Voiko avioehtoa rekisteröidä, kun on jo avioeron harkinta-aika menossa? Aviopuoliso ei suostu allekirjoittamaan avioehtosopimusta. Avioerosopimuksen hän on allekirjoittanut. Kaikki omaisuus on nimissäni ja olen ne omistanut jo ennen avioliittoa, joten en haluaisi niistä "puolia" aviopuolisolleni eron kohdatessa antaa. Haluaisin kuitenkin avioeron jo vireille, mutta en uskalla viedä hakemusta. Toiveissa on, että aviopuoliso allekirjoittaisi avioehtosopimuksen. Tällä hetkellä tuntuu vain niin riitaisalta tilanne.Suullisesti monien todistajien kuullen on ilmoittanut, ettei halua omaisuuttani eron sattuessa.
Oikeusapua?
Elämässä eteenpäin
7150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voihan sen kirjoittaa milloin vain mutta pakkoa allekirjoittamiseen ei ole.
Heh...harvapa sitä erovaiheessa enää avioehtoja alkaa miettimään.
En itse ainakaan miettisi.
Mutta itse erosin omaisuuden takia aikanaan...Hankin arvokiinteistön, mihin puolisoni ei laittanut senttiäkään...eikä halunnut tehdä avioehtoa. Ei siinä muu oikein auttanut kuin ero, en nimittäin sattuneista syistä pystynyt oikein enää luottamaan rakkaaseen mieheeni. Ero tuli ja kumpikin tyytyväisiä.
Minä maksanut jo kiinteistön, erosta on jo kymmenen vuotta aikaa. Jos olisin liittoon jäänyt ja mieheniedelleen petturoinut, en olisi voinut erotakaan omaisuuden takia, jonka olen siis itse tienannut ja maksanut.
Joten varokaa ihan oikeasti hyväksikäyttäjä miehiä!!!
myöhäistä enää tehdä avioehtoa, jos harkinta-aika on alkanut.
Jep. Voit heittää hyvästit puolelle omaisuudestasi. Näin se vain Suomessa menee. Kerran kun tuon on kokenut, seuraavalla kerralla sen osaa jo huomioida. Nimim. kokemusta on.
Näinhän se vaan menee, että olet toivottomassa asemassa:) Se avioehto olisi pitänyt tehdä ennen erohalemusta.
Todella omituinen tilanne..! Mutta hei... Ei kenenkään ole pakko ottaa "puolikasta" avio-oikeuden nojalla ositetusta omaisuudesta - joten miksi yritätkään vängätä tulevaa eksääsi allekirjoittamaan avioehtosopparia? Tod näk olemalla nyt hys-hys onnistut paremmin säilyttämään omaisuutesi, kun toinen ei tosiaan halua omaisuuttasi eron yhteydessä. Jos taas jatkat vänkäämistä, toinen voi vetään herneen nokaan ja tuumata, että no otetaanpa, mitä lain mukaan kuuluu...
Kai tiedät, että peruste ositukselle on muodostunut siitä hetkestä, kun ero on laitettu vireille käräjäoikeudessa? Pykälistä en tiedä, mutta tuolla perusteella vaikuttaisi olevan "myöhäistä rypistää"...
Jos oikeasti haluat elämässä eteenpäin et jää haaveilemaan avioehtosopimuksesta. Sitä tuskin tulee. Miksi puolisosi haluaisi jäädä "puillepaljaille"?
Jos puoliso on ilmoittanut todistajien kuulleen, ettei halua omaisuuttasi eron sattuessa, niin ehkä hän suostuu sopuratkaisuun? Jotain hänellekin, vaikka ei puolia?