Hintit pahoittivat hoitajien mielen!!

Sairaanhoitajat pahoittivat mielensä Sateenkaariyhteisön väitteistä

Sairaanhoitajaliiton mukaan sairaanhoitajat ovat pahoittaneet mielensä julkisuudessa olleen Sateenkaariyhteisön väitteen takia, jonka mukaan "useat" sairaanhoitajayrittäjät olivat luvanneet antaa sielunhoitoa homoseksuaalille identiteetin muuttamiseksi.

Sairaanhoitajaliiton hallitus on velvoittanut Sairaanhoitajaliiton yrittäjäyhdistystä ottamaan asian esille yrittäjäjäsentensä kanssa.

Mikäli potilas epäilee ammattitoiminnan asianmukaisuutta, hän voi ottaa yhteyttä aluehallintoviranomaiseen tai suoraan terveydenhuollon valvontaviranomaiseen Valviraan.

- Pahoittelemme tästä uutisoinnista sairaanhoitajille ja potilaille aiheutunutta mielipahaa, sanoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merasto.

- Toivomme, että uutisointi ei luonut varjoa niihin satoihin sairaanhoitajayrittäjiin, joilla on vankka työkokemus ja jotka tekevät työtään korkean ammattietiikan sekä hoitotyön periaatteiden mukaisesti, Merasto jatkaa.

Sairaanhoitajaliitto sanoo saaneensaviikon aikana runsaasti yhteydenottoja jäsenistöltä. Moni jäsen on ollut hyvin pahoillaan siitä, että koko ammattikuntaa arvostellaan kyseenalaisin perustein.

Sairaanhoitajille on tullut mielipahaa erityisesti sen vuoksi, että kaikki sairaanhoitajat leimautuvat muutaman henkilön toiminnan perusteella. Moni on kokenut arvostelun suorastaan hyökkäävänä ja vähintäänkin epäoikeudenmukaisena.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=53080:sairaanhoitajat-pahoittivat-mielensae-sateenkaariyhteisoen-vaeitteistae&catid=2:kotimaa&Itemid=31

Homppelit saisivat hävetä!!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hookkanit kaappiin! kirjoitti:

Sairaanhoitajat pahoittivat mielensä Sateenkaariyhteisön väitteistä

Sairaanhoitajaliiton mukaan sairaanhoitajat ovat pahoittaneet mielensä julkisuudessa olleen Sateenkaariyhteisön väitteen takia, jonka mukaan "useat" sairaanhoitajayrittäjät olivat luvanneet antaa sielunhoitoa homoseksuaalille identiteetin muuttamiseksi.

Sairaanhoitajaliiton hallitus on velvoittanut Sairaanhoitajaliiton yrittäjäyhdistystä ottamaan asian esille yrittäjäjäsentensä kanssa.

Mikäli potilas epäilee ammattitoiminnan asianmukaisuutta, hän voi ottaa yhteyttä aluehallintoviranomaiseen tai suoraan terveydenhuollon valvontaviranomaiseen Valviraan.

- Pahoittelemme tästä uutisoinnista sairaanhoitajille ja potilaille aiheutunutta mielipahaa, sanoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merasto.

- Toivomme, että uutisointi ei luonut varjoa niihin satoihin sairaanhoitajayrittäjiin, joilla on vankka työkokemus ja jotka tekevät työtään korkean ammattietiikan sekä hoitotyön periaatteiden mukaisesti, Merasto jatkaa.

Sairaanhoitajaliitto sanoo saaneensaviikon aikana runsaasti yhteydenottoja jäsenistöltä. Moni jäsen on ollut hyvin pahoillaan siitä, että koko ammattikuntaa arvostellaan kyseenalaisin perustein.

Sairaanhoitajille on tullut mielipahaa erityisesti sen vuoksi, että kaikki sairaanhoitajat leimautuvat muutaman henkilön toiminnan perusteella. Moni on kokenut arvostelun suorastaan hyökkäävänä ja vähintäänkin epäoikeudenmukaisena.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=53080:sairaanhoitajat-pahoittivat-mielensae-sateenkaariyhteisoen-vaeitteistae&catid=2:kotimaa&Itemid=31

Homppelit saisivat hävetä!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu