Moikka!
Ajattelin kirjoitella tänne, kun sydäntäni painaa kyseinen asia.. Enkä oikein uskalla ystävillenikään tästä puhua. Olen avoliitossa miehen kanssa, jota rakastan. Olemme olleet yhdessä nelisen vuotta, josta kolme vuotta asuneet yhdessä. Suhteemme ei missään vaiheessa ole ollut kovin helppo, tälläkään hetkellä se ei sitä ole. Kuitenkin rakastamme toisiamme.
Mutta asia joka minua painaa... Olen pari viikkoa sitten tutustunut netissä erääseen mieheen, joka on 34-vuotias. Itse olen 22. Olemme kirjoitelleet tiiviisti, ja puhuneetkin netin kautta. Hänen kanssaan puhuminen on niin helppoa, voin sanoa mitä tahansa. Vaikka tosiaan vain muutaman viikon olemme olleet yhteyksissä, olen ihastunut palavasti.. En ymmärrä tätä, en ole koskaan ihastunut näin helposti keheenkään, enkä ole koskaan tuntenut tälläistä. Aina kun kyseiseltä mieheltä tulee viesti, tai kuulen hänen äänensä, helahdan punaiseksi ja joka paikkaa kuumottaa.. Yöunetkin olen menettänyt häntä miettiessäni. Ja se on hyvin väärin... Minulla on niin huono omatunto, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuntuu, että olen pettänyt mieheni täysin.
Tämä mies, johon olen ihastunut, lähti muutama päivä sitten viikoksi työmatkalle. Enkä siis pysty olemaan tällä hetkellä häneen yhteydessä. Ja mitäs tunteita se tuokaan minussa esille.. Aivan suunnaton ikävä, jollaista en myöskään ole koskaan ennen tuntenut! Mainitsen nyt vielä, että mies on sinkku, ja flirttaillut minulle hyvinkin paljon. Hänen puheistaan olen kyllä saanut käsityksen, että olisi kiinnostunut.
Mitä minun pitäisi tehdä? Kaikki neuvot ovat tervetulleita.. Syyllisyys painaa ja samalla ihastuminen roihuaa... Olen myös miettinyt, että voisiko ihastuminen johtua siitä, että haen pakotietä nykyisestä suhteestani, joka on vaikea...
Ajattelin kirjoitella tänne, kun sydäntäni painaa kyseinen asia.. Enkä oikein uskalla ystävillenikään tästä puhua. Olen avoliitossa miehen kanssa, jota rakastan. Olemme olleet yhdessä nelisen vuotta, josta kolme vuotta asuneet yhdessä. Suhteemme ei missään vaiheessa ole ollut kovin helppo, tälläkään hetkellä se ei sitä ole. Kuitenkin rakastamme toisiamme.
Mutta asia joka minua painaa... Olen pari viikkoa sitten tutustunut netissä erääseen mieheen, joka on 34-vuotias. Itse olen 22. Olemme kirjoitelleet tiiviisti, ja puhuneetkin netin kautta. Hänen kanssaan puhuminen on niin helppoa, voin sanoa mitä tahansa. Vaikka tosiaan vain muutaman viikon olemme olleet yhteyksissä, olen ihastunut palavasti.. En ymmärrä tätä, en ole koskaan ihastunut näin helposti keheenkään, enkä ole koskaan tuntenut tälläistä. Aina kun kyseiseltä mieheltä tulee viesti, tai kuulen hänen äänensä, helahdan punaiseksi ja joka paikkaa kuumottaa.. Yöunetkin olen menettänyt häntä miettiessäni. Ja se on hyvin väärin... Minulla on niin huono omatunto, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuntuu, että olen pettänyt mieheni täysin.
Tämä mies, johon olen ihastunut, lähti muutama päivä sitten viikoksi työmatkalle. Enkä siis pysty olemaan tällä hetkellä häneen yhteydessä. Ja mitäs tunteita se tuokaan minussa esille.. Aivan suunnaton ikävä, jollaista en myöskään ole koskaan ennen tuntenut! Mainitsen nyt vielä, että mies on sinkku, ja flirttaillut minulle hyvinkin paljon. Hänen puheistaan olen kyllä saanut käsityksen, että olisi kiinnostunut.
Mitä minun pitäisi tehdä? Kaikki neuvot ovat tervetulleita.. Syyllisyys painaa ja samalla ihastuminen roihuaa... Olen myös miettinyt, että voisiko ihastuminen johtua siitä, että haen pakotietä nykyisestä suhteestani, joka on vaikea...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itsekin olen 22 vuotias nainen avoliitossa kohta jo neljättä vuotta, joista kaksi vuotta ollaan asuttu yhdessä. En tiedä mitä vaikeuksia sulla on miehesi kanssa ollut, mutta se tuskin siltikään oikeuttaa sinut noihin puuhiin hänen selän takana. Okei, sä sanot kärsiväsi omantunnontuskista, mutta en ole siltikään kovin vakuuttunut, että todella rakastaisit miestäsi. Tuskin muuten alkaisit keskustelemaan ja vieläpä ihastumaan lähes tuntemattomaan mieheen. Onhan se varmaan jännää, mutta myös hyvin petollista.
Kyse ei taida olla kovin vakavasti otettavasta ihastumisesta, vaan enemmänkin tyytymättömyydestäsi nykyiseen suhteeseen. Kaikissa suhteissa on omat vastoinkäymiset, mutta jos todella on rakastunut ja sitoutunut siihen toiseen niin ei sitä oikeasti haikailla joittenkin "nettituttavuuksien" perään.
Ystävän neuvo: Hoida ensin nykyiset ongelmasi ennen kun hankit niitä lisää.
IHASTUMINEN ON ITSESTÄ JOHTUMATON TUNNETILA. Juuri tuollaisten vastausten syytä on se, että kirjoittaja tuntee huonoa omaatuntoa asiasta JOSTA EI TARVITSISI TUNTEA HUONOA OMAATUNTOA!
Jos ihastuu, ei sille voi mitään. Silloin vain ihastuu. Se on kehon lisääntymisvietin toimintaa. Se on normaali toiminto, niin kuin esimerkiksi nälkä. Ei se ole lainkaan petollista. Ei nälkäkään ole.
Ja miksi ei saisi keskustella vastakkaista sukupuolta olevien kanssa? Onko se rakkauden mittari, että ei saa olla ketään muita tuttuja vastakkaisesta sukupuolesta. Se on aika surullista, jos rakkaus on sitä, ettei saa olla vertailukohteita. Hahahah! Oikeasti.
Totta kai se on ookoo jutella tuntemattomien kanssa... eihän sitä muuten tutustu! Eikä sillä sukupuolella ole mitään väliä!
Jos jonkun kanssa on hyvä olla, NIIN SEN PERÄÄN HAIKAILEE LUONNOSTAAN. Ei siinä ole mitään väärää tai petollista. OIKEASTI... mistä tuollaisia ajatuksia tulee??
Siis haloo... itsestäänselvää on, että jos jonkun kanssa on hyvä olla, niin sen kanssa pitäisi olla! Tietenkin. Elämästä kuuluu nauttia. Jos on ihastunut johonkin, niin se tunne voi aiheuttaa joko tuskaa tai sitten nautintoa. Jos saa olla sen ihmisen seurassa, niin sehän tuntuu tosi hyvältä. Kannattaa siis ihmeessä viettää aikaa sen kanssa. Eihän se tarkoita sitä että omaa kumppaniaan pitäisi jättää tai pettää jos päättää ottaa kehon tuottamista mielenkiinnonkohteista kaikki irti.... kuten syödä suklaata kun oikein kovasti tekee mieli. Sen kun kerrot että löysit ihmisen jonka kanssa on kivaa ja haluat viettää aikaa sen kanssa.
Tämä on tosi yksinkertaista ja selvää, mutta jostakin syystä Suomen kulttuuri tekee tästä älytöntä ja monimutkaista.
Kumppani on siinä kohti itsekäs kökkänäläjä jos se haluaa evätä toiselta sellaiset ihmiset joiden seurassa on hyvä olla, vain siksi että itse olisi PARAS. Toistan: Se on kovin surullista jos pitää olla paras sillä että ei ole vertailukohteita.
Se on niin kuin saisi luokan parhaan koenumeron sillä että käy pilaamassa kaikkien muiden kokeet ja sen jälkeen leijuu sillä että sai kokeesta peräti 6 joka on luokan paras.
Netissä tavattuun tuttuun ihastuminen on vähän sellaista mielikuvaan ihastumista. Hän on tietenkin esitellyt sinulle parhaat puolet itsestään, et voi tuntea häntä kovin perusteellisesti jos olette kirjoitelleet vasta pari viikkoa. Miestä on todennäköisesti siunattu hyvillä puhelahjoilla, kenties sympaattisella äänellä, joilla on tehnyt vaikutuksen sinuun. Ajattele, neljä vuotta - pari viikkoa. Kysyn että kannattaako? Jos jatkat, sinun täytyy ennen pitkää kertoa tästä miehellesi. Muista että aina löytyy niitä jotka on valmiita seikkailemaan, myös toisten puolisoiden kanssa.
Sun nykyinen liitto on metsässä kuin humalaisen auto ja netissä törmäät mieheen, joka huomioi sinut. Ei pidä sinua tyhmänä jne.
Tuo kaikki yhdessä tuottaa sinussa riemun "Jippii, mikä ihana mies" tunteen.
Ja mies on kokenut elämää enemmän mitä sinä.
Onko ky. miehen tarkoitukset sitten vilpittömiä, ajatellen flirttiä (onko kevyttä vai raskaampaa?) vai halu testata saako taivuteltua sinut seksiin ja jättää sinut omillesi?
Voi toki tulla vakavampaakin. Mutta, mikäli nylkyisen liiton aikana suostut seksiin ulkopuolisen miehen kanssa, herää kysymys alkaako mies suhteen kanssasi kun suostut seurustelun aikana pettämiseen, koska sama asia voi tapahtua mikäli mies alkaisi seurustelemaan kanssasi.
Huomenta! On aika herätä. Miehen on niin helppo lässytetellä juuri niitä tarinoita netissä joita sinä haluat kuulla!
Jippii jippii, hän välitää sinusta ja olet jo rakastumassa häneen! Siis tuohon virtuaali hokotykseen!
Mitähän jos laittaisit nuo virtuaalituttavuudet sinne minne ne kuuluukin, jopa jätät internetin rauhaan muutamaksi kuukaudeksi ja keskittäydyt "tähän ja nyt" tosielämään.
Tuo Virtuaaali on todennäkoisesti naimisissa, useamman lapsen isä ja saa jännitystä elämäänsä naputtelemalla nuoremmille. Onhan se niin turvallista tuntemattomana esiintyä juuri sellaisena jollaisena sinä hänet haluat.
Olisiko viisinta keskittäytyä omaan puolisoosi ja teidän molempien yhteiseen hyvinvointiin ja jättää nuo typeryydet sinne minne ne kuuluukin: virtuaalimaailmaan.
Kiitos vastanneille, erityisesti määmy, tuo sinun viestisi sai minut takaisin maan pinnalle.
Kerron nyt sen verran suhteesta mieheeni, että pari viime vuotta ovat olleet hyvin raskaita. Minusta on tuntunut, ettei minulla ja miehelläni ole enää kovin paljon yhteistä. En myöskään saa tavata ystäviäni niin paljon kuin haluaisin. Miehelleni on ok, jos kerran viikossa nään heitä. Mutta itse haluaisin nähdä paljon enemmän. Lisäksi mieheni vanhemmat ovat lytänneet minut täysin, koska en ole käynyt lukiota tai ylempiä kouluja, vain ammattikoulun. Heidän kanssaan en ole ollut missän tekemisissä ainakaan vuoteen, ja sekin varmasti verottaa suhdetta. Mutta ei minun tarvitse sietää sitä ikuista "Saisit kyllä varmasti parempi tuloisen ja paremmin koulutetun naisen".. Miehen vanhemmat ovat myös sanoneet minulle suoraan, etten ole paras miniäehdokas.
Olen miettinyt sitäkin, että ystävieni seurassa olen iloinen ja onnellinen, kotona taas murehdin ja olen allapäin.. Joku tuolla ylempänä sanoi, etten rakastaisi miestäni. Mutta kyllä rakastan. Se ei varmaan sitten tällä kertaa vain riitä.
Olen jo henkisellä tasolla miestäni pettänyt, ja siitä tunnen hyvin suurta syyllisyyttä. Fyysisesti en kuitenkaan koskaan häntä pettäisi. Mitä pidemmälle tätä kirjoitan, sitä varmemmaksi tulen siitä mitä pitäisi tehdä.. Mitä tuleekin tulevaisuudessa tapahtumaan, kyseisen nettitutun tai jonkun muun kanssa, niin aika varma olen siitä, että nykyisessä suhteessani en ole nyt, enkä koskaan tule olemaankaan niin onnellinen kuin voisin olla.
Nyt itken silmät pihalle... Puhun vielä mieheni kanssa ja mietin sitten mikä päätökseni on. Luultavasti tämä suhde on jo lopussa...
Olet jo varmaan tehnyt päätöksen, mutta oli pakko kommentoida, kun tilanteesi kuulostaa niin tutulta...
Olin itse melko samanlaisessa tilanteessa, vaikka olinkin silloin paljon sinua nuorempi ja suhde, jossa olin, oli kestänyt vain parisen vuotta emmekä nähneet kuin n. kerran kuussa. Sinulle halusin kertoa sen, että vasta kun tutustuin ja ihastuin uuteen mieheen, tajusin miten huonosti minua oli aikaisemmin kohdeltu. Ymmärsin, miten paljon parempaa voisin saada jos uskaltaisin päästää menneestä irti. Ei se ollut helppoa, eikä uusi suhde kestänyt, mutta päivääkään en ole valintaani katunut. Vaikka olisinkin joutunut katumaan, olisin mielummin katunut sitä, mitä tein, kuin sitä mitä jätin tekemättä.
Toivottavasti sinäkin löydät jotakin parempaa edestäsi, mitä ikinä päätätkin :)Voimaa vaikeaan tilanteeseen!
Kiitos Hopealapsi viestistäsi. Kurjaa tämä kyllä on... Sinun viestistäsi kuitenkin selvisi, että teit oikean päätöksen. Luultavasti minullakin oikea ratkaisu on päättää tämä suhde. Jos olisin onnellinen, en olisi ihastunut toiseen mieheen.
Itseäni vain pelottaa tällä hetkellä ihan kauheasti. Mitä tapahtuu kun olen kertonut miehelleni ajatuksistani... Yritin jo hieman aiemmin, mutta ei siitä mitään tullut. Itkettää vain koko ajan...
On ihan normaalia, että pitkien ihmissuhteiden aikana tulee ihastuksia muihin. Silloin vain pitää päättää haluaako jatkaa nykyistä suhdettaan ja jättää ihastuksen kohde omaan arvoonsa eli sulkea ihastus pois omasta elämästä, jos mahdollista VAI lopettaako vakisuhteen ja koitata onnea tämän ihastuksen kanssa.
Voisit myös miettiä sitä, kuinka paljon se puhumisen helppous johtuu siitä, että mies on 34 vuotta. Hänellä on elämänkokemusta, ehkä myös viisautta, johdatella keskustelua oikeille raiteille ja ylläptiää rakentavaa keskustelua.
Voit myös itse opettaa nykyistä kumppaniasi puhumaan paremmin, niin voit keskustella hänen kanssaan jatkossa enemmän-
Suosittelen, että tutustut tähän mieheen. Hänen tarkoitusperiään, ajatusmaailmaansa ja vastaavia kannattaa selvittää. Ihastumisen aikana on yleensä tyhmä. Ei kannata olla tyhmä. Kannattaa miettiä, olisiko tuo ihminen sen saman arvoinen ilman ihastumista. Ei kannata tehdä mitään tyhmää.
Muuten kannattaa kyllä nauttia ihastumisesta täysin rinnoin.
Kannattaa myös lukea tuo viesti jonka kirjoitin vastauksena ensimmäiseen kommenttiin.
Voi kiitos QuickSapphire kommenteistasi!
Olen puhunut miehelleni ajatuksistani, ja hän pyysi että miettisin vielä ennen lopullista päätöstä. Lupasin sen tehdä, mutta ei tämä tilanne näytä muuttuvan mihinkään.. Siitä olen varma, että tämä suhde päättyy, pian. Toisaalta olen hyvin helpottunut, kun uskalsin tehdä tämän päätöksen, toisaalta taas on paha olla.. Mutta ei tästä ole kuin suunta parempaan.
Ja ihastus toiseen mieheen ei ole hävinnyt mihinkään, päinvastoin. Siinä asiassa etenen kuitenkin ihan rauhassa, koska en halua mitään laastarisuhdetta. Ja nimenomaan haluan ensin oppia tuntemaan tämän miehen.
Sen haluan vielä sanoa, että jokaisesta viestistä, minkä olette tänne laittaneet, on ollut apua! Kiitos!
Se... suhde päättyy? Minkä vuoksi?
Ja mikä oli se päätös?
Ja miksi on paha olla?
Meni ohi todella paljon asioita nyt...
Kuule, olette melko nuorina aloittaneet yhteisen taipaleen, silloin se on tuntunut ainoalta oikealta vaihtoehdolta ja silloin sen kuului niin ollakin. Mutta me ihmiset muutumme vuosien myötä kasvamme, löydämme itsemme ja joskus odotukset elämältä kääntyy eri suuntiin.
Ehdottaisin teille väliaikaa, keskustelisit miehesi kanssa, jos voisitte pitää tauon ja katsoa mihin tilanteenne kehittyy, suinpäin eroamaan en suosittele. Jos hän rakastaa sinua todella hän ymmärtää antaa sinulle tilaa ja voihan olla että hänellä on samankaltaisia mietteitä.
Rohkeasti asia esille, aika sile on aina sopiva, jos jäät odottamaan koska puhuisit voi olla ettet avaa suutasi koskaan.
Olin viisi vuotta sitten ihan samassa tilanteessa ja saman ikäinen kuin sinä nyt!
Totesin, että miksi jatkaa parisuhdetta kun kotona olin onneton ja koulussa/kavereiden kanssa onnellinen. Ihastuin opiskelutovereihin ja muihin tapaamiini uusiin ihmisiin. Ei kaikki ole suhteessa kunnossa silloin!
Niin klisee kuin se onkin: me kasvoimme erillemme. Alle kaksikymppiset ihmiset muuttuvat hurjasti kun kotoa muutetaan pois ja opiskelijaelämä alkaa, ihminen kasvaa ja aikuistuu! Joissakin suhteissa kasvetaan yhteen, toisissa erilleen. Ei voi mitään.
Erosin silloisesta avopuolisostani, ja päivääkään en ole katunut!!! HUOM!! En koskaan, en päivääkään ole katunut eroa!
Eron jälkeiset vuodet ovat olleet elämäni ihanimpia ja olen todella tuntenut eläväni ja olleeni onnellinen. Pari pitempää seurustelusuhdetta oli tuossa vuosien aikana, mutta nyt nykyisen miehen kanssa tässä häitä suunnitellaan... :)
Tsemppiä!