Olen tätä palstaa seuratessa saanut todeta, etten todellakaan ole ainoa, jolla on vaikea anoppi. Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! Haluan kertoa pienen ripauksen tarinaani esimerkkinä eräänlaisesta perhehelvetistä...
Olen seurustellut mieheni kanssa 5,5 vuotta ja olemme olleet 2 vuotta onnellisesti naimisissa. Mieheni on minua 14 vuotta vanhempi (olen itse 30-vuotias). Olemme molemmat pienipalkkaisia virkamiehiä. Mieheni vanhemmilla on maatila noin 80 km päässä kodistamme. Lisäksi asumme vuokralla (jota todella maksamme) appivanhempieni omistamssa kerrostaloasunnossa.
Appivanhempani olivat tottuneet siihen, että mieheni teki heille kaikki tilan työt opintojen ja työn ohella 70-luvulta asti. Palkkaa hän sai matkarahojen (bussi) verran. Hän yritti pitää taloa pystyssä, koska hänelle luvattiin sukupolvenvaihdosta ym. Kun aika tuli, niin kävi ilmi, etteivät vanhemmat luovu mistään. Tilan maat vuokrattiin 1998, joten mitään työtä ei enää jäänytkään. Appivanhemmat olivat tottuneet kuitenkin, että poika kävi hoitamassa jokaisen kuitin kirjoituksenkin. Kauna oli kova, kun satuin tulemaan mieheni elämään juuri sen jälkeen, kun hän ei enää jaksanut hypätä kaupungista omalla kustannuksella siellä (miehelläni on myös sisar). Sain syytömänä olemassaolollani syyt niskaani. Asiaa ei parantanut ikäeromme, josta olemme saaneet kuulla jatkuvasti.
Appeni lempijankutuksia oli (hän kuoli viime huhtikuussa), että nuoret naiset tulevat ja vievät maatilat, kun ottavat eron yms.Lisäksi he vihjailivat jatkuvasti taustastani, sillä olen yh-äidin tytär (kuitenkin akateemisen loppututkinnon suorittanut jne.) ja appivanhempani sattuivat tuntemaan isäni hevospiireistä. Millään heille ei mennyt perille, että isäni on virallinen isäni (isyyskanteella käräjäoikeudessa vahvistettu,vaikka minulla on äitini sukunimi). Tämä selvisi, kun ihmiset alkoivat puhua appivanhempieni puheista minulle. Surkuhupaisinta asiassa on, että anopilla ei ole lainkaan isää tiedossa, eikä hänen äidilläänkään. Itse hän salaa ja valehtelee oman taustansa.
Kun ilmoitimme naimisiinmenostamme, appeni alkoi jankuttaa avioehtoa. Viime syksynä selvisi, että appivanhempani olivat tehneet keskinäisen testamentin, jossa aviopuolisoiden avio-oikeus oli poistettu, jo yli puoli vuotta ennen avioitumisaikeitamme ja koko varsinaista avioehtokeskustelua.
Koko suhteemme ajan anoppini on soitellut minulle ja valittanut poikaansa (muuttumista), tentannut, mitä ruokaa teen yms. Tämä on tosin nykyisin jäänyt hieman vähemmälle. Lisäksi kerran kutsuessamme heidät äitini kanssa meille joulunviettoon alkoi anoppini (juotuaan puolet koskenkorvapullosta) ilkeillä äidilleni (jolle isäni on todella kova paikka), että koeta päästä yli siitä - ei se niin hääppöinen mies ollut...Emme ole enää järjestäneet yhteisiä joulunviettoja.
Viime syksynä anoppini soitti minulle töihin ja ilmoitti, että heillä on testamentti, koska mieheni häätäisi heidät kodistaan, veisi sisarensa osuuden ja hylkäisi heidät. Ilmoitin, että Suomen lain mukaan leskeä ei voi häätää kodistaan, eikä kukaan ole sitä muutenkaan tekemässä ja että lain mukaan lapset ovat muutenkin tasavertaisia.
Appeni joutui tämän jälkeen pian pysyvästi sairaalaan, jossa kävimme häntä useamman kerran viikossa tapaamassa ja aina kyyditsimme anoppiakin. Myös hautajaisjärjestelyt hoidimme mieheni kanssa (pappi, kukat ym.). Haimme anopin pitkänä perjantaina kylään (laitoin ruoat, ostin viinaa anopin toivomuksesta ym). Anoppi esitti, että kerrostaloasunto olisi myytävä, jotta hän ja mieheni sisar (asuu vuokralla kaupungilla)saisivat asunnot ja maatila jäisi jakamatta. Meille hän tarjosi vuokralla-asumista maatilan päärakennuksessa. Pelloista hän ottaisi itse vuokratulon. Mieheni omistusta (25%)kerrostaloasuntoon ei otettu lainkaan puheissa huomioon. Onkin ilmeistä, että anoppini haluaisi myydä omaisuutta hallinta- ja käyttöoikeutensa (testamnetilla)kanssa, jolloin sijaan tulevakin omaisuus eli rahat menisivät hänelle ja hän voisi antaa tai olla antamatta niistä mitään lapsilleen. Mieheni ei tällaiseen suostu.
Anoppi alkoi myös itkeä ja ilmoitti, että on huolissaan, koska minä kuitenkin jätän mieheni, otan eron ja nain professorin. Lisäksi hän sanoi minulle, että tulee "parempia saaliita". Tyrmistyin täysin, ilmoitin, että koska heillä on testamentti eli talousasiat hoidossa, niin miksi hän puuttuu vielä rakkauteenkin. Hän vain jatkoi jankutusta. Mieheni suuttui täysin. Hän sanoi, että "tulet tänne avioeroa noitumaan". Hyvin pian heitimme anopin pois. Hautajaiset olivat viikon päästä ja jaksoin siellä jotenkin olla pokkana...
Perunkirjoitus oli maanantaina. Anoppi piti hallinta- ja käyttöoikeuden kaikkeen omaisuuteen, mutta silti on myymässä nyt vaihteeksi maatilaa. Tällöin hän saisi oman puolikkaansa lisäksi appeni osuuden (rahat) itselleen. Mieheni ilmoitti, että jos et luovu tältä osin testamentista, kauppoja ei tule. Mikäli hän luopuu ja lapset saavat osuutensa, tila myydään. Anoppi huusi vain, että viette rahani...Hän siis pitää lasten osuutta omanaan.
Meille hän on muutenkin huutanut viime viikoina häätöä ja että joudutte hakemaan uuden vuokra-asunnon. Lähdemme kyllä, mutta lain puitteissa.
Tämän kaiken lisäksi hän edellyttää, että mieheni kyysäisi ja passaisi häntä omaan laskuunsa mielin määrin.
Tiedämme, että hän kuvittelee, jos lähtisin tästä, saavansa pojastaan paremmin itselleen autokuskin ja rengin. Ennen testamentintekoa hän oli kysynyt mieheltäni (olimme silloin avoliitossa), että kai muutat tänne (maatilalle) ja hoidat meidät. Mieheni oli kieltäytynyt.
Tämä meni nyt tällaiseksi talous- ym. juttujen kuvaamiseksi, mutta jatkuvaa painostamista, soittelua ja huutamista on elämäni tässä perheessä ollut. Olen ollut liian kiltti ja nöyrä. Onneksi mieheni puolustaa meitä yhdessä, vaikka raskasta onkin.
Toivon, että anoppini muutaisi h..tin kuuseen ja jättäisi meidät rauhaan. Kauhistuttaa ajatus, että muuttaa samaan kaupunkiin ensi talvena. Parasta kai vetää verhot alas ja puhelimen piuhat irti, missä ikinä olemmekaan.
Olen seurustellut mieheni kanssa 5,5 vuotta ja olemme olleet 2 vuotta onnellisesti naimisissa. Mieheni on minua 14 vuotta vanhempi (olen itse 30-vuotias). Olemme molemmat pienipalkkaisia virkamiehiä. Mieheni vanhemmilla on maatila noin 80 km päässä kodistamme. Lisäksi asumme vuokralla (jota todella maksamme) appivanhempieni omistamssa kerrostaloasunnossa.
Appivanhempani olivat tottuneet siihen, että mieheni teki heille kaikki tilan työt opintojen ja työn ohella 70-luvulta asti. Palkkaa hän sai matkarahojen (bussi) verran. Hän yritti pitää taloa pystyssä, koska hänelle luvattiin sukupolvenvaihdosta ym. Kun aika tuli, niin kävi ilmi, etteivät vanhemmat luovu mistään. Tilan maat vuokrattiin 1998, joten mitään työtä ei enää jäänytkään. Appivanhemmat olivat tottuneet kuitenkin, että poika kävi hoitamassa jokaisen kuitin kirjoituksenkin. Kauna oli kova, kun satuin tulemaan mieheni elämään juuri sen jälkeen, kun hän ei enää jaksanut hypätä kaupungista omalla kustannuksella siellä (miehelläni on myös sisar). Sain syytömänä olemassaolollani syyt niskaani. Asiaa ei parantanut ikäeromme, josta olemme saaneet kuulla jatkuvasti.
Appeni lempijankutuksia oli (hän kuoli viime huhtikuussa), että nuoret naiset tulevat ja vievät maatilat, kun ottavat eron yms.Lisäksi he vihjailivat jatkuvasti taustastani, sillä olen yh-äidin tytär (kuitenkin akateemisen loppututkinnon suorittanut jne.) ja appivanhempani sattuivat tuntemaan isäni hevospiireistä. Millään heille ei mennyt perille, että isäni on virallinen isäni (isyyskanteella käräjäoikeudessa vahvistettu,vaikka minulla on äitini sukunimi). Tämä selvisi, kun ihmiset alkoivat puhua appivanhempieni puheista minulle. Surkuhupaisinta asiassa on, että anopilla ei ole lainkaan isää tiedossa, eikä hänen äidilläänkään. Itse hän salaa ja valehtelee oman taustansa.
Kun ilmoitimme naimisiinmenostamme, appeni alkoi jankuttaa avioehtoa. Viime syksynä selvisi, että appivanhempani olivat tehneet keskinäisen testamentin, jossa aviopuolisoiden avio-oikeus oli poistettu, jo yli puoli vuotta ennen avioitumisaikeitamme ja koko varsinaista avioehtokeskustelua.
Koko suhteemme ajan anoppini on soitellut minulle ja valittanut poikaansa (muuttumista), tentannut, mitä ruokaa teen yms. Tämä on tosin nykyisin jäänyt hieman vähemmälle. Lisäksi kerran kutsuessamme heidät äitini kanssa meille joulunviettoon alkoi anoppini (juotuaan puolet koskenkorvapullosta) ilkeillä äidilleni (jolle isäni on todella kova paikka), että koeta päästä yli siitä - ei se niin hääppöinen mies ollut...Emme ole enää järjestäneet yhteisiä joulunviettoja.
Viime syksynä anoppini soitti minulle töihin ja ilmoitti, että heillä on testamentti, koska mieheni häätäisi heidät kodistaan, veisi sisarensa osuuden ja hylkäisi heidät. Ilmoitin, että Suomen lain mukaan leskeä ei voi häätää kodistaan, eikä kukaan ole sitä muutenkaan tekemässä ja että lain mukaan lapset ovat muutenkin tasavertaisia.
Appeni joutui tämän jälkeen pian pysyvästi sairaalaan, jossa kävimme häntä useamman kerran viikossa tapaamassa ja aina kyyditsimme anoppiakin. Myös hautajaisjärjestelyt hoidimme mieheni kanssa (pappi, kukat ym.). Haimme anopin pitkänä perjantaina kylään (laitoin ruoat, ostin viinaa anopin toivomuksesta ym). Anoppi esitti, että kerrostaloasunto olisi myytävä, jotta hän ja mieheni sisar (asuu vuokralla kaupungilla)saisivat asunnot ja maatila jäisi jakamatta. Meille hän tarjosi vuokralla-asumista maatilan päärakennuksessa. Pelloista hän ottaisi itse vuokratulon. Mieheni omistusta (25%)kerrostaloasuntoon ei otettu lainkaan puheissa huomioon. Onkin ilmeistä, että anoppini haluaisi myydä omaisuutta hallinta- ja käyttöoikeutensa (testamnetilla)kanssa, jolloin sijaan tulevakin omaisuus eli rahat menisivät hänelle ja hän voisi antaa tai olla antamatta niistä mitään lapsilleen. Mieheni ei tällaiseen suostu.
Anoppi alkoi myös itkeä ja ilmoitti, että on huolissaan, koska minä kuitenkin jätän mieheni, otan eron ja nain professorin. Lisäksi hän sanoi minulle, että tulee "parempia saaliita". Tyrmistyin täysin, ilmoitin, että koska heillä on testamentti eli talousasiat hoidossa, niin miksi hän puuttuu vielä rakkauteenkin. Hän vain jatkoi jankutusta. Mieheni suuttui täysin. Hän sanoi, että "tulet tänne avioeroa noitumaan". Hyvin pian heitimme anopin pois. Hautajaiset olivat viikon päästä ja jaksoin siellä jotenkin olla pokkana...
Perunkirjoitus oli maanantaina. Anoppi piti hallinta- ja käyttöoikeuden kaikkeen omaisuuteen, mutta silti on myymässä nyt vaihteeksi maatilaa. Tällöin hän saisi oman puolikkaansa lisäksi appeni osuuden (rahat) itselleen. Mieheni ilmoitti, että jos et luovu tältä osin testamentista, kauppoja ei tule. Mikäli hän luopuu ja lapset saavat osuutensa, tila myydään. Anoppi huusi vain, että viette rahani...Hän siis pitää lasten osuutta omanaan.
Meille hän on muutenkin huutanut viime viikoina häätöä ja että joudutte hakemaan uuden vuokra-asunnon. Lähdemme kyllä, mutta lain puitteissa.
Tämän kaiken lisäksi hän edellyttää, että mieheni kyysäisi ja passaisi häntä omaan laskuunsa mielin määrin.
Tiedämme, että hän kuvittelee, jos lähtisin tästä, saavansa pojastaan paremmin itselleen autokuskin ja rengin. Ennen testamentintekoa hän oli kysynyt mieheltäni (olimme silloin avoliitossa), että kai muutat tänne (maatilalle) ja hoidat meidät. Mieheni oli kieltäytynyt.
Tämä meni nyt tällaiseksi talous- ym. juttujen kuvaamiseksi, mutta jatkuvaa painostamista, soittelua ja huutamista on elämäni tässä perheessä ollut. Olen ollut liian kiltti ja nöyrä. Onneksi mieheni puolustaa meitä yhdessä, vaikka raskasta onkin.
Toivon, että anoppini muutaisi h..tin kuuseen ja jättäisi meidät rauhaan. Kauhistuttaa ajatus, että muuttaa samaan kaupunkiin ensi talvena. Parasta kai vetää verhot alas ja puhelimen piuhat irti, missä ikinä olemmekaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tosiaankin, murhetta kerrakseen. Hei tsemppiä sulle ja yritä jaksaa. Aivan käsittämättömältä tuntuu miten joku voi olla tuollainen. Täytyy vaan toivoa, että pääsisit pian hoitamaan myös anoppisi hautajaiset.
Huii..!
Pelottaa kyllä, et millaisia ihmisiä voi asua täällä.
Se oli mukava kuulla, että SELVISITTE siitä yhteisvoimin :)
Minäkin olen ajatellut näitä lainjuttuja kun ne kiinnostavat, mutten kyllä ikinä haluaa olla toisille riesa enkä pilata toisten elämää.
Tuleva anoppi ei onneksi ole paha :)
Kaikkea mukavaa sulle kesään ja muuta aurinkoista!
Mulla oli taas äiti se joka epäili/epäilee tätä meidän avoiliittoa,koska vaimo akateeminen ja mä "tavanihminen" voisin kirjoittaa päivän tätä juttua,kerron vaan lyhyesti.alusta asti siis paneteelu ja vihjaillu kaikkea pahaa,varsinkin silloin kun kävin vielä perheyrityksessä töissä.Arvaa vaan oliko illalla kiva tulla kotiin"aivopestynä"ja epäilyt muhun iskostettuna vaimoa kohtaan.Tosin myös vaimon kotiväki samansuuntaisia.Kerran jo erottiin ehkä molempien vanhenpien aikaan saanon takia,mut nyt ollaan avoioliitossa ja yks lapsikin.Tosin vaati sen ett otin pesäeroa vanhenpiini,ny asun parisataa kilsaa kaukana.Etäisyys on tehny sen ett välit paremmat ja viittii aina silloin tällöin käydä siellä,mutta..mutta..täällä taas vaimon anoppi pyrkii ohjailemaan ja laukomaan kommentejaan.Ei ehkä yhtä pahasti kun ennenvanhaan.Mut se on outoo ett mun äiti näkee vaimon kuitenkin koko ajan mörkönä silloin tällöin....huomaa siis epäilevän suhtautumisen vaikka tunnettu jo reilu 12v...ett tälleen
Kuule, yritä ymmärtää anoppiasi tai älä ainakaan hänen takiaan pahoita mieltäsi. En usko, että hänellä edes on tarkoituksena ilkeillä sinulle. Hän on varmaan elänyt köyhän lapsuuden ja nuoruuden. Sellaisen kokeneelle raha on niin tärkeää, ettei sitä haluaisi antaa edes omalle lapselleen, ei kenellekään. Anoppisi vaikuttaa osin vanhuudensekavaltakin. Nämä lakiosat ja muut perintölait lienevät hänelle tuntemattomia. Miehesi on ollut liian kiltti. Jos hän nyt muuttaa tyyliään, vaikuttaa tietenkin siltä, että sinä olet siihen syypää. Aika on ongelmiisi paras ratkaisu.
Joo meilläkin on samantyylistä, kun asumme avomieheni kanssa samassa taloudessa kuin vanhempani.Isäni rähjää, ettei tehdä mitään ja avomieheni vanhemmat eivät koskaan ole tehneet mitään. Olemme 15v olleet yhdessä ja kerran tai pari joutui avomieheni isä tulemaan heinään tänne.Muuten eivät ole koskaan toisiansa tavanneet eli miten isäni voi tietää ovatko he tehneet elämässään töitä vai ei.Avomieheni vanhemmat ovat jo yli 70 v.
Vanhempani teettävät meillä suurimman osan hommista.Avomieheni käy töissä.Häenltä vaaditaan iltaisin, vkl:n, lomilla, että pitäisi jatkuvasti olla töitä täällä tekemssä.eläkeläiset vahtivat ikkunassa ja sitten tietyin väliajoin alkaa haukkuminen ja huutaminen ja vertaaminen veljenperheeseeni, joka asuu usean sadan km päässä.