Ryhtyäkö vaiko eikö?

Tapasin hyvän tyypin netissä. Juttu on luistanut niin netissä kuin kasvotustenkin, häntä on kiva katsella, on huomaavainen, kohtelias, kokenut... Minua 9 vuotta vanhempi. Viihdyn hyvin hänen seurassaan.

En vain ole varma mitä hän itse haluaa, koska olen parisuhteissa hyvin kokematon (nyt 18vee, yhä neitsyt) ja en oikein osaa lukea häntä ja hänen halujaan. Pientä epäilystä on kuitenkin siitä, ettei hän ole kiinnostunut koko paketista, vaan siitä mitä mun kropasta saa... (Olen hyväkuntoinen ja hän on kehunut ulkomuotoani moneen otteeseen.)

Kun ensimmäisen kerran tapasimme, juttelimme tunnin kaupungilla ja sitten olimmekin jo hänen luonaan. Suudeltiin, pyörittiin sohvalla ja sängyssä... en tiennyt mitä ajatella. Olin häkeltynyt saamastani huomiosta ja hänen suorasukaisuudestaan, vaikka olimme jutelleet jo ennen tapaamistamme seksistä, koska hän oli osoittanut kiinnostuksensa sitä kohtaan. Kun silloin tuli mainittua neitsyyteni(hän kysyi), hän ei osoittanut tyytyväisyyttä siihen, etten ollut ryhtynyt jakorasiaksi. Hän oli enemmänkin yllättynyt ja vähän jopa "turned off".

Toisella tapaamiskerralla sama jatkui hänen luonaan. Tällä kertaa lähti paidat molemmilta (en ollut sanonut haluavani, mutten osannut estelläkään) ja kun ilmaisin epävarmuuteni, hän päätti rauhoitella minua antamalla lyhyen demon yhdynnästä(molemmilla vielä housut sentään jalassa)! Muuten hän on kyllä ollut huomaavainen, etenee rauhallisesti ja antaa mahdollisuuden kieltäytyä, en vain ole pistänyt hanttiin. (Ajatukseni tuntuvat katkeavan täysin kun olen hänen kanssaan.)

Te kokeneemmat, osaisitteko valoittaa hänen käytöksensä perusteella mitä hän oikein haluaa? Onko tämä normaalia vai ei? Kannattaako minun edes ryhtyä moisen tyypin kanssa parisuhteeseen?
9440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No jos aina vaan päädytte pyörimään sänkyyn ja jätkä vielä "demonstroi yhdyntää" sinulle, niin voit olla varma, että seksiä hän sinulta haluaa. Jos hän olisi kiinnostunut muustakin, niin varmaan kutsuisi sinut ihan normaaleille treffeille, eikä aina johonkin, missä hänellä on mahdollisuus lääppiä sinua ja vikitellä kohti seksiä?

Pitääkö hän lainkaan muuten yhteyttä? Kyseleekö hän muusta kuin seksiin vihjaavista jutuista? Yrittääkö hän aina saada sinut hänen luokseen, jossa sitten voi sinua lääppiä?

Ei hyvältä näytä tyttö. Jos haluat vain menettää neitsyytesi tyypille, joka sen jälkeen luultavasti jättää sinut, niin anna mennä vaan. Jos haluat oikean parisuhteen, niin älä mene enää hänen kämpilleen ja etsi joku muu mies.

Äänestä
  • Olen juuri miettinyt noita asioita mitä listasit... Kummaa juuri on, että mesessä jutellessa tyyppi puhuu monesti kaikesta ihan muusta ja laittelee aina välillä viikolla tekstareitakin, joissa kyselee vaan kuulumisia ja juttelee mukavia. Toisaalta kun suunnitellaan tapaamisia, hän aina jossain välissä onnistuu ilmaisemaan kuinka haluaa päästä suutelemaan mua. Suoraan sanonutkin, että mitäs jos vaan nähään ja suudellaan, ei siinä muuta tarvitse kuulemma keksiä.

    Mutta kun tavataan, hän muuttuu ja vaikuttaa paljon kiinnostuneemmalta mun vartalosta kun musta persoonana... Kaverini on neuvonnut, että jos jatkan tämän tyypin tapailua, pidän vaan jalat visusti ristissä ja katson miten pitkään hän jaksaa mua vai siirtyykö nopeasti helpommille vesille.

    Kiitos vastauksesta, mulle oli tärkeää saada vahvistusta oletukseeni, ettei tän nyt vissiin normaalisti kuuluisi mennä näin!

    Äänestä

Tuossapa voi telmiessä kyllä käydä niinkin että hän sut makaa/ottaa väkisin..luottaen että et mihinkään kehtaa ilmoittaa..
Mieti, mieti..

Äänestä
  • Ihan sama tuli mieleen. Aloittaja on ilmeisen epävarma omista rajoistaan ja vanhempi ja kokeneempi tyyppi saa helposti puhuttua ympäri siihen, että tyttö alistuu vain "antamaan" vaikkei itse halua. Ja sitten nolottaa. Tai, tarpeeksi kiihottuneessa tilassa mies vain ottaa eli raiskaa.

    Äänestä

Se jättää sut heti kun on vienyt sun neitsyyden. Jos se kutsuu sut vaan kotiisi pussailemaan niin asia on aika selvä. pillua se vaan haluaa. Se yrittää olla herrasmies ja kyselee kuulumisia. Voit myös itse testata sitä miestä. Pyydä se vaikka sun kaa kävelylle tai lenkille juoksemaan. Tai johonkin urheilu tapahtumaan. Jos se kieltäytyy niin todennäköisesti ei haluu näyttäytyä sun kaa
julkisesti. Ja siitäkin voi päätellä et se haluu vaan seksii.

Äänestä
  • Korjaan, hänen kotiinsa. Mut älä anna neitsyyttäs sille ihan heti. Testaile tosiaan sitä miestä. Menkää kaupungille ja yritä kävellä sen kaa käsi kädessä, niin kuin
    seurustelevan pariskunnan kuuluukin.

    Äänestä

  • älä anna sille kirjoitti:

    Korjaan, hänen kotiinsa. Mut älä anna neitsyyttäs sille ihan heti. Testaile tosiaan sitä miestä. Menkää kaupungille ja yritä kävellä sen kaa käsi kädessä, niin kuin
    seurustelevan pariskunnan kuuluukin.

    No siis kun ollaan kävelty kaupungilla, hän on se joka haluu ain kävellä käsi kädessä. Jo ihan sillon ekan kerran ku tavattii ni nappas melkein heti kädestä kiinni kaupungin keskustassa...

    Hän olisi kuulemma myös valmis tulemaan moikkaamaan vanhempiani, jotta saisin luvan jäädä hänelle yöksi. (En kyllä itse ole varma siitä aionko mennä hänelle yksi...)

    Mutta kiitos kaikille vastanneille! Mä yritän olla varovainen ja tosiaan ehdottaa jotain muuta tekemistä kuin hänen kotonaan oloa, esim. jollekin julkiselle paikalle menoa missä moinen lääppiminen ei onnistu.

    Äänestä

  • Tietämätön tyttö kirjoitti:

    ANNA PILLUA JO SILLE. KAVERI KÄY JO KUUMANA

    Äänestä

Joo, pidä itseäsi arvokkaana ja älä anna lääppiä. Sinua harmittaisi jälkeenpäin jos antaisit sille arvokkaimman asian minkä nainen voi antaa ja sitte se jättäisi sut. Pussailu on ihan ok hommaa. Voit myös kysyy siltä silleen vihjailevasti et mitä sen jälkeen tapahtuu kun ja jos joskus harrastatte seksiä. Et ootteko pari viel sen jälkeen. Ilmeistä ja käytöksestä moisen kysymyksen jälkeen voi päätellä kans jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tietämätön tyttö kirjoitti:

Tapasin hyvän tyypin netissä. Juttu on luistanut niin netissä kuin kasvotustenkin, häntä on kiva katsella, on huomaavainen, kohtelias, kokenut... Minua 9 vuotta vanhempi. Viihdyn hyvin hänen seurassaan.

En vain ole varma mitä hän itse haluaa, koska olen parisuhteissa hyvin kokematon (nyt 18vee, yhä neitsyt) ja en oikein osaa lukea häntä ja hänen halujaan. Pientä epäilystä on kuitenkin siitä, ettei hän ole kiinnostunut koko paketista, vaan siitä mitä mun kropasta saa... (Olen hyväkuntoinen ja hän on kehunut ulkomuotoani moneen otteeseen.)

Kun ensimmäisen kerran tapasimme, juttelimme tunnin kaupungilla ja sitten olimmekin jo hänen luonaan. Suudeltiin, pyörittiin sohvalla ja sängyssä... en tiennyt mitä ajatella. Olin häkeltynyt saamastani huomiosta ja hänen suorasukaisuudestaan, vaikka olimme jutelleet jo ennen tapaamistamme seksistä, koska hän oli osoittanut kiinnostuksensa sitä kohtaan. Kun silloin tuli mainittua neitsyyteni(hän kysyi), hän ei osoittanut tyytyväisyyttä siihen, etten ollut ryhtynyt jakorasiaksi. Hän oli enemmänkin yllättynyt ja vähän jopa "turned off".

Toisella tapaamiskerralla sama jatkui hänen luonaan. Tällä kertaa lähti paidat molemmilta (en ollut sanonut haluavani, mutten osannut estelläkään) ja kun ilmaisin epävarmuuteni, hän päätti rauhoitella minua antamalla lyhyen demon yhdynnästä(molemmilla vielä housut sentään jalassa)! Muuten hän on kyllä ollut huomaavainen, etenee rauhallisesti ja antaa mahdollisuuden kieltäytyä, en vain ole pistänyt hanttiin. (Ajatukseni tuntuvat katkeavan täysin kun olen hänen kanssaan.)

Te kokeneemmat, osaisitteko valoittaa hänen käytöksensä perusteella mitä hän oikein haluaa? Onko tämä normaalia vai ei? Kannattaako minun edes ryhtyä moisen tyypin kanssa parisuhteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu