MITEN RIIDAT SOVITAAN???????

Molemmat pyytää anteeksi omasta aloitteesta ja sanovat että tein näin väärin sua kohtaan. Sitten myös sanotaan suoraan ilman raivoa että mikä toisen käytöksessä loukkasi. Lisäksi kannattaa sanoa suoraan että rakastaa. Tarvitaan henkistä vahvuutta että ottaa vastaan sen ettei ole täydellinen. Virheitä ei tehdä uudelleen, eikä niitä saa ottaa enää esiin muun riidan yhteydessä, se on henkistä väkivaltaa.

Kun äänet alkaa nousta, muutama syvä hengitys ja jatkaa tasaisella äänellä.
Keskustelu asioista eri näkökulmista vaatii rauhallisuutta ja järkeä tai riita tulee.

Kummatkin kertoonäkökulmansa ja sen jälkeen tehdään konpromissi. Konpromissia ei synny, mikäli kaikki pitää tehdä toisen oikkujen mukaan.

Noh, enpä tiedä. Meillä riidoissa auttaa ainakin se, että ei olla ikinä kuitenkaan niin kantamme lumoissa, etteikö muistettaisi sitä kenen kanssa riidellään. Eli ihmisen, jota rakastaa syvästi ja jota viimeiseksi haluaisi loukata. Ja että riidatkin loppuvat aikanaan ja riidankin aikana tiedossa, että tuon ihmisen kanssa oikeasti haluaa elää. Ei tule sanottua sellaisia asioita, joita katuisi. Vaan ihan se asia, joka harmittaa. Ja siitä ollaan muutenkin puhuttu, että ei hyväksytä kumpikaan mitään ero/poismuutto-uhkailuja. Se on ehdoton ei ja jos joku sellaiselle tielle lähtee, että riitaa haluaa manipuloida niin, niin sitten parasta toteuttaa uhkauksensa oikeasti. Se kummastakin julmaa toimintaa.

Ja sitten ehkä sekin, että ei tykätä ideasta, että oltaisiin vihaisia toisillemme. Se on ahdistavaa. Sekä se, että muutenkin elämässä ilman riitojakin kompromissit helppoja niin niihin sitten käännytään riidoissakin. Ja aika nopeaan pyydetään anteeksi. Ei jäädä odottamaan, että toinen pyytää ja toinen kuuntelee ja toinen suostuu vaan itse aktiivisesti toimitaan. Ja täten saadaan samaa kohtelua myös takaisin. Osa tästä johtuu varmaan ihan luonteestakin. Pitäiskö teidän harkita keskusteluapua, jos noita asioita ette keskenään saa selvitettyä? Tai jos koitatte keskustella noista, kun ei ole riitaa päällä, niin syntyykö riita? Tai koittaneet katsoa, että mitkä nyt on vaihtoehdot, jotka teillä on käsillä? Analyyttisesti vaan suhtautuneet niihin ja katsoneet mistä löytyisi se pienin haitta kummallekin?

Mutta jos oikein yksinkertaisia neuvoja tahtoo, niin:
- Aivot narikkaan ja tehkää seuraavat asiat.
- Älkää huutako, kyllä te kuulette toisenne puhumallakin.
- Älkää uhkailko asioilla, joita ette tarkoita. Riidat loppuu, mutta uhkaukset voivat jäädä elämään epävarmuutena toisistaan. Ettehän te toisillenne kai nyt pahaa halua???
- Älkääkä paiskoko niitä ovia, ne ei oo tehny teille mitään pahaa ja muutenkaan älkää pahoinpidelkö tavaroitanne, koska olette maksaneet niistä ja ne voi mennä rikki.
- Jossain kohtaa tulee se hetki, kun on vaan myönnettävä, että nyt on omasta kannasta sanottu kaikki mahdollinen. Eikä sen toistaminen toista auta kuulemaan asiaa sen enempää.

Kiinnostaisi kyllä tietää, että mistä ihmeen asioista te voitte paasata ja riidellä noin, jos ne on tärkeämpiä kuin toistenne hyvä olo ja ihan toisenne ootte valmiita jättämään. Lääke syöpään? Maailmanrauha? Havitteleeko mies äitisi murhaa? Jotain tosi isoa ja merkityksellistä sen täytyy olla. ;)

Tietynlainen itsehillintä ja kyky huomioida toinen sen sijaan, että vaatii omaa kantaa läpi, anteeksipyyntöjä ja hyvää itselleen on jonkinlainen ratkaisu. Ja ottamalla vastuu siitä, että itse on riidan toinen osapuoli.

ap: Kiitos. Keskustelemassa kävimme kerran yhdessä. Mies ei halunnut toista kertaa perheneuvolaan.
Molempien luonne tässä taitaa painaa. Suurin ongelma on varmaankin se, että mieheni on tehnyt kaikki virheet joita ei riita tilanteessa pitäisi tehdä: vähättely, vertailu muihin, vanhojen juttujen tuominen esiin yms. Hulluksihan siinä toinen osapuoli jo tulee (=minä) ja adrenaliinit kohoaa. Toki minustakin syitä varmasti löytyy. Minä olen poismuutosta puhunut. Myös silloin jos ei ole riitaa eli olen vahvasti jo eroamassa monen asian vuoksi. Lyhyesti voisi sanoa sen, että syitä eroon on enemmän kuin jäämiseen. En jaksa tätä jatkuvaa sotaa omassa kodissani.
Toinen on se, että minä kyllä lepyn helposti (ainakin ennen), mutta mieheni ei. No, tätä on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Mietinkin jo eilen, että rupean lesboksi, kun en vieläkään ymmärrä miehestä mitään ja vieläkin näin pirun vaikeaa..??

Sellainen mekaaninen asioiden selvittäminen pakolla vain siksi, ettei aurinko ehdi laskea vihan päälle, ei pidemmän päälle toimi. Itse en ainakaan ole pystynyt itseäni pakottamaan. Jos tulee riitaa, herää monenlaisia tunteita, ja mulla menee yleensä 2-3 päivääkin päästä aidosti kaikkien noiden tunteiden yli. Sinä aikana ei ole mykkäkoulua, ja on sellaista peruskohteliasta kumppanin kanssa, mutta noin kauan ne tunteet painostaa ja painaa, ja tuona aikana on mielestäni aivan turha edes yrittää puhua, koska tunteet on vääristämässä.
Kun riitoja on paljon, tunnelataustakin on silloin rajumpi. Voisi olla terveellistä riidan kuohuessa ottaa etäisyyttä henkisesti toiseen niin, että kumpikin selvittää ensin itselleen mikä ahdistaa, mistä kiikastaa, ja sitten kun se on molemmille tahoillaan selvää, sitten puhua yhdessä asiasta. Tämän voi tehdä vain omalta osaltaan, toinenhan voi olla välinpitämätön eikä edes halua miettiä omaa osuuttaan. Mutta ennen kuin oma osuus kussakin riidassa on selvä, on oikeastaan aika sotkuisen turhaa yrittää mitään rakentavaa keskustelua.

On "kahdenlaista" riitelyä; sitä sellaista totaalista jossa revitään ja sekoitetaan kaikki. Ja sitten on sellaista, että ollaan eri mieltä, mutta niinkään riitely ei ole mittavaa ja tällöin rakkaus ja hyvänolon tunne toiseen säilyy, vaikka itselle voikin tulla tunnekolhuja.
Tuossa ensimmäisessä jotenki revitään kaikki niin halki, että se lisää lähinnä molempien ahdistusta ja turvattomuutta: joko se ajaa ihan erilleen tai sitten tehdään pikaisia ja mekaanisia sovintoja, kun pelätään sitä, että riita on auki. Mutta riita saa olla auki, se on ihan tervettä, varsinkin jos tarkoituksena on ennen pitkää, kun kumpikin on oman osuutensa selvittänyt, puhua riidasta yhdessä.
Mun vinkki olis, että yhdessä sovitte, että jatkossa riitatilanteen kohdatessa annatte aikaa siihen, että kumpikin ehtii tuntea tunteensa ja selvittää itsensä kanssa riidan oma osuus. Tähän saa mennä aikaa. Useampikin päivä, että kumpikin ehtii päästä tunteisiin käsiksi. Sitten yritätte istua alas ja kumpikin kertoo toiselle omat tunteet mitä on tuntenut, ja sitten kertoo sen mikä on omasta mielestä omaa osuutta tuossa riidassa. Ja vieläpä niin, että kumpikin kuuntelee toista, ei kommentoida toisten sanomisia, vaan kumpikin saa tilaa sanoa omansa. Kumpikin kuuntelee, kumpikin puhuu vuorollaan. Ja sitten kumpikin toistaa sen mitä on toisen sanomana kuullut ja pyrkii ymmärtämään tätä tai ainakin myöntämään ettei ymmärrä. Kaikesta ei tarvi olla samaa mieltä.

Mitä aihetta muuten riitanne koskevat?

On tosi tympeää jos toinen uhkailee erolla jatkuvasti. Joko eroat tai pidät suusi kiinni.
Samaten miten viime kesänkin sotkut on selvittämättä. Eikö niiden suhteen voi jo sanoa, että antaa olla, mitä vanhoja enää jauhamaan.

Seuraavan kerran kun tulee sanomista, kuuntele mitä miehelläsi on sanottavaa. Siis kuuntele, älä puhu sen päälle, älä keskeytä, älä kelaa päässäsi miten se taas sua haukkuu, dissaa tai vähättelee. Kun mies on sanottavansa sanonut, kerrot oman kantasi asiaan, silleen rauhallisesti syyttelemättä, ja vain ja ainoastaan sen mitä mieltä sinä olet itse asiasta. Et takerru lillukanvarsiin, vaikka mies sanoisi sinua vitun idiootiksi, vaikka sanoisi että toi sun mielipide on perseestä tms ohitat miehesi sun henkilöön kohdistuvat heitot, et ryhdy puolustautumaan, et heitä vastavittuilua kehiin.
Kuuntelet mitä se äijä sanoo ja vasta sitten kun se lopettaa puhut. Jos olet eri mieltä, sanot oman mielipiteesi, mutta vain asiassa pysyen, pidät koko ajan äänenvolyymin matalalla.
Käyttäydyt silleen kuin aikuiset ihmiset käyttäytyy. Siitä se lähtee, vaikka miehesi käytös olisi peffasta, sinä olet kehittyneempi.
Jos puolessa tunnissa ei tule valmista. Lopetatte asian jauhamisen ja ryhdytte tekemään kumpikin omia juttujanne. Ei tarttee huutaa, ei tarttee tuoda yhtään enempää sitä omaa kantaa esiin. Max. tunti keskustelua ja se on siinä. Mietitte molemmat tykönänne mitä se toinen sanoi. Kun seuraavan kerran palaatte ongelmaan, niin taas sama juttu, vaikka mies haukkuisi sinua kuinka, mietit, että tota en kuullut, vastaat asiallisesti. Jos ette pääse eteenpäin, niin erotkaa. Ei ole mitään järkeä vuosikymmeniä tapella.

Älkää ainakaan lapsia hankkiko, ennen kuin kykenette keskenänne kommunikoimaan aikuisen tavoin.
J

kasvattakaa aivot ja sydän käyttöönne, kumpikin. oisko siinä, tiivistetysti.