Olen ollut useammassa ammatissa, ja aina jonkun ajan kuluttua alkaa tuntua ahdistavalta. Tässäkin ammatissa olen ollut 1,5 vuotta, ja nyt joka päivä on taistelua jaksamisen kanssa. Viikonloppua odotan joka päivä. En käsitä kun vuodessa on 52 viikkoa, vuoden aikana vain 4 vkoa saan olla lomalla. Harrastukseni sijoittuvat kesään, jollon haluaisin vain lomailla. Nyttenkin on kova taistelu siitä, että kuka pitää lomat ja millonkin. Voi olla että ainoa lomani tulee olemaan tänä vuonna vain kesällä, 2 x 2 vkoa.
Työaikani on surkea, monena iltana venyy iltaseiskaan asti, enkä tämän jälkeen jaksa, enkä ehdi enää tehdä juurikaan mitään. Onko vika tässä päässä, vai onko ammatit olleet vain sopimattomia?
Kun saan asuntolainani maksettua, meinaan vähentää huomattavasti töissäkäyntiä.
Työaikani on surkea, monena iltana venyy iltaseiskaan asti, enkä tämän jälkeen jaksa, enkä ehdi enää tehdä juurikaan mitään. Onko vika tässä päässä, vai onko ammatit olleet vain sopimattomia?
Kun saan asuntolainani maksettua, meinaan vähentää huomattavasti töissäkäyntiä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei sinussa ole vikaa. Monet eivät jaksa edes tehdä 8-tuntisia työpäiviä, en minäkään. Olen itsekin tehnyt monenlaista ja aina on ollut ongelmana työaika. 6 tuntia menee työaikana päivässä, mutta enemmän alkaa sitten tökkiä pahasti.
Sehän on tutkittu tosiasia, että monet tyytyisivät vähän pienempään palkkaan, jos vain voisivat tehdä lyhempää päivää.
Suosittelen että yrität sopia uusista työajoista ja esim. pidemmistä lomista, jos ei onnistu niin voithan yrittää päästä muualle töihin. Itse ratkaisin asian niin että perustin harrastuksen kautta oman firman. Nyt sitä aikaa on harrastuksiinkin ja paljon.
Mulla on sama ongelma. Kokoaikainen, pitkäaikainen työnteko tuntuu vankilalta. Olen myös kokeillut monenlaisia ammatteja myyntipäälliköstä siivojaan mutta kyllästyn heti, kun olen oppinut uuden työn. Edes se, että saavuttaa työssään tuloksia ei auta, koska en arvosta rahaa tai sillä saatavaa materiaa.
Nyt työskentelen osa-aikaisesti luovalla alalla. Saan toisen puolen palkasta ansiosidonnaisena ja pärjään taloudellisesi ihan kivasti. Ja aikaa on muuhunkin kuin päätteen ääressä istumiseen. Huonoa on se, että kun ansiosidonnaisen päivät on kulutettu, on pakko ottaa kokoaikatyö, koska muuten talous menee pakkaselle pahasti. Se stressaa jo nyt, vaikka vielä vuoden pystyn etenemään näin.
Samaa neljän viikon loma-asiaa olen minäkin miettinyt. Miten ihmeessä kokoaikaisesta työstä saa vain neljä viikkoa lomaa? Itselläni tuli aikoinaan lomasta hirveä stressi, koska alan oikeastaan olemaan oma pirteä itseni vasta kuukauden täydellisen levon jälkeen. Ja ne loma-aktiviteetit, pitäs käydä siellä ja täällä..minä halusin vaan levätä kaukana ihmisistä ja puhelimista. Töissä katsoivat pitkään jos sanoi, että mä vaan olin, en käynyt missään. Kesällä kun pitää juosta kaiken maailman mansikkafestarit ja karnevaalit, että "On ollut jossain".
Sellainenkin vuodenkierto sopisi, että olisi vaikka neljä kuukautta töissä, sitten pari täysin vapaalla. Sitten aloittaisi ihan kokonaan uuden työn tai projektin jossa olisi taas 2-4kk jne. Se sopisi mulle, mutta en taas jaksa sitä epävarmuutta, jos mitään työtä ei tulekaan. Koen vastuuta siitä,
että laskut hoidetaan ja ulosottomiehellä ei ole oveni taakse asiaa.
No, onneksi saa vielä vuoden miettiä.
Näinhän se on nähtävä, inhimillinen työaika on korkeintaan tuo 6 h/pv. Silloin saattaa jäädä jotain omaakin aikaa, kaikki mikä menee yli tuon työajan, on pelkkää kärsimystä, joka vaikuttaa kaikkeen jaksamiseen.
Tällaisilla "arktisilla" alueilla kuin Suomi on pitäisi ehdottomasti olla touko-elokuussa mahdollisuus viettää 2 kk lomaa ja sitten talveksi vielä 2 vk, jotta selviäisi tuosta hirveästä kaamoksestakin päänuppi terveenä.
Joo, sitten ne ihmettelee ja kauhistelee, että missä vika, kun iso osa ihmisistä voi huonosti työpaikoilla, ei koe palautuvansa lomilla, sairaslomat senkun lisääntyy ja kohta on suurimpana kansakunnan ongelmana massamasennus.
Työthän ei lopu koskaan tekemällä, se on selvä se ja Elämää on työn ulkopuolellakin oltava tai oikeammin Elämä on enimmäkseen työn ulkopuolella.
nimenomaan, työelämä on vain kivikautisiin kaavoihinsa kivettynyt dinosaurus joka sietäisi kuolla sukupuuttoon. Tilalle pitäisi tulla todellisia joustoja jotta ihmisten vapaa-aika lisääntyisi, elämän pitäisi todellakin olla enimmäkseen työelämän ulkopuolella.
Nyt tästä 8h päivässä työstä pidetään härkäpäisesti kiinni vaikka maailma on muuttunut, työn tuottavuus on muuttunut mutta sijoittajien ahneus on lisääntynyt ja sijoittajat ovat se todellinen työntekijän vihollinen. Sijoittaja varastaa yrityksen resursseista kohtuuttoman suuren osan itselleen eikä duunari saa kuin rippeitä, tämän vuoksi monikaan ei oikein pärjää vähemmällä kuin 8h päivässä työnteolla ja kohta ei enää silläkään kun kaikki vaan kallistuu pöyristyttävän ahneuden takia mutta palkat vain kuihtuvat.
Sijoittajat ovat muidenkin kuin työntekijän vihollinen, heidän itsekkyytensä takia kaikki muut kärsivät ennemmin tai myöhemmin.
Savossa on kuulemma työnpiereksijöitä.
Meillä päin on työläisiä, ilmeisesti jonkin sortin syöpäläisiä, siltä se ainakin kuulostaa.
Meikä jaksaa kyllä helpostikin 8 tunnin päivän (varsinkin, jos siihen kuuluu ne lakisääteiset tauot - 2x 15 min ja 30 min ruokkis), mutta pää meinas hajota, kun yhtenä päivänä tein töitä 13 tuntia, josta 15 min oli taukoa. Työ on suurimmaksi osaksi raskasta, joten jossain 11. tunnin kohdalla melkein pyörryin.
Mutta mikähän siinä on, että nyt kun ilmotin, että en tuollaisia 13 tunnin päiviä tee enää, niin tunnen oloni jotenkin laiskemmaksi. Olen ymmärtänyt, että firman muut ihmiset tekee jopa 14 tuntisia päiviä joskus. En sit tiedä, että onko niillä joku päivä selkeesti lyhempi (esim. 5 tuntia), niin että viikkotuntimäärä pysyy siinä 40 tunnin kieppeillä. Mulla tulee tunteja viikossa 43-47 (miinus ruokkikset 2,5 tuntia).
Sopivan työn löytäminen voi olla vaikeaa. Moni meistä kyllästyy rutiininomaisiin tehtäviin ja joko pakosta vain tekee sitä hommaa vaikka v-käyrä on jo tapissa - tai sitten vaihtaa alaa. Usein johonkin toiseen yhtä tylsään.
Koulutus auttaa asiaan jonkin verran. Jos tiedän jonkun duunin jossa voisit viihtyä sen noin 8h(plusmiinus) päivässä, ja ala tuntuu kiinnostavalta niin kannattaa kouluttautua siihen. Mikään ei ole tappavampaa kuin tehdä töitä joista ei välitä lainkaan. Toisaalta työ josta pitää ja joka antaa jotain lisää(muutakin kuin liksaa) voi olla todella positiivinen osa elämää. Onhan moni ihminen alalla jota tykkää harrastaa muutenkin; muusikot, taiteilijat, esiintyjät jne. Jokaiselle varmaan löytyisi oma alansa.
On myös muita syitä miksi työ ei maistu ja vapaa-aikaa arvostetaa yhä enemmän länsimaissa. Voidaan sanoa että stimulaation määrä on nykyään todella suuri, olemme netissä, yhteydessä tuttaviin kännyköillä. On kaikenlaisia vempaimia ja värkkejä ja tekemistä. Tässä sekamelskassa työ voi tuntua todella pakkopullalta. Ennen ihmisen elämä oli yksinkertaisempaa, aikoinaan ei edes ollut televisioita ja sitä ennen edes radioita.
Työ on varmasti tuntunut silloin myös raskaalta mutta on vaikea verrata sen ajan töitä(tehtaassa 12 tuntia päivässä 6 päivää viikossa liukuhihnalla tai maaseudulla pitkää päivää renkinä) verrattuna nykyään 7,5h toimistossa koneen äärellä tai kassalla myymässä tuotteita.
Päässäsi ei ole vikaa(todennäköisesti, on sekin mahdollista), vaan olet yhteiskunnan yksilönä sopeutunut käsityksiimme elämän arvoista jotka ovat hieman erilaiset nykyään kuin ennen.
On myös henkisiä ja fyysisiä haittoja. Nukutko tarpeeksi, syötkö terveellisesti, et juo liikaa jnejne. Ne todistetusti vaikuttavat joillain ihmisillä aktiviteettia laskevasti ja jopa ahdistusta/masennusta aiheuttaen.
Itse pärjään paremmin työelämässä kun liikun välillä aktiivisesti, syön hyvin ja nukun. On täysin eri asia tehdä töitä väsyneenä, se on kamalaa.
Työviihtyvyyteesi voit vaikuttaa: työpaikkaa vaihtamalla, sitä ympäristö muuttaen(yleensä vaikeampaa) tai itseäsi tarkastellen. Passiivinen negatiivinen olotila voi johtua omista asenteista, tai työyhteisöstäkin.
Elämä ei ole työtä(enää nykyään niin paljon), mutta parhaimmillaan työstä saa elämään todella paljon lisää.