Olen jo yli 40v sinkku. Tyttöystävää ei ole koskaan ollut. Näin kun jälkikäteen ajattelee niin kouluaikoina olisi ollut hyviä tilaisuuksia mutta silloin olin aivan liian ujo ja heikko itsetunto etten uskonut kenenkään voivan kiinnostua minusta. Ihastuinkin kunnolla esim. kaverin siskoon mutta sen sijaan että olisin alkanut tekemään lähempää tuttavuutta nostin hänet jalustalle ja ihailin vain kaukaa koska uskoin että hän ansaitsee paremman miehen kuin minä. Eli olisi ollut tilaisuuksia mutta en vaan osannut tai uskaltanut toimia oikein, liian kypsymätön.
Lähemmäs kolmekymppisenä sain itsetunnon kuntoon, ja pahin ujouskin alkoi karista, nyt ujostelen enää niiden naisten kanssa joista olen kiinnostunut. Tässä vaiheessa huomasin että juna oli mennyt jo, silloin harvoin kun ihastuin tai rakastuin niin huomasin että ne naiset olivat jo varattuja tai eivät kiinnostuneet minusta.
Löytyi naisiakin jotka kiinnostuivat minusta, mutta järjestään he olivat itseäni vanhempia yksinhuoltajia, jotka huomasivat että mukavan tuntuinen, ok näköinen, urheilullinen naapuri voisikin olla hyvää kumppanimateriaalia, mutta itse en taas innostunut. Oli se teiniromanssikin vielä kokematta niin tuntui vaikealta hypätä heti perheenisän rooliin, ja naisetkin sitten luovuttivat suhteeni ennenkuin ehdin lämmetä.
Ja sitten osa naisista jotka tuntuivat kiinnostuneen minusta olivat ns. poikatyttöjä, maskuliinisen näköisiä, harrastivat autoilua ja moottoripyöräilyä, tupakoivat ja kiroilivat kuin miehet, eli tyyppiä joka ei minussa kyllä herättänyt yhtään romanttisia ajatuksia. Itse olen kaiketi feminiininen mies, tunteellinen romantikko, ei kiinnosta rassata autoja tai seurata joukkuelajeja pätkääkään, viinankaan kanssa en juuri läträä ja kilttinä herrasmiehenä kaikkea muuta kuin macho. Joskus sanotaan että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, mutta ei kyllä minun kohdallani. Unelmani olisi sellainen kiltti nörttityyppinen, ok näköinen naapurintyttö. Ainoa sellainen jonka tunnen ja joka on sinkku on oma sisko :D
Ja nyt on alkanut olemaan ongelmana ikäero. Naisihanteeni kun ei tunnu muuttuvan iän myötä niin naiset joihin olen viime aikoina ihastunut, ovat olleet itseäni puolet nuorempia, eli ei juurikaan enää masiksia suhteeseen. Baareissa ei ole juuri koskaan kiinnostanut hypätä, ja nyt ainakin moinen olisi turhaa parisuhteen etsimiseen, porukat niissä ovat liian nuoria ja elämänkatsomukseltaan useimmiten liian erilaisia (yhden yön jutut eivät siis kiinnosta minua). Tanssipaikat eivät nekään kiinnosta koska en osaa tanssia enkä kestä kuunnella suomihumppaa.
Olen aina tykännyt olla yksin, se ei ole mikään ongelma, elän kohtuullisen onnellista elämää. Aika kuluu mainiosti harrastusten parissa (kirjat, elokuvat, netti..), mutta silti jotain puuttuu. Ehkä pitää ottaa koira niin saa jonkun jota helliä ja joka varmasti rakastaisi takaisin. Hyvän lenkkikaverin ainakin saisi.
Mutta, jos ajatellaan ettei ihan vielä heitetä kirvestä kaivoon vaan kokeillaan vielä etsiä sitä "sielunkumppania" jonka kanssa viihtyisi niin mikä neuvoksi? Ketä tahansa en siis kelpuuta.
Nettitreffejä joskus kokeilin ja huomasin turhaksi. Naiset seillä tuntuivat olevan kuin ikkunaostoksilla, paljon kierretään katselemassa mutta vain se unelmien prinssi kelpuutetaan. Lenkkipolulla on joskus tullut kiinnostavan tuntuisia naisia vataan joita olen ajatellut sinkuiksi mutta eipä tällainen iskemiseen tottumaton osaa yhtäkkiä sopia tapaamista jonnekin muuallekin. Kirjastossakaan ei ole tullut sopivia vastaan. Kavereita ei kauheasti ole, ja niiden kautta ei ainakaan uusiin naisiin tutustu, samanlaisia ikisinkkuja valtaosa.
Lähemmäs kolmekymppisenä sain itsetunnon kuntoon, ja pahin ujouskin alkoi karista, nyt ujostelen enää niiden naisten kanssa joista olen kiinnostunut. Tässä vaiheessa huomasin että juna oli mennyt jo, silloin harvoin kun ihastuin tai rakastuin niin huomasin että ne naiset olivat jo varattuja tai eivät kiinnostuneet minusta.
Löytyi naisiakin jotka kiinnostuivat minusta, mutta järjestään he olivat itseäni vanhempia yksinhuoltajia, jotka huomasivat että mukavan tuntuinen, ok näköinen, urheilullinen naapuri voisikin olla hyvää kumppanimateriaalia, mutta itse en taas innostunut. Oli se teiniromanssikin vielä kokematta niin tuntui vaikealta hypätä heti perheenisän rooliin, ja naisetkin sitten luovuttivat suhteeni ennenkuin ehdin lämmetä.
Ja sitten osa naisista jotka tuntuivat kiinnostuneen minusta olivat ns. poikatyttöjä, maskuliinisen näköisiä, harrastivat autoilua ja moottoripyöräilyä, tupakoivat ja kiroilivat kuin miehet, eli tyyppiä joka ei minussa kyllä herättänyt yhtään romanttisia ajatuksia. Itse olen kaiketi feminiininen mies, tunteellinen romantikko, ei kiinnosta rassata autoja tai seurata joukkuelajeja pätkääkään, viinankaan kanssa en juuri läträä ja kilttinä herrasmiehenä kaikkea muuta kuin macho. Joskus sanotaan että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, mutta ei kyllä minun kohdallani. Unelmani olisi sellainen kiltti nörttityyppinen, ok näköinen naapurintyttö. Ainoa sellainen jonka tunnen ja joka on sinkku on oma sisko :D
Ja nyt on alkanut olemaan ongelmana ikäero. Naisihanteeni kun ei tunnu muuttuvan iän myötä niin naiset joihin olen viime aikoina ihastunut, ovat olleet itseäni puolet nuorempia, eli ei juurikaan enää masiksia suhteeseen. Baareissa ei ole juuri koskaan kiinnostanut hypätä, ja nyt ainakin moinen olisi turhaa parisuhteen etsimiseen, porukat niissä ovat liian nuoria ja elämänkatsomukseltaan useimmiten liian erilaisia (yhden yön jutut eivät siis kiinnosta minua). Tanssipaikat eivät nekään kiinnosta koska en osaa tanssia enkä kestä kuunnella suomihumppaa.
Olen aina tykännyt olla yksin, se ei ole mikään ongelma, elän kohtuullisen onnellista elämää. Aika kuluu mainiosti harrastusten parissa (kirjat, elokuvat, netti..), mutta silti jotain puuttuu. Ehkä pitää ottaa koira niin saa jonkun jota helliä ja joka varmasti rakastaisi takaisin. Hyvän lenkkikaverin ainakin saisi.
Mutta, jos ajatellaan ettei ihan vielä heitetä kirvestä kaivoon vaan kokeillaan vielä etsiä sitä "sielunkumppania" jonka kanssa viihtyisi niin mikä neuvoksi? Ketä tahansa en siis kelpuuta.
Nettitreffejä joskus kokeilin ja huomasin turhaksi. Naiset seillä tuntuivat olevan kuin ikkunaostoksilla, paljon kierretään katselemassa mutta vain se unelmien prinssi kelpuutetaan. Lenkkipolulla on joskus tullut kiinnostavan tuntuisia naisia vataan joita olen ajatellut sinkuiksi mutta eipä tällainen iskemiseen tottumaton osaa yhtäkkiä sopia tapaamista jonnekin muuallekin. Kirjastossakaan ei ole tullut sopivia vastaan. Kavereita ei kauheasti ole, ja niiden kautta ei ainakaan uusiin naisiin tutustu, samanlaisia ikisinkkuja valtaosa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Olen aina tykännyt olla yksin, se ei ole mikään ongelma, elän kohtuullisen onnellista elämää. Aika kuluu mainiosti harrastusten parissa (kirjat, elokuvat, netti..), mutta silti jotain puuttuu"
Tuota en edelleenkään ymmärrä. Miksi jotain puuttuu? Onko näin useammin miesten kohdalla ja miksi? Mihin nainen tarvitsee miestä?
Samaa jäin itsekin kummastelemaan. Jos elää onnellista elämään itsekseen ja on oloonsa onnellinen mihin sitä toista silloin tarvitsee? Miksi ja mihin mies tarvitsee naista (jos ei oteta seksiä huomioon koska sitä saa maksullisistakin)?
Suurin osa miehistä jankuttaa päivästä toiseen täällä ettei naisen kanssa voi olla kaveri, naisen kanssa ei voi keskustella, naisen kanssa ei voi elää tasavertaisesti koska miehen pitää asiakaspalvella naista, ym, ym. Nainenhan on PAHA asia kaikin puolin. Minkälaisia masokistejä te miehet oikein olette jos tieten tahtoen haette elämäänne vaikeuksia?
Ja saman voi kääntää toisinpäin.
Suurin osa naisista jankuttaa päivästä toiseen täällä ettei miehen kanssa voi olla kaveri, miehen kanssa ei voi keskustella, miehen kanssa ei voi elää tasavertaisesti koska naisen pitää asiakaspalvella naista, ym, ym. Mieshän on PAHA asia kaikin puolin. Minkälaisia masokistejä te naiset oikein olette jos tieten tahtoen haette elämäänne vaikeuksia?
Jotain puuttuu, eli en ole koskaan saanut kokea rakkautta tai hellyyttä. Edes vanhempieni taholta. Itse olen onnistunut rakastumaankin (varattuun naiseen) eli se on koettu, mutta se on kokematta että joku rakastaisi minua. Kai sitä miehelläkin saa halipula joskus iskeä päälle. Ja vielä kun olen tällainen tunteellinen ja romanttinen sielu niin välillä tämä yksineläminen kirpaisee.
Ja iän karttuessa on alkanut ajatella ettei se oma perhekkään olisi paha juttu, mutta eipä sitäkään yksikseen hommata.
Ok, tavallaan ymmärrän tuon mutta.. Ovatko miehet sitten tunteellisempia ja hellyydenkipeämpiä kuin naiset yleisesti? Itselleni näin naisena nuo asiat eivät suinkaan ole tärkeitä parisuhteessa, vaan ennemminkin se ystävyys ja kumppanuus. Ei sellaista miestä taida olla olemassakaan, jolla olis nuo samat arvot ja joka ei roikkuisi koko ajan helmassa kiinni. Ehkä olen väärässä, toivon niin.
"Suurin osa miehistä jankuttaa päivästä toiseen täällä ettei naisen kanssa voi olla kaveri, naisen kanssa ei voi keskustella, naisen kanssa ei voi elää tasavertaisesti koska miehen pitää asiakaspalvella naista, ym, ym. Nainenhan on PAHA asia kaikin puolin. Minkälaisia masokistejä te miehet oikein olette jos tieten tahtoen haette elämäänne vaikeuksia?"
Missä vaiheessa avauspostaaja kirjoitti tuolla tavalla? Kaikki maailman miehet eivät ole yksi suuri kokonaisuus, jolla on 3 miljardia mielipidettä jokaiseen asiaan.
Alkoi oikeasti vituttaa suunnattomasti tuo viestisi. En lainkaan ihmettele, jos miehet eivät pysty keskustelemaan sinun kanssasi, jos tuo on tapasi keskustella.
Luulisin että naiset ovat yleensä enemmän hellyydenkipeitä ja miehissä löytyy enemmän niitä joille riittää se että pääsee välillä tyhjentämään pussinsa, jos nyt yleistetään. Kaikkihan me olemme yksilöitä.
Ja jos sait käsityksen että olisin sitten jatkuvasti helmassa roikkumassa käsitit väärin. Viimeiset 20 vuotta tullut asuttua yksikseen niin ei tästä vapaudesta silti helpolla luopuisi. Naisen pitäisi kolahtaa todella lujaa että olisin saman katon alle heti muuttamassa, ja omaa aikaa pitäisi löytyä vaikka yhdessä asuttaisiinkin.
Joillain naisilla täällä tuntuu olevan tapana paisutella ja vääristellä. Jos mies sanoo julkisesti kaipaavansa hellyyttä niin heti tulee jotain kommenttia että "eikö sulla ole jo äiti, minä sun äitiksesi ala".
Sanalla sanoen: Ovat.
Tämä ominaisuus toki on korostunut käsikädessä tasa-arvon nousun takia. Tai noh, kyllähän sitä voisi sanoa niinkin että miehet ovat löytäneet ns. "pehmeät arvot" ja naiset ovat vapautuneet haluamaan enemmän ja valikoivammin.
Paradoksi on siinä, että ne yksilöt jotka näistä asiosta ääntä pitävät, voivat useinkin osoittautua vanhojen mallien kannattajiksi.
Miehen pitäisi olla Mies ja Naisen pitäisi olla Nainen. Piste. Ja sitten kun/jos mennään yksityiskohtiin niin jokaisella on oikeus ottaa koko sukupuolen taakka hartioilleen ja vetää se herne nenukkaan kaikesta sanotusta.
Ne on asiat kun väittelee, ei ihmiset.
Ja sinäkö olet palstapoliisina täällä? Ei olisi saanut taas noinkaan sanoa, kylläpä olet suvaitsematon moukka!
"Luulisin että naiset ovat yleensä enemmän hellyydenkipeitä ja miehissä löytyy enemmän niitä joille riittää se että pääsee välillä tyhjentämään pussinsa, jos nyt yleistetään. Kaikkihan me olemme yksilöitä."
Niinhän sitä luulis mut totuus näyttäis olevan täysin päinvastainen. Eli jopa kirjaimellisesti etten sanoisi..
Jotenkin kirjoituksestasi sai kauhean epätoivoisen kuvan, joten siitä se helmoissa roikkuminen tuli mieleen. Miksi miehet ovat epätoivoisia ja hakevat toivoa naisilta? Ovathan naisetkin monesti joutuneet tulemaan toimeen omillaan ja sisulla pärjäämään eikä valittamaan.
No jopas otti koville. Totta kai saa typeryyksiä laukoa, mutta oman tyhmyytensähän siinä vain osoittaa.
No ehkäpä se nyt nostatti itsetuntoasi sitten.
Ei nostattanut. Kunhan pääsin pätemään.
Epätoivoinen? En toki. Kait minulle kelpaisi lähes kuka vaan jos olisin epätoivoinen. Tiedän kyllä montakin sinkkunaista joista voisin melko helpolla valita itselleni naisen jos tiputtaisin rimaa mutta kun eivät tunnu sopivalta kaltaiselleni. Jos ei ole mitään muuta yhteistä kuin että ollaan molemmat sinkkuja niin jääköön. Kuten sanoin, viihdyn kyllä sinkkunakin mainiosti. Ajatus yksinäisestä loppuelämästä ei pelota, harmittaa kyllä kun tietää että jää potentiaalia käyttämättä.
Hiljattain, sukututkimusta tekiessäni paljastui että isä oli masentunut ajatuksesta että meidän sukuhaara kuolee tähän kun ei perillisiä tunnu tulevan keltään ja on tuota itsekin joskus tullut ajateltua.
Se kun mainitsin että voisi ottaa koiran seuraksi jos ei sopivaa naista löydy ei sekään ole merkki epätoivosta vaan enemmänkin eläinrakkaudesta. Isällä oli aikoinaan kennel ja niiden kanssa on paljon tullut touhuttua.
Enkä koe valittamiseksi sitä jos haluan saada aikaiseksi keskustelua aiheesta. Minulla ei suuremmin ole tuttuja joiden kanssa tulisi tällaisista aiheista juteltua niin tänne on helppo tulla. Siskon kanssa lähinnä tullut juteltua.
En tarkoittanut sillä valittamisella juuri sinua vaan yleisesti, vaikkapa tämän palstan kirjoitusten perusteella. Toivottavasti suurin osa viesteistä on provoja. Minustakin olisi hyvä herättää keskustelua mutta en tiedä onnistuuko se provoilemalla. Näköjään se on täällä nettimaailmassa tärkein kommunikaatiomuoto, en voi ymmärtää. Sen sijaan ymmärrän tuon että sisko on tärkein ihminen, minulle taas on oma perheeni, vanhemmat ja lapset aivan riittävä ihmissuhdekuvio tällä hetkellä. Itseasiassa en usko että koskaan tapaisin yhtä fiksua miestä kuin esim. isäni, tosin puutteensa on hänelläkin. Pitäisikö sitten kelpuuttaa joku huonompi vain siksi että olisi joku? Ei kiitos, mieluummin sitten yksin.
"Hiljattain, sukututkimusta tekiessäni paljastui että isä oli masentunut ajatuksesta että meidän sukuhaara kuolee tähän kun ei perillisiä tunnu tulevan keltään ja on tuota itsekin joskus tullut ajateltua."
Motiivi se on tuokin että saisi perillisiä, mutta ei kai sitä tarkoitusta varten tarvitse niin kovin ihmeellistä kumppania valita, pääasia kunhan on terve :)
Kuulostat oikein mukavalta. Missähän päin Suomea asut?
etelä-pohjanmaalla
"Mutta, jos ajatellaan ettei ihan vielä heitetä kirvestä kaivoon vaan kokeillaan vielä etsiä sitä "sielunkumppania" jonka kanssa viihtyisi niin mikä neuvoksi?"
- Niin... Eipä niitä oikeita sielunkumppaneita valitettavasti ole apteekin hyllyllä tarjolla. - Kuitenkin, ei minun ole vaikea kuvitella sellaista päälle kaksikymppistä - 25-vuotiasta naista, joka kenties on vähän rauhallisempi ja tasainen luonne, kokee ikäistensä miesten olevan vielä liian "lapsellisia" ja tuntisi olonsa onnelliseksi 40-vuotta täyttäneen miehen rinnalla. - Tosin ihan sellainen ohje miehelle, että vauvojen hoitaminen on raskasta, vaikka toki kovin palkitsevaa, ja 4-kymppinen ei jaksa enää ihan samalla tavalla kuin nuoremmat. - Siksipä luonto onkin sitä mieltä, että lapset kannattaa "tehdä" nuorena. - Joka tapauksessa, siitä onnellisesta nuoresta äidistä saa tehtyä väsyneen ja ärtyneen naisen kovin helposti, mikäli jättää yövalvomiset täysin hänen ongelmakseen eikä huolehdi siitä, että äiti pääsee silloin tällöin myös yksi pois kotoa lenkille, kauppaan tms. - Isä pärjää kyllä pienenkin vauvan kanssa kaksin jonkin aikaa, vaikka se onkin uusi tilanne :)
Varsinaiseen kysymykseesi on osaa kovin paljon neuvoja antaa, mutta pidä silmäsi ja korvasi auki, äläkä päästä hyviä tilaisuuksia luisumaan käsistäsi ! Yllätys saattaa odottaa ihan kulman takana ;D
Ikä sinänsä ei ole minulle mikään kynnyskysymys, vaan olemus muuten. Olen itse hoikka ja hyväkuntoinen ja naisihanteeni on vielä vähän hoikempi ja sirorakenteisempi. Yli kolmekymppisetkin kyllä kelpaavat vaikka pari viimeistä ihastusta ovatkin olleet noita nuoria sööttejä naapurintyttöjä.
Viime kesänä minusta näytti kiinnostuneen kolmekymppinen yksinhuoltajanaapuri joka oli itse asiassa melko upea pakkaus mutta eipä juttu sitten edennyt kun odotti minulta jotain pelimiehen otteita, ja muutti sitten pois ennenkuin sain mitään aikaiseksi. Tällaisen vähän ujomman miehen pitäisi löytää tapa jolla pääsee rauhassa tutustumaan toiseen ennen mitään romanttisia/seksivääntöjä että homma etenisi.
ps. katsoin tänä aamuna Love Actually filmin ja tykkäsin. Vähän turhan monta tarinaa mahdutettu kerralla mutta osa niistä toimi hyvin. Paras oli mies, joka oli rakastunut parhaan kaverinsa vaimoon (Keira Knightley). Osasin hyvin samaistua tuollaiseen yksipuoliseen rakastumiseen :)
Sun täytyy lukea pelimiesoppaita ja opetella muutama sutjakka "moovi" joiden avulla saat oman jäätymises rikottua. Ei sen pitäisi olla mikään kunnia-asia että omalla tönköllä tavallaan haluaa lähestyä. Suosittelen sitä Straussin kirjaa - jos ei muuten niin ihan lukukokemuksena.
Straussin kirjassa ei paljon mooveja esitellä. Mieluummin sitten sinne mistä Strausskin on oppinsa saanut (tai missä kehittänyt itse).
No on siinä ainakin periaatteita, jos ei suoraan tekniikoita (no on niitäkin rivien välissä tosin) mutta se onkin hyvä kirja sellaiselle joka ei välttämättä pidä "pelimiesoppaiden" ajatuksesta.
Kuulostaa hieman siltä että mikään ei ole neuvoksi. "Sielunkumppani" ei tule vaatimuksista vaan sattumista ja tilanteista.
Ei ole niin että joko ujo tai pelimies. Ole normaali, tai siis...hmm...jos oma ihmiskuva ei ole vääristynyt niin tajuat kyllä miten ihmiset käyttäytyvät janiineespäin.
Mutta siis tämä pätee vain jos oma maailmankatsomus on jotakuinkin realistinen.
Näimpä. Mielenkiintoista sinällään että heti ensimmäiset vastaukset naisilta kokevat sinällään ihan sympaattisen avauksesi hyökkäykseksi itseään kohtaan ja vastauksena on vihainen vastahyökkäys. Yritän uskoa että vika ei ole naisissa vaan tässä ajassa, jonka teema eli "suvaitsevaisuus" on vain tyhjää periaatteettomuutta. Valitettavasti viestisi sympaattisuus paljasti näille naisille miten tyhjiä astioita he ovatkaan. Kun oma tyhjyys paljastuu aikaansa seuraavat "suvaitsevaisetkin" hyökkäävät kuin vihaiset koirat. .
Tuota.. en kokenut mitenkään hyökkäyksenä tuota avausta vaan se herätti ihan vaan vilpittömästi minussa kysymyksiä, jotka sitten on näköjään leimattu täällä vaikka miksikä. Onko mielestänne avauksen kirjoittaja niin idiootti ja munaton mies ettei osaa itse omasta puolestaan vastata kysymyksiin? Ihan hyvinhän se keskustelu mielestäni meni, joten yritän uskoa että pilailette ja trollaatte vain täällä ajankuluksenne kun ette muutakaan osaa :)
Oletpa puolustuskannalla. Ei AP ole idiootti tai munaton, mutta kun koin viestin sympaattiseksi ja välittömästi ensimmäiset vastaukset ovat joutavaa räksyttämistä, niin kyllä minua ihmetyttää. Herää kysymys ovatko kyseiset vastaajat niin tyhjiä ihmisiä, ettei heillä ole mitään annettavaa.
Mihinkä toista ihmistä sitten tarvitaan? Jotta hänelle voisi antaa itsestään. Vaikka nykyaikana monet vastaavatkin: jotta hänestä voisi hyötyä. Yksin on vaikea antaa itsestään vaikka olisikin kaltaiseni erakko. En minä erityisemmin muuhun naista kaipaa ja mieluummin olen yksin kuin opportunistin seurassa. Tyhjällä ihmisellä ei kuitenkaan ole mitään annettavaa itsestään, joten mihinpä hän ketään tarvitsisi kuin hyötyäkseen.