Turussa Yliopistonkadun kävelykatuosuudella on joitakin kertoja musisoinut nuorehko mies erikoisella soittimella ja minua on jäänyt vaivaamaan mikä kyseinen soitiin on. Toivottavasti en johda teitä aivan hakoteille, mutta nämä ovat omia epämääräisiä havaintojani kyseisestä soittimesta hieman kauempaa.
- Ääni kuulostaa itämaiselta, hieman sitarin tapaiselta ja samaan aikaan kuitenkin siinä on ikään kuin säkkipillimäinen sointi
- En tiedä onko kyseessä soittajan mieltymyksestä vai ei, mutta kaikki kuulemani musiikki on ollut mollivoittoista
- Ainakin tässä tapauksessa sitä soitetaan istuen pienen pöydän/jalustan ääressä ja soitin on melkein soittajan sylissä
- Mielestäni soittaja pyörittää jonkinlaista kampea laitteen toisesta päästä ja toisella kädellä operoi ilmeisesti kieliä soittimeen päällä. Kammen sijaan voi toki tehdä jotain muutakin soittimen päässä
-Nuotit jotenkin sulautuvat yhteen eikä selkeitä eroja niiden vaihtumisen välillä ole
- Soitin voi olla hieman kanteletta muistuttava ulkonäöltään

Vastaukset 2
Vanhimmat
...kuvauksen perusteella kampiliira.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kampiliira
Tämähän se juuri oli. Suuret kiitokset! =)