Toisessa ketjussa olen tuonut esille että en ole työelämässä koska olen eläkkeellä, mutta ongelmani viimeaikoina ei olekaan ollut tämä eläke, vaan se että en ole töissä. Kun vihdoin viimein pääsin kirjoittelemaan useammankin ikäiseni miehen kanssa, niin vaikuttaisi siltä että aina kun tullaan siihen että en ole töissä, niin miehiltä loppuu kiinnostus siihen paikkaan.
Nämä kiinnostumattomat ovat tosin jo omassa ensimmäisessä viestissään tuoneet esille että ovat havahtuneet siihen miten työ vie heidän elämässään liikaa aikaa. Mutta kuitenkin niin rakas se työ tuntuu olevan, että ottavat kai jotenkin nokkiinsa jos joku muu ei ole töissä. En ymmärrä mitä minun työssä olemiset tai olemattomuuteni muita mitenkään haittaavat, koska tarkoitus olisi säilyttää omat taloudet, enkä ole loiseksi kenellekään ryhtymässä.
Jos ajatellaan pieniä viikonloppuretkiä niin tottahan jos mies harrastaa niitä muutenkin luulisi ettei se kauhea juttu ole jos siinä pelkääjän paikalla istuisi joku nainen? Varsinkin jos mies on huomattavan varakas itse, niin mihin täytiseen hän tosiaan tarvitsee minunkin rahojani???
Olen kyllä jo tiedostanut oman mitättömyyteni ja ala-arvoisuuteni ihmisenä, joten en todellakaan itseäni väkisin tyrkytä itseäni paremmille. Mutta siitä tapaan kyllä kiukustua että oletusarvona on että koska en ole töissä, niin olen juopporetku. Tai että vetelehdin sängyssä keskipäivään. Tässä maassa on todella ihmeellistä väkeä kun mieleen ei juolahdakaan että kaikki eivät ole kuin samasta muotista puserretut.
Koska kai köyhät miehet eivät osaa kuvitellakaan muuta kuin että köyhän on pakko rentustella niin saan ihan keskenäni olla raitis yms. koska retkujen seassa en viihdy ja "kunnollisten" pariin minulla ei näemmä ole mitään asiaa.
Muutaman miehen olen kyllä kohdannut jolle on herttaisen yhdentekevää mikä yhteiskunnallinen status minulla on, mutta heillä onkin sitten ollut kaikenlaisia vaatimuksia mihin minun pitää tyytyä. Joko en saa toivoa mitään muuta kuin seksiä, tahi minun on oltava tyytyväisenä ihmeellisessä polyamorisessa suhteessa missä miehellä on kunnon haaremi ettei hän vaan vahingossakaan jää yksin. Eli koska asemani on muiden silmissä heikko, he kuvittelevat että minun pitää mukisematta niellä ihan mitä vain ja minua saa hyväksikäyttää mennen tullen.
Kyllästyttyäni kaikkeen tuohon olenkin nyt ollut puolisen vuotta kokonaan miehettä ja liekö sitten jatko samaa kamaa...
Nämä kiinnostumattomat ovat tosin jo omassa ensimmäisessä viestissään tuoneet esille että ovat havahtuneet siihen miten työ vie heidän elämässään liikaa aikaa. Mutta kuitenkin niin rakas se työ tuntuu olevan, että ottavat kai jotenkin nokkiinsa jos joku muu ei ole töissä. En ymmärrä mitä minun työssä olemiset tai olemattomuuteni muita mitenkään haittaavat, koska tarkoitus olisi säilyttää omat taloudet, enkä ole loiseksi kenellekään ryhtymässä.
Jos ajatellaan pieniä viikonloppuretkiä niin tottahan jos mies harrastaa niitä muutenkin luulisi ettei se kauhea juttu ole jos siinä pelkääjän paikalla istuisi joku nainen? Varsinkin jos mies on huomattavan varakas itse, niin mihin täytiseen hän tosiaan tarvitsee minunkin rahojani???
Olen kyllä jo tiedostanut oman mitättömyyteni ja ala-arvoisuuteni ihmisenä, joten en todellakaan itseäni väkisin tyrkytä itseäni paremmille. Mutta siitä tapaan kyllä kiukustua että oletusarvona on että koska en ole töissä, niin olen juopporetku. Tai että vetelehdin sängyssä keskipäivään. Tässä maassa on todella ihmeellistä väkeä kun mieleen ei juolahdakaan että kaikki eivät ole kuin samasta muotista puserretut.
Koska kai köyhät miehet eivät osaa kuvitellakaan muuta kuin että köyhän on pakko rentustella niin saan ihan keskenäni olla raitis yms. koska retkujen seassa en viihdy ja "kunnollisten" pariin minulla ei näemmä ole mitään asiaa.
Muutaman miehen olen kyllä kohdannut jolle on herttaisen yhdentekevää mikä yhteiskunnallinen status minulla on, mutta heillä onkin sitten ollut kaikenlaisia vaatimuksia mihin minun pitää tyytyä. Joko en saa toivoa mitään muuta kuin seksiä, tahi minun on oltava tyytyväisenä ihmeellisessä polyamorisessa suhteessa missä miehellä on kunnon haaremi ettei hän vaan vahingossakaan jää yksin. Eli koska asemani on muiden silmissä heikko, he kuvittelevat että minun pitää mukisematta niellä ihan mitä vain ja minua saa hyväksikäyttää mennen tullen.
Kyllästyttyäni kaikkeen tuohon olenkin nyt ollut puolisen vuotta kokonaan miehettä ja liekö sitten jatko samaa kamaa...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tarkennus: en ehdi edes päästä siihen eläkkeeseen asti, vaan heti kun tulee ilmi että en ole töissä ja rahaa on vähän, niin se on heippa.
Eipä ole tarvinnut siis täysin edes avautua omasta Ö-luokan kansalaisuudestaan. Mielenkiinto loppuu jo Ä:n kohdalla. Tai paremminkin T:n eli töissä olemattoman.
Osanottoni. :-( Itsekin ollut taas työttömänä tammikuun alusta, ja kyllä se syö itsetuntoa ihan tarpeeksi ilman että joku teilaa rakkausrintamallakin. Sen enempää en osaa auttaa.
Kiitos. Sinulta tosin Ö-luokan kansalaisuus saattaa joskus loppua. Omalla kohdallani ei eläkeläisenä ole asiaa mihinkään muuanne kuin johonkin puuhasteluun jolla ei kyllä kukkaro kartu mitenkään. Josko toisaalta keskittymiskyvyn huonouden vuoksi paljon mihinkään pystyisikään.
Onhan meitä eri syistä työssä olemattomia, mutta missähän kaikki piileskelevät? Alkuvuodesta tapasin yhden tällaisen ja juttu meni jo heti alkumetreillä vaikeaksi kun hän oli liian masentunut innostuakseen yhtään mistään ja surkea 15 - 20 km välimatkakin oli liikaa koska bussi tulee kalliiksi jos se kulkee kunnanrajan yli...
On sellaistakin miettinyt että jos ei vaan mitenkään itse osoittaisi häpeilevänsä köyhyyttä ja yhteiskunnan rajamailla elämistä, niin suhtautuisivatko kaikki niin vaikeasti tai jopa vihamielisesti kuin välillä tuntuu.
Ei sinulla mitään harrastusta tai harrastusmahdollisuutta ole avoinna jonka parissa voisit tuntea itsesi arvokkaaksi? Siten ainakin saisit hiukan itsetuntoa kohennettua. Ja varmasti, jos käyttäydyt itsevarmasti niin se tekee vaikutuksen niin itseesi kuin muihinkin. Ajattelu on siitä hauska asia että jos tarpeeksi kauan esittää korskeaa, voi oikeasti tulla korskeaksi. :-)
Ainoa missä olen voinut osoittaa kykyä jolla elvistellä on luova kirjoittaminen, mutta en ole kyennyt vuosiin luomaan yhtikäs mitään. Olen asiaa analysoinut että mikä siinä tökkii, mutta epäilen että ongelma on se että pelkään kirjoitusprosessin heittävän minut epävakaisiin tunnelmiin joissa vuoroin olisin epätoivon syövereissä ja vuoroin onneni kukkuloilla, enkä kestä tämän pääni kanssa enää mitään huimia mielentilan vaihteluita.
Mutta minusta se on aika tympäisevä ajatus että alkaisin kauheasti kehuskella sillä mitä joskus tuli kirjoitettua. Suomessa on niin paljon muitakin pöytälaatikkokirjailijoita ettei se oikein ole yhtikäs mikään meriitti se.
Harrastukset joissa olisi ihmisten parissa tyssähtävät kaikki siihen että pitäisi olla varaa liikkua, ja asun sen verran syrjässä että saa tarkkaan miettiä että miten paljon rahaa liikennevälineisiin törsää. Käytännössä ei voi sitten käydä kuin pari kertaa viikossa kaupassa jne. ja monet harrastusjutut eivät sopisi tähän aikatauluun ja rahapussin tilanteeseen mitenkään. Jos minulla olisi enemmän rahaa niin hyvinkin monia mahdollisuuksia saattaisi aueta muutenkin, mutta kun ei ole niin ei ole...
Sen olen kyllä huomannut että arvostelen ja vähättelen liikaa itseäni. Siitä on tullut monta kertaa palautettakin, ja vaikutan negatiivisemmalta kuin mielestäni oikeasti olen. Mutta minulla on tarve aina suoraan kertoa kaikki puutteeni ja vikani, jotta toinen osapuoli ei kuvittelisi että olen niin idiootti että kuvittelen olevani täydellinen ihminen, kun en todellakaan ole. Ja tuollainen juttu että ei ole töissä, tuleehan se kumminkin jossain vaiheessa ilmi.
Kai kun sitä on kasvatettu sillä tavalla että ei saa luulla liikoja itsestään, ylimielisyys ja omahyväisyys ovat kamalinta mitä voi olla olemassa jne. niin on jatkuva tarve todistella että tajuan kyllä olevani ihan täyspaska. :(
Järki kyllä sanoo tai kysyy että MITÄ SITTEN ETTEN OLEKAAN TÖISSÄ, mitä ihmettä sen pitäisi jokaikistä miestä jotenkin rassata??? Kyllä se vaan kumminkin tuntuu rassaavan. Ainakin kolme miestä on viikon sisällä kadonnut s-postistani kuultuaan asiasta.
Voisi tietysti ajatella etten sanoisi asiasta mitään ja menen treffeille ja "hurmaan" miehen ennen kuin alan mitään avautumaan, mutta kun en ole mikään hurmaaja ja mitä pidempään olen yksin viikosta toiseen, sitä vaikeampi on olla muiden kanssa. Voi mennä vaikka vähän änkyttämisen puolelle kun menee jotakuta tapaamaan.
voi kun kuulostaa tutulta joltain osin..
oletan että oot myöskin nuori eläkeläinen? Ei olisi kovin kamalaa olla 40-50 ja eläköityä, sitten samanlaisia elämänkohtaloita jo olisi muillakin.
Ja ei varmasti työttömilläkään ole juhlaa tän asian kanssa, mutta eläke on pysyvä eikä työkyky itsestä kiinni. Moni mies aloittaa juttelun moikkailun jälkeen että no, opiskeletko vai teetkö töitä ja mitä alaa?
sitten kun on raitis ja muutenkin tykkää sivistää itseään, ei muista jotka jakaa tämän tulotason ja vapaa-ajan määrän löydy helposti kivaa seuraa :/
En ole nuori, vaan kuulun juurikin tuohon ikäluokkaan 40 - 50. Mutta minusta tuntuu että se tästä parinhausta tekee pirun hankalaa, koska tämän ikäisille työ on ihan mahdottoman tärkeä arvo. Viimeaikoina varsinkin olen tuon tuostakin törmäillyt miehiin jotka heti alussa korostavat sitä miten työ vie kaiken ajan, ja tulee heti sellainen tunne että kannattaakohan tässä ollenkaan viedä juttua mitenkään eteenpäin, kun jo maininta että en ole töissä voi herättää toisessa pahaa verta!
Optimistisesti kuvittelisin että nuoremmalle ihmiselle saattaisi olla jopa helpompaa, koska osa nuorista on aika suvaitsevaisia ja maailmaa syleilevää väkeä joka ehkä sen kummemmin asiaa miettimättä hyväksyisi että tyttöystäväkin on mitä on. Kun tapasin miehen jonka kanssa yhdessä ollessani eläkkeelle päädyin, minulla oli jo pientä mt-taustaa tavatessa ja hän ei pitänyt sitä ongelmana, mutta olimmekin molemmat menossa välillä 20 - 30 v. Silloin sitä on kaikelle avoin, ja alkaa seurustelemaan melkein kenen kanssa tahansa, tai ainakin itse aloin.
Joku voisi varmasti sanoa että jos minusta henkii etten hyväksy itse itseäni, ei minua kukaan muukaan hyväksy. Mutta olisinhan jo aikapäivää ollut eläkkeeni kanssa sinut jos en olisi toistuvasti törmäillyt ihmisiin jotka suhtautuvat asiaan nyreästi. Varsinkin netissä ja varsinkin ns. vertaistuessa se että ei ole töissä on kuin sanoisi olevansa HIV ! Tai jotain muuta kamalaa.
Joku juttu pitäisi kai keksiä elämään mitä voisi sitten tuoda niin pontevasti esille että toinen osapuoli ei ala kuvittelemaan että tässä ollaan vaan tumput suorana. Itse kyllä harrastan kaikenlaista, kuten liikuntaa ja lukemista ja kaikkea mikä ei maksa paljoa, mutta mikään niistä asioista ei kuulosta niin erikoiselta että sen mainitessa saisi tungettua sen töissä olemattomuuden jotenkin sivummalle...
Ja raittiuttahan ei usko kukaan, tai pitää ihan ufona kun siitä mainitsee... :P
saan kyllä ajattelemisen aihetta kertomuksistas. Tosin, ajatella tässä on ehtinyt, ehkä vähän liikaakin..?
minä tunnustan että oletin (ja oletan yhä, asia nyt mietintämyssyssä) että vanhemmalle ihmiselle ei olisi niin kamalaa olla eläkeläinen, sosiaalisesti.
Ikäväkseni omat kokemukseni nuorien suvaitsevuudesta on kyllä ettei sitä työn kanssa löydy. Jos en siis opiskele tai tee töitä, olen selvästikin
laiska, täysin lahjaton turhake. Ja sitten vielä yhteiskunnan elätti. Kadehdittu, ja vihattu!!!
Suomessa ehkä vähän enemmän työhulluus tekee olon vaikeaksi, mutta on se ihan globaali ilmiö :/ oli syy mikä tahansa
olla työkyvytön, se ei ole hyväksyttävää. Joskus oon miettinyt kuka sitten voisi jakaa "elämäntyylini". No, laitapuolen kulkijat ja miljonäärit.
Vaan paremmat ihmiset ei halua joukkoonsa kun ei oo todistuksia eikä kahisevaa. Mä taasen en viihdy viideltä saunaan-kuudelta putkaan- porukoissa.
Mutta elämä jatkaa kulkua, ja kun ei muutakaan tekemistä ole niin henkistä maailmaansa kehittää, se ei voi mennä hukkaan!?
Ja ajattele kuten minä, jos itsellä tilanne tämä voi hyvinkin joskus törmätä mieheen jolla elämä sattunut menemään näin!
Oikeen kivaa viikonloppua!
Huonompi kuin muut et ole, enkä minäkään, elämä se vain on tosi kummaa...
Sitäpä samaa, eli vk-loppua...
Ehkä suotta kuvittelemme että tilanne hyväksyttäisiin jossain tietyssä ikäryhmässä helpommin. On aina syitä miksi sitä ei hyväksytä. Sanoin viime kesänä yhdelle miehelle etten ole töissä, ja hän melkein suuttui että "toisten sitä täytyy herätä aamulla aikaisin töihin mennäkseen". En minä itse todellakaan sängyssä puolille päiville makaa. Siitä pitävät huolen kotieläimetkin jotka pitää ruokkia.
Ihmisten varmaan kannattaisi opetella päästämään irti kaikenlaisista oletuksista ja ennakkoluuloista, tähän mennessä eniten minua on loukannut yksi mies joka alkoi selittämään jotain että miten hän voi olla varma etten ole tulossa kirveen kanssa hänen kimppuunsa (kun meille tuli joku riita). Jos joku mt-eläkeläinen on joskus riehunut kirve tanassa niin sehän koskeekin jokaista mt-eläkeläistä, varsinkin naisia... Käsittämätöntä päättelyä.
Se ennakkoluulo mistä itse haluaisin eroon on että mt-eläkeläismiehet eivät peseydy, juovat itsensä tärviölle, liikkuvat vain öisin tms. Osittain ennakkoluuloni perustuvat entiseen kumppaniini joka alkoi juoda ja vältellä ihmisiä entistä enemmän vuosien varrella, mukaan lukien tabujen väärinkäyttö.
Ehkä miehet ottavat sen vielä raskaammin etteivät ole yhteiskunnan silmissä arvostetussa asemassa. Vaaditaan varmaan aivan erityistä ja viisasta persoonaa että on kehittänyt niin omintakeisen elämänfilosofian jonka voimin pitkät nakkaa siitä mitä muut olettavat ja mitä mukamas kuuluu tehdä kun ei ole töissä (kitata viinaa).