Psykopaatti

On aika järkyttävää että työpaikallani työskentelee hullu nainen. Tällä henkilöllä on jatkuvasti joku työtovereista uhrina. Ilmeisesti hän yrittää pönkittää käyttäytymisellään omaa itsetuntoaan ja hakea itselleen tukijoita. Mitä huonommin hänellä menee yksityiselämässä, sitä enemmän muut saavat kärsiä. Jos hän lihoo viisi kiloa on se taatusti työkaverin vika!

Pahinta tässä on se, ettei monikaan ulkopuolinen osaa tunnistaa tätä ongelmaa, henkistä väkivaltaa ja pikku vihjailua. Voi mennä hetki ennen kuin edes uhri itse ymmärtää asian. Jos kiusaaja pyydetään haastatteluun tai yritetään käsitellä ongelmia, hänestä mitään ongelmaa ei ole. Hän väittää ettei ole tietoinen mistään. Tällaiseen käytökseen on siis erittäin vaikea puuttua. Lisäksi työtehtävissä asenne "minä osaa kaiken ja minut pitää ylentää". Voi kun hän edes osaisi omat hommansa.

Ikävä puoli tässä on se, että ns. "hyvät tyypit" eivät jaksa kuunnella vihjailuja itsestään tai työtovereistaan, eikä tämän yhden henkilön itsensä ylistämistä ja vaihtavat työpaikkaa. Näin menetetään myös parhaimmat työntekijät.
Kuvittelisin myös että pitkällä aikavälillä yrityksen imago ja maine työnantajana kärsii. Myös uudet tulijat hän pyrkii lyttämään ja täten ulkopuolisen tuomat uudet ideat jää kuulematta koska he ei uskalla avata suutansa, muutaman kuukauden tulokas jaksaa puurtaa, mutta kun ymmärtää ettei hän saa vaikuttaa mihinkään, hän luovuttaa ja vaihtaa työpaikkaa.
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ne jää paikalle jotka suostuu Hovin jäseneksi. Tyhmentää itsensä ja jää riippuvuus suhteeseen.

Äänestä
  • Voi olla perrää. Tuttavaani syytetään tällä hetkellä näpistelystä ja luottokortin väärinkäyttämisestä. Varsin rankkoja syytteitä.

    Onnksi hän on pitänyt tarkkaa kirjanpitoa toimistaan. Samaa ei voi sanoa yrityksen toiminnasta.

    Toivottavasti verotarkatus ei iske sinne ihan heti.

    Aika järkyttävä tilanne.

    Kuinka siis suhtautua tilanteeseen?

    Kas siinä pulma.

    Lähtö kuitenkin lienee edessä.

    Äänestä

Niin, Tuttua - tällä palstallakin on narsistinen katkera kituva hullu nainen joka on menettänyt terveytensä haukkuessaan kaikkia palstalla vuosikaudet. Sama kohtalo odottaa mainitsemaasi hullua naista varmasti ajan kanssa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näinhän se on kirjoitti:

On aika järkyttävää että työpaikallani työskentelee hullu nainen. Tällä henkilöllä on jatkuvasti joku työtovereista uhrina. Ilmeisesti hän yrittää pönkittää käyttäytymisellään omaa itsetuntoaan ja hakea itselleen tukijoita. Mitä huonommin hänellä menee yksityiselämässä, sitä enemmän muut saavat kärsiä. Jos hän lihoo viisi kiloa on se taatusti työkaverin vika!

Pahinta tässä on se, ettei monikaan ulkopuolinen osaa tunnistaa tätä ongelmaa, henkistä väkivaltaa ja pikku vihjailua. Voi mennä hetki ennen kuin edes uhri itse ymmärtää asian. Jos kiusaaja pyydetään haastatteluun tai yritetään käsitellä ongelmia, hänestä mitään ongelmaa ei ole. Hän väittää ettei ole tietoinen mistään. Tällaiseen käytökseen on siis erittäin vaikea puuttua. Lisäksi työtehtävissä asenne "minä osaa kaiken ja minut pitää ylentää". Voi kun hän edes osaisi omat hommansa.

Ikävä puoli tässä on se, että ns. "hyvät tyypit" eivät jaksa kuunnella vihjailuja itsestään tai työtovereistaan, eikä tämän yhden henkilön itsensä ylistämistä ja vaihtavat työpaikkaa. Näin menetetään myös parhaimmat työntekijät.
Kuvittelisin myös että pitkällä aikavälillä yrityksen imago ja maine työnantajana kärsii. Myös uudet tulijat hän pyrkii lyttämään ja täten ulkopuolisen tuomat uudet ideat jää kuulematta koska he ei uskalla avata suutansa, muutaman kuukauden tulokas jaksaa puurtaa, mutta kun ymmärtää ettei hän saa vaikuttaa mihinkään, hän luovuttaa ja vaihtaa työpaikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu