Saako eron heti?

Lapsen takia ollaan jatkettu tyhjää liittoa jo vuosia, viimeiset viisi vuotta niin että ollaan nukuttu kokonaan eri huoneissa. Nyt lapsi alkaa olla jo iso että kestäisi eron paremmin ja itse haluaisin vähitellen jatkaa oikeata omaa elämää eteenpäin tietysti edelleenkin lapsen edun huomioiden.

Luin avioerosta ja siinä sanotaan jotenkin niin, että eron saa heti ilman puolen vuoden harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet erillään kaksi vuotta.

No ollaan tosiaan oltu eri huoneissa mutta samassa kämpässä, puheväleissä kyllä (onneksi) ollaan, niin että on saatu käytännön asiat hoidettua ja arki on vaan jotenkin jatkanut kulkuaan.

Osaako joku sanoa, riittääkö tuo eri huoneissa nukkuminen heti eroamiseen?

Entä jos harkinta-aika vaaditaan, pitääkö sen kuuden kuukauden harkinta-ajan aikana asua eri osoitteissa?

Ja vielä sellainen kysymys, että lapsen takia toinen meistä jäisi tähän asuntoon asumaan lapsen kanssa, niin onko omaisuus pakko jakaa heti kun erotaan?

Entä jos sitä ei jaeta heti, vaan vaikka vasta muutaman vuoden päästä, niin jaetaanko se asunnon sen hetkisen arvon mukaan vai sen aikaisemman eroamispäivämäärän arvon mukaan?
3400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

et saa eroa heti, pitää tosiaan asua kaksi vuotta eri osoitteissa.
harkinta-ajan voi asua erikseen tai yhessä, mutta mitä mieltä on jäädä yhteen asuun jos kerran sen eron haluu..
Ositus kantsii tehdä jo harkinta aikana, koska se on sillon helpompaa,yleensä asiat mutkittuu,kun ne pitkittyy.
Osituksessa kaikki lasketaan harkinta-ajan ensimmäisestä päivästä.

Äänestä

Ei todellakaan riitä eri huoneet. Eri osoitteessa pitää olla kirjoilla kaksi vuotta. Tai sitten eron saa tuon puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen - silloin voi asua yhdessä tai erikseen.

Omaisuutta ei ole pakko jakaa heti eron jälkeen (eron vireilletulopäivän mukaan), mutta se kannattaa kuitenkin jakaa heti... Mitä enemmän aikaa kuluu, asiat mutkistuvat. Tulee kenties uusia suhteita, uutta omaisuutta. Kannattaa muutenkin heti hakea sitä eroa, ennenkuin joku lähiomainen kuolee. Siten sinä ja puolisosi voitte välttyä suuriltakin riidoilta, kun perintöosuutta ei oteta mukaan ositukseen.

Ihmiset ihan turhaan jäävät vanhaan asuntoon "lapsen takia". Asunto on vain asunto. Lapsesta voi tuntua jopa paremmalta muuttaa. Kaikki mennyt ja vanha eivät jää kummittelemaan mieleen.

Äänestä

"Nyt lapsi alkaa olla jo iso että kestäisi eron paremmin"

Heh heh! Eikös ne lapset tiedosta kasvaessaan enemmän asioita.. ja läpikäyvät tunteita ja fiiliksiä monipuolisemmin. Uspallanpa väittää, että mitä nuorempi ja pienempi mukelo on, sen helpompi muuttuvaan tilanteeseen on sopeutua.
Anteeks vaan, mutta toi "lasten takia" lässytys on ihan silkkaa paskaa! Et vain ole lähtenyt oman mukavuutesi takia pienen lapsen kanssa omillesi.

Jos olet sitä mieltä että haluat erota, niin eroa. Mutta lopeta lässytys!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toimeksi lopulta kirjoitti:

Lapsen takia ollaan jatkettu tyhjää liittoa jo vuosia, viimeiset viisi vuotta niin että ollaan nukuttu kokonaan eri huoneissa. Nyt lapsi alkaa olla jo iso että kestäisi eron paremmin ja itse haluaisin vähitellen jatkaa oikeata omaa elämää eteenpäin tietysti edelleenkin lapsen edun huomioiden.

Luin avioerosta ja siinä sanotaan jotenkin niin, että eron saa heti ilman puolen vuoden harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet erillään kaksi vuotta.

No ollaan tosiaan oltu eri huoneissa mutta samassa kämpässä, puheväleissä kyllä (onneksi) ollaan, niin että on saatu käytännön asiat hoidettua ja arki on vaan jotenkin jatkanut kulkuaan.

Osaako joku sanoa, riittääkö tuo eri huoneissa nukkuminen heti eroamiseen?

Entä jos harkinta-aika vaaditaan, pitääkö sen kuuden kuukauden harkinta-ajan aikana asua eri osoitteissa?

Ja vielä sellainen kysymys, että lapsen takia toinen meistä jäisi tähän asuntoon asumaan lapsen kanssa, niin onko omaisuus pakko jakaa heti kun erotaan?

Entä jos sitä ei jaeta heti, vaan vaikka vasta muutaman vuoden päästä, niin jaetaanko se asunnon sen hetkisen arvon mukaan vai sen aikaisemman eroamispäivämäärän arvon mukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu