HALUAISIN NYT ASIALLISTA KESKUSTELUA JA NEUVOJA.
Olen jo 3-kymppinen nainen ja olen elänyt miehen kanssa suhteessa yli 2 vuotta. Olen aiemmin ollut naimisissa ja minulla on jo yksi lapsi.
Nyt suuresti rakastamani mies ilmoitti, että suhteemme on loppu. Olisin halunnut elää lopun elämääni hänen kanssaan.
Jos en voi saada häntä, haluaisin ainakin synnyttää hänen lapsensa. Kuinka vihattuja ovat ne naiset, jotka tekevät lapsen keskustelematta siitä miehen kanssa? Tekisinkö niin kamalan väärin, jos tekisin hänelle lapsen? En aio vaatia häneltä mitään ja hänhän ei kuitenkaan ole jäämässä elämääni..
Onko niin väärin haluta jatkaa elämää siten, kuin olisi sen halunnut jatkuvan ilman eroa..?
Olen jo 3-kymppinen nainen ja olen elänyt miehen kanssa suhteessa yli 2 vuotta. Olen aiemmin ollut naimisissa ja minulla on jo yksi lapsi.
Nyt suuresti rakastamani mies ilmoitti, että suhteemme on loppu. Olisin halunnut elää lopun elämääni hänen kanssaan.
Jos en voi saada häntä, haluaisin ainakin synnyttää hänen lapsensa. Kuinka vihattuja ovat ne naiset, jotka tekevät lapsen keskustelematta siitä miehen kanssa? Tekisinkö niin kamalan väärin, jos tekisin hänelle lapsen? En aio vaatia häneltä mitään ja hänhän ei kuitenkaan ole jäämässä elämääni..
Onko niin väärin haluta jatkaa elämää siten, kuin olisi sen halunnut jatkuvan ilman eroa..?
Vastaukset 41
Vanhimmat
olet aika itsekäs ihminen. Ajattele lastasi, joka ei saa elää isänsä kanssa. Mielestäni "kostat" omat tarpeesi lapselle. Voiko joku todella noin itsekkäästi ajatella vain itseään?? Minulta et ainakaan saa sympatiaa.
samaa mieltä kanssasi.
Sitäkö viestissäni hain?
Olen itse syntynyt avioliitossa, mutta silti kasvoin ilman isääni, sillä vanhempani erosivat eikä isäni meitä juuri tapaillut.
En vähättele sitä ihanuutta ja helppoutta, mikä automaattisesti seuraa, jos lapsella on molemmat vanhempansa. Mutta maailmassa on paljon lapsia, joilla on vain toinen vanhemmistaan ja nämä lapset pärjäävät ihan yhtä hyvin kuin lapset, joiden vanhemmat ovat yhdessä.
Siinä mielessä olen itsekäs, että en aina ymmärrä sitä mikä siinä on pahaa. Enkä myöskään ymmärrä, miksi ihmisen pitäisi aina luopua toiveistaan vain siksi, että ei ole löytänyt kumppania itselleen...
on kuitenkin väärin ajaa lapsi tuohon tilanteeseen tarkoituksenmukaisesti. näitä ilman isää tai - äitiä eläviä lapsia on, mutta mietihän sitä, onko tuo asetelma ollut harkittu? on eri asia hankkiutua suunnitelmallisesti raskaaksi ilman toisen osapuolen hyväksyntää, kuin se, että lapsi on ollut yhteinen päätös/yhteinen "vahinko". lähtökohdat ovat aivan erilaiset!
joidenkin lasten on sopeuduttava elämään ilman toista vanhempaa. luuletko, että se on helppoa näille lapsille? lapsen tasapainoisen HENKISEN kehityksen kannalta lapsen on tärkeä tietää ja tuntea olevansa haluttu ja rakastettu molempien vanhempiensa taholta! hylätyksi tulemisen tunne on rankka, eikä sitä voi edes käsittää, jollei sitä ole itse kokenut.
olen ottolapsi. minä olin haluttu, toivottu ja rakastettu biologisten vanhempieni puolelta, mutta heillä ei ollit edellytyksiä tarjota minulle edes perusasioita. sain uudet vanhemmat ja rakastavan kodin, mutta tuon hylkäämisen tunteen jouduin silti käsittelemään (vasta aikuisiän kynyksellä kykenin siihen). ottosisarellani ei ole isää papereissa. tämä on kokenut tuon tunteen vielä voimakkaammin ja painii asian kanssa yhä (täyttää tänä vuonna 20). entisen avomieheni isä, on hylännyt tämän. ex-avomieheni on koko aikuisikänsä kärsinyt eriasteisista masennustiloista ja uskon vahvasti pohjimmaisen syyn olevan hänen isä-suhteessaan, tai siinä, ettei sellaista ole lainkaan. tämän äiti ei suostu edes kertomaan tämä isän henkilöllisyyttä, koska on aina kuvitellut toimivansa näin lapsensa parhaaksi. mies puhui isästään paljon, vaikkei tätä koskaan ollutkaan tavannut. hän kantaa kaunaa ja katkeruutta niin isäänsä, kuin äitiäänkin kohtaan.
minulla oli koulussa kurjaa mm. lukion biologian perinnöllisyyslaskennan tunneilla. oli mahdoton tehdä niitä "todistavia" laskuja (omalta kohdalta), kun en tiennyt vanhempieni silmien-, tai hiustenväriä. oli orpo olo.
pääsin tasapainoon taustani kanssa vasta täysi-ikäisenä, kun selvitin juureni ja tapasin biologisen äitini (isäni oli ehtinyt kuolla) ja sain vakuuden siitä, että olin ollut heillekin toivottu ja että olin ollut aina heidän ajatuksissaan.
mieti oikeasti mitä olet tekemässä. et varmaan hakenut sympatiaa, eikä muiden mielipiteillä kuulukan olla väliä, mutta se millä on merkitystä on se, että kenen etua sinä ajat? oman itsesi, vaiko lapsesi (jota ei vielä ole)? vastaus tuohon on ainakin selvä. sinä asetat omat mielihalusi tuon lapsen HENKISEN hyvinvoinnin edelle. luulet, että äidinrakkaus voi korvata kaiken. näin ei ole! sinulla on tarjota lapselle edllytykset selviytyä, mutta isää sinulla ei ole tälle antaa. tuo jättää aukon, jota et pysty täysin kompensoimaan millään!
ne lapset, jotka varttuvat ilman toista vanhempaansa, ovat joutuneet tilanteeseen olosuhteiden pakosta (nämä vanhemmat saavat ja myös ansaitsevat sympatiaa) ja joutuvat käsittelemään tuon rankan asian jossain vaiheessa elämäänsä. vain murto-osa näistä lapsista on niitä, joiden vanhemmista toinen on tietoisesti ajanut läpi vain omaa etuaan! se ei ole ainakaan kypsän aikuisen ihmisen tapa toimia.
Se on naisen oikeus.. päättää odottamansa lapsen tulevaisuudesta..
Luehan mitä mulle vastattiin ko. aiheesta miehenä. Ihan kaikki ei ole suoraan sovellettavissa, mutta ainakin näet kenen puolella on sympatiat olleet mun tarinassani, jossa mä en halunnut lasta, nainen teki oman päänsä mukaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000003124987
Myönnän, että tilanteesi on ollut kamala.
Toivon kovasti, että kyseinen nainen ei ole vaatinut sinulta mitään...?
En toivo, että ketään tuomittaisiin tällaisessa keskustelussa ja tiedän, että aihe on todella arka.
Oma näkemykseni tilanteeseesi on se, että jos nainen kantaa lastasi, hän saanee päättää kehostaan. Mutta kuka päättää siitä, että saako tämä ihmisen alku pitää alkaneen elämänsä, vai ei? Mielestäni kummankaan vanhemman kypsymättömyys ei saisi pilata sen lapsen elämää...vai kuinka?
Siksi pohdinkin tätä tilannettani ja haluan kuulla mielipiteitä. Tiedän pärjääväni lapsen kanssa, koska olen pärjännyt ennenkin. Lapsi saisi varmasti rakkautta osakseen. Isältään en vaatisi isyyttä..vain sen siemenen..
mutta ajatteleppa isääkin tässä asiassa. Miltä hänestä tuntuu kun jossain kuitenkin on hänen lapsensa. Henkiset tuskat saattavat olla isällä kovatkin loppuelämän. En todellakaan ymmärrä miten maailmassa voi olla tuollaisia ihmisiä???!!!
Tuossa tilanteessa siemenenkin vaatiminen on kohtuutonta. Mies kuitenkin joutuisi sinuun sidotuksi loppuelämäkseen, eikä sitä halua. Jos haluaisi, eläisi kanssasi perheenä, eikä edes suunniteleisi lähtevänsä. Antaisi siemenensä omasta halustaan.
Yritä jotenkin selvitä erosta. Itke kiroile raivoa, koe se läpi, mutta älä sotke siihen viatonta lasta, joka käsittääkseni ei vielä ole saanut edes alkuaan. Halusi on inhimillinen, mutta vailla arkipäivän realiteetteja. Elä tyhjyys sisälläsi, niin saatat vielä saada siihen tilalle jotain.
ennen kaikkea lasta kohtaan. jos mies ei tahdo kanssasi lasta, tämä tuskin haluaa olla mukana lapsenkaan elämässä. se ei ole oikein lasta kohtaan, että teet tietoisesti tällaisen valinnan. lä ajattele itseäsi, vaan lasta. kukaan ei saa kaikkea (mitä haluaa), jokainen saa vain jotakin.
mene kysymään samaa asiaa vaikka yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton ihmisiltä seuraavalta keskustelupalstalta:
http://www.yksinjayhteishuoltajat.net/kysy.html
ja valitse sieltä keskustelu. saat ainakin
varmasti asiallisia vastauksia aikuisilta ihmisiltä.
..paljon tuosta osoitteesta. Pitänee kirjoittaa sinnekin.
Ehkä paras kertoja asian tiimoilta olisi ystäväni, jolle nainen hankkiutui raskaaksi kysymättä ystävältäni asiasta. Ero astui kuvioihin melkoisen pian. Mies koki itsensä raiskatuksi, vaikka haluaakin lapsia kovasti. Hän vain ei halunnut niitä sillä tavoin.
Olen kuitenkin vihainen ja ehkä jollain tapaa katkerakin. Lapselliselta kuulostan varmasti. Suhteessamme nimittäin suunniteltiin kotia, lapsia ja elämää yleensä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta kumppanini päättikin yllättäen lopettaa suhteemme. Miksi minun pitäisi luopua koko elämästäni hänen vuokseen? Miksi hän saisi aina sen, mitä haluaa..?
kostoko sinulla onkin mielessäsi?? Et kai loppuelämääsi halua miestä joka ei halua sinua??? Et kai niin alas aio vajota? Nyt pää pystyyn ja jatkamaan elämää eteenpäin - yksin!!!
2 v on tosi vähän aikaa olla yhdessä!!
Ei tilanteesi muutu miksikään, vaikka sen lapsen tekisitkin - miehelle, joka ei halua sinua, eikä sitä lasta!
Ei sinun elämäsi tähän lopu!
Katkeruus ja kosto ja etenkin jos siinä on lapsi välikädessä on tosi typerää!!!!!!
Etkö pysty jatkamaan elämääsi tästä eteenpäin sen lapsen kanssa, joka sinulla jo on?! Keskity häneen. Hänkin on menettänyt, ja hänellä on nyt vain sinut. Hänellä on vain sinut aina.
Joskus löydät miehen, joka hyväksyy sinun lapsesi ja voitte perustaa perheen ja kodin, ja mieskin sitä haluaa. Ehkä teette lapsiakin, yheisiä.
Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin ja miehelläkin on oikeutensa.
Onko sinusta oikein, jos sinulta viedään sinun lapsesi .. vain koska joku niin tahtoo? Vähän tämmöiseen voisi verrata tuota, että teet lapsen miehelle, vaikka tämä ei halua sinua eikä tulevaa lasta.
Itsekästä, katkeroitunutta, kostoa. TÄysin väärät syyt tehdä lapsi.
Miten muuten teet sen lapsen tälle miehelle? Oletko jo raskaana? JOs hän aikoo jättää sinut ja erota, ei kai teillä enää seksiäkään ole?????? Jos on, niin mihin suhde miehen puolelta on perustunut? Pelkkien himojen tyydyttämiseen ja nyt se sitten kyllästyttää?
Elämäsi on edessäpäin. Ei takana. Katso sinne ja unohda vanhat ikävyydet. Ota niistä opiksesi ja kehnity ihmisenä äläkä kuljeta mukanasi katkeruutta ja vihaa.
Helppo sanoa, vaatii paljon itseltä mutta onnistuu jos haluaa.
totta, kuulostat naiivilta. olen sinua 6 vuotta nuorempi.
"miksi muut saavat, mutta minä en?". kyllä aikuisen ihmisen tulisi ymmärtää, että elämä ei ole aina oikeudenmukaista. on olemassa naisia ja miehiä, jotka olisivat hyviä vanhempia, mutta eivät koskaan voi saada lasta. on alkoholisti-isiä ja narkomaaniäitejä, joilla on liuta lapsia, mutta jotka jäävät heitteille.
ei onni ole sitä, että saa kaiken haluamansa, vaan sitä, että osaa nauttia sitä mitä on.
jaettu ilo on moninkertainen, mutta kenen kanssa sinä jaksaisit tuon ilon lapsesta? eikö olisi parempi vielä odottaa, että löydät sellaisen miehen, joka todella haluaa kanssasi lapsen?
Kaksi vuotta ei ole aika eikä mikään. Miksi haluat laittaa miehellesi joka on sinua jättämässä tällaisen taakan. Tämä kuulostaa kostolta ja jos sen teet niin miehesi tulee vihaamaan sinua ikuisesti vaikka lastansa rakastaisikin. Toivottavasti sinunlaisia ei ole kovin paljon ja toivon etten tapaa sinunlaisia ihmisiä koskaan. Yäk
Oletko siis jo raskaana? Jos olet, minusta sinulla on oikeus synnyttää ja pitää lapsi. Jos sen yhdessä olette alulle saaneet, niin ihan yhtä lailla mieskin on vastuussa lapsesta, eikä sitä voi paeta vain eroamalla.
Jos sen sijaan et ole raskaana -tämä ei ihan selväksi tullut minule viestistäsi - niin kuinka kummassa ajattelit tulla raskaaksi miehelle, joka on lähtemässä suhteesta?
Yleensäkin ihmettelen näitä "hankkiudun raskaaksi salaa mieheltäni"-juttuja. Miten se on mahdollista? No jättämällä pillerit pois, se lienee helpointa. Mutta käyttävätkö kaikki nämä naiset e-pillereitä? Ja miksi ehkäisy jätetään yksin naisen huoleksi?
Minä sanon heti seksisuhteen alussa, että syön pillereitä, mutta jos unohdan yhden, vatsataudin tms. takia ehkäisyteho heikkenee ja tulen raskaaksi niin aborttia en tee.Jos mies haluaa olla varma, ettei tällaiseen tilanteeseen joudu, niin hän saa mielellään käyttää kondomia lisäsuojana. Vastuu on yhteinen, jos mies ei huolehdi omasta osastaan, niin saa sitten kantaa vastuun mahdollisesta lapsesta.
raskaaksitulohan ei ole mitään helppoa hommaa, joka kaikilta käy noin vain. toisaalta eron kynnyksellä ei ole mitenkään vaikea saada ex-kumppania vielä sänkyyn, jos välit ovat kunnossa. eroaika herkistää. juuri eropäätöksen jälkeen seksi saattaa olla "kuumempaa", kuin koskaan itse suhteen aikana. luopumisen tuska ja ajatus viimeisistä yhteisistä intiimeistä hetkistä saa joidenkin kohdalla himot valloilleen. jotkut eonneet parit saattavat jatkaa seksisuhdetta vielä pitkään eron jälkeen, jos uusia kumppaneita ei ole vielä kuvioissa.
tuo pillereiden pois jättäminen ei ole kuitenkaan varma keino raskaaksitulolle. niiden käyttö on saattanut muuttaa luonnollita hormonitoimintaa ja näin ollen raskaaksitulo on helpompaa vasta, kun on kulunut jo jonkin aikaa (puoli vuotta?) niiden käytön lopettamisesta.
ovulaationkin aikaan raskaaksitulon toennäköisyys on keskimäärin noin 30%. 30-vuotias nainen ei ole enää hedelmällisimmillään ja tuo heti tärppäämisen mahdollisuus on näin ollen vieläkin pienempi.
minä läytän ehkäisylaastaria. se on tavallaan helpompi, kuin pillerit. ei tarvitse murehtia oksennustaudeista, tai unohduksista (koska se tarvitsee muistaa vain kerran viikossa ja laastarien mukana tulee kalenteriin liimattavat muistutustarrat). minulle riittää se, että tiedän mikä viikonpäivä on kyseessä. torstai tuo oitis mieleeni laastarinvaihdon. laastari on ihonvärinen, eli huomaamaton. sen paikka on selässä, olkavarressa, takapuolessa tai vatsassa. itse pidän sitä vuorotellen oikealla- ja vasemmalla puolella selässäni, sen verran alhaalla, ettei haittaa, vaikka olisi avonainen toppi päällä. vaikuttav aine on lastarin liimassa ja se imeytyy ihon kautta elimistöön. näin mies tietää automaattisesti, että huolehdin ehkäisystä! laastari ei ole ihan tavallisen laastarin näköinen, joten ei voisi edes hämätä :). ja muuten, nuorille on tulossa tatuointiehkäisylaastareita lähivuosina (näyttävät tatuoinneilta). jenkeissä on jo!
toinen vaihtoehtoinen ehkäisymenetelmä on nuvaring. se on rengas, jonka nainen asettaa itse emättimeen kerran kuussa. sen voi tuntea sormella ja sitä ei tarvitse ottaa edes yhdynnän ajaksi pois (mutta sen saa ottaa pois aina kolmeksi tunniksi vuorokaudessa, jos kokee sen haittaavan yhdyntää).
oksennustautikaan ei siis enää kelpaa tekosyyksi ehkäisyn pettämiselle. näitä uusia menetelmiä pillereiden rinnalle (meitä nuoria, ei-synnyttäneitä, naisia varten, jotka emme kierukkaa tai ihon alle laitettavaa kapselia tahdo) on saatavilla ja niitä kehitetään koko ajan lisää. näissä on vielä sekin hyvä puoli, että mies näkee kysymättäkin missä mennään.
Lapsella on oikeus sekä isään että äitiin; olet riistämässä syntymättömältä lapseltasi sen oikeuden. Jokaisella lapsella pitäisi mielestäni olla oikeus syntyä sekä isän että äidin haluamana ja rakastamana eikä jonkun itsekkään ihmisen tahdosta "haluan jatkaa elämääni siten kuin olisin sen halunnut jatkuvan ilman eroa...". Elämässä tulee ylläreitä, jolloin suunnitelmia joutuu muuttamaan; kaikkea haluamaansa ei voi saada ja se pitäisi jo ikäisesi ihmisen ymmärtää.
Sitä paitsi tämä olisi väärin miestäsi kohtaan.
Kuulostaa muuten siltä, että olet keksinyt tämän idean vasta nyt kun miehesi on jättämässä sinut..?
kohtaat uuden miehen joka haluaa tehdä kanssasi lapsen ja sinä toteat että olet jo raskaana entiselle miehelle. Tällaisessa tilanteessa olet taas sotkenut kuviot. Kyllä mies haluaa mielummin oman lapsen kuin toisen jos on mahdollista ja sama koskee myös naisia.
Ei ole kovin vaikeaa miettiä äitinä mitä tehdä, jos tapaisin miehen jolle lapseni eivät kelpaa.
En todellakaan tee sellaisella miehellä mitään. Johan minulla on yksi lapsi, joten en ole ensi kertaa asialla. En jäänyt ensimmäisellä kerralla yksin omasta tahdostani, eikä yksikään mies ole vielä kokenut lastani esteeksi millään tapaa.
Tapaamissani miehissä on ollut tasan yksi yhdistävä tekijä, ja se on se, että kukaan ei ole halunnut lapsia. Työskentelen miesvaltaisella alalla, ja työkavereiden suusta kuulee vähän väliä, että VAIMO halusi naimisiin ja VAIMO halusi lapsia. En ole kertaakaan kuullut, että mies olisi halunnut kumpaakaan..
Miksi siis etsisin jotain, mitä ei ole olemassakaan?
Kyllä mies voi haluta lapsen yhtä lailla kuin nainenkin. Itse olin siihen valmis silloin kun saimme ensimmäisen lapsemme. Puheet joita olet kuunnellut ovat tyyliä "piti mennä kihloihin ettei tarvinnut kuulla sitä jatkuvaa narinaa". Yleensä mies kosii ja yhtä lailla kirkossakin sanoo tahdon, joen kuuelmasi tarina on vain miesten tapa keskustella asiasta.
Tyyli jolla meillä miehet puhuvat lapsista ja avioliitosta ovat tyyliä: "En ymmärtänyt kuinka vakavasta asiasta on kyse. Nyt kun tiedän, en tekisi niitä uudelleen.." ja "Avioliitto oli vaimolle tärkeä. Samapa tuo minulle, kun sillä ei ole mitään merkitystä." Ja näitä keskusteluja olen käynyt työtovereideni kanssa useita aivan kahdenkesken, ilman niitä jätkäporukoita, kenen edessä ei sovi leimautua pehmoksi. Tiedän kyllä jotain miesten "kulttuurista".
En todellakaan kaipaa olla "samapa tuo" tai "enpä tiennyt mihin ryhdyin". Sellaista lausetta tuskin mieheltä kuuluukaan että: "Voi hitto kuinka sinua rakastan. Mennäänkö naimisiin?" ja "Minä haluaisin lapsia, tekisitkö niitä kanssani?"
Joten ehkä se lapsi ainakin...
En ole kostamassa tälle miehelle mitään, katkera saatan hieman olla, sillä elämäni hajosi palasiksi tämän eron myötä.
Meillä on edelleen seksiä ja kaikkea sitä mitä ennenkin, paitsi että mies ottaa puheeksi aina välillä asuntojen etsimisen. Mies on hellä, huomaavainen, tekstailee ja ehdottaa välillä ulkona käymistä.
Lasta halusin jo ennen, kun mies ilmoitti erosta. Ensimmäisen lapseni kanssa silloinen mieheni jätti minut lapsen synnyttyä, enkä saanut nauttia äitiydestä ollessani niin väsynyt ja rikki miehen lähdöstä.
Minua voi pitää kamalana ihmisenä, kuten joku jo tänne kirjoittikin. En kuitenkaan ole vielä tehnyt mitään asian eteen (minulla on erittäin varma ehkäisy) ja hain ainoastaan keskustelua asiasta. Ensimmäisen lapseni muutettua vuosi sitten isälleen, kaipaisin elämääni jotain pysyvää ja jotain, minkä ympärille voisin rakentaa elämäni. En jaksa enää koluta niitä turhia ihmissuhteita.
Ja viimeiseksi Pasille: Luuletko, että en haluaisi miestä, joka haluaa koko paketin (avioliiton, lapsen ja kodin)? Sellaisia ei vain ole enää nykyään. Minulle ex-mieheni ilmoitti avioerossamme, että ei jaksa enää leikkiä kotia ja jätti sekä minut että 2 kk:n ikäisen poikamme. Siinä sitä vasta ihana mies ja ennen kaikkea hyvä isä.. (Onneksi nykyään on opetellut) Siltä suojelee lasta, kun tekee lapsen ilman miestä!
Olen itse avioerolapsi ja uskallan väittää, että eron läpi käyminen on lapselle paljon tuskaisampaa kuin elämä ilman toista vanhempaa. Olen itse kuunnellut 16-vuotta kuinka vanhempani haukkuivat ja syyttelivät toisiaan ja tappelivat elatusmaksuista. Jos en olisi edes syntynyt, heillä ei olisi ollut mitään mistä tapella...
Joten ehkä mielummin elämä rakastettuna lapsena, kuin kaikkien riitojen aiheuttajana.
älä lannistu! varmasti on mies juuri sinulle, joka haluaa koko pakun :). et ole ainoa, joka sitä etsii ;).
Tuon kuuleminen tuntuu aina yhtä hyvältä!
Olen menettämässä uskoani todella pahasti, ja alan katkeroitumaankin. Mutta et tiedäkään kuinka ihanalta tuntuu lukea nuo uskoa tihkuvat kirjoittamasi rivit..
Millä tapaa tämä kerta sitten eroaisi edellisestä? Kirjoitit, että olit silloin niin rikki erosta, etten voinut nauttia äitiydestä, etkö olisi nytkin.
Saattaisit miehen isäksi vastoin hänen tahtoaan. Myönnät itsekin tuntevasi katkeruutta tuota miestä kohtaan, minkälainen pohja tämä on lapsellesi. Isä ei häntä halua ja äiti on katkera isälle. Ei kuulosta järin hyvälle.
Minä en pidä sinua kamalana ihmisenä. Mutta miksi et mieluummin turvautuisi sitten vaikka keinohedelmöitykseen vieraalla spermalla, jolloin lapsi olisi sinun? Käsittääkseni keinohedelmöityksiä tehdään myös yksinäisille naisille. Näin et sotkisi miehen elämää, joka ei lasta ja elämää sinun kanssasi tahdo. Etkä hankkisi lapsellesi isää, joka teostasi katkerana ei ehkä välittäisi lapsestaan.
Tämä minusta sopisi paremmin myös tuohon ajatukseesi elämästä rakastettuna lapsena, eikä kaikkien riitojen aiheuttajana. Jos hankkiudut raskaaksi miehellesi erostanne huolimatta, teet lapselle juuri tuon saman tilanteen.
Lapsi voi elää onnellisena yhdenkin vanhemman kanssa. Ja taatusti se elämä on mukavampaa ilman sitä isää kuin jatkuvaa tappelua kuunnellen. Tämän sanon omasta kokemuksestani.
Miettisin sinuna vielä kuitenkin sitä, että onko lapsi oikea ratkaisu tilanteessasi, jossa "kaipaat elämääsi jotain pysyvää, jonka ympärille rakentaa elämäsi". Toki lapsi antaa elämälle merkitystä ja tuo pysyvyyttä. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei äiti voi ripustautua lapseen ja sälyttää oman elämänsä tarkoitusta lapsen harteille. Lapsi on pieni vain muutaman vuoden ja itsenäistyessään pikkuhiljaa irtautuu kodista. Ja sinun täytyy hänet päästää kasvamaan, eikä tehdä hänestä itsellesi kumppanin korviketta ja sitoa häntä itseesi liikaa.
Ja usko pois, edelleen on miehiä, jotka tahtovat lapsen, avioliiton ja kodin. Onnekseni olen löytänyt yhden heistä.
Jaksamista tilanteeseen, joka varmasti on sinulle rankka.
..asiallinen viesti =)
Toivottavasti osaan selventää ajatuksiani ja tunteitani hieman:
En ole katkera miehelle, vaan olen katkera elämälle. Olen menettänyt hyvin paljon avioliittoani myöten ja nyt "menetin" rakkaimman ihmisen. En kuitenkaan osaa vihata häntä, enkä syytä mistään. Tosiasia kyllä on se, että rikki olen tästä erosta vielä hyvän aikaa, mutta eroprosessin olen mielessäni jo aloittanut.
Yksinäisiä naisia ei valitettavasti keinohedelmöitetä. Ystävättäreni selvitti tämän asian jonkin aikaa sitten, sillä hänellä oli viimeinen mahdollisuus saada lapsi. Endometrioosi oli niin paha, että raskaus on nyt mahdottomuus.
Mielessäni on kuitenkin lähinnä ollut se, että miehen ei tarvitse tietää lapsesta mitään. Hän on minulle sanonut, että ei halua nähdä eikä kuulla minusta eron jälkeen mitään, sillä ei kestäisi kuulla, että minulla on esim. uusi mies. Tällöinhän hänen korviinsa ei koskaan kantautuisi, että olen lapsen edes saanut. Lapselle voin kertoa, että hänet on "taiottu pankista".
En osaa kuvitella, että ripustaisin elämäni lapsen harteille. Koen että minulla olisi vielä kerran annettavaa pienelle ihmiselle. Tiedän että lapset ovat pieniä vain hetken..tuokin pikkumies tuossa vieressä oli joskus vauva. Osaan kyllä laskea lapsestani irti tarvittaessa. Olen sen jo kerran tehnyt hänen parastaan ajatellen.
Kiitos todella paljon hienosta viestistäsi. Tarvitsen todella kipeästi kaikkia näkökulmia.
Olen pahoillani, että en enää usko mieheen, joka olisi valmis sitoutumaan ja haluaisi perheen lapsineen. En ole ainuttakaan sellaista tavannut 30-vuoteen..ja siihen mahtuu KAMALASTI miehiä..
Tuo viestisi vastasi moneen kysymykseen, joka oli mielessäni.
Sen verran lisäisin, että juuri luin keinohedelmöityksestä yksinäisille naisille. Ainakin virolaiset klinikat tätä käsittääkseni vielä suostuvat tekemään. Hinnoista en sitten tiedä.
Nyt kaikki tulevat haukkumaan minut moraalittomaksi akaksi, mutta...
Minusta tuo ei kuulosta epäreilulta miestä kohtaan. Se olisi epäreilua, jos lapsi olisi kosto, tai viimeinen yritys sitoa mies itseensä edes jollain tapaa. Pistää maksamaan elatusmaksuja ihan kiusallaan jne.
Mutta tiedän myös, että lapselle ei riitä vastaukseksi loputtomasti epämääräiset heitot hänen alkuperästään. Kannattaa varmasti miettiä, mitä hänelle sanoisit. Jos valehtelisit hänelle hänen isästään, niin pystyisitkö elämään sen kanssa? Olisiko mahdollista, että lapsi sittenkin saisi asian jostain selville isänkaipuussaan aikanaan? Ja mitä sitten, kun tuo lapsi marssisi isänsä puheille ja mies saisi tietää, että häneltä on pimitetty lapsi vuosien ajan? Entä jos lapsi katkeroituisi sinulle valheestasi?
Yrityksesi tulla raskaaksi olisi joka tapauksessa melkoinen riskinotto tulevaisuuden kannalta. Eikä tietenkään välttämättä onnistu aivan helposti. Joka tapauksessa sinä teet kuten itse päätät, vaikka me muut täällä miten meuhkaisimme ja tuomitsisimme. Toivon sinun harkitsevan asian perusteellisesti loppuun asti.
"Yksinäisten naisten hedelmöityshoidot aiotaan sallia"
Julkaistu 20.2.HS
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076151977923
Riskejä siinä lapsen yksin tekemisessä ovat juuri mainitsemasi lapsen kyselyt jne. Jos niin päättäisin, niin lapsi ei minulta koskaan kuulisi isästään, jos hänet "salassa" tekisin. En millään haluaisi loukata tätä miestä siten, että hän tajuaisi yllättäen olleensa isä monia vuosia. Tarkoituksena olisi salata asia lopun elämää. Spermapankki olisi minun tarinani loppuun asti.
Tietoisuus siitä, että elämäni rakkaus kulkisi lapsen muodossa mukanani aina, on se tärkein pointti. Sitten tämä voi olla minulle se viimeinen tilaisuus saada se kaipaamani toinen lapsi..niin kamalaa kuin se onkin.
Muita riskejä en lapsen tekemisessä yksin näe. Taloudellisesti olen vakaassa asemassa, minulla on vakinainen virka josta voin jäädä äitiyslomalle. Lainoja minulla ei ole. Lisäksi sukulaiseni ja ystäväni muodostavat tukiverkon, johon voin luottaa jos tarvitsen muuta apua.
Aion harkita tämän jutun erittäin hyvin, huolellisesti ja loppuun asti. Kuten jo sanoin, minulla on paras mahdollinen ehkäisy, josta en ole vielä luopunut. Teen sen vasta, kun sisimmässäni olen aivan 100% varma.
Olen niin hiton pahoillani, että miehiä ei kiinnosta isyys, parisuhde, avioliitto ja kotielämä. Tiedän ainakin 4 naista iältään 25-34 vuotiaita, jotka ovat jo päättäneet tehdä lapsen ilman miestä. Vika ei voi olla pelkästään naisissa.
ottolapsena en hyväksy keinohedelmöitystä yksinäisille naisille, enkä salli adoptiota (paitsi perheensisäisen) homo- ja lesbopareille.
omien taustojen hyväksyminen on vikea puhumattakaan siitä, ettei näitä varsinaisesti ole.
oma läheinen ystäväni keinohedelmöitettiin aviomiehensä kivessyövän vuoksi (ei kykyä saada lapsia). siinä menee minun rajani. tuon hyväksyn, mutta sanon senkin, että minusta lapselle kuuluisi täysi-ikäisenä sallia oikeus tietää myös tuon luovuttajan henkiläöllisyys, jotta tämän oman minäkuvan muodostaminen helpottuisi.
te ette tiedäkään miten vaikeaa on elämä siihen asti, kun ei tiedä perimäänsä (arvailuja) ja mikä sulattelu siitä syntyy, kun vihdoin saa tietää. helppoa teillä alusta asti biologisten vanhempienne seurassa varttuneilla. tiesittekö, että makukin periytyy???
Ymmärrän tasan, mistä puhut. Tuolla naapurihuoneessa istuu malko lailla samantapaisella tavalla alkunsa saanut nuori, 17-vuotias miehenalku.
Suurin ero lienee siinä, että en ollut suuremmin rakastunut pojan isään enkä toivonut pojasta sellaista muistoa isästään, jota ilmeisesti itse toivot. Olin (kuten sinä) yksinhuoltaja jo silloin, kun tulin raskaaksi. Toki viihdyin kovin pojan isän seurassa, mutta en voinut kuvitellakaan asuvani hänen kanssaan yhdessä. Elämäntavat, kiinnostuksen kohteet, arvot, asenteet, kaikki poikkesivat liian paljon toisistaan. Mutta lapsen halusin pitää.
Tietysti olin kaikkien silmissä outo lintu ja hirveä hyväksikäyttäjä. Tein tosin alun alkaen selväksi sen, etten voi (enkä halunnutkaan) olla oikeutettu minkäänlaiseen elatusapuun. Mutta samalla sanoin, että hänellä on täysi oikeus tavata lasta niin paljon kuin haluaa. Salaaminen ei käynyt päinsä - liikuimme kuitenkin niin paljon samoissa piireissä, että se ei olisi ollut mahdollista. Ja mielestäni lapselle täyty kertoa aina totuus, vaikka se olisi kuinka vaikea.
Alussa isä ei tietenkään halunnut kuulla meistä mitään, mikä oli ymmärrettävää. Mutta sitä mukaa kun poika kasvoi, kiinnostus alkoi viritä. Loppujen lopuksi kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Isä ja poika ovat tätä nykyä hyviä kavereita keskenään, heillä on yhteinen harrastus ja he tapaavat usein, soittelevatkin päivittäin.
Rahasta on ollut välillä hieman tiukkaa, mutta olen pitänyt sitä elämän normaaleina vastoinkäymisinä. Eihän kaikkea voi saada. Olen kuitenkin saanut 2 lapsen yksinhuoltajana hitaasti mutta varmasti maksettua tämän oman kotimme. Ja, ennen kaikkea, minulla on nämä kaksi lasta: nyt jo pois muuttanut tytär ja viisas, komea, humoristinen ja lahjakas nuori miehenalku. Onhan siinä jo aika paljon.
Tarinan opetus: joskus kannattaa ottaa riskejä. Kun pidät jalat maassa ja terveen järjen mukana, voit voittaa enemmän kuin sijoitit.
Onneksi olkoon, että olet pärjännyt noinkin hienosti. Itse en unelmoi edes ostavani asuntoa, mutta siitä lapsesta olen unelmoinut jo kauan. Onnittelut myös hienosta pojasta. Tiedän hyvin mitä on olla yksin lapsen kanssa =)
Ymmärrän erittäin hyvin perustelut siitä, että molempien vanhempien osuus lapsen elämässä on merkittävä. Mutta nykyään useammilla lapsilla on yh-vanhempi, jonka kanssa he asuvat ja kasvavat. On melkein jo harvinaista, että lapsi saa pitää perheensä koossa kunnes täyttää 18. Ja kuten jo aiemmin mainitsin: Vanhempien eron läpi käyminen on aivan yhtä helvettiä..on kamalaa katua koko olemassaoloaan (Been there)
En vain halua huomata olevani 50-vuotias ja etsiväni edelleenkin miestä, joka haluaisi perustaa perheen kanssani. En oikein jaksa uskoa sellaisen SADUN toteutumiseen.
sitten vasta on vaikea löytää "kunnon" miestä kun kuulevat että sinulla on kaksi lasta ja kummallakin eri isä... Toivottavasti joskus kasvat aikuiseksi!
Kuka on sanonut, että etsisin miestä isäksi lapselleni tai edes itselleni?
Mitä teen miehellä?
Onko aikuisuutta haaveilla jostain sellaisesta mitä ei ole olemassa? Onko aikuisuutta elää elämänsä siten, että tarvitsee kaikkeen aina jotain toista?
Tässä on kyse siitä, että elän elämäni kuten haluan..en nöyristellen jotain toista..
Miehiä ei ole ollut vaikeaa löytää vaikka jo äiti olenkin, mutta suhdetta he eivät ole halunneet, eivät edes ennen äitiyttäni. Mielestäni olen aikuisuuteni jo osoittanut kasvattamalla lastani yksin 6 vuotta, kun mies jätti. Lisäksi olen siinä ohella opiskellut ja lopuksi tehnyt töitä.
Mitähän mahdat pitää lapsellisuuden ja epäkypsyyden merkkinä? Sitäkö, että haluan säästää lapsen siltä, mitä esikoiseni on kokenut?
Kuinkahan monta lasta, vakavaa parisuhdetta, avioliittoa tai uskollista miestä sinulla on/on ollut...? Heh heh...
"En vain halua huomata olevani 50-vuotias ja etsiväni edelleenkin miestä, joka haluaisi perustaa perheen kanssani." "Onko aikuisuutta elää elämänsä siten, että tarvitsee kaikkeen aina jotain toista?
Lainaus suoraan tekstistäsi. Mihin tarvitset lasta? Sinullahan on jo yksi, keskity häneen ja hänen hyvinvointiinsa jotta hän olisi onnellinen ja hän tuntisi turvallisuutta äitinsä taholta!!
Itse koen olevani vasta nyt kypsä äidiksi, elämänkokemukseni myötä. Tässä iässä olen jo nähnyt yhtä ja toista, samoin kasvanut henkisesti ja parisuhteeni on vakaalla pohjalla, ollut jo vuosia. Jos olisin aikaisemmin tehnyt lapsia, olisin varmasti nyt yh. Olen ollut samanlainen kuin sinäkin, ajatellut samoin, mutta vuosien myötä se menee ohi ja kuvaan tulee nöyryys, samoin katkeruus väistyy.
Olen iloinen siitä, että olet onnesi löytänyt ja parisuhteesi on vakaalla pohjalla.
Meillä kaikilla vain ei ole sitä onnea, että sellainen kumppani löytyisi..ei siis ole kypsyydestä, iästä, maltista tai ajasta kiinni.
Näitä huonompia esimerkkejä löytyy tuttava- ja sukulaispiiristä enemmänkin, jotka ovat yksin tai tehneet lapsen lopulta yksin yli 40-vuotiaina.
Tasan ei käy onnen lahjat.
ei se onni ole ihmisestä tai lapsesta kiinni! Se tulee itsestä, omien kokemuksien ja oivaltamisien kautta. Omasta asenteesta. Voimme olla todella onnellisia - yksinkin! Uskon että sinäkin tulet vielä olemaan todella onnellinen - usko pois!
Kiva että joku siihen vielä uskoo..minä en kuitenkaan.
On kamalaa tunnistaa itsestään kateus, kun kuulee toisen onnesta.
Kaikkea hyvää sinulle. Yritän elää eteenpäin ja ratkaista tilanteeni jotenkin.
tiedän totisesti miltä sinusta tuntuu!! Kaikkea Hyvää myös Sinulle!! Tiedän että olet kuitenkin hyvä ihminen.
Anna mennä vaan, jouduthan olee sen yhdenkin lapsen kans ilman hänen isää, niin mikset pärjäisi myös kahden lapsen kans!!!