Niin,onkohan semmoinen paperi lainvoimainen minkä vaimo oli tehnyt:paperissa vaaditaan minun maksettavan puolet siitä mitä vaimon vanhemmat ovat antaneet rahaa yhteisen asuntomme hankkimista varten aikoinaan. meninlaittamaan nimeni paperiin kun vaimo sanoi ett jos ett laita niin ero on voimassa justiinsa.kiristi siis,noin vuosi sitten.emme ole toistaiseksi kuitenkaan eronneet,lähinnä vaan siis mietin että onko sillä mitään virkaa koko paperilla.siinä on myös paikka kahdelle todistajalle.
kysymys 2:Poikamies aikoinani olen hankkinut osakkeen jossa asuin,ja sain sinne myös nykysen vaimoni aikojen alussa muuttamaan.Asunto papereissa ei mainita hänestä mitään,nyt hän on kuitenkin alkanut vaatia että jos ero tulee,niin asuntoni pitää myydä ja rahat puoliksi tai muuta hyvikettä hänelle,vetoaa siihen että hän silloin kuitenkin hoitanut muita raha-asioitamme.kysymys siis kuulukin:onko hänellä lailista oiketta puuttua asuntoon jonka olen itselleni ennen avioliittoa hankkinut.kyseessä ei ole asunto jossa nyt asumme!
kysymys 2:Poikamies aikoinani olen hankkinut osakkeen jossa asuin,ja sain sinne myös nykysen vaimoni aikojen alussa muuttamaan.Asunto papereissa ei mainita hänestä mitään,nyt hän on kuitenkin alkanut vaatia että jos ero tulee,niin asuntoni pitää myydä ja rahat puoliksi tai muuta hyvikettä hänelle,vetoaa siihen että hän silloin kuitenkin hoitanut muita raha-asioitamme.kysymys siis kuulukin:onko hänellä lailista oiketta puuttua asuntoon jonka olen itselleni ennen avioliittoa hankkinut.kyseessä ei ole asunto jossa nyt asumme!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ensimmäisestä kysymyksestä en osaa sanoa mittän, mutta kakkososaan käsittääkseni pätee se, mitä avioliittolaki sanoo:
"Puolisoiden omaisuus
Avioliiton solmiminen ei aiheuta muutoksia puolisoiden omistussuhteisiin. Se omaisuus, joka puolisolle kuuluu avioliittoa solmittaessa, jää avioliiton solmimisen jälkeenkin hänen omaisuudekseen. Samoin omaisuus, jonka puoliso hankkii avioliiton aikana tai saa perintönä taikka lahjana, on yksin hänen omaisuuttaan."
http://www.om.fi/17898.htm#Puolisoiden_omaisuus
Totta, omaisuus ja velat ovat sen kenen nimissä on. Eli, exä ei voi vaatia asuntoa tai autoa joka toisen nimissä. MUTTA, hänellä on oikeus puoleen sen arvosta ... joka osituksessa tunnetaan nimellä tasinko. Laitan kohta esimerkin, taas.
Ellei teillä ole avioehtoa, niin hänellä on laillinen oikeus puoleen yhteisestä omaisuudestanne.
Kun naimisiin menee, niin olette "yhtätaloutta", riippumatta siitä kuka maksaa tai ostaa mitäkin, tai milloin velat ja omaisuus hankittu. Totta on, ettei omistussuhde muutu, eikä sinulta voida vaatia esim. autoasi ... mutta puolison osuuden maksat tasinkona osituksen lopuksi (esim. rahalla)
Ohessa laskentaesimerkki osituksesta, kuten huomaat se ei ihan yksiviivaisesti "puolkkiin kaikki", vaikka lopputulema jokseenkin niin menee. Tämä on mukailtu pitkästä keskustelussa Laki&Rikos foorumissa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=551&posting=22000000003010525
Mutta, on olemassa ns. kohtuullistamispykälä... osituksen "kaavasta" voidaan poikeata vaikka oikeudessa (vaikkei toinen niin tahdo) jos liitto ollut "lyhyt" (oliko se raja 5 vuotta) ... ja yhdessä voitte tietty sopia osituksen miten vaan.
Eli, laske omilla luvuillasi, missä asunto siis 100% sinun, ja mitä muuta omaisuutta sinulla ja puolisollasi on (ja velat kans ...)
***************************
Ennen avioliiton solmimista
- mies X: omisti Naikon osakkeita 100 kpl. Ei velkoja
- nainen Y: ennen avioliittoa omisti perityn kesämökin (arvo 1.000), opintolainaa oli kerryttänyt ennen valmistumistaan 700 rahaa.
Naimissa ollessaan (ei avioehtoa)
- Puolisot ostivat asunnon, mutta eivät päässeet sopuun kuinka kovaa tahtia asunto maksetaan. Ostivat osakkeen yhdessä, mutta rahoittivat omissa nimissään olevilla lainoilla. Mies maksoi lainansa rivakasti, osin perityillä rahoilla. Vaimo rauhallista 30 vuoden tahtiaan.
- Perheen auto ostettu osamaksulla
Tilinpäätös ennen ositusta
- yhteisen asunnon arvo 8.000
- miehen osakealkun arvo 2.000
- naisen kesämökin arvo 1.000
- perheen auton arvo 1.000
- naisen opintolainan velkapääoma 500
- naisen nimissä olevan asuntolainan velkapääoma 3.000
- miehen nimissä olevat velat 0
- molempien nimissä olleen auton osamaksusopimuksen jäännösvelka 500
Puolisot omistavat omaisuuden seuraavasti
Mies yksin
2000 Osakkeet
Nainen yksin
1000 Kesämökki
-500 Opintolainan pääoma
-3000 Asuntolainan pääoma
Yhteiset (kumpikin omistaa puoliksi)
8000 Asunto
1000 Auto
-500 Auton osamamaksuvelka
Puolisoiden netto-omaisuus
Mies: 2000 + 4000 + 500 - 250 = 6250
eli Osakkeet + 0,5Asunto + 0,5auto + 0,5osamaksu
Nainen: 1000 -500 -3000 +4000 +500 -250 = 1750
Kesämökki -Opintolaina -Asuntolaina -0,5Asunto -0,5Auto -0,5osamaksu
Yhteinen netto-omaisuus (puolisoiden säästö):
6250 + 1750 = 8000
Avio-oikeus osan arvo= 8000/2 = 4000
(Puolet yhteisestä nettovarallisuudesta)
Tämän verran pitäisi kummankin puolisolla olla netto-omaisuutta avioliiton päättyessä.
Jos näin ei ole niin varakkaampi puoliso maksaa tasinkoa.
Mies maksaa naiselle 6250 - 4000 = 2250
Tämän jälkeen Naisen nettovarallisuus on:
2250 + 1750 = 4000
ja miehen 6250 - 2250= 4000
Nyt ositus on suoritettu.
Riippuu kenelle olet sitoutunut maksamaan puolet ao. summasta. Jos puolisollesi, ei sillä ole merkitystä (ks. vastaukseni toiseen kysymykseesi).
Jos taas olet sitoutunut maksamaan ao. summan rahan antaneille, niin se vähentäisi sinun nettovarallisuutta, joten mutkan kautta exäsi maksaisi senkin (ks. laskuharjoitus edellä) tai vähentää hänen tasinkoaan.
Luonnollisesti oletus, että maksat ao. summan ENNEN ositusta, koska sen jälkeen olette jälleen "omaa talouttanne".
kiitos kaikille,ei oo helppoa tuo omaisuuden jakokaan,täytynee yrittää sinnitellä täsä viel ja katella jos tää tästä????
...vaikken haluakaan olla mikään tuomiopäivän pasuuna; heikolta näyttää. Tsemppiä kuitenkin, älä alistu!
... sovitellen paras tulos saadaan, jos tarvii jaon tielle mennä.
Myös kohtuullistaminen on hyvä pitää mielessä (ja laki tuntee), jos kyseessä lyhyt avioliitto.
Ja lopuksi, EHDOTTOMASTI lakimiehen pakeille, kannattaa mennä jos kasetit kahteen kasaan menee ... ammattimies osaa, ja itse tusaten voi tulla kalliiksi loppupelissä.
Lahjavero tms. ei iske avioeron osituksessa. Ei siitä mitään kallista tule. Asia on selvitetty perusteellisesti lakimiesten ja verottajan kanssa.
Sinä se jaksat jankuttaa tuosta lahjaverosta (jonka asian selvittämiseen siis käytettiin juristia) ... minä tarkoitin "kalliilla" sitä, että erotilanteessa jostain saattaa putkahtaa "vaimon-serkun-kaima" joka on 70-luvulla pyrkinyt oikseen ja jäänyt puolen pisteen päähän (siis käytännössä juristi). Hän sitten tuo eteen jos minkälaista lippua ja lappua höystettynä "jokakodin lakitieto"-kirjalla, joilla esim. mieheltä kupataan kaikki mikä irti lähtee.
Sitten raapastaan nimet Erottelu- ja Ositussopimukseen ... ja vuoden päästä ihmetellään mites tässä näin kävi ... KUN kukaan ei kertonut esim. osituksen kohtuullistamisesta minkä lakikin tuntee, tai siitä miten ositus ylipäätään lasketaan. Tämän välttämiseksi (vaikka vaan varmuuden vuoksi) kannattaa olla "oma lakimies" jonka kanssa konsultoidaan ... paitsi ehkä jos osituksessa jaetaan pääasiassa vain muovikippoja ja CD levyjä.
Tyhmyydelle ei mitään voi. Huonosti käy muuallakin, jos joka lappuun nimensä laittaa.
Meillä meni suurehkon omaisuuden ositus hienosti netistä kopioidulla ositussopimuksella. Siellä muuten neuvotaan koko ositushomma. Ex-vaimo luetti sopimuksen varmuuden vuoksi lakimiehellä, ja tämä teetti pari merkityksetöntä lisäystä. Tämäkin lakimies oli ulkona lahjaverokuviosta. Pelotteli sillä, jos jako ei mene tasan.
Iso riita jos tulee, korjaa juristi koko potin. Se on hyvä muistaa.
Olen samaa mieltä, tyhmyydelle ei mahda mitään ... mutta se pitäisi edes tiedostaa itsessään, ettei mene tosiaan allekirjoittelemaan papereita joita ei ymmärrä (etenkään jos juridiikkaa niihin liittyy).
Mitä taas teidän ositukseenne tulee, niin teitte sen keskenänne riitelemättä. Silloin todellakin itse sopimus on helpohko laatia, ja muutaman "kikan" tietäen voi välttyä mm. varainsiirtoverolta jos puoliskoa "ostetaan ulos" talosta.
Pointti onkin siinä, että juristin pakeille kannattaa kääntyä viim. silloin kun "totuutena" ja "lakina" vastapuolen esittämä osituslaskelma haiskahtaa epäoikeudenmukaiselta (sitä se voi olla, vaikka laillinenkin ... mutta hyvä "tsekata") tai muuten oudolta. Jos taas omaisuuden jako keskenänne "bueno" (omaisuuden luovuttaminen toiselle on sallittua, ja siis lahjaverotta), niin mikäpä sen vaivattomampaa on.
En ole samaa mieltä siitä, että juristit moraalittomia ylihinnoiteltuja verenimijöitä. Mätämunia on joka ammattikunnassa, ja asiakashan loppupelissä päättää miten asiaa ajetaan ja kuinka pitkälle. Yleensä ositusriidoissa on kyse tietämättömyydestä "lakipykälistä", kuvitellaan asioita ja luullaan tietävän miten ositus menee ... ja sitten on kahden "maalikkojäsenen" kesken riita valmis (kun erotilanne parisuhde muutenkin hieman "tulehtunut"). Noh, molemmat marssivat juristin pakeille, jotka YLEENSÄ vastuunsa ja asiakkaansa edun tietäen kertovat miten asian laita on ... kun nelistään sitten istutaan alas, usein kaksi juristia kertovat päämiehilleen, ettei juridisesti ole mitään epäselvää ... jos oikeuteen menneeään niin tulos ON tämä. Ja sitten sovitellaan, koska kohtuus ei aina sama mihin on oikeus.
Okei, onhan sitten sellaisiakin eropesiä jotka osituksen ja riitojen kannalta todellisia "rytökasoja" mitä puidaan korkeimmissakin oikeusasteissa. Mutta väitän, että he joilla näitä ongelmia eivät täällä surfaa tai etteikö heillä varaa maksaa juristia.... tai ainakaan heitä ei ole montaa ;-))
Pelattiin isoilla kokonaisuuksilla: talo tavaroineen, samoin mökki jne.
Ositustoimitus ei maksanut minulle mitään.
Avioliiton kyseessä ollen ei varainsiirtoverojakaan tullut. Verottajan juristin neuvosta pantiin rahallinen tase arvostuksilla täsmäämään, joten ei tarvinnut nähdä vaivaa nahistelussa verottajan kanssa.
... eli fiksusti ja ilman suurempaa showta. Eli, osituksessa käytettiin ainoastaan pesän varoja ;-))
Hieman kinkkisyyttä tuossa varainsiirtoverossa lisää jos avioehto, jolloin periaatteessa ositettavaan omaisuuteen (siis, exän puoliskoon talossa)ei toisella ole avioikeutta.
Minä voin käyttää ammattiliittoni kautta erään suuren helsinkiläsen lakiasaintoimiston sekä toisaalta Veronmaksajain lakimiesten apua. Yllättävän usein kuitenkin lakimies sanoo, että en tunne tuota kysymääsi asiaa, se ei ole minun alaani. Eli, eivät juristitkaan mitään kaiken mahdollisen lakiin liittyvän osaavia ole.
... eivätkä kaikki lääkärit ole joka-alaan erikoistuneita, eikä sama autoasentaja välttämättä korjaa Nissan Maksiman automaattilootaa ja säädä Sierran sytytystä.
Silti uskon, että "jokainen" juristi kyllä kykenisi asian selvittämään ... mutta, siihen menee aikaa mistä laskuttaa, silloin parempi on tietenkin todeta etten asiaa tunne KUIN että antaa väärän tiedon tai "kasaa" laskua.