Just a beautiful day

Halolla päähän



Akateeminen ympäristö Vilhonvuorenkadulla soi maittavat puitteet numerojen piirtelyyn. Pistin kielen keskelle suuta ja piirsin arabialaisen figuurin 16. Siitä tuli hieno. Käteni on yhä vakaa ja oikeamielinen.

En tosin heti muistanut, mikä numero piti lappuseen piirtää, joten jouduin huutamaan viereiseen koppiin, jossa muijani väsäsi omaansa sormet kiiltävinä; hän oli käynyt manikyyrillä. Kynsien maalailu on nykytaidetta, jonkinlainen understatement pölyisille kaduille. Olimme juuri uineet. Olimme raukeita kuin nuukahtaneet narsissit ikkunalaudoillamme.

Vaalitoimintaan kuuluu täällä ehdottomasti vaalikaljoittelu, jonka Kolmen Kaisan terassilla upeassa kevätsäässä, jossa oli pulinaa ja vaalitietoista sähläämistä vähän siellä ja täällä. Kotiin lähtiessä poikkesin K-marketissa ostamassa Olvia, sillä olin kuulut että kyseinen panimo on lanseerannut liikkeelle koivupölkyltä näyttävän tölkin, Halon.

Siistiä. Nyt vedän Halkoa päähän, en käteen tai perseeseen.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se on turha ihmisen, joka ei akateemisuudesta mitään tiedä, edes jankuttaa herjakirjoittelussaan akateemisuudesta. Akateemisuus on ennen kaikkea syvällistä sivistystä ja koska sinä olet akateemisuudesta osaton, eli et ole sellaisia kouluja kuitenkaan koskaan käynyt, herjaile nyt ihan vaan kertomalla, että olet todennäköisimmin joku pitkäaikaistyötön, rikollistaustainen tai todella vakavasti mielenterveysongelmainen junttiparka, jolla on pakkomielle akateemisuuteen ja akateemisten ihmisten herjaamiseen tai jolla ylipäätään on pakkomielle häiriköidä nettipalstan julkista kirjoittelua... Siinä tapauksessa olisit edes rehellinen, mutta tuollaiset kun ei osaa käyttäytyä, jos heillä on mahdollisuus ilman valvontaa harjoittaa häirintää ja todellisuudesta paskapuheita puhumista internet-palstalla....

Voi vittu: rekisteröity nimimerkki aukomassa päätä nettipalstalla. Ihme foorumi! Olen tosi kyllästynyt tuopn ilmiön havaitsemisen. Missä tän foorumin ylläpito on???! Sulta en ostais käytettyä autoa, jos saan vertauskuvaa käyttää!

Äänestä
  • Siis äänestin Suomen Akatemian tiloissa Vilhonvuorenkadulla (nro. 6), en opetuskompleksisessa päässäsi.

    Mitä akateemisuuteeni tulee, niin se on olemattoman akateemista. Olen tosin harkinnut sirkusakatemian käymistä, sillä osaan heitellä kaljapulloja kuin jonglööri. Nyt pitäisi vain saada jokin pramea spettari, jonka voisi sitten liimata Erikeepperillä ulkooveen, pirikellon ylle.

    Taita olla työmarkkinoilla ruuhkaa, ja siten akateemiset torivetelehtijät saisivat silmänruokaa.

    (naurua)

    Äänestä

Vaali-iltapäivän vitutus.

Kuulaankalvakkaassa kevätaamussa, mukavalla hankikannolla shivakoin lähishiwaan, siis Laten L:n kotikeittämöön hakemaan lekaa, jonka Late L. oli minulle velkaa. Siis ei mitään halkoa, vaan oikee leka, ei kotipolttoista vaan aitoo piilopirttipolttoista. Huikka huuleen ja matkani jatkui sutjakkaasti shiwakoiden Salmijärven jäälle aamupilkille - eihän sinne sovi ilman napanderia mennä. Koukkua veteen ja haukee ylös. Auringon näyttäessä keskipäivää Laten Leka alkaoi olla puolityhjä, joten oli aika siirtyä rannalle viritteleen rakoa valkealle. Kash kummaa, hyvin shyttyy, ko laittaa napanderiin kostutettua naavaa väliin. Tätä ei etelän hetelmät äkkäis - tosin niille Late L ei soppaansa myy. Savuhaukea katajanmarjoilla maustettuna, kyytipoikana napander ja ei kun matka jatkui kohti Rantavitikan peruskoulua, missä on varsinainen äänestyspaikkani. Hoippuvin askelin, kassillinen haukia oikeassa kädessä, kaira vasemmassa, saavuin äänestyspaikalle täyttämään kansalaisvelvollisuuttani ... ei kun kamat naulakkoon ja nöyrästi vaalitoimitsijan luokse koulun voimistelusaliin ... oi niitä lapsuudenmuistoja ...

Mukava muistelohetkeni katkaisi töykeänkoppavanoloinen rouvashenkilö, joka alkoi tivaamaan henkilökorttia - joku etelän hetelmä, muuttanut tänne minun kotiseudulleni, ei r-vililtä kukaan ennenkään ole kysynyt henkilökorttia. Kaikkihan mut täällä tuntee ... ja muka häiritsen kovalla äänelläni vaalirauhaa - on se s**tana. Ei auttanu, vaikka sanoin naapurin Einolle, vanhalle kamulle SKP:stä, että kylhä sää mut tunnet - ei. Ihmeellistä tiukkapipotusta nykypäivisin. Noh, ei kun shivakoimaan shiwan kautta kotiterassille nauttimaan mukavasta keväisestä auringosta ja vetämään loput Laten veloista kitaan.

Ei vaalit yhtä ääntä kaipaa.

Äänestä
  • Ei kaipaakaan. Esim. mä en äänestäisi itseäni, koska se voisi lillasti vituttaa, jos tippuisi yhdellä äänellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsirra kirjoitti:

Halolla päähän



Akateeminen ympäristö Vilhonvuorenkadulla soi maittavat puitteet numerojen piirtelyyn. Pistin kielen keskelle suuta ja piirsin arabialaisen figuurin 16. Siitä tuli hieno. Käteni on yhä vakaa ja oikeamielinen.

En tosin heti muistanut, mikä numero piti lappuseen piirtää, joten jouduin huutamaan viereiseen koppiin, jossa muijani väsäsi omaansa sormet kiiltävinä; hän oli käynyt manikyyrillä. Kynsien maalailu on nykytaidetta, jonkinlainen understatement pölyisille kaduille. Olimme juuri uineet. Olimme raukeita kuin nuukahtaneet narsissit ikkunalaudoillamme.

Vaalitoimintaan kuuluu täällä ehdottomasti vaalikaljoittelu, jonka Kolmen Kaisan terassilla upeassa kevätsäässä, jossa oli pulinaa ja vaalitietoista sähläämistä vähän siellä ja täällä. Kotiin lähtiessä poikkesin K-marketissa ostamassa Olvia, sillä olin kuulut että kyseinen panimo on lanseerannut liikkeelle koivupölkyltä näyttävän tölkin, Halon.

Siistiä. Nyt vedän Halkoa päähän, en käteen tai perseeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu