Kuinka suhtautua ja käyttäytyä avioeron jälkeen aikuisen lapsen ylioppilasjuhliin. Voin jo pahoin pelkästään ajatellessani niitä. Nehän pitäisi olla ilon juhla. Itselläni ei ole sukulaisia, Ex-mielelläni on. Hän järjesteleekin juhlia omin päin. Minun mielipidettä ei kysellä.
Halusisin järjestää juhlat, mutta kaikki sukulaiseni ovat kuolleet. Kauheaa, mutta näin vain on. Ystäviä tosin onneksi paljon. Lapseni ei tosin halua viettää lakkiaisia kotonani vaan siellä talossa missä hän on syntynyt ja asunut, eli ex-mieheni talossa.
Tilaa siellä on enemmän ja pihatilaa runsaasti, tiedän sen koska siellä 20 vuotta emännöin ja pihaa hoidin. Todella vaikeaa minulle on sinne enää mennä. Nytkö joudun sinne kuitenkin ja miten sittten osaan käyttäytyä.
Vaikeaa on katsoa kaikkia kukkiani joita nyt toinen nainen hoitaa. Oksennanko jos en jotenkin kestä. Kuinka selvitä tästä asiasta niin että lapseni ei kärsi.
Halusisin järjestää juhlat, mutta kaikki sukulaiseni ovat kuolleet. Kauheaa, mutta näin vain on. Ystäviä tosin onneksi paljon. Lapseni ei tosin halua viettää lakkiaisia kotonani vaan siellä talossa missä hän on syntynyt ja asunut, eli ex-mieheni talossa.
Tilaa siellä on enemmän ja pihatilaa runsaasti, tiedän sen koska siellä 20 vuotta emännöin ja pihaa hoidin. Todella vaikeaa minulle on sinne enää mennä. Nytkö joudun sinne kuitenkin ja miten sittten osaan käyttäytyä.
Vaikeaa on katsoa kaikkia kukkiani joita nyt toinen nainen hoitaa. Oksennanko jos en jotenkin kestä. Kuinka selvitä tästä asiasta niin että lapseni ei kärsi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kysy parasta ystävääsi jakamaan kanssasi lapsesi juhla hetken.
Juuri näin olin ajatellutkin, hän sanoi tulevansa.
Tai sitten.....no en tiedä mitä teen.....nyt tekisi mieli vetää turpaan.....tosin olen juonyt muutaman paukun..........no nyt tekisi mieli vetää enemmän turpaan. no pari ylimääräistä pasukkuakaan ei tekisi pahaa.... heh luulisin. No tästäkin selviän kai, toivon vain että lapseni osaa ja voi nauraa tulevaisuudessakin.
No älä huoli, välillä elämäntilanne rassaa. Kyllä asiat selviää. Olet fiksu nainen. Selviät kyllä.
Ensimmäiset juhlat eron jälkeen on aivan kamalat. Itselleni osui lapsen rippijuhla ensimmäiseksi koitokseksi. Ajattele niin, että se on lapsen juhla. Hänen takiaan et saa katkeruuttasi näyttää etkä pilata hänen iloaan. Itse jännitin eniten sitä, miten miehen sukulaiset minuun suhtautuu. Suhtautuihan ne, kukin tavallaan, eksanoppi ei puhunut minulle sanaakaan.
Toisen lapsen rippijuhla oli minun luonani, vähän vieraita ja tunnelma aivan toisenlainen. Nyt tulossa ylioppilasjuhlat ja minä ne järjestän, juuri sellaiset kuin lapsi haluaa. Onko ylipäänsä juhliin kutsuttava koko suku? Miksi ei vain heitä, jotka lapsen kanssa ovat tekemisissä paljon?
Jos uuden vaimon puutarhankuopsuttelut sua vaivaa, niin ajattele, että hän jatkaa sun aloittamaa työtäsi, ei ole pistänyt kaikkea sileäksi ja oman näköisekseen. Olet tehnyt hyvää työtä, jos uudellekin kelpaa.
Oikeasti ota joku hyvä ystävä tueksesi.
Minä en haluaisi muuttaa miehen ja hänen exänsä entiseen taloon, jos se vain olisi vältettävissä. En haluaisi olla "toinen nainen" talossa, olisi sellainen tunne kuin olisin "varkaissa". Ehkä kaikkien osapuolten kannalta paras ratkaisu olisi että mies ja uusi nainen muuttaisivat uuteen taloon eikä toisten entiseen kotiin.
Ymmärrän hyvin, että aloittajalla on paha olla. Minusta tuntuu ettei se uusi nainenkaan ole onnellinen tilanteesta vaikkei hän miehelle mitään uskalla asiasta sanoa. Oletko sitä tullut ajatelleeksi? Ehkä te molemmat naiset olette onnettomia tilanteesta. Miehen mieliksi uusi nainen on suostunut muuttamaan "toisten" kotiin. Näkinkin asia voi olla.
Lapseni on edelleen katkera isälleen ja tälle toiselle naiselle, kun he pilasisivat lapseni rippijuhlat. Aikaa on jo kulunut, mutta se asia nousee aina vaan esille.
Kylläpä on kehittymättömiä kommentteja, melkein "oksensin" niitä lukiessa. Jos sinä välität ja rakastat yo-lastasi / lapsiasi vähääkään, niin sun tulee tietää vastaus kyselemättä: sinä osallistut yo-juhlaan siellä, missä se järjestetään ja siitä huolimatta, kuka sen järjestää.
Ainoa kriteeri asialle on se, miten ja missä yo itse haluaa juhlia. Psyykkaa itsesi, mielesi, niin, että mikään maailman asia ei elämääsi juhlahetkenä hetkauta. Ihan niin kuin se hetki olisi maailman viimeinen ja ainut, jonka enää saat.
Mikä oikeus sulla on sotata rakkaimpasi tärkeä ja ansaittu juhla omalla kehittymättömällä asenteellasi. Kasva ja opettele näkemään muutakin kuin oman napasi seutu, etkö sinä ole selvinnyt erosta, käsitellyt sitä, annatko elämäsi loppuun asti sen vaikuttaa kaikkeen, mitä teet ja ajattelet ? Vedätkö sen jokaiseen elämäsi tapahtumaan mukaan niin kuin se olisi jotenkin maailman mullistavin tapahtuma.
Aikuiseksi kasvanut ihminen suo muille oikeuden onneensa ja hakee omansa sieltä, missä se on, eikä jää vaikeroimaan kukkia ja toisia naisia. Vielä kauniimpia ruohoja ja varsinkin vielä komeapia miehiä on muolima pullollaan. Joten onko muutakin hukassa kuin asenne ?
eiiii se ihan noin mene, jos on erotettu ja petetty ja vielä pidetty pellenä ja erosta on vähän aikaa, niin on se nöyryyttävää mennä juhliin missä kaikki katsoo sua halveksivasti.
Minulle entinen suku, siis ex anoppi ja sen tytär, sano minun pojalleni, että olis parempi kun pysyisin poissa(erostani kulunut kaksi kuukautta) ja minä pysyin poissa, mutta kouluun menin ja seuraavana päivänä juhlittiin meillä minun suvun kanssa ja hauskaa oli kaikilla ja poikani oli tyytyväinen järjestelyyn.
Pojallani on hyvät välit isäänsä, mutta mammaansa hän käy katsomassa vain jouluna ja äitienpäivänä.
Hyvä, että juhlat järjestyvät ilman että laitat tikkua ristiin! Olen järjestänyt yksin kaikki lasten synttärit, rippijuhlat ja valmistujaiset. SIlloin kun asuimme yhdessä exän kanssa ja myös sen jälkeen. Ei se aina herkkua ole ollut ja välillä juhlamieli on kadonnut toiselle planeetalle.
Ota terapian kannalta nuo juhlat :). Kävele ex-puutarhassasi, tutki onko siellä mitään uutta. Ihaile kasveja ääneen. Mieti exän uutta puolisoa, varmaan hänkin vähän jännittää miten pystyy kohtaamaan sinut. Hän kertoo tunteistaan exällesi ja ex hymähtää "no ole vaan normaalisti" muistuttaa, ettet ole mikään ufo, vaikka oletkin ex :).
Ota ystävä mukaan, ettet tunne itseäsi liian yksinäiseksi. Näin vältyt myös oksentamiselta, ystäväsi vie ajatukset mukaviin asioihin.
Ei sinun ole pakko sinne mennä, jos todella pelkäät ettet kestä sitä. Puhu hyvä ystävä suoraan omalle lapsellesi ja kerro, ettet yksinkertaisesti kestä sitä tuskaa jonka joudut siellä kohtaamaan.Ylioppilasikäinen kyllä varmasti jo ymmärtää että tilanne on todella vaikea sinulle ja ymmärtää myös sen, että hänellä ei ole oikeutta vaatia sinua tekemään jotain joka tuottaa suunnattoman määrän henkistä kipua. Sopikaa vaikka menevänne luksuslounaalle kahdestaan ja viettävänne ylioppilasjuhlia sitten kahdestaan shampanjalaseja kilistäen.
juhlakamun niskaan henkisen kivun tuottamista romauta. Hänen vanhempansahan ovat suhteensa missanneet ja hänellä on täys oikeus odottaa, että koska hänkin on sentään jo yo-ikäinen, vanhemmat ovat aikuisia
ja osaavat käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa sivistyneesti.
onhan se yo-ikäinenkin aikuinen, 19v .
Joo-o, iältään on. Miten 19 v. voisi olla vielä muuten, jos ei vanhempansakaan pysty olemaan ? Siis suomeksi: miten yo:lta voi vielä vaatia henkisen kantin kasvua, jos se ei ole kasvanut eikä kehittynyt äidillekään ? Pelkkä ikä ei tee aikuiseksi.
muna on montakertaa kanaa viisaampi.;D ;D ;D
Eihän se juhlakalu sitä tuskaa aiheuta, vaan se paikka. Suomessa on tosiaan tämä omituinen ajatus että velvollisuudesta ja kohteliaisuudesta täytyy pakottaa itselleen hymy naamalle ja pitää kulissit pystyssä, peittää tunteensa jopa omien lastensa nähden ja painua tilaisuuteen, jonne ei halua mennä. Kuinka paljon terveempää onkaan uskaltaa olla oma itsensä lastensa edessä ja näyttää heille oma inhimillisyytensä, heikkoutensa ja myöntää rehellisesti, ettei ihan kaikkeen pysty äitinä/naisena! Sekin on sangen aikuismaista toimintaa tietää omat rajansa että mihin pystyy ja mihin ei.
En ymmärrä, miten niin moni hanakasti neuvoo menemään väkisin paikan päälle varsinkaan kun ap. pelkää lyhistyvänsä ja oksentavansa. Sehän tosin kyllä tekisi ikimuistoiset juhlat, ja lakitettu lapsikin nauttisi suunnattomasti nähdessään oman äitinsä musertuvan omissa lakkiaisissaan, vai miten olitte tämän ajatellut? Ainakin dissasitte alkuperäisen kirjoittajan omat tuntemukset ja viestititte hänelle, ettei hänen tulisi kuunnella omia tuntemuksiaan vaan otettava roolit käyttöön miellyttääkseen muita oman itsensä kustannuksella, jotka odottavat hänen tulevan paikalle..
Joo-o, olet toisaalta oikeassa. Mutta pelkkä asiatieto ei tee viisaaksi, viisaus kasvaa tiedosta, ymmärryksestä, näkemyksestä, kokemuksesta ... Harvalla nuorella on niitä kaikkia yht'äkkiä - vielä.
Olet aivan oikeassa: väkisin sinne ei pidä eikä kuulukaan mennä. Kukaan tuskin niin tarkoittaakaan.
Mutta aikuisen ihmisen tulee kasvaa tunteinensa sellaiselle tasolle, että velvollisuudet, kohteliaisuudet, hymy, normaalikäytös ... eivät olisi pakkopullaa. Tunteensa voi valita, terve, normaali aikuinen valitsee oikein eikä sillä ole pakotusten kanssa mitään tekemistä.
Valitettavasi ihmisten rajat ovat kovin ahtaalla ja pystymiset hyvin pieniä, jos jo pelkkä sukujuhla tuottaa oksentelua ja (henkistä) lyyhistymistä. 'Elämä on kuin huonosti näyteltyä teatteria, jos ei ole kiinnostunut omasta osastaan.' Tarkoittaa: tee jotain itsellesi ja elämällesi, ihminen, pystyt ihan mihin vain.
Tottakai ihmisen tulee kuunnella omia tuntemuksiaan. Aivan samoin myös työstää ja käsitellä niitä siedettävämpään muotoon. Tässä on kyse ainoastaan siitä, ettei ap tule toimeen tunteidensa kanssa. Ne haittaavat hänen elämäänsä. Ihmiset ovat ja saavat olla heikkoja, tottakai. Mutta siihen ei pidä pyrkiä eikä antaa periksi heikkoudelle- ihan väärässä tilanteessa. Tässä tapauksessa ap:n pitäisi tsempata - itsensä takia. Hän katuu loppuelämänsä, ellei mene juhliin.
Muualla maailmassa vielä enemmän kuin Suomessa ei näytetä negatiivisia tunteita, etenkään väärässä tilanteessa. Niillä on taipumus "tarttua". Jokaisen ihmisen jokaisessa juhlassa on joku aivan varmasti ollut joskus masentunut, ...keljuuntunut, täynnä kiukkua, vihaa, surullinen, haikea jne tai ajatukset muuten vain muissa asioissa kuin juhlissa. Siksi tarvitaan rooleja. Ne luovat ihmiselle turvallisuutta.
Itse olin lapsena ja nuorena ujo. Jännitin, pelkäsin ja välillä olin aivan kauhistunut sosiaalisissa tilanteissa - kuten juuri juhlissa. Kuvittelin etukäteen mitä kaikkea voi mennä pieleen, kuinka panikoituisin, pyörtyisin, oksentaisin, pissat ja/tai kakat tulisi housuun - kaikki menisi totaalisen pieleen. Koskaan ei mikään kuitenkaan mennyt pieleen, ainakaan kovin pahasti. -Ja mikä kummallisinta: minulla oli lähes aina hauskaa juhlissa. Usein paljon parempi mieli myös niiden jälkeen. Jouduin kertatoisensa jälkeen ihmettelemään millaisen katastrofaalisen mielialan loihdin itselleni aina ennen juhlia/esiintymistä. Myöhemmin, kun pahin ujous helpotti, pystyin jo nauramaan koko asialle. Tai sitten ujous helpotti juuri siitä syystä, että aloin nauraa omille hassuille ajatuksilleni ja tunteilleni. Samalla myös totesin, ettei se mikään maailmanloppu olisi, jos todella pyörtyisin tms Ihmiset toisinaan pyörtyilevät. Mokaavatkin. Inhimillistä.
Ap:lle: mene juhliin. Yo-juhlat menee pieleen ilman juhlakalun äitiä. Hyvä, että olet olemassa ja olet tervetullut juhliin. Aina ei ole niin hyvin asianlaita.
Millä oikeudella henkisesti keskenkasvuiset vanhemmat pilaavat oman lapsensa ainutkertaisen juhlapäivän?
Mene kutsuttuna juhliin, käyttäydy luontevasti. Ei kukaan odota, että sinä olisit tilaisuuden tähti. Ole ennen kaikkea iloinen ja käyttäydy juhlien mukaisesti. Älä näytä katkeruuttasi.
Tsemppaa itsesi etukäteen sillä tavalla kuin yleensäkin ennen vaikeita tilanteita. Mutta hei! Ole selvinpäin!
Juhlat ovat lapsellesi tärkeät. Hän tulee muistamaan ne lopun ikäänsä.
Mene sinne juhliin ja ota joku komea mies mukaasi, ole iloinen ja hauska ja näytä entistä pihaasi komealle miehelle....