Hyvä ystäva on kiltti

....................

Kirjoitan nyt aiheesta ystävyys ja tätä saa kommentoida ihan vapaasti.

Olen elämäni aikana tavannut monia ihmisiä, joista osa on jäänyt ystäviksi/kavereiksi ja osa kadonnut elämästäni. Aloin yksi päivä miettimään, että millaisen ihmisen haluan ystäväkseni.

Tutustun ennakkoluulottomasti kaikenlaisiin ihmisiin, koska hyvin monta kertaa olen huomannut kliseen "ulkonäkö pettää" toteutuneen. Ikää neljännes vuosisadan jälkeen huomaan arvostavani yhtä piirrettä kaikkein eniten :kiltteys. Tuntuu, että tässä maailmassa on liian paljon ihmisiä, jotka eivät arvosta toisiaan ja kiltin ihmisen kanssa on aina niin ihana keskustella. Sellainen ihminen, joka pitää lupauksensa ja haluaa aidosti toisellekin hyvää.

Kiltteyteen kuuluu myös toisen huomioon ottaminen. Kaikilla meillä on omia heikkoja puolia ja toisen heikkouksien nostaminen esiin aina tilanteen salliessa, on inhottavaa.

Olin koulukiusattu, mutta niistä ajoista opin, että itse en halua olla koskaan inhottava toiselle. Tällä hetkellä olen hyvinkin vahva ihminen ja täytyy myöntää, että hyvin harva osaa minua edes enää aidosti loukata. Kai siihen turtui lapsuudessa, kun sai jatkuvasti kuulla kommentteja kaikesta mikä oli itsellä huonosti.

Elän tällä hetkellä murrosvaihetta, sillä muutama vanha ystävyyssuhde katkesi. En ole noiden ihmissuhteiden loppumisesta muuta kuin onnellinen, koska kyseiset henkilöt olivat hyvinkin arvostelevia. Minulla on tällä hetkellä yksi erittäin rakas ystävä monien vuosien jälkeen ja hän on kiltti. Kiitos siis sinulle, että olet ystäväni.

2

132

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei sinulle! =) Voin täysin yhtyä tuohon kirjoitukseesi. Olen siun kans täysin samaa mieltä, että sellainen on hyvä ystävä, joka osaa arvostaa toista ja kunnioittaa. Sellainen, joka on kiltti ja välittävä ja joka on kiinnostunut sinusta aidosti ja pitää yhteyttä suht säännöllisesti. Suomessa on liian vähän tällaisia ihmisiä johtuen aika paljon kulttuurista, elämäntavoista, kaikenlaisista ongelmista ja identiteetistä. Minulla itselläni on kaksi hyvää ystävää, loput on kavereita, työkavereita ja tuttuja, mutta kaksikin hyvää ystävää on enemmän kuin sata huonoa kaveria. Minun paras ystäväni on minulle kuin sielunkumppani ja aivan yhtä rakas ja läheinen kuin vanhempani, veljeni ja oma naiseni. Soittelemme lähes päivittäin ja näemme lähes viikottain. Tuemme toisiamme kaikessa ja keskustelemme asiasta kuin asiasta. Olemme vähän samanluonteisia ja omaamme samanlaisia mielipiteitä paljon. Halaamme aina kun näemme, vaikka olemme heteromiehiä isolla M: llä. Olemme kuin veljiä konsanaan...

      Hyvistä ystävistä kannattaa pitää kiinni, jonka kans voi tehdä ihan mitä vaan. Hyvää kevään jatkoa sinulle ja aurinkoista ja lämmintä kesää myös! =)

    • nais ystävätön 35

      Mä olen kiltti ja otan huomioon, mut siltin tuntuu et naiset ei halua edes tuntea mua. mulla on yks nais ystävä ja sitäkään en tapaile kovin usein. En ole edes niin ruma ettei mun kaa kehtais vaiks kahvilla istua. Tai no on mulla rumat hampaat! No jos naiset ei haluu tuntea mua tai olla edes kaveri niin se on sitten mun kohtalo tässä elämässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3588
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1123
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1112
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      875
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      91
      855
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      707
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      50
      700
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      53
      688
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      32
      680
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      117
      659
    Aihe