Nyt viime hetken kysýmykset vaaleista. Ketä veikkaatte Suomen seuraavaksi pääministeriksi? Kuka omasta mielestäsi olisi sopivin pääministeriksi ja miksi? Itse olen vähän kahden vaiheilla Kataisen ja Kiviniemen välillä. Soinille sopisi joku muu salkku paremmin kuin pääministerin.
Voi olla että tämäkin ketju poistetaan koska liittyy politiikkaan, mutta katsotaan.
Voi olla että tämäkin ketju poistetaan koska liittyy politiikkaan, mutta katsotaan.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Kokoomus voittaa vaalit ja Katainen on seuraava pääministeri. Kiviniemeä en kannata lainkaan, koska hän on feministi. Soinin haluaisin pääministeriksi siksi, jotta olisi edes pienet mahkut asioiden muuttumiseen. Jos keulilla on Kokoomus tai Maalaisliitto, niin meininki jatkuu ihan entisellään.
Katainen molempiin
minä nyt en muutenkaan äänestä ikinä keskustaa mutta nyt ne on olleet jo ihan tarpeeksi kauan pääministerin pallilla
uskon demareidenkin ohittavan keskustan näin viime hetkillä mutta eivät päässe hallitukseen, kokoomus saa kyykytettyä kepua olan takaa kun ne haluaa jatkaa ministereinä
perussuomalaisten suosiosta en osaa sanoa muuta kuin että välillä 15-25% kai
kiinnostava miten kolme tasavahvaa puoluetta jakaa salkut... jaettuja ministerikausia ts. puolivälissä vaihto? virkamiesministereitä? kuka sen tietää
Urpilainen, vain siksi että sdp voittaisi vaalit.
Mielenkiintosta kyllä nähdä millainen se kohuttu persujen vaalivoitto tulee olemaan ja miten se vaikuttaa ministerisalkkujen jakoon.
Veikkaan Kataista vaikken sitä toivo. Liian moni suomalainen samaistuu menestyjiin vaikkei edes kuulu heihin, vähänkuin Kauniita ja Rohkeita tuijottavat mummot. Kokoomus julkistaa leikkauslistat heti vaalien jälkeen jos voittaa. Kiviniemi oli ainakin väittelyissä liian hiljainen. Urpilainen osasi jo haastaa, mutta ehkä liian myöhään.
Itse toivon totaalista muutosta, vaikka en kyllä tiedä varmuudella tiedä mihin se johtaisi. Ei nykyinen menokaan montaa vuotta tule kestämään, kun kupla puhkeaa lopullisesti. En vain käsitä sitä "vastuunkantoa", että muiden velat kuuluu meille, jotta pankit saadaan pelastettua. Periaatteet ovat täysin kuolleet. Pankit luovat rahaa tyhjästä, ottavat voitot, mutteivat kanna siitä riskiä vaikka korko voitot kyllä kelpaa. Tappiot maksatetaan sitten veronmaksajilla ja surkimukset nielevät kaiken, kun ei muka ole vaihtoehtoja. Se on satojen miljardien ryöstö. Ei Kataisen pelottelu uppoa, enkä välitäkään. Periksi ei voi antaa, vaikka kirpaisisi.
Olet oikeassa, pankkien toiminta on ollut satojen miljardien ryöstöä. Toisaalta, miten siihen pitäisi reagoida kun on huomattu, että löysät ovat housuissa? Jos liian monta suurta pankkia kaatuu, euroopan ja maailman talous on vielä pahemmassa sekasorrossa. Taloutensa huonosti hoitaneita pankkeja pitäisi vähintään tylyttää penalteilla, jotka vaikuttaisivat pitkälle tulevaisuuteen.
Ja pankkialan valvontaa ja läpinäkyvyyttä pitäisi lisätä reilusti. USA:ssa pankkikriisi ainakin alkoi liian löysästä lainoituksesta ilman vakuuksia, ja näiden riskilainojen riskien piillottamisesta ja niillä pelaamisesta markkinoilla.
Vähän pelottaa, että Jorgosten ja porttojen velat jäävät muiden maksettaviksi. Silloin pitäis ainakin taata kaikille velan maksajille mökkipaikka Kreikan saaristosta ja ilmaiset Madeirat loppuelämäksi.
http://www.uusisuomi.fi/raha/111309-ts-”suomen-riski-–-vakausrahasto-onkin-velkaloukku”
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/17/kriisi-vie-euromaita-kohti-valintaa--liittovaltio-tai-ero/20115431/12
Hieman erilaista näkemystä velkatalkoo Jykän vastapainoksi.
Pelkäänpä että Kokoomus voittaa vaalit ja köyhät kyykistelee taas kahta kauheammin. Mutta minkäs teet, rikkaat löytää uurnille aina ja taatusti varjelevat omiaan.
Demokratia on kuitenkin loppujen lopuksi enemmistön valtaa ja polkee mielellään niitä kaikkein heikompia.
Köyhiä ja syrjääntyneitä ei ikävä kyllä politiikka kiinnosta, jättävät perhana äänestämättä :(
Huonoista vaihtoehdoista toivottavasti vähiten huono. Itseasiassa toivon kaikille puolueille tasaprosentteja, näin kenelläkään ei olisi hallitsevaa asemaa. :)
En minäkään aukottomasti Kataisen takana ole enkä äänestänyt kokoomusta, mutta hän tuntuu olevan Kiviniemen kanssa näistä huonoista ministeriehdokkaista vähiten huono. Urpilaisella tuskin on realistisia mahdollisuuksia nousta pääministeriksi ja Soinia en pidä hyvänä vaihtoehtona pääministeriksi, mutta joksikin muuksi ministeriksi kyllä. Toivon kuitenkin että perussuomalaiset ja demarit pääsisivät vaikuttamaan sen verran että näitä velkatakuita käsiteltäísiin kriittisemmin ja perusteellisemmin. Eihän tämä oikealta tunnu että Suomi joutuu maksumieheksi kun muut törsäävät.
Niinpä, ihmeellistä että muut voi vaan perseillä mielensä mukaan ja toiset maksaa viulut. Ihme hommaa.
Olisi pitänyt jo alunperin olla kaikille samat säännöt!
En edelleenkään ymmärrä koko eu:hun liittymistä, olisin itse jo teininä ollut skandinavian liiton puolella, mutta turha kai siitä on enää marista. Menetettyä kaikki, roikutaan mukana ja katsotaan miten käy.
Ainakin euro oli viimeinen niitti ja typeryys.
Kaunis ajatushan tuo eu on, mutta käytännössä todella haastava ja kallis.
Merkillistä. EU:n perustuslaki sanoo, että jokainen maksaa omat velkansa. Suomen laki sanoo, että kyseinen EU:n perustuslaki on voimassa Suomessa. Jos Suomi maksaa muiden velkoja, ministerithän rikkovat tällöin Suomen lakia. Mutta kun ei ole riippumatonta perustuslaki tuomioistuinta vaan eduskunta valvoo itse, he voivat rikkoa lakia joutumatta syytteeseen perustuslakituomioistuimessa.
Sitten pelotellaan, että jos Suomi ei maksa meidät potkaistaan eurosta. Mikäs siinä. Mutta samalla logiikalla, jos EU rikkoo omaa perustuslakiaan, eikö se mitätöi koko EU:n perustuslain? Sopimus mitä EU itsekin rikkoo ei voi olla voimassa.
Niin. On se ihmeellistä. Näillä perusteilla koko eu on hajotettava välittömästi..
mutta ei, säännöt on olemassa rikottaviksi (?)
En edelleenkään ymmärrä koko eu:hun liittymistä, olisin itse jo teininä ollut skandinavian liiton puolella, mutta turha kai siitä on enää marista
Pohjolan liitto olisi voinut olla ihan hyvä vaihtoehto. Ellen väärin muista, niin Väyrynen taisi silloin ysärillä ajaa sitä pohjolan liittoa? Tosin tässä ihan hiljattain joku ruotsalainen eu-vastainen politiikko sanoi, ettei pohjolan liitto nytkään olisi liian myöhäistä. Hänen nimeään en kyllä nyt muista.
Hei sitä mä tarkoitin tolla skandinavian liitolla, Pohjolan liittoa! Muistat oikein, Väyrynen ajoi sitä silloin!
Tämäkin ukko kannattaa pohjolan unionia.
http://piho.ajatukseni.net/2009/11/07/uusi-pohjolan-liitto/
Kaikki realistiset mahdolliset vaihtoehdot ovat paskoja. En edes osaa sanoa kuka minua ärsyttäisi eniten pääministerinä, Katainen, Soini, Kiviniemi vai Urpilainen.
Kirjoitan tähän oman unelmahallitukseni. Tämä olisi tulevaisuuden Suomen koalitiohallitus, meidän nuorten ihmisten hallitus. Tämä veisi Suomen tulevaisuuteen.
- Keskusta päähallituspuolueeksi, ministereiksi pelkästään nuoria keskustalaisia
- muut hallituspuolueet vasemmistoliitto, vihreät, kristilliset, piraattipuolue, muutos 2011
- "kepu pettää aina" sanoo sanonta, mutta kun kepulla ei olisi isoa puoluetta rinnalla, niin sillä ei olisi mitään tahoa minkä kanssa tehdä lehmänkauppoja. Kepu joutuisi toimimaan realismia tuovana sovittelijana, joka moderoi pikkupuolueiden ehdotuksia ja riitoja
- Myös pikkupuolueista olisi mahdollisimman nuoria ministereitä. Pikkupuolueet ajaisivat omia näkemyksiään, hallitus olisi riitainen mutta innovatiivinen. Hallitus loisi oikeasti uuden Suomen, uuden perusturvan, uuden maahanmuuttopolitiikan, selkeyttäisi suvaitsevaisuuslinjauksia, ajaisi aitoa tasa-arvoa eikä pelkästään naisten tasa-arvoa
Unelmaa tietysti. Toivon kuitenkin, että jokainen vanhaa, yli 45 vuotiasta ehdokasta äänestänyt tai äänestävä miettii tykönään, mitä ne sedät ja tädit tekevät meille. Ne pistävät meidät maksamaan, maksamaan ja maksamaan. Myös persut pistävät meidät maksamaan, eihän niissä alle viisikymppisiä melkein edes ole.
Kannattaisi seurata vähän tarkemmin politiikan todellisuutta ja nähdä vähemmän pohjanmaalaisia, vaaleanpunaisia kepun probagandaunia.
Katso mitä hyvää se puolue on ikinä menneisyydessään saanut aikaan!
Lähde lypsylle ja höpötä tyhmiä sitten kun politiikasta jotain ymmärrät.
Unelmasi on pahin painajainen mitä kuvitella saattaa.
"Kepu joutuisi toimimaan realismia tuovana sovittelijana, joka moderoi pikkupuolueiden ehdotuksia ja riitoja"
Hahaa, in your dreams!
Siinä mielessä unelmasi toteutui, että kaikkein eniten nuoria, alle 30-vuotiaita ehdokkaita pääsi läpi nimenomaan Keskustasta ;)
Siitä on hyvä jatkaa ! Toivottavasti löytävät yhteisen sävelen myös muiden puolueiden yksittäisten nuorten kansanedustajien kanssa :)
"kepu pettää aina" sanoo sanonta, mutta kun kepulla ei olisi isoa puoluetta rinnalla, niin sillä ei olisi mitään tahoa minkä kanssa tehdä lehmänkauppoja. Kepu joutuisi toimimaan realismia tuovana sovittelijana, joka moderoi pikkupuolueiden ehdotuksia ja riitoja
tutustuhan menoon pohjois-pohjanmaalla...
Pohjois-pohjanmaalla kepulla on tietenkin aivan järjetön valta asema verrattuna muihin puolueisiin. Tässä hallituksessa kepulla olisi vain vähän päälle kolmasosa äänivallasta, eli väyrystely ja pekkarointi ei onnistuisi.
miksi kepu... mieluummin sd tai kok
kumma kun jotkut mieltää kepun pienen ihmisen asialla olevaksi kun eihän se sitä ole ainakaan enempää kuin muut
kok vielä vähemmän
ei ei kun kepu esittää kentällä olevansa pienen ihmisen puolella mutta takki kääntyy matkalla kaupunkiin
kokoomuksessa kukaan ei esitäkään sellaista
yleensä ne herrat joilla kusi nousee pahiten päähän löytyy tosta kepu-vasemmisto - akselilta, kontrasti puheiden ja tekojen välillä on suurin
eli mieluummin rehellisesti ahne kusipää kuin epärehellisesti ahne kusipää?
kärjistäen joo koska osaa varautua siihen mitä tulee. epärehellisistä ei koskaan tiedä
Järki sanoo että Kataisesta tulee pääministeri, sydän toivoo että Arhinmäestä tulisi pääministeri.
En äänestänyt todellakaan Kokoomusta. Mutta uskoisin että Kokoomus voittaa vaalit. "Yllätys"voittaja tulee olemaan persut. Kyllä ne nyt vaan saa sen 15-20% äänistä kuten on epäilty. Enkä äänestänyt myöskään persuja. Äänestin skp:tä. En sdp:tä vaan skp:tä.
uuu. kova jätkä. skp:n äänestäminen pelkkä protestiääni, sillä ei ole mitään vaikutusta. olisit äänestänyt vasemmistoliittoa.
Vasemmistoliitto on telaketjufeministien puolue nykyään. Että siitä vaan...
Huvittavaa miten teille naisia pelkääville misogyyneille pitäisi olla joku Miesten puolue jossa ei ole yhtään naista.
"skp:n äänestäminen pelkkä protestiääni"
Kiitos kun kerroit. En tiennytkään tuota.
Mistä näitä tyyppejä oikein tulee?
Nykyään? Ymmärtäisin heittosi tavallaan jos viittaisit Siimeksen aikakauteen. Mutta nykyään? Puolueella on paljon nuoria, koulutettuja miehiä sekä aktiiveina että ehdokkaina. Tunnetuimpana esimerkkinä Arhinmäki joka olisi ollut kakkosvaihtoehto äänelleni ellei olisi alkanut lapsettaa.
Häntäkö äänestit?
http://www.youtube.com/watch?v=DYXy6HhRkuM
Kuten 247 muutakin.
Olen joissain asioissa oikeasti samaa mieltä Peitsamon kanssa, ihan kaikessa en mutta riittävän paljon jotta saatoin antaa protestiäänen hyvällä omalla tunnolla. Vihreisiin petyin mm. ydinvoimalalupien myötä.
Jos nyt vaikka sitten ensi vaaleissa kaikki nää huumoriehdokkaita äänestävät hipsterit tulis ulos sieltä omasta perseestään ja antais äänensä sellaiselle kohteelle jolla on jotain vaikutusta.
Pitääkö äänestää sitä jonka asiaan uskoo vai sitä joka on todennäköisesti läpi menevistä vähiten huono?
Äänestä sitä joka todennäköisimmin antais sulle pillua.
Kokoomus voittaa vaalit, Katainen on seuraava pääministeri. Hallituksessa jatkavat Kokoomuksen lisäksi Keskusta, Vihreät ja RKP.
Persujen kohtalo on mielenkiintoinen. Tulevat saamaan ennätysmäisen äänisaaliin mutta onko niistä hallitusvastuuseen ja haluavatko edes? Oppositiosta olisi niin paljon helpompi räksyttää. Sillä tavalla saattaisivat saada ääniä vielä ensi vaaleissakin. Mutta jos ovat hallituksessa niin protestipuoleena olo ei voi enää jatkua ja sen jälkeen lento jää lyhyeksi.
Niinhän itseasiassa kävi 80-luvulla. Persujen edeltäjä SMP pääsi hallitukseen yhdeksi kaudeksi, kun osasi räksyttää ja protestoida. Iskulauseena oli "Rötösherrat kuriin". He saivat jonkinlaisen vaalinvoiton sillä räksytyksellä ja kaksi ministerinpaikkaa. Mutta eivätpä saaneet juuri mitään aikaiseksi hallituksessa, joten seuraavissa vaaleissa heillä menikin paljon huonommin ja putosivat taas oppositioon. Olen sen verran vanha (42-v) että muistan sen.
No niin. Mitä mieltä olette vaalien tuloksesta ja oliko se kenellekään yllätys? Itselleni ei persujen vaalivoitto ollut mikään yllätys koska se oli niin odotettavissa mutta yllätyin jonkin verran siitä että demarit pärjäsivät niin hyvin. Entä muut?
En yllättynyt. Oli odotettavissa että Kokoomus - SDP - Keskusta -porukka keräisi perinteen mukaan runsaasti ääniä ja että vaalirahasotkut ja persujen nousu verottaisivat nimenomaan Keskustan äänimäärää. Puhumattakaan Kiviniemen esiintymisistä mm. vaaliväittelyissä.
En yllättynyt siitäkään että SDP sai enemmän ääniä kun persut vaikka jossain vaiheessa näytti siltä että Soini saattaisi nostaa puolueensa kakkoseksi tai jopa voittoon.
Kieltämättä YLEn eilinen vaalistudio oli kyllä koomisin mitä olen koskaan katsellut. En äänestänyt persuja enkä ole Soinin kanssa samaa mieltä juuri mistään mutta naureskelin sille kuinka kiusallinen tilanne aivan ilmiselvästi oli vielä enemmän inhoamalleni Kataiselle.
Joo, demarien vahvuus oli ehkä pieni yllätys. Muuten meni aika odotetusti. Keskusta ja demarit eivät taida mahtua samaan hallitukseen (kokkarit siellä tietysti), mutta mahtuuko demarit ja persut?
Urpilaisen mukaan kyllä. Ainakin eilen.
Persujen saama äänimäärä oli sen verran vakuuttava ettei niitä voi täysin sulkea pois hallitusneuvotteluista ja SDP:n himo hallitukseen taitaa olla sen verran kova että kyllä sinne Soinin kanssa mahdutaan jos tilanne sitä vaatii.
Persut toisaalta voisivat pitkällä tähtäimellä jopa hyötyä oppositiopaikasta jos eivät saa tiettyjä äänestäjiensä tärkeinä pitämiä asioita mukaan hallitusohjelmaan äänestäjiä miellyttävällä tavalla.
Juhlikaa luuseri ATM:t. Halla-Aho pääsi eduskuntaan joten bordelleja on tulossa nyt joka kaupunkiin:D Pääsette vihdoin pillun makuun ja Halla-Aho säälii ATM:ä, että tarjoo neitsytnaisia näille peräkammarinörttinarukäsille:D
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Kiviniemen takki kääntyi Portugali-asiassa - näin hän puhui ennen vaaleja/art-1288384103413.html
tässäpä taas puolueen perinnettä
Haluaisin nähdä Halla-ahon maahanmuuttoministerinä ja jonkun muun persun sisäministerinä. .