jeesus asuu eli ihmissydämissä ja seurakunnissa.

        Toisin sanoen Jlan Sana ja jumalanpalvelus vääristellään.

        Kunnes se uskonpuhdistuksessa jälleen palautetaan kunniaan
        .
        Uskonpuhdistuksessa pyhäkkö palautettiin oikeaan asemaansa eli kunniaan.
        Siitä on monta esikuvaa Vanhassa Testamentissakin. Katso esim mitä Joosia teki. (2Kun22)

        Tässä joitakin jakeita, jotka osoittavat tämän:
        Mutta Jeesus puhui ruumiinsa temppelistä. (Joh2:21)

        Sana tuli lihaksi (=pystytti pyhäkkötelttansa) ja asui meidän keskellämme (Joh1:14).

        Se, että Jeesus on pyhäkkö, kyllä kerrotaan jo Vanhassa Testamentissakin:
        Ja hän on oleva pyhäkkö, hän loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille. (Jes8:14)

        Jeesus haluaa pystyttää pyhäkkönsä myös meidän sydämiin:
        Jeesus vastasi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asumaan (=pystytämme pyhäkkötelttamme). (Joh14:23).

        Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette (1Kor3:16,17).

        Katso minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle (Ilm3:20).

        Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.
        10. Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. (1Kor3:9-11)

        Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? 17. Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa turmioon hänet. Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te. (1Kor3:16-17 )

        Hänen läsnäolonsa puhdistaa ja pyhittää sielun, niin että se on pyhä temppeli Herralle ja ”Jumalan asumus Hengessä” (Ef2:21,22).

        Hebr3:5. Mooses tosin oli palvelijana uskollinen "koko hänen huoneessaan" todistukseksi siitä, mitä vastedes puhuttaisiin. 6. Kristus sen sijaan on uskollinen Poikana, hänen huoneensa hallitsijana. Hänen huoneensa olemme me, kunhan loppuun asti säilytämme rohkeuden ja kerskaamme toivosta.

    • tuhat ja yksi

      Bebedi olet täysin hukassa !

      1. Ei tarkoita meidän aikaa.
      ( Vaan se tarkoittaa Danielin kirjan neljännenpedon lopunaikaa.)

      2. Kaukainen aika tarkoittaa ; historiallisen Danielin ajasta katsottuna kaukaista aikaa. ( n,610-510 eaa. Danielin aikaa ja Danielin kirjan lopunaikaa n, 171 eaa - 164 eaa.)

      3. 2300 päivää on tuo temppelin häpäisemisaikaa Antiokhos neljäs Epifaneen aikana.

      4. Danielin kirjan 9 luku ei kerro Jeesus Nasaretilaisesta mitään ;
      Kristinuskoiset ovat virittäneet itselleen siitä kertomuksen ja valheen jotta se kertoisi Jeesus Nasaretilaisesta .
      ( Tuo asia on helposti osoitettavissa jotta kristinuskoisten valhe on valheista täydellinen, vailla minkäänlaista totuuspohjaa.)

      Ja senjälkeen tuo viestisi on täyttä potaskaa , kun alat kertoa Jeesus nasaretilaisen olevan ilmoitettu Danielin kirjan yhdeksännessä luvussa.

      • benedi

        Huomasitko tuhat ja yksi, että Jumalan Henki ohjasi kättäsi kun kirjoitit, sillä Hän ei sallinut sinun häväistä palvelijaansa.

        Siksi KÄSI ohjasi sinua kirjoittamaan: " Bebedi olet täysin hukassa"

        Minua ei ole pantu sinun ja Bebedin tuomariksi ja riidanne jakomieheksi, joten selvitä välisi Bebedin kanssa.

        tai Ideneb on yhtä torvelo.

        Terv. Benedi

        Joten-,4
        Danielin kirjan 9 luku ei kerro Jeesus Nasaretilaisesta mitään ;
        Kristinuskoiset ovat virittäneet itselleen siitä kertomuksen ja valheen jotta se kertoisi Jeesus Nasaretilaisesta .
        ( Tuo asia on helposti osoitettavissa jotta kristinuskoisten valhe on valheista täydellinen, vailla minkäänlaista totuuspohjaa.)

        >>> Huomasitko tuhat ja yksi, että Jumalan Henki ohjasi kättäsi kun kirjoitit, sillä Hän ei sallinut sinun häväistä palvelijaansa.>>>

        Benedi olet täysin hukassa !
        Sen jälkeen kun alat kertoa jotta Jeesus Nasaretilinen on ilmoitettu Dan.9. luvussa.
        Siinä on sinulle Jumalan käsi,Herran Sana,Jumala puhuu,Herra Sebaot on niin kertonut,näin sanoo Herra.

        Toisille olkoo tuhat ja yksi totuus.

      • benedi
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        miksi annat minulle noin helppoja tehtäviä?

        Dan kirjan 9 luku ei kerro kenestäkään muusta kuin Jeesuksesta Nasaretilaisesta-

        Katsohan itse: " " Niin muutamat opetuslapset sanoivat hänelle ( Tuomakselle):
        "Me näimme Herran" Joh 20: 25

        Ja sitten palataan Dan: 9 lukuun

        Danielin rukous; " Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan
        puoleen hartaassa rukouksessa..Dan. 9: 3

        " Minä rukoilin Herraa Jumalaani...jae 4

        " Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton...
        Jeesus sanoi: " Minä olen pitänyt Isäni liiton ( käskyt)
        ja pysyn hänen rakkaudessaan" Jeesus= Herra

        Sitten taas Jeesus on esillä: " hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin" Dan 9: 27
        Jeesus poisti ristillä ko. uhrijärjestelmän.
        Lue: Kol 2: 14 Heb 7: 18 " entinen säädös kumotaan"
        Ef 2: 15...Uhrijärjestelmän käskyt säädöksineen kumosi Kristus itse.
        Heb 10: 1..eläin -uhrit eivät voineet tehdä uhraajistaan täydellisiä.--Jeesuksen uhri teki jokaisesta uskovasta täydellisen, koska Jumala katsoo heitä Jeesuksen kautta.

        Gal 5: 2-5..Kristuksen uhrin jälkeen ei saa enää uhrata teuras ja ruoka uhria!!
        Jos uhraat, häpäiset Kristuksen työn vrt Dan 9: 27

        Danielin 9 luku kertoo Kristuksesta, melkein joka jakeessa.

        Älä enää minulle vaivoja tuota, esittämällä jotain noin hölmöä...ettei Dan 9 luku kerro Jeesuksesta.
        Muista: " Jeesus on Herra!

        Helpot tehtävät ja niihin vastaaminen on vienyt sinut Adventismin harhaan ja kietonet sinut siihen ehkä koko loppuelämäsi ajaksi.
        Vastaukset jotka kirjoitat tänne "niihin helppoihin tehtäviin " ovat virheellisiä mutta uskon kautta nuo virheellisyydet on opittu oikeiksi vastauksiksi joita ne eivät todellisuudessa ole.

        1. Sekoitat Jeesus Nasaretilaisen Dan.9. lukuun ja hän ei siellä milläään tavalla esiinny.
        2. Et ymmärrä mm, Dan.9:27. jaetta ja sen merkitystä sanomaa ,- et yhtään siitä jakeesta yhtään mitään.

        Jae kuuluu ;

        "Hän on tekevä liiton monille raskaaksi yhden vuosiviikon ajaksi,
        ja puoleksi sitä viikkoa hän on lakkauttava teuras ja ruokauhrin.
        T

        Selitys kuuluu:
        - "Hän on" Antiokhos neljäs Epifanes Syyrian kuningas hallitsin, 175 eaa. - 164 eaa.

        - "Tekevä liiton raskaaksi monille 7. vuoden ajaksi".
        Juutalaisten liitto Hellenistien kanssa !

        - " ja puoleksi sitä vuosi viikkoa hän on lakkauttava teuras ja ruokauhrin."
        Oli eläinuhrikultti juutalaisen uskonnon mukaan Jerusalemin Siionissa sijainneessa Seubbabelin rakennuttamassa temppelissä, jonka uhrirituaalin
        em, kuningas lakkautti n, 3,5 vuoden ajaksi.

        - "Temppelin ylimmällä kohdalla on oleva turmion iljetys aina siihen saakka kun turmion tuoja joutuu turmioon ."
        Tarkoittaa Zeus jumalalle omistettua n, 3,5 vuoden jaksoa ja Jerusalemin juutalaisessa temppelissä uhrattiin sikoja Antiokhos neljäs Epifaneen kukistumiseen saakka.

        Kertomukseni on historiallinen tosiasia ja Adventismin esittämä kertomus Dan. 9:27. jakeesta on uskon harhaisten ihmisten sepittelemiä mielikuvitus juttuja siihen sisältyen myös kertomus Jeesus Nasaretilaisesta.

        Muutkin jakeet voin sinulle selittää !

        Kysynkin miksi sinulle tuon jakeen ymmärtäminen on helppoa ?

        Ja miksi minulle tuon jakeen Dan.9:27. ymmärtäminen on ollut ÄÄRIMMÄISEN vaikeaa?

        Sanotko tuon itsestäsi, vai ovatko muut minusta niin sanoneet, etten ymmärrä Danelin 9: ttä lukua?

        Taidat todistaa omasta puolestasi? Jos todistat omasta puolestasi ei todistuksesi ole pätevä.

        Kerrot puuta heinää siksi, ettei Herran Jeesus vain menisi tuon 2300 vuoden päästä, joka tarkoittaa lopun aikaa,
        äkisti temppeliinsä, ja aloittaisi tutkivaa tuomiota sinusta.

        " Sillä tuomion on määrä alkaa Jumalan huoneesta, jos se ensiksi alkaa meistä, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen.

        " Äkisti tulee temppeliinsä Herra" Raamattu, eli v.
        1844, jolloin tuo aikajaksi päättyi, samalla tavalla kuin israelin kansalle tarkoitettu armon-aikakausi " 70 VUOSIviikkoa, on leikattu
        sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi...eli 490 v.

        Lopunajan viimeinen seurakunta on siis Laodicea (1844.- ajan loppuun.
        Laodicea merkitsee: " judging people" lue Ilm 3: 14-22
        Huomaa Danielin profetia Dan 8: 14, nuo 2300 päivää, jotka loppuvat vuoteen 1844

        Ilm 3: 18 .." osta" vrt. Jes 55: 1, (osta valkoiset vaatteet")...ja 1844 jälkeen käy niin että seurakunnat eivät ostakaan Jumalalta, vaan tämän maailman jumalalta.
        Seurakunnista tulee Babylon, ja se heitetään pois Ilm 18: 21
        syynä siihen on, että seurakunnat
        (Laodicea) ryhtyy ostamaan oppinsa " maan kuningailta ja kauppiailta Il, 18: 23.." sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia"
        lue Jes 64:6
        Seurakunta tarvitsee " silmä voidetta"
        Silmävoide on taas Jeesus Kristus Apost 10: 38

        " te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja
        voimalla oli VOIDELLUT Jeesuksen Nasaretilaisen...jae 38

        " Ja 62 vuosiviikon mentyä, tuhotaan VOIDELTU" Dan 9: 26
        eli Jeesus surmattiin tuon 490 vuoden aikajakson aikana..
        ja silloin siitä oli jo kulunut 62 x 7 vuotta ( VUOSI viikko)
        Yhdessä viikossa on 7 vuotta.

        490 v, tuli täyteen sinä päivänä kun Stefanus surmattiin. sen olen jo selittänyt.

        Silmävoiteen ja valkoisten vaatteiden lisäksi 1844 jälkeinen
        viimeinen seurakunta Laodicea tarvitseee Pyhän Hengen
        1 Joh 2: 20: " Teillä on VOITELU Pyhältä,
        ja kaikilla teillä on tieto"

        "Mutta te- teissä pysyy se VOITELU, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään OPETUKSEN
        tarpeessa; vaan niinkuin hänen VOITELUNSA opettaa
        teitä kaikessa ( myös Dan 9 -luvusta),
        niin se opetus on myös totta EIKÄ OLE valhetta.
        ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä" jae 27
        " Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä
        minun nimessäni, hän opettaa teille KAIKKI (myös Dan 9 -luvun) ja muistuttaa teitä kaikesta ( myös siitä, että Jeesus on Voideltu), minkä minä olen teille sanonut Joh 14: 26
        Raamattu kertoo että enkeli Gabriel, seisoo Jumalan valtaistuimen edessä,
        ja juuri Jeesus käski Gabrielia menemään Danielin tykö

        "Daniel, nyt minä olen lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen"

        "Käsitä siis SE sana ja ymmärrä NÄKY Dan 9:22, 23

        Ei ole ihme, ettet sinä ymmärrä näystä, koska et ymmärrä lukemaasi, kun silmäsi ovat sokeat,..etkä tahdo ostaa silmävoidetta! (Apost 10: 38)

        Ihminen on perkeleen valtaan joutunut, ellei Jeesus Nasaretilainen, josta nimenomaan puhutaan Dan 9 luvussa,
        paranna kaikkia perkeleen valtaan joutuneita. ..jae 38

        Mietihän näitä sanojani nöyryydessä

        >>> Ihminen on perkeleen valtaan joutunut, ellei Jeesus Nasaretilainen, josta nimenomaan puhutaan Dan 9 luvussa,
        paranna kaikkia perkeleen valtaan joutuneita. ..jae 38

        Mietihän näitä sanojani nöyryydessä>>>

        Et vain ymmärrä Dan.9 lukua ja siitä lähtökohdasta käsin viskelet täysin mielettömyyksiä.

        Danielin krjassa ei ole Jeesus Nasaretilaiseen viittaavaa kohtaa laisinkaan, sehän on fakta ja tosiasia .
        Danielin kirjassa ei muuten lue jotta ymmärrä Ellen G Whiten selitykset!
        Eikä edes kehoita kuulemaan Adventismin sanomaa!
        vaan ;
        Dan.9:23." Heti kun aloit rukoilla lähti liikkeelle sana ja monä tulin kertomaan sen sinulle. Sillä Jumala rakastaa sinua. KUUNTELE SIIS TARKOIN TÄTÄ SANAA;NIIN YMMÄRRÄT NÄKYSI."

        Sen jäkleen tulee tuo sanoma Dan.9:24.- 27.

        Siinä sanomassa ei kerrota Jeesus Nasaretilisesta , - EI sanaakaan eikä viitata häneen millään tavalla !

        (Asiaa ei muuta miksikään adventismin harhaoppi Raamattu on kirjoitetu enne Adventismin syntyä,ennen William Millerin laskelmia)

        Danielin kirja neuvoo Danielia ymmärrykseen ja tuon ymmärryksen saavuttaminen myös tänä aikana ,avaa tiedon ja ymmärryksen asian soveltamiseen oikeassa asiayhteydessä.

        Täysin pöyristyttävä väite sinulla on ;

        >>>Raamattu kertoo että enkeli Gabriel, seisoo Jumalan valtaistuimen edessä,
        ja juuri Jeesus käski Gabrielia menemään Danielin tykö.>>>

        Ei tuolaista Raamattu kerro !

        Mutta kun olet valheen uskonut niin sitten ei ole enää mitään määrää silä kuinka monta valhetta esität sen alkuperäisen valheen tukemiseksi.

      • tuhat ja yksi kirjoitti:

        Keskustelu on liian pitkä kelata. En osallistu enää tähän.

        jari

        http://jarinhotelli.blogspot.com

        Kyllä kertoo; " Minä olen Gabriel, joka seison Herran edessä"
        Jumalan sana

        terv. Benedi

        /7/7 Täysin pöyristyttävä väite sinulla on ;
        >>>Raamattu kertoo että enkeli Gabriel, seisoo Jumalan valtaistuimen edessä,
        ja juuri Jeesus käski Gabrielia menemään Danielin tykö.>>>
        Ei tuollaista Raamattu kerro ! /7/7

        Kyllä, Gabriel kutsutaan Danielin luokse: Dan 8:16 ja Dan 9:21

        Toinenkin ylienkeli, Miikael, tulee sitten taas toisella kertaa, tulee
        yhdessä Jeesuksen kanssa ('ihmisen pojan kaltainen.) :

        Tässä Jeesus puhuu "Danielin kansan" (Israel) puolesta rukoilevalle
        Danielille:

        Dan. 10:13
        Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta katso, Miikael, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö.

        Dan. 10:21
        Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa.
        Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael.

        En käy edes vilkaisemassa jarlaun blogisivuilla (raamattuhotelli, jarinhotelli), syystä
        että hänellä on niinsanotusti oma lehmä ojassa tulkinnoissaan ja niinollen
        ei suostu ottamaan huomioon kaikkea, mitä Danielin kirjassa lukee.
        Raamattua ei ole tarkoitettu omien päätelmiemme tueksi, vaan meidän tulee
        mukautua Raamatun totuuksiin.

      • Anonyymi
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        >>> Ihminen on perkeleen valtaan joutunut, ellei Jeesus Nasaretilainen, josta nimenomaan puhutaan Dan 9 luvussa,
        paranna kaikkia perkeleen valtaan joutuneita. ..jae 38

        Mietihän näitä sanojani nöyryydessä>>>

        Et vain ymmärrä Dan.9 lukua ja siitä lähtökohdasta käsin viskelet täysin mielettömyyksiä.

        Danielin krjassa ei ole Jeesus Nasaretilaiseen viittaavaa kohtaa laisinkaan, sehän on fakta ja tosiasia .
        Danielin kirjassa ei muuten lue jotta ymmärrä Ellen G Whiten selitykset!
        Eikä edes kehoita kuulemaan Adventismin sanomaa!
        vaan ;
        Dan.9:23." Heti kun aloit rukoilla lähti liikkeelle sana ja monä tulin kertomaan sen sinulle. Sillä Jumala rakastaa sinua. KUUNTELE SIIS TARKOIN TÄTÄ SANAA;NIIN YMMÄRRÄT NÄKYSI."

        Sen jäkleen tulee tuo sanoma Dan.9:24.- 27.

        Siinä sanomassa ei kerrota Jeesus Nasaretilisesta , - EI sanaakaan eikä viitata häneen millään tavalla !

        (Asiaa ei muuta miksikään adventismin harhaoppi Raamattu on kirjoitetu enne Adventismin syntyä,ennen William Millerin laskelmia)

        Danielin kirja neuvoo Danielia ymmärrykseen ja tuon ymmärryksen saavuttaminen myös tänä aikana ,avaa tiedon ja ymmärryksen asian soveltamiseen oikeassa asiayhteydessä.

        Täysin pöyristyttävä väite sinulla on ;

        >>>Raamattu kertoo että enkeli Gabriel, seisoo Jumalan valtaistuimen edessä,
        ja juuri Jeesus käski Gabrielia menemään Danielin tykö.>>>

        Ei tuolaista Raamattu kerro !

        Mutta kun olet valheen uskonut niin sitten ei ole enää mitään määrää silä kuinka monta valhetta esität sen alkuperäisen valheen tukemiseksi.

        "Danielin krjassa ei ole Jeesus Nasaretilaiseen viittaavaa kohtaa laisinkaan, sehän on fakta ja tosiasia ."

        Jeesus esiintyy Danielin kirjassa varsin monta kertaa:
        1.Kuvapatsas-unessa
        Dan2:44. Mutta noiden kuninkaiden päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu ja jota ei luovuteta millekään muulle kansalle. Se murskaa kaikki nuo muut valtakunnat ja tekee niistä lopun, mutta itse se pysyy ikuisesti,
        45. niin kuin sinä näit: kivilohkare irtaantui vuoresta käsin koskematta ja murskasi raudan, vasken, saven, hopean ja kullan. Suuri Jumala on ilmoittanut kuninkaalle, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tämä uni on tosi ja sen selitys luotettava."

        2. Tulisessa pätsissä.
        Dan3:25. Hän vastasi: "Nyt minä kuitenkin näen neljä miestä, jotka kävelevät vapaina tulessa eivätkä ole vahingoittuneet. Se neljäs on näöltään kuin jumalan poika."

        3. 7. luvussa - jo sen otsikossa Näky neljästä pedosta ja Ihmisen Pojasta:
        Korkein = Ihmisen Poika = Jeesus
        Dan7:13. Minä näin yöllisessä näyssä kuinka taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen. Hän saapui Ikiaikaisen luo, ja hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen.
        14. Hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, jolla ei ole loppua, eikä hänen valtakuntansa häviä."

        Korkeimman pyhät = Jeesukseen uskovat
        Dan7:22. kunnes Ikiaikainen saapui. Silloin oikeus annettiin Korkeimman pyhille, ja tuli aika, jolloin pyhät saivat haltuunsa valtakunnan.

        Dan7:25. Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja tuhoaa Korkeimman pyhiä. Hän tahtoo muuttaa ajat ja lain, ja ne annetaan hänen valtaansa ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
        26. Sitten oikeus istuu tuomiolle ja häneltä otetaan pois valta, hänet hävitetään ja tuhotaan perin pohjin.
        27. Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat häntä.'

        4. Dan 8 Sotajoukon ruhtinas = Jeesus
        Dan8:11. Sotajoukon ruhtinastakin vastaan se ylvästeli, ja ruhtinaalta otettiin pois jokapäiväinen uhri, ja hänen pyhäkkönsä paikka hävitettiin.
        Dan8:25. Oveluutensa tähden petos menestyy hänen kädessään. Hän suunnittelee suuria sydämessään ja tuhoaa keskellä rauhaa monet. Ruhtinaiden ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ihmiskäden koskematta hänet murskataan.
        5. Dan 9 Kaikkeinpyhin, Voideltu = Jeesus
        Dan9:24. Seitsemänkymmentä viikkoa(16) on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten loppuu lain rikkominen, synnistä tehdään loppu ja pahat teot sovitetaan. Iankaikkinen vanhurskaus saatetaan voimaan, näky ja profeetta vahvistetaan sinetillä ja kaikkeinpyhin voidellaan.
        25. Tiedä ja käsitä: Siitä ajasta, jolloin tuli sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, kuluu voideltuun ruhtinaaseen asti seitsemän viikkoa ja kuusikymmentäkaksi viikkoa. Kaupunki jälleen rakennetaan toreineen ja vallihautoineen, mutta keskellä ahtaita aikoja.
        26. Kuudenkymmenenkahden viikon kuluttua voideltu tuhotaan, eikä häneltä jää ketään. Kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty. "

        6. Dan 12 Miikael =Jeesus
        Jeesus suojelee omiaan ja herättää heidät ylösnousemukseen.
        Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi lasten suojana. Se on oleva ahdistuksen aika, jollaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina siihen aikaan asti. Sinä aikana pelastetaan sinun kansasi, jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan.
        2. Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhuun.
        3. Ymmärtäväiset loistavat, niin kuin loistaa taivaankansi, ja ne, jotka johdattavat monta vanhurskauteen, loistavat niin kuin tähdet aina ja iankaikkisesti.
        4. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet tutkivat sitä, ja ymmärrys lisääntyy."

    • +

      Daniel näkee näyn, jossa kaksisarvinen oinas riehuu kunnes uhkeasarvinen kauris tallaa sen maahan. Kauris kasvaa suureksi, mutta sitten sen uhkea sarvi katkeaa ja tilalle kasvaa neljä uutta, joista yksi poikii alussa vähäpätöisen sarven, joka kuitenkin lopulta kasvaa ja ulottuu ihanaan maahan asti lakkauttaen siellä olevan pyhäkön jokapäiväisen uhrin; tuo kauhistava rikos kestää 2300 iltaa ja aamua, sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa.

      Gabriel selittää näyn Danielille vaihe vaiheelta. "Kaksisarvinen oinas, jonka sinä näit, on Meedian ja Persian kuninkaat. Ja kauris on Jaavanin kuningas ... Mutta sinä lukitse näky, sillä se tarkoittaa kaukaista aikaa."

      Ja nyt tarvitaan enää vain pieni vilkaisu historiaan, ja voimme nähdä, että kauan Danielin päivien jälkeen näky toteutui pilkun tarkasti alkaen Meedian valtaannoususta ja päätyen siihen, kun neljännestä sarvesta puhjennut sarvi lopulta häpäisee Jerusalemin temppelin vihkimällä sen Zeuksen palvontapaikaksi irstaine uhrimenoineen. Ja aivan niinkuin Gabriel selityksensä loppuriveillä oli sanonut, tuo vähäpätöinen sarvi, joka oli kasvanut taivaita hipovaksi, muserrettiin ilman ihmiskättä, kun Jumala lähetti häneen sairauden ja hän kuoli Jumalan lähettämään sairauteen kovien tuskien keskellä matojen kihistessä hänen ruumiissaan.

      Eikä tuo historia unohdu. Se on tallennettu Makkabilaiskirjoihin, ja Israelilaiset viettävät Hanukka-juhlaa sen kunniaksi,että Juudas Makkabilainen Kislevkuussa vuonna 165 eKr. voitti taistelun temppelin ryöstäjiä ja häpäisijöitä vastaan, jotka tasan 2300 päivää aikaisemmin 171 eKr. olivat panneet toimeen useita temppelin ryöstöjä Jerusalemin alueella.

      On kovin murheellista, että Miller ei lukenut Raamatusta tuota yksinkertaista ja valmiiksi selitettyä näkyä alusta loppuun, vaan irrotti tuon yhden palasen tekstiyhteydestään ja liimasi yhteen aivan muualle kuuluvien palasten kanssa. Josta seurasi se, minkä avauksessani kerroin.

      • +

    • 2300 iltaa ja aamua tarkoittaa kahtatuhatta iltaa ja aamua. Tuo päivänselvä asia
      pitää paikkansa vielä ihmiskunnan hämärtyvässä illassakin ja niinhän Sana
      sanoo, että Danielin näky tarkoittaa aivan viimeisiä aikoja. Jumala puhuu
      illoista jaa aamuista juuri sen vuoksi, että viisaat neitsyet eivät alkaisi
      uskomaan teorioita vuosikymmenistä ja vuosisadoista.

      Kunhan moskeija poistuu ja temppeli rakennetaan, aletaan käsittää asioita.

      • +

        Tarkoitit kai kirjoittaa, että 2300 iltaa ja aamua tarkoittaa kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua? Vai vainko kahtatuhatta iltaa ja aamua?

    • Anonyymi

      Tervehdys, Jari!
      Hyvä kirjoitus tutkivasta tuomiosta! Aion puhua 2300 illasta ja aamusta tulevana perjantaina klo 19.00 zoomissa. Pääset sinne naputtamalla Facebookin sivulle "Hengelliset nettikokoukset" ja sitten klikkaamalla sinistä isoa zoom-kuvaketta.
      Siunausta, Jari!
      Terveisin,
      Simo Perho
      044-5224365

      • Anonyymi

        Jari taitaa olla lataamossa?
        Ei päivittele blogiaan vasta kuin kenties syksyllä 2020 oman ilmoituksensa mukaan?

        Vaasan adventtiseurakunta sotki miehen pään aikanaan, ja 2006 mies masentui ja koki burnoutin adventtikirkon piirissä, kun maallikkona pantiin niskaan kaikki seurakunnan pilipalihommat. Talkootyönä ilman palkkaa piti hänen raataa sapatit.

        Eikö pastoreita ollenkaan edes hävetä? Nostatte palkkaa ja löpisesette joutavia?
        Nyt pastorit tyrkyttävät aivopesuaan netin kautta, kun yhden pienen pöpön vuoksi pastoreiden housuissa on kakkakikkareet, eivätkä uskalla olla "lampaidensa" joukossa, vaikka niin polleana puhuvat jumalansa varjeluksesta ja siitä, että oikea usko karkoittaa pelon? Hih!
        Hävettääkö edes yhtään, vai onko sydän niin paatunut?

      • Anonyymi

        Tervehdys Simo. Kuinka hurisee? Olet näköjään vielä Oulun poikia?
        Oulun seudulla on paljon koronapotilaita? Varo vaaraa!

        Vieläkö Heidi (omaa sukua Havu) on vaimonasi, vai oletko vaihtanut nuorempaan? Pastoreilla kun siellä adventtikirkonkin piirissä tahtoo olla tapana jossain vaiheessa uusia emännän vuosikerta, vähän kuin autoakin vaihdetaan tuoreempaan? Autollekin kun tulee ikää, niin siihen ilmaantua kaikenlaisia vikoja?

        Oletko vielä "Israel-henkinen", pidät juutalaisia "Herrakansana", kuten Kalle V.?

    • Anonyymi

      Jarilla on oikein selkeä ja raamatullinen opetus, kiitos! Hyvä, kun Simo puhaltaa samaan pasuunaan!

    • Anonyymi

      2300 iltaa ja aamua merkitsee ilmeisesti sitä, että Jari on niin kauan suljetulla osastolla lataamossa?

    • Anonyymi

      2300 Iitaa ja haamua?
      Siellä taivaassa meitä odottaa 2300 neitseellistä ja isopovista Iitaa ja 2300 ihanan muodokasta enkelihaamua. Taivas varjele!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      412
      4205
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      235
      2078
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1540
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1357
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1029
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1015
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      131
      988
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      232
      967
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe