Kiittämätön?

Tämä kirjoitus on todella kiittämätön! Sain uuden työpaikan suuressa kansainvälisessä yhtiössä erään entisen kollegan avulla. Edellinen työpaikka ja 16 siellä vietettyä vuotta hävisivät alta, kun firman omistaja sulki koko laitoksen. Nykyisen ja tuon edellisen työn väliin jäi vajaan vuoden mittainen pätkä, jonka tein projektihommia. Ja samalla hain koko ajan uutta vakituista paikkaa. Olen työmarkkinoilla iäkäs – jo 51 vuotias. Nainen ja työssä, missä arvostetaan ammattitaidon lisäksi hyvää ulkonäköä, nuoruutta. Työnhakuvaiheessa koin olevani ”pudonnut” rattailta. Kukaan ei tuntunut olevan minusta kiinnostunut, pääsin vain muutamaan haastatteluun. Yhden haastattelun palaute oli niin rankkaa kuultavaa, että itkin koko illan kotona. No, asiat kääntyivät kuitenkin parempaan ja olen nyt uudessa duunissa. Mutta. Jokin tässä mättää. En tunne kuuluvani tänne. Porukat ovat aivan erilaisia kuin edellisessä työssä. Kahvi- ja lounastauoilla keskustelu kulkee suurin piirtein kahden raskaana olevan asioiden ympärillä – tai sitten lasten vaatteissa, tekemisissä, puheissa….. Oman lisänsä asiaan tuovat pomon (mies) puujalkavitsit, joita hän kertoo joka päivä (monesti saman jutun uudelleen) ja nauraa hekottaa niille itse vatsa kippurassa ja katsoo vuoronperään jokaista ilmeellä: ”eikö olekin supermahtava juttu?”!!! Mitään järkevää, ajankohtaisista asioista käytävää keskustelua ei ole koskaan. Ketään ei tunnu kiinnostavan Libyan tilanne, vaalit, Japanin tapahtumat – ei mikään. Ainoastaan nuo jokapäiväiset kakarajutut. Ja joskus säätila. Jos yrittää aloittaa jostain muusta aiheesta, juttu tyrehtyy välittömästi.

En ole itsekään mikään Einstein, mutta kaipaan todella entisiä aikoja. Meillä oli ihanan monipuoliset keskustelut asioista kuin asioista. Oltiin eri mieltä, väiteltiin, perusteltiin - mutta juttua syntyi. Ja ajatuksia, mielipiteitä, näkemyksiä. Täällä tunnen typertyväni!

Päivät ovat todella pitkiä. Työkavereissa ei ole ketään hengenheimolaista. Keksin kaikenlaisia menoja, jotta en joutuisi mukaan yhteisille lounaille. Olen mieluummin yksin kuin tässä aivottomassa porukassa.

En tiedä miten kauan jaksan. Pakko on kuitenkin ajatella tätä eläkepaikkana – uutta en varmasti tule tämänikäisenä enää löytämään. Vuoden työnhaku näytti sen selvästi. Muutenkin asun kaupungissa, missä akateemisesti koulutettua väkeä on tyrkyllä joka paikkaan. Vasta valmistuneita, jotka ottavat homman kuin homman vastaan pienellä palkalla…. Olen siis tämän duunin vanki.

Mitähän pitäisi tehdä? Mistä löytyisi työmotivaatio? Ja ennen kaikkea – miten jaksan tuota pöljää pomoa vuodesta toiseen???? En mitenkään, tiedän jo!
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinnepähän hyydyt eläkepäiviä odottaessasi. Typerä tapa elää, odottaa eläkepäiviä. Fiksumpaa on elää päivä kerrallaan ja tehdä sitä mikä on kivaa. Kuolema kuitenkin korjaa jokatapauksessa, joten aivan typerää on jonkun palkan takia pilata elämänsä. Maapallo on täynnä resursseja, niiden eteen vaan pitää tehdä jotain muuta kuin mennä klo 8 konttoriin istumaan.

Äänestä

Ongelmasi loppu peleissä kuulostavat kohtuu pieniltä, heat ehkä hieman omaa paikkaasi firmassa ja ehkä et vain ole huomannu jotain samanhenkistä, jos hänki eristäytyy muista samalla tavoin ? Jutut tulee varmasti muuttumaan ajan myötä, kärsivällisyys tietenkin ratkaisee., eikä sitä tietenkään ihan heti sopeudu... Kaunko olet ollut siellä töissä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Casio SL320 kirjoitti:

Tämä kirjoitus on todella kiittämätön! Sain uuden työpaikan suuressa kansainvälisessä yhtiössä erään entisen kollegan avulla. Edellinen työpaikka ja 16 siellä vietettyä vuotta hävisivät alta, kun firman omistaja sulki koko laitoksen. Nykyisen ja tuon edellisen työn väliin jäi vajaan vuoden mittainen pätkä, jonka tein projektihommia. Ja samalla hain koko ajan uutta vakituista paikkaa. Olen työmarkkinoilla iäkäs – jo 51 vuotias. Nainen ja työssä, missä arvostetaan ammattitaidon lisäksi hyvää ulkonäköä, nuoruutta. Työnhakuvaiheessa koin olevani ”pudonnut” rattailta. Kukaan ei tuntunut olevan minusta kiinnostunut, pääsin vain muutamaan haastatteluun. Yhden haastattelun palaute oli niin rankkaa kuultavaa, että itkin koko illan kotona. No, asiat kääntyivät kuitenkin parempaan ja olen nyt uudessa duunissa. Mutta. Jokin tässä mättää. En tunne kuuluvani tänne. Porukat ovat aivan erilaisia kuin edellisessä työssä. Kahvi- ja lounastauoilla keskustelu kulkee suurin piirtein kahden raskaana olevan asioiden ympärillä – tai sitten lasten vaatteissa, tekemisissä, puheissa….. Oman lisänsä asiaan tuovat pomon (mies) puujalkavitsit, joita hän kertoo joka päivä (monesti saman jutun uudelleen) ja nauraa hekottaa niille itse vatsa kippurassa ja katsoo vuoronperään jokaista ilmeellä: ”eikö olekin supermahtava juttu?”!!! Mitään järkevää, ajankohtaisista asioista käytävää keskustelua ei ole koskaan. Ketään ei tunnu kiinnostavan Libyan tilanne, vaalit, Japanin tapahtumat – ei mikään. Ainoastaan nuo jokapäiväiset kakarajutut. Ja joskus säätila. Jos yrittää aloittaa jostain muusta aiheesta, juttu tyrehtyy välittömästi.

En ole itsekään mikään Einstein, mutta kaipaan todella entisiä aikoja. Meillä oli ihanan monipuoliset keskustelut asioista kuin asioista. Oltiin eri mieltä, väiteltiin, perusteltiin - mutta juttua syntyi. Ja ajatuksia, mielipiteitä, näkemyksiä. Täällä tunnen typertyväni!

Päivät ovat todella pitkiä. Työkavereissa ei ole ketään hengenheimolaista. Keksin kaikenlaisia menoja, jotta en joutuisi mukaan yhteisille lounaille. Olen mieluummin yksin kuin tässä aivottomassa porukassa.

En tiedä miten kauan jaksan. Pakko on kuitenkin ajatella tätä eläkepaikkana – uutta en varmasti tule tämänikäisenä enää löytämään. Vuoden työnhaku näytti sen selvästi. Muutenkin asun kaupungissa, missä akateemisesti koulutettua väkeä on tyrkyllä joka paikkaan. Vasta valmistuneita, jotka ottavat homman kuin homman vastaan pienellä palkalla…. Olen siis tämän duunin vanki.

Mitähän pitäisi tehdä? Mistä löytyisi työmotivaatio? Ja ennen kaikkea – miten jaksan tuota pöljää pomoa vuodesta toiseen???? En mitenkään, tiedän jo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu