Olen 15v poika ja olen harkinnut laihduttamista. Vanhemmilleni, enkä kenellekkään muulle ole puhunut aikeistani, joten päätin kirjoittaa tänne. Painoa on kerääntynyt vuosien varrella aivan liikaa! Nyt en ole varmaankaan puoleentoista vuoteen lihonnut kuin kilon tai kaksi, sitä ennen sitä tulikin pahimmillaan lähes 10kg/vuosi, mutta tuohon painon samana pysymiseen on vaikuttanut se, että kävelen äitini ja koirani kanssa 1-5 kertaa viikossa, noin tunnin ajan. Olen 182cm pitkä ja painoa löytyy melkoiset 103kg... Olen muutaman kerran ajatellut laihduttattamista, mutta se on jäänytkin sitten yritykseksi... Viimeksi viime kesänä päätin pyöräillä n. 25km päivässä (kotoolta lähikaupunkiin), mutta kahden kerran jälkeen se sitten jäi... Olen ollut lievästi koulukiusattu koko yläasteen ajan ja nyt olen päättänyt, että aloitan dietin!! Kesällä olisi tarkoitus lähteä kielikurssille, joten haluaisin näyttää hieman paremmalta, enkä laahustaa pää märkänä siellä muiden perässä yksin. Lukionkin aloitan syksyllä, enkä haluaisi olla "se läski poika", jolle sitten huudellaan. Suunnitelmani olisi laihtua kesälomaan mennessä 15-20kg, pidättekö mahdollisena? Tiedän, että se on melkoinen tavoite, mutta nyt olen kyllästynyt siihen jatkuvaan huuteluun ja vittuiluun ja motivoitunut tarpeeksi aloittaakseni dietin. Olen ajatellut, että yrittäisin melko rajua diettiä: maitorahkaa ja mehukeittoa alkuun. Laihtumisen käynnistyttyä myöhemmin tässä keväällä voisin monipuolistaa ravintoani, mutta yrittäisin välttää turhia hiilareita. Liikkumaan pyrkisin koirani kanssa, vajaan tunnin ja pyöräilemään n. 25km päivässä. Olen ajatellut myös hankkia nopeusmittarin pyörääni ja katsoa, kuinka monta kilometriä tulee ajeltua ennen lukion alkua ja yrittää parantaa hieman joka kesä. Tiedän, että te sanotte tavoitteeni olevan liian kova ja, että kilot tulevat vain nopeammin takaisin, mitä ovat lähteneet, mutta huomatkaa se, etten tosiaan ole lihonnut puolentoista vuoden aikana kuin, noin 1-2kg. Pidättekö mua ihan hulluna, kun aion yrittää tällastä?
Hulluako??
Skdfoe
281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Enemmän terkkarin kanssa. Hänellä lienee käppyröitä kasvamisestasi. Älä kumminkaan omin päin tee mitään.
Ensimäisenä opiskelu vuotena luokalla oli yksi läski. Kyllä sitä murrosikäisenä tuli kerrotua mielipiteet asiasta suoraan.
Enpä ole harmitellut asiaa, koska tyypi ei sitten inttiin lähtenyt pelastusrengas ympärillä, vaan oli jo hyvässä vireessä. Oli silläkin jo silloin jokun heiveröinen sievä likkakin. Olisikohan sellaista pullaposkilla sitten saanut.
Juu ja egoakin löytyi sitten jo enemmän.
Haluatko aloittaa dieetin vai muuttaa elämäntapoja täysin ja päätyä pysyvään painonhallintaan?
Noin rajulla dieetillä luultavimmin vain sairastut, sillä elimistö ei pysy tuossa muutoksessa mukana. Aloita vähentämällä hiilareita. Jätä pois leivät, peruna, riisi, pasta.
Syö paljon kasviksia ja lihaa. Maitorahka ja mehukeitto hyvä välipala. Kunhan mehukeitostakin kevyempi versio! (:
Syö usein päivässä, n. 2-3 tunnin välein.
Juo vettä n.2l päivässä, aineenvaihdunta pysyy kunnossa.
Älä juo limuja, mehuja, energiajuomia tms.
Päivittäin liikkuminen auttaa jo paljon asiaan!
Kävele, pyöräile, juokse, niin että hengästyt, vähintään 30min.
Itse en edes ole huomattavan ylipainoinen, mutta säännöllinen ruokailu ja liikunta on minultakin tiputtanut jo painoa, muutamassa viikossa!
1,5kg/vko on terveellinen laihtuminen.
Jos laihdut nopeammin, iho ei kiinteydy samaa tahtia ja sinulle saattaa jäädä roikkuvaa ihoa. /:
Tsemppiä! Kyllä se siitä. (: