hei.ajattelin kirjoittaa omasta ongelmastani.olen saanu kokea paljon pettymyksiä.ylä-asteella mua kiusattiin mun ulkomuodon ja pahan aknen takia. nykyään se paino ei oo enää mun ongelma mut oon silti tosi yksinäinen. joskus tuntuu tosi turhauttavalta.
haluaisin hirveesti saada uusia ystäviä ja keskustelukumppaneita jotka on kärsiny koulukiusaamisesta ym.olen tosi ujo ja arka luonteeltani varmaan johtuu osittain siitä mitä oon saanu kärsii niitteen kiusaajien takia .onko muita kohtalotovereita?
haluaisin hirveesti saada uusia ystäviä ja keskustelukumppaneita jotka on kärsiny koulukiusaamisesta ym.olen tosi ujo ja arka luonteeltani varmaan johtuu osittain siitä mitä oon saanu kärsii niitteen kiusaajien takia .onko muita kohtalotovereita?
Vastaukset 7
Vanhimmat
kyllä haavat menee ajan kans umpeen,jos et tukahduta niitä,vaan käyt ne läpi.sit voit jatkaa puhtaalta pöydältä,kokonaisena:)
joo, noin se on: mulla tuli pitkin elämää paljon haavoja ja syviä ja meni asiat päin helvettiä. Oli hakkamista kun olin lapsi, "äidin" mielenterveysongelmat ja sairaalloisuus ja tuhoamisenhalu, koulukiusaamista, isän kylmyys, töissä pahoja juttuja, kun sosiaalisiin suhteisiin vaikutti mun haavat, patoutumat ja taakat ja suuret tarpeet.
Monta vuotta olen nyt rehellisesti pystynyt kohtaamaan niitä tunteita ja olen yrittänyt olla kunnon ihminen ja olen pyrkinyt olemaan siten, ettei viha, katkeruus yms. saisi minusta niskalenkkiä.
Koko helvetinmoinen duuni tuon tunnekuorman (ja tunnekuorman mieleen säteilevän vaikutuksen kanssa) on ollut kova, todella kova paikka.
Mutta koko ajan on sisimmässä kirkastunut ja keventynyt ja kireys kehossakin hellittänyt.
Moni taakka on viimein päässyt vapautumaan.
Aika yksinäistäkin välillä ollut, mutta minusta kyllä ihan oikeasti vaikuttaa nykyinen elämänmeno itsepetokselta eli itsensä ja toistensa sumuttamiselta, joten olen myös kokenut etäisyyden kaikkeen terveen mielen tarpeena-ainakin minulle sopiva ja hyvä valinta.
Mulla oli valtavasti puolustusmekanismeja ja kieltomekanismeja mielessä, ja täytyy sanoa, että sisimmässään on jotenkin aina valheessakin eläessään aavistanut, että nyt valitsen sairaalloisesti, kun valitsin itsepetoksen: siitä kuorma vain kasvaa -totuuden väistelyä ja valheen hallintaa minun itseni ylitse.
Tein siis oikean valinnan kun en enää juossut pakoon itseäni -toisten samanmielisten seurassa, jotka yrittivät turruttaa itseään toisillaan.
Oon kohta 26 v. ja yläasteella / ala-asteella kiusattiin tosi paljon. Oli mulla ystäviä, mutta sit jotenkin muutuin hiljaiseksi ajan myötä. Ei se oo mennyt vieläkään ohi. Tuntuu että paha olo vaan pahenee jatkuvasti. Kavereita haluaisin kanssa lisää, mutta tuntuu että kaikki jotenkin karttavat minua. Ei mussa mitään vikaa oo. Ihan nuori tavallinen nainen jolla on työpaikka, asunto ja auto. Kaikki ok. Mutta silti tuo kiusaaminen on jäänyt jotenkin takaraivoon.
Kai tää tästä, joskus ainakin helpottaa....
Kiusattu ja syrjitty olin myös minä ala-ja yläasteella. Minulle helpotusta toi nuorena (18-vuotiaana) ulkomaille muutto. Tulin takaisin vasta 22-vuotiaana, eli olin ja elelin siellä monta vuotta parisuhteessa/työelämässä.
Siellä opin välittömän lämpimän lähestymistavan ihmisiin ja sain itsetuntoni takaisin melkein ehjäksi. Se teki minulle hyvää.
Toisinaan en voi vieläkään sietää naurunalaiseksi tulemista, mutta olen todella sanavalmis luonne, joten osaan antaa huumorin laukaista monia tilanteita.
Eli elämänkokemusten myötä aika parantaa haavat, mutta ei täysin.
Koulukiusauksesta jää aina ikäviä muistoja, joita kantaa läpi elämänsä. Oma itsetunto on löydettävä ensin, siitä on helppo jatkaa.
On hyvä ajatella omia hyviä puoliaan ja että ei muut ole sen ihmeellisempiä ihmisiä kuin itsekään.
Alkuperäiselle kirjoittajalle, et varmasti näytä siltä, minä itsesi näet. Hymyä huuleen niin huomaat, että positiivinen energia virtaa myös ympärillesi. Kun näytät itsevarmalta, sinusta myös tulee sellainen!
Minulla kävi onnenpotku siinä mielessä, että tapasin ihanan miehen, joka oli aikanaan todella kiusattu lukioaikoihin asti. Hän oli nuorena pyöreä hieman nörtti nuori. Ajan myötä (nyt 29-vuotias) hänestä tuli melkoinen komistus. Hän on pitkä, lihaksikas ja komea mies. Ei jää naisilta huomaamatta. Mikä parasta, hän on kokenut samaa kuin minä, joten hänellä on mielettömän ihana luonne ja hän on todella hyväsydäminen, ei mikään hyvännäköinen paskiainen! Joten ehkäpä ne kiusaajat tekevät meille myös palveluksen, meistä tulee sympaattisia ja kilttejä ihmisiä!
Hymyä huuleen, kesä tulee;)
Koulukiusaajat on mun mielestä ite semmosia raukkoja paskiaisia. Ite en ole joutunut kiusatuks, mutta mulla on aavistus ainakin kuinka semmonen voi sattua. Ystävät on elämän kantava voima, ja sulla on varmasti rankkaa kun olet yksin. Miten ois joku harrastus juttu, vai jaksatko? Mä nimittäin olen varma että jos keksit jonkun kiinnostavan jutun, niin sieltä väkisinkin joku kamu löytyy. Ja niistä säälittävyyksistä jotka on sua piinannu, älä välitä, kyllä se niille vielä joskus vanhemmiten kostautuu, tai toivotaan ainakin niin! Toivottavasti sulla on kiva kesä edessä, mä pidän peukkuja. *halaus*
Itse olen vm80 syntynyt mies ja minuakin kiusattiin 1-8luokkien välissä. 9luokka oli ainut milloin minua ei kiusattu, mutta peruskoulusta päästyäni ja seuraavaan opinahjoon mennessä se jatkui. Vielä tänä päivänäkin mielessä on käynyt että minä kostan kaiken kokemani. Tietenkään se ei tekisi tekoa tekemättömäksi. Sitä kun sai kokea iskua ja käsiasetta kurkulla toisen pitäessä kiinni niin pienemmästäkin sitä alkaa murtumaan. Onneksi nykyään on muutama ystävä ja kaveri, mutta enpä ole heille menneisyyttäni kertonut. Itse en edes tiedä minkä takia minua alunperin alettiin kiusaamaan. Sain kyllä kuulla vaikka minkälaista pilkkaa vaatteista, kehosta, mielipiteistä yms yms. Väkivalta oli fyysistä ja henkistä jotka täyttäisivät tänäpäivänä jopa pahan väkivallan merkit. Jos sinua hakataan, haukutaan ja pistetään käsiase kalloon kiinni uhataan tappaa niin se on nykyään laitonta. Mitään juttua en ole tästäkään nostanut. Olen ollut hiljaa kaikki nämä vuodet, mutta silloinkin mielessä kävi että varastan naapurin aseen ja tapan kiusaajan. Mielikuva harjoituksia on tässä tullut tehtyä.
Ihminen muuttuu kiusatessaan ja muutenkin olen kumminkin ollut herkkä poika. En kyllä itke nykyään mistään. Sitä on vahvistunut että ei pienistä suutu. Koulukiusaamisesta olen päässyt eroon, mutta nyt sitten saa olla aika yksin. Kamuja näkee harvoin ja nais menestyskin on nollaa. Usko itseensä on mennyt täysin ja kun nyt tuli vielä irtisanominen töistä niin masentaa todella. Masennuslääkkeisiin en ole koskenut enkä koske. Antaa luonnon hoitaa asia omalla tavallaan. Tiedän todellakin tunteesi kun kukaan ei välitä sinusta oikeasti. Yksin ei ole hyvä olla, mutta se voi olla parempi ratkaisu. Ei tarvitse enää ikinä kärsiä tuskaa. Elämä ilman rakkautta voi olla kauhea ajatus, mutta jos tähän asti on kestänyt niin miksei kestä seuraavaa 24v? Jos ei kestä niin se on sitten menoa se. Tulin tähän maailmaan yksin ja pilkankohteena. Lähden myös täältä yksin suoratyhtisenä, mutta potkittuna.
Oma menestys on paras kosto. Minuakin kiusattiin, haukuttiin rumaksi, haisevaksi, tyhmäksi ja jatkuvasti uhattiin väkivallalla, joskus uhkaukset myös toteutettiin. Mutta nyt (olen sua vuotta vanhempi ja tyttö) olen joka tasolla mitattuna paljon menestyneempi, kauniimpi ja parempi kuin kiusaajani. Sinäkin olet, jos et usko kiusaajien vakuutteluja omasta huonommuudestasi vaan taistelet ja kohdistat kaiken voimasi ja sen energian jonka saat vihasta oman elämäsi parantamiseen. Älä anna niiden voittaa viimeistä taistelua, vaan naura viimeisenä ja parhaiten.