VENJÄLLÄ MARSSITAAN KORRUPTIOTA VASTAAN!!

Kultaa ja soopelia - Näin Venäjän eliitti varastaa valtion varoja.

Venäjän valtaapitävät taistelevat julkisuudessa näyttävästi korruptiota vastaan. Todellisuus on toista.

Yli 7 000 euron kylpyamme, lähes 100 000 euron vuode, 56 000 euron kalusteet ja 11 000 eurolla soopelihattuja.

Tässä esimerkkejä siitä maallisesta hyvästä, jota Venäjän valtion virkamiehet ovat älynneet valtion piikkiin tilata.

Asiasta kertoo brittilehti Guardian.

Taistelusta korruptiota ja veronkiertoa vastaan on tullut kestoteema esimerkiksi Venäjän federaation presidentin Dmitri Medvedevin puheissa. Korruptio ei kuitenkaan kierrä Medvedeviä kaukaa, sillä esimerkiksi jutun alussa mainittu saksalainen Burg Crono 2.0 -kylpyamme päätyi presidentin turvallisuudesta vastaavan FSO:n käyttöön.

Kylpyamme maksoi enemmän kuin mitä keskiverto venäläinen ansaitsee vuodessa.


Tässä kuussa toimistotyöntekijät Siperiassa Irkutskissa määräsivät hankkimaan 25 soopeliturkishattuja 11 000 eurolla. Hattuja ei hankittu suinkaan lämmittämään paikallisia korvia jäätävässä tuulessa, vaan ne tarvittiin "lahjarahastoon".

Vuonna 2009 liittovaltion sisäministeriö tarjoutui maksamaan jopa lähes 100 000 euroa käsin veistetystä kirsikkavuoteesta, jonka päätyä koristi 24 karaatin kulta. Osto aiheutti vastalauseita, mutta ei estänyt valtiovarainministeriötä määräämästä hankkimaan 56 000 eurolla kullattuja huonekaluja.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110470571
150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja me maksetaan Venäjälle vuosittain kehitysapurahaa lähialueillemme.
Kulkee nimellä lähialueyhteistyö Ulkoasiainministeriössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HOHOOHAHAAAHAA!! kirjoitti:

Kultaa ja soopelia - Näin Venäjän eliitti varastaa valtion varoja.

Venäjän valtaapitävät taistelevat julkisuudessa näyttävästi korruptiota vastaan. Todellisuus on toista.

Yli 7 000 euron kylpyamme, lähes 100 000 euron vuode, 56 000 euron kalusteet ja 11 000 eurolla soopelihattuja.

Tässä esimerkkejä siitä maallisesta hyvästä, jota Venäjän valtion virkamiehet ovat älynneet valtion piikkiin tilata.

Asiasta kertoo brittilehti Guardian.

Taistelusta korruptiota ja veronkiertoa vastaan on tullut kestoteema esimerkiksi Venäjän federaation presidentin Dmitri Medvedevin puheissa. Korruptio ei kuitenkaan kierrä Medvedeviä kaukaa, sillä esimerkiksi jutun alussa mainittu saksalainen Burg Crono 2.0 -kylpyamme päätyi presidentin turvallisuudesta vastaavan FSO:n käyttöön.

Kylpyamme maksoi enemmän kuin mitä keskiverto venäläinen ansaitsee vuodessa.


Tässä kuussa toimistotyöntekijät Siperiassa Irkutskissa määräsivät hankkimaan 25 soopeliturkishattuja 11 000 eurolla. Hattuja ei hankittu suinkaan lämmittämään paikallisia korvia jäätävässä tuulessa, vaan ne tarvittiin "lahjarahastoon".

Vuonna 2009 liittovaltion sisäministeriö tarjoutui maksamaan jopa lähes 100 000 euroa käsin veistetystä kirsikkavuoteesta, jonka päätyä koristi 24 karaatin kulta. Osto aiheutti vastalauseita, mutta ei estänyt valtiovarainministeriötä määräämästä hankkimaan 56 000 eurolla kullattuja huonekaluja.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110470571

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu